Varkauden kaupungin hyvinvoinnin ja kasvatuksen toimialan hyvinvointipalveluissa on haettavana
2.3 – 8.4.2026 KIRJASTOVIRKAILIJAN TOIMI. Työpiste on pääkirjastossa ja työ alkaa 1.6.2026.
Kirjastovirkailijan työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, hankinnan ja kuvailun tehtävät sekä kokoelmatyön tehtäviä, kuten aineistojen järjestely ja hyllytys. Lisäksi toimeen sisältyy pääkirjaston kotipalvelun hoitaminen, osallistuminen tapahtumien järjestämiseen ja kirjaston viestintään sekä kirjastoaineiston laskutukseen liittyviä työtehtäviä. Työhön kuuluu myös ilta- ja lauantaivuoroja.
Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu 60 op/35 ov laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto.
Edellytämme hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, yhteistyö- ja työyhteisötaitoja sekä sitoutumista ja joustavuutta. Lisäksi tehtävässä tarvitaan hyvät tietotekniset valmiudet.
Eduksi katsotaan Koha-kirjastojärjestelmän tuntemus, ajokortti ja kielitaito.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Ennen tehtävän vastaanottamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, tehtävään valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esittää huumausainetestiä koskeva todistus.
Sähköiset hakemukset pyydetään jättämään määräaikaan mennessä ilmoituksen hakulomakkeella. Hakemukseen voi liittää PDF-tiedostoina ansioluettelon ja jäljennökset tutkintotodistuksista. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset pyydetään tarvittaessa erikseen nähtäviksi.
Ilmoitus on julkaistu: Varkauden kaupungin Intra-sivuilla, www.varkaus.fi, www.tyomarkkinatori ja www.kuntarekry.fi.
Hakuaika: 2.3. - 8.4.2026 klo 15 mennessä.
Työ alkaa: 1.6.2026
Palkkaus: tasopalkka/tehtäväkohtainen palkka 2674,19 €
Yhteystiedot:
kirjastotoimenjohtaja Pauliina Arresalo
pauliina.arresalo@varkaus.fi, puh. 040 594 0459
Työnantajakuvaus:
Varkauden kaupunki on 20 000 asukkaan dynaaminen ja eteenpäin katsova kaupunki Saimaan rannalla. Meillä yhdistyvät vahvat teollisuuden juuret ja nykyaikainen kehitystyö: kaupunki on kansainvälisesti tunnettu erityisesti energia-, teknologia- ja metsäteollisuuden osaamiskeskittymänä. Näiden lisäksi muun muassa matkailu kehittyy vahvasti ja kasvattaa merkitystään kaupungin elinvoimakentässä.
Varkauden elinkeinoelämä on vireää ja monipuolista, ja panostamme vahvasti kestävään kasvuun, innovaatioihin ja yritysmyönteiseen toimintaympäristöön. Kaupunki tarjoaa yrityksille erinomaiset sijoittumis- ja kehitysmahdollisuudet sekä tiiviin yhteistyöverkoston, jossa yrittäjyys, koulutus ja julkiset toimijat kohtaavat.
Varkaudessa sinua odottaa rennon ilmapiirin lisäksi tiivis työyhteisö, hyvät edut ja sopivan kokoinen kaupunki. Tarjoamme vastuullisen ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset vaikuttamaan kaupungin kehitykseen ja tulevaisuuteen.
Varkauden kaupunki työnantajana mahdollistaa työntekijöidensä kehittymisen ja kouluttautumisen. Henkilöstön käytössä on jaksamista ja työhyvinvointia tukevia etuja, mm. sähköinen ePassi Flex, johon kuuluvat sportti- ja kulttuuripassi sekä hyvinvointipassi ja polkupyöräetu.
Internetlinkki:

https://varkaus.fi/fi/sivu/hyvinvointi-ja-vapaa-aika/kirjasto