Lohja on eloisa ja kestävästi kasvava kaupunki. Täällä vireä kaupunkielämä ja pääkaupunkiseudun läheisyys kohtaavat maaseudun rauhan. Tule mukaan rakentamaan kaupunkia, jonka asukkaat voivat elää juuri sellaista elämää kuin haluavat.
Haemme lukukoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen Perhetyötä lukutaidon vahvistamiseksi -hankkeeseen 11.8.2025-31.12.2026 väliseksi ajaksi.
Hankkeen tavoitteena on perhetyön avulla vahvistaa 5-12 -vuotiaiden lukutaitoa. Hanke tuo lukutaitotyön osaksi perheiden arkea ja vapaa-aikaa. Hankkeen avulla vahvistetaan vanhempien valmiuksia ja aktiivista roolia lukemisen esikuvina, edistetään yhteisten lukuhetkien luomista ja lukemisen arvostuksen välittämistä.
Lukukoordinaattorin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa lukutaitotyötä hankkeelle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Lukukoordinaattori kehittää ja testaa erilaisia toimintamalleja. Lukukoordinaattorin apuna toimii hanketta varten perustettava työryhmä. Kaupunginkirjaston johtotiimi seuraa lukukoordinaattorin kanssa hankkeen tavoitteiden toteutumista.
Arvostamme itsenäistä, innovatiivista ja kokeilunhaluista otetta, yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä esiintymisvalmiutta. Kirjastoalan tuntemus ja pedagogiset taidot ovat eduksi tehtävän hoitamisen kannalta.
Työaika on 36,25h viikossa. Työn pääasiallinen sijoituspaikka on pääkirjasto. Työ edellyttää valmiutta työskennellä myös muissa Lohjan kaupunginkirjaston toimipisteissä. Oman auton käyttö on välttämätöntä tehtävän hoitamisen kannalta.
Työnantajana panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen. Olemme koulutusmyönteinen kaupunki ja tuemme työntekijöidemme kouluttautumista. Tarjoamme henkilöstöllemme kattavat henkilöstöedut, kuten Epassin, tuetut liikuntapalvelut, kulttuurietuja ja lounasedun. Lisäksi meillä toimii itse rakentamamme Hyvinvointiakatemia työhyvinvoinnin edistämiseksi. Arvostamme myös työn ja vapaa-ajan tasapainoa säännöllisillä työajoilla ja joustavilla työaikajärjestelyillä.
Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.
Tehtäväkohtainen palkka KVTES:n mukaan on 3053,40 €/kk. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet työsuhteen kestosta. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan.
Haastattelut pidetään viikoilla 22-23.
Lisätietoa tehtävästä antaa Merja Lonkainen p. 050 462 1642, merja.lonkainen@lohja.fi
Tavoitettavissa 5.-15.5.25025.
Edistämme yhdenvertaisuutta ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakemuksia eri taustoista tulevilta henkilöiltä.
Olemme vapaaehtoisesti kaksikielinen kaupunki.
Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 15.5.2025 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-09-132-25. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.