Tule meille töihin - hullun hyvä työnantaja ja kirjasto kutsuu sinua kirjastotyön osaaja! Haemme joukkoomme Huittisten kirjastopalveluihin kirjastonhoitajaa vakituiseen tehtävään.
Huittisten kirjastopalveluissa työskentelee vakituisena 5 kirjastoammattilaista pääkirjastossa sekä Vampulan lähikirjastossa. Molemmat kirjastot ovat asiakkaiden käytettävissä myös omatoimisesti. Kuulumme Satakirjastoihin. Käytössämme on Aurora-kirjastojärjestelmä.
Nyt rekrytoitava kirjastonhoitaja vastaa aikuisten kirjastopalveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Keskeistä tehtävässä on vetovastuu erilaisten asiakkaiden sekä asiakasryhmien (nuoret, nuoret aikuiset, työikäiset, ikääntyvät, maahanmuuttajat…) lukuinnostuksen edistämisestä ja digituen mahdollisuuksien kehittämisestä, työalueen tapahtumasuunnittelusta ja -toteutuksesta sekä viestinnästä. Toimimme kirjastolla tiiminä. Nyt haussa oleva kirjastonhoitaja tekee aktiivisesti yhteistyötä kaupungin muiden toimijoiden ja erilaisten yhdistysten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa sekä vastaa itsenäisesti ja kehittäen myös aikuisten osaston hankinta- ja kokoelmatyöstä. Monipuolinen asiakaspalvelu on luonnollisesti osa työtehtäviä, samoin kirjaston päivittäiset perustehtävät. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työtehtävien painotuksiin mielenkiintosi ja osaamisesi mukaan mm. siihen minkä asiakasryhmien palveluita haluat työssäsi painottaa. Pääset kehittämään sekä toteuttamaan kokeillen.
Työssä tarvitaan hyviä valmiuksia erilaisten asiakasryhmien sekä yhteistyökumppaneiden kohtaamiseen sekä pedagogisia taitoja. Arvostamme perehtyneisyyttä kirjaston monipuolisten palveluiden kehittämiseen. Toivomme, että sinusta välittyy asiakaspalveluhenkisyys ja innostuneisuus. Asiantuntijatehtävän hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä ja innovatiivista työskentelyotetta. Tehtävässä vaaditaan hyviä tieto- ja viestintäteknisiä taitoja. Arvostamme kokemusta ryhmien vetämisestä, tapahtumien järjestämisestä sekä osallistamisprojekteista, viestinnästä, monipuolista kirjallisuuden tuntemusta sekä digiopastustaitoja.
Tehtävä edellyttää joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja vastuunottokykyä. Työhön valitulla tulee olla kyky oman työn suunnitteluun ja organisointiin. Työ on sekä itsenäistä työskentelyä että tiimityötä. Meille tärkeää on ennen kaikkea asenteesi kehittää Huittisten kirjastojen palveluja kokonaisuutena entistä paremmiksi sekä kykyä toteuttaa suunnitelmat käytännössä.
Ensisijainen työskentelypaikka on Huittisten pääkirjasto, mutta työ edellyttää työskentelyä molemmissa palvelupaikoissa ja tehtävien hoito edellyttää oman auton käyttöä.
Meillä sinua odottaa esihenkilön sekä kokeneen tiimin tuki. Pääset kehittämään kirjaston aikuisten palveluita monipuolisesti ja tavoitteellisesti, tulevaisuuden tarpeet huomioiden. Suhtaudumme myönteisesti ja kannustavasti henkilöstön täydennyskoulutustoiveisiin. Henkilöstöetuna kaupungin työntekijät voivat käydä maksutta uimahallissa ja kuntosalilla ja käytettävissä on Epassi. Työ sisältää säännöllisiä asiakaspalveluvuoroja, iltatyötä sekä ajoittain viikonlopputyötä. Meillä työvuorot suunnitellaan yhteisöllisesti, käytössä on liukuva työaika sekä tarvittaessa myös mahdollisuus satunnaiseen etätyöhön.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon/60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai soveltuva korkeakoulututkinto, jonka lisäksi on suoritettu tieto- ja kirjastopalvelualan ammattitutkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus.
Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtainen kuukausipalkka 2870,29€ työaika 36,25 h/vko. Koeaika on 6 kuukautta. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Työ alkaa 1.12.2025 tai sopimuksen mukaan.
Haastattelut järjestetään Huittisissa lähitapaamisina viikolla 43. Kutsumme haastatteluun erikseen. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset pyydämme ottamaan mukaan mahdolliseen haastatteluun.
Tehtävää haetaan 19.10. klo 23:59 mennessä Kuntarekryn kautta.