Avoimia työpaikkoja

Lyhytaikaiset sijaisuudet Kauniaisten kaupunginkirjastossa

Kauniaisten kirjasto hakee uusia henkilöitä lyhytaikaisten sijaisten listalleen. Sijaisten pääasiallisena tehtävänä on välitön asiakaspalvelutyö. Emme käytä henkilöstönvuokrausyritysten palveluita vaan palkkaamme lyhytaikaiset sijaisemme suoraan kaupungin palvelukseen. Tehtävästä maksetaan kirjastovirkailijan tasopalkkaan perustuvaa tuntipalkkaa sekä KVTES:n mukaiset lisät. 

Lyhytaikaisten sijaisten viikoittainen tarve vaihtelee, ja sijaislistalla olevien henkilöiden on mahdollista tehdä tarjottuja vuoroja muun elämäntilanteensa mahdollistamissa puitteissa. Tehtävä sopii hyvin esimerkiksi opiskelijalle. Kullekin listalle valitulle henkilölle sovitaan ensin yhden viikon mittainen palkallinen perehdytysjakso, jonka aikana tutustutaan Kauniaisten kirjaston toimintaan ja työprosesseihin. 

Edellytämme hakijoilta aiempaa kokemusta kirjastotyöstä: kokemus voi olla hankittu niin työsuhteessa, opintoihin kuuluvan harjoittelun muodossa kuin myös esimerkiksi siviilipalveluksessa. Eduksi luetaan, mikäli Helmet-kirjastot ovat ennestään tuttuja.

Tehtävässä tarvitaan valmiutta antaa asiakaspalvelua sekä suomeksi että ruotsiksi. Muu mahdollinen kielitaito on eduksi.

Vapaamuotoiset hakemukset, joiden liitteenä on CV, voi lähettää kirjasto- ja kulttuuripalveluiden päällikkö Jaakko Tiinaselle (jaakko.tiinanen@kauniainen.fi). Lisätietoa tehtävästä antaa vastaava informaatikko Tuike Innola (tuike.innola@kauniainen.fi).

Kauniainen on elävästi kaksikielinen keskisuuri kaupunki keskellä pääkaupunkiseutua. Kirjastomme sijaitsee rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Palvelemme kaikkia asiakkaita omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi, ja käytämme myös sisäisessä toiminnassamme molempia kieliä. Toiminnan ihmisenkokoinen mittakaava mahdollistaa sen, että poikkihallinnollisenkin yhdessä tekemisen keskiössä on konkreettinen asiakaslähtöinen tekeminen. Kirjastopalvelut sijoittuvat muiden vapaa-aikapapalveluiden ohella osaksi sivistystoimialaa, ja niin kirjallisuuden ja kulttuurin kuin oppimisenkin näkökulma on meille tärkeä.

Kaupunki
Kauniainen
Sijainti
Thurmaninaukio 6
Organisaatio
Kauniaisten kaupunginkirjasto
Yhteyshenkilö
Tuike Innola