Helsingin yliopiston kirjasto hakee kahta korkeakouluharjoittelijaa Oppimisen palvelut -palvelukokonaisuuteen 3 kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen kesälle 2026. Tarkempi aloitusajankohta sovitaan valittavien harjoittelijoiden kanssa erikseen.
Tehtävästä
Helsingin yliopiston kirjastossa on käynnissä Kirjaston monikanavainen asiakaspalvelu -projekti. Korkeakouluharjoittelijana työskentelet koko työsuhteen ajan osana projektiryhmää ja osallistut kehittämisprojektin toteuttamiseen. Projektin tavoitteena on selkiyttää asiakkaan reittiä kirjaston palveluihin, jotta kirjaston palvelut ovat helposti löydettävät ja saavutettavat.
Tehtävässä pääset kuvaamaan asiakkaan polkuja ja kontaktipisteitä kirjaston palveluihin, sekä näiden kehittämistarpeita. Työ tehdään yhteistyössä kirjaston asiantuntijoiden kanssa, ja kuvaamisessa hyödynnetään palvelumuotoilun menetelmiä. Projektissa pääset myös kehittämään kirjaston asiakaspalvelun työohjeita AI-yhteensopiviksi.
Kehittämisprojektin lisäksi työtehtäviisi kuuluu osallistuminen kirjaston asiakaspalveluun. Lisäksi pääset tutustumaan Helsingin yliopiston kirjaston toimintaan kaikissa kolmessa palvelukokonaisuudessa (tutkimuksen palvelut, oppimisen palvelut ja saatavuuspalvelut) neljällä kampuksella. Lisäksi osallistut kirjaston kokoelmatöihin.
Etsimämme henkilö
Olet tiimityöskentelijä ja sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Pystyt itsenäiseen työskentelyyn, organisoimaan toimintaasi ja tekemään kirjallisia selvityksiä. Toivomme sinulta kiinnostusta asiakaslähtöiseen palveluiden kehittämiseen ja tekoälyn hyödyntämiseen tiedon jäsentämisessä ja löydettävyyden parantamisessa.
Eduksi katsomme kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Harjoittelun tulee liittyä korkeakouluopintoihisi.
Työkielemme on suomi, mutta sujuva englannin kielen taito on tehtävässä välttämätön.
Miksi meille?
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tutustua tieteellisen kirjaston palveluiden kehittämiseen mukavassa ja kannustavassa työyhteisössä Suomen suurimmassa yliopistokirjastossa. Pääset kehittämään monipuolisesti osaamistasi ja tutustumaan tieteellisen kirjaston toimintaan. Harjoittelijan palkka on 1600 €/kk.
Lisätiedot ja hakuohje
Lisätietoja tehtävästä antaa kehittämispäällikkö Päivi Lammi paivi.m.lammi[at]helsinki.fi, puh. +358 504150483, soittoaika maanantaina 2.2. klo 10-11 ja keskiviikkona 4.2. klo 10-11. Jätä hakemuksesi ansioluetteloineen Helsingin yliopiston sähköiseen rekrytointijärjestelmään Hae paikkaa -linkistä (ks. linkki tekstin lopussa). Kuvaa hakemuksessasi, mitä erityisesti haluaisit harjoittelusi aikana oppia. Osa oppilaitoksista myöntää harjoittelun ajaksi harjoittelutukea. Mahdollinen harjoittelutuki kannattaakin selvittää omasta oppilaitoksesta.
Katso ilmoituksemme ja hae tehtävään: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4667/