Etsimme kirjastonhoitajaa Raision kirjaston lasten ja nuorten tiimiin vakituiseen työsuhteeseen.
Kirjastonhoitajana vastuualueenasi on työskentely alle kouluikäisten lasten ja perheiden parissa. Työtehtäviisi kuuluu erilaiset lukemaan innostavat ja kirjaston palveluita esittelevät ohjaukset sekä lapsille suunnattujen tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuminen. Kirjastonhoitajana teet tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, hyvinvointialueen sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa lasten ja perheiden kirjastopalveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä.
Lasten kirjastotyön lisäksi työhösi kuuluu kirjaston asiakaspalvelun kehittäminen yhdessä asiakaspalvelutiimin kanssa. Työhön kuuluu asiakaspalveluvuoroja niin kirjaston neuvonnassa kuin palvelupisteessä. Työ sisältää säännöllistä ilta- ja lauantaityötä.
Raision Kirjastotalossa sinua odottaa kokenut ja moniammatillinen parikymmenhenkinen työyhteisö, jossa arvostetaan hyvää työilmapiiriä. Kaupunginkirjaston lisäksi Kirjastotalossa sijaitsee Raision museo Harkko sekä auditorio Martinsali.
Odotamme sinulta innostunutta otetta lasten kirjastotyöhön, näkemystä lasten ja perheiden kirjastopalveluiden kehittämisestä, itsenäistä työotetta sekä erinomaisia yhteistyö- ja viestintätaitoja.
Kelpoisuusvaatimuksena kirjastonhoitajan työhön on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 op (35 ov) laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Edellytämme suomen kielen erinomaista taitoa ja englannin kielen hyvää taitoa.
Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 2709,50 euroa. Tehtävän täytössä noudatamme 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valittavan on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Raision kaupungilla tuemme työssä kehittymistä ja huolehdimme työhyvinvoinnistasi mm. erilaisilla liikunta- ja kulttuurieduilla. Pääset maksutta Raision uintikeskus Ulpukkaan ja kuntosalille. Lisäksi saat käyttöösi ePassi -edun ja aktiivisen virkistystoimikunnan tarjoamat harrastusmahdollisuudet.
Työn aloitus on 15.9.2025 tai sopimuksen mukaan.
Hakemukset jätetään Kuntarekry-järjestelmän kautta viimeistään 21.8. klo 15.00 mennessä. https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastonhoitaja-673581/
Haastattelut pidetään maanantaina 25.8. ja torstaina 28.8. Raision kaupunginkirjastossa.
Lisätietoja voi kysyä:
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Aino Mykrä, puh. 040 082 3256
Kirjastopalvelukoordinaattori Topi Lindqvist, puh. 040 356 4361