Haluatko tarjota elämyksellisiä kirjastopalveluja ja toimit mielelläsi kaiken ikäisten lasten ja nuorten parissa? Haemme Kajaanin kaupunginkirjastoon informaatikkoa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Informaatikko työskentelee Lehtikankaan vilkkaassa monitoimitalossa, jossa toimivat lähikirjaston lisäksi yhtenäinen peruskoulu (1-9-luokat) sekä päiväkoti. Lehtikankaan kirjasto on myös omatoimikirjasto ja aktiivinen osa talon arkea, ja sen asiakkaista suuri osa on lapsia ja nuoria. Kirjastossa käy vuosittain jopa 70 000 asiakasta, joten työpäivät ovat usein vauhdikkaita, vaihtelevia ja sosiaalisia.
Meillä pääset mukaan idearikkaaseen työporukkaan suunnittelemaan ja toteuttamaan yllytyshullujakin ideoita. Pääset edistämään lukemista ja toteuttamaan aktiivista lukutaitotyötä, kirjastonkäytön ja tiedonhaun opastuksia, kirjavinkkauksia, draamallisia tarinahetkiä ja tapahtumia sekä miettimään uusia lähikirjaston toimintoja aikuisille, lapsille ja nuorille. Lisäksi tehtäväkuvaan kuuluu asiakaspalvelun ja kokoelmatyön ohella myös vastuuta lähikirjaston arjesta ja kehittämisestä sekä sosiaalisen median ja viestinnän tehtäviä.
Informaatikon kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu 35 ov:n / 60 op:n laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.
Työ edellyttää kykyä toimia sujuvasti kiireisissä asiakaspalvelutilanteissa, kohdata suuria koululais- ja päiväkotiryhmiä sekä ylläpitää myönteistä asiakaspalveluasennetta myös hektisinä päivinä. Hyvät esiintymis-, viestintä- ja yhteistyötaidot ovat myös edellytys sujuvalle työlle. Kokemus lukutaitotyöstä, kirjavinkkauksesta tai tapahtumien järjestämisestä sekä perehtyneisyys lasten ja nuorten kirjallisuuteen ovat eduksi, mutta tärkeintä meille on innostus oppia uutta, kehittää toimintaa ja kohdata lapsia ja nuoria.
Arvostamme oma-aloitteisuutta, rohkeutta ideointiin ja heittäytymiseen, asiakaspalvelumyönteisyyttä sekä joustavuutta ja hyviä tietoteknisiä taitoja. Tarjoamme monipuolisen tehtäväkuvan, jossa pääset itse kehittämään uusia toimintatapoja ja palveluja.
Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tasopalkka on palkkaryhmän 2KIR42A1 mukaisesti 2900,00 €/kk sekä mahdolliset työkokemuslisät. Työaikaan sisältyy säännöllistä ilta- ja viikonlopputyötä. Viikkotyöaika on 36 tuntia 15 minuuttia. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Hae meille, jos innostut lasten ja nuorten kohtaamisesta, viihdyt aktiivisessa ja tapahtumarikkaassa kirjastoympäristössä sekä haluat olla rakentamassa lähikirjastosta tärkeää osaa alueen yhteisöä. Tarjoamme mahdollisuuden tehdä näkyvää ja merkityksellistä työtä osana osaavaa ja kannustavaa työyhteisöä.