Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kunnat etsivät yhteistä lukutaitokoordinaattoria määräaikaiseen tehtävään. Kyseessä on kolmen päijäthämäläisen kunnan Yhteistä lukuvoimaa -hanke, jossa laaditaan yhteinen lukutaitostrategia ja kootaan hyviä käytäntöjä pienten kuntien lukutaitotyöhön.
Työn arvioitu kesto kokoaikaisena on noin 6 kuukautta, mutta tehtävää on mahdollista hoitaa myös osa-aikaisesti. Työn aloitus sopimuksen mukaan syksyllä 2025.
Ideoit ja vaikutat siihen, kuinka kuntien lukutaitoa edistetään ja ylläpidetään. Huolehdit siitä, että kuntien tarpeet ja ideat muuntuvat konkreettisiksi suunnitelmiksi. Yhteistyö ja verkostojen kokoaminen ovat työsi ytimessä. Laadit raportteja ja suunnitelmia, joten toivomme sujuvaa ja erinomaista kirjoitustaitoa.
Kokemus hanke- ja verkostotyöstä tai kehittämisestä voi jo olla vahvuutesi, mutta tehtävä sopii myös vasta uraansa aloittavalle.
Tehtäviäsi ovat
- Lukutaitoverkostojen kokoaminen ja koordinointi kolmessa kunnassa.
- Kuntakohtaisten lukutaitostrategioiden laatiminen yhteiselle pohjalle.
- Hankkeen ohjausryhmän vetäminen.
- Hankkeen seuranta ja raportointi.
Edellytämme sinulta
- Soveltuvaa korkeakoulututkintoa, esim. kirjasto-, kasvatus-, kulttuuri- tai opetusalalta.
- Kykyä työskennellä itsenäisesti, jäsentää asioita ja kirjoittaa selkeästi.
- Yhteistyöhön innostavaa työotetta.
- Ajokortti ja oma auto tekevät kuntien välisestä liikkumisesta sujuvampaa.
- Valmiutta osallistua hanketapaamisiin Helsingissä.
Mitä tarjoamme sinulle?
- Mielekästä työtä, jolla on näkyviä ja pysyviä vaikutuksia kuntien lukutaitotyöhön.
- Kolmen kunnan vahvan tuen sekä rennon ja osaavan työyhteisön.
- Työpisteesi on Asikkalassa tai sopimuksesta Padasjoella tai Sysmässä.
- Osan työtehtävistä voi hoitaa etätyönä.
- Palkkaus 2900 €/kk ja KVTES:n mukaiset lisät.
Kysy lisätietoja sähköpostitse
Riikka Junttila, kirjastonjohtaja, riikka.junttila@sysma.fi. Kysy erityisesti lukutaitotyöstä.
Tanja Kairimo, kirjasto- ja kulttuurijohtaja tanja.kairimo@asiakkala.fi. Kysy erityisesti työjärjestelyistä.
Eija-Liisa Kasesniemi, kirjastonjohtaja, eija-liisa.kasesniemi@padasjoki.fi. Kysy erityisesti hankehallinnosta.
Hakuohjeet
Hae paikkaa Kuntarekryssä 1.10. – 15.10.2025 klo 15.00
Liitä hakemukseen CV tai ansioluettelo sekä 1 – 2 sivun mittainen motivaatiokirje.