Avoimia työpaikkoja

Kirjastotoimenpäällikkö

Savonlinnan kaupungin sivistystoimessa on haettavana KIRJASTOTOIMENPÄÄLLIKÖN toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kirjasto- ja informaatioalan osaaja, joka olet kiinnostunut palveluiden kehittämisestä, lukemisen edistämisestä, kuntalaisten hyvinvoinnista sekä esihenkilötyöstä, tule johtamaan Savonlinnan kirjastopalveluja osana kunnan sivistyspalveluita!

Kirjastotoimen päällikkö vastaa Savonlinnan kaupungin kirjastopalvelujen johtamisesta ja kehittämisestä, vastaa kirjastopalveluiden taloudesta käyttötaloussuunnitelman puitteissa sekä toimii kirjastojen työntekijöiden esihenkilönä. Kirjastotoimen päällikkö osallistuu myös kirjaston asiakaspalvelutyöhön. Työaika jakautuu 60 % asiakaspalvelutyöhön ja 40 % johtamistyöhön.

Savonlinnan kaupunginkirjastoon kuuluvat pääkirjasto Joeli, Kerimäen, Punkaharjun ja Savonrannan lähikirjastot sekä kirjastoauto Loisku Lumpehinen. Kirjastoissa on yhteensä 22 työntekijää ja lisäksi on määräaikaista henkilökuntaa.
Savonlinnan kaupunginkirjasto on osa Lumme-kirjastokimppaa.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 § 17) sekä kirjasto- ja informaatioalan työkokemus.

Edellytämme johtamiskokemusta, kehittävää ja itsenäistä työotetta, kiinnostusta esihenkilötyöhön sekä päätöksentekokykyä.

Arvostamme kokemusta esihenkilötyöstä, verkosto-osaamista, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä asiakaspalveluhenkisyyttä.

Tarjoamme kattavat henkilöstöedut mm. ilmaisen pääsyn kaupungin uimahalliin ja kuntosalille sekä henkilöstöedun, jota voi käyttää liikuntaan, kulttuuriin tai hierontaan.
Hyvinvoiva työntekijä on meille tärkeä!

Tehtäväkohtainen paikallinen tasopalkka virassa on 3446,05 € /kk, jonka lisäksi voidaan maksaa aikaisempaan työkokemukseen perustuvaa työkokemuslisää. Työaika on toimistotyöaika 36,25 h/vko.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Koeajan pituus on kuusi (6) kuukautta (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta). Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virka täytetään 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kirjastotoimenpäällikön virkaan voi hakea Kuntarekry-järjestelmässä 22.5.2026 klo 12.00 mennessä. Hakemuksen liitetiedosto kohtaan voi lisätä ajantasaisen CV:n tai kertoa vapaamuotoisesti aikaisemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja rekrytoinnista antaa:
informaatikko Sanna Pyykkö, puh. 044 417 4420, sanna.pyykko@savonlinna.fi

 

Kaupunki
Savonlinna
Sijainti
Savonlinnan kaupunginkirjasto
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Savonlinnan kaupunki
Yhteyshenkilö
Informaatikko Sanna Pyykkö
Puhelin
0444174420