Lahden alueellista kehittämistehtävää hoitava kirjasto (AKE) on tänäkin vuonna koordinoimassa Vaikuttava kirjasto ‑kampanjaa alueellaan. Kampanjan tavoitteena on lisätä päättäjien tietämystä yleisten kirjastojen palveluista sekä vuoropuhelua kirjastojen ja päättäjien välillä.
Vuonna 2024 ensimmäisen kerran toteutettu kampanja kokosi yhteen 16 kirjastoa eri puolilta aluetta mukaan kampanjan suunnitteluun. Taustamateriaalien ja kirjastoammattilaisten kanssa pidettyjen työpajojen pohjalta mainostoimisto Avidly laati upeat materiaalit kampanjan tueksi.
Tänä vuonna kampanja-aikaa on pidennetty, ja se ajoittuu syys- ja lokakuulle, jolloin Lahden AKE järjestää kampanjan tueksi etäkahvitilaisuuksia ja koulutusta kirjastoammattilaisille. Tähän aikaan on hyvä ajoittaa myös kirjastojen esittelytilaisuudet päättäjille, vierailut lautakuntien kokouksissa tai muu kampanjointi, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Lahden AKE tarjoaa kampanjan tueksi
- Yhteisen kampanjastartin ja muut kampanjaa tukevat tilaisuudet
- Sähköisen kampanjamateriaalin, jonka pääsee tilaamaan käyttöönsä ilmoittautumalla.
- Materiaalipaketti sisältää
- suunnittelupohjan,
- Powerpointin,
- esitteen painotiedoston sekä
- graafista materiaalia somessa ym. viestinnässä käytettäväksi.
Tapoja olla mukana kampanjassa
Kampanjaan osallistuva kirjasto voi olla mukana kampanjassa:
- kutsumalla kuntapäättäjät kirjastoonsa valitsemanaan ajankohtana
- jalkautumalla valtuuston tai lautakunnan kokoukseen
- jakamalla paperisia esitteitä tai esittelemällä Powerpointin (Powerpointia kannattaa muokata poimimalla itselleen olennaisimmat diat ja lisäämällä oman kirjaston tietoja)
- hyödyntämällä visuaalista ilmettä ja julkaisupohjia omilla sosiaalisen median kanavillaan tai muussa viestinnässä
Yhteiset tilaisuudet kirjastoille
- ke 3.9.2025 klo 9–12 Vaikuttavaa viestintää kirjastoissa — Näin tavoitat kuntapäättäjät ja muut kohderyhmät -koulutus ja kampanjastartti (Teams)
- to 25.9.2025 klo 9–10 Vaikuttava kirjasto ‑kampanjan etäkahvit kirjastoille (Teams)
- ke 5.11.2025 klo 9–10 Vaikuttava kirjasto ‑kampanjan etäkahvit ja kampanjan päätös kirjastoille (Teams)
Mukaan kampanjaan?
Haluatko kampanjamateriaalit käyttöösi ja kutsut yhteisiin etätilaisuuksiin? Ilmoittaudu täällä.
Kampanja on suunnattu Lahden AKE-alueen (Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme) yleisille kirjastoille, mutta materiaaleja voivat hyödyntää muutkin kiinnostuneet.
Viestiessäsi kampanjasta sosiaalisessa mediassa käytä tunnistetta #vaikuttavakirjasto. Instagramissa ja Facebookissa voit myös tägätä @lahdenake-tilin.