Pelit kirjastossa

Kirjastonäkökulmasta pelit ovat pääasiassa kulttuurisisältöjä, jotka kuuluvat kirjastoon sekä palveluina että kokoelman osana. Digitaaliset pelit ovat myös nykyään suosittu tapa kokea tarinoita sekä suuri ilmiö, jolle kirjasto ei voi kääntää selkäänsä.

Pelit kokoelman osana

Digitaaliset pelit

Digitaalisia pelejä on kirjastoissa ollut pitkään. Kirjastojen tietokoneilla pelattavista rompuista on ehtinyt tulla lainattavia ja nämäkin tallenteet ovat vähenemässä kirjastojen kokoelmista. Romppujen ohi ovat ajaneet eri konsolipelit. Kirjastojen kokoelmissa on yleisimmille pelikonsoleille suunniteltuja pelejä niin lapsille kuin aikuispelaajille. Digitaaliset pelit ovatkin uudehko askel tarinankerronnan monipolvisessa evoluutiossa. Sitä kautta ne ovat myös arvokas kerronnallisen kulttuurin muoto. Kirjastot kaikille avoimina tarinoiden, kulttuurin ja sivistyksen paikkoina tottakai tarjoavat pelejä käyttäjilleen. Tulevaisuudessa e-aineistojen lisääntyessä kirjastojen tulisi voida kartoittaa mahdollisuuksia lainata myös digitaalisia pelejä käyttäjilleen. Tämä voitaisiin toteuttaa vaikkapa väliaikaisilla pelilisenssien käyttöoikeuksilla ja kirjastokorttivarmenteella. Kansainvälinen paine ladattavien digitaalisten pelien lisäämisestä kirjastoaineistoon on kova. Tulevaisuudessa voimmekin odottaa jonkinlaista kehitystä tällä saralla.

Perinteiset pelit

 

Myös rooli- ja lautapeleillä on kirjastoissa pitkähkö historia. Ensimmäisiä roolipelikirjoja muistetaan lainatun kirjastoista jo 80-luvulla. Vielä nykyäänkin kirjastojen kokoelmista löytyy roolipeliklassikkoja vuosikymmenten takaa. Viime vuosina osa Suomen kirjastoista on panostanut roolipeleihin, ja tarjolla lieneekin yksi kansainvälisesti komeimmista yleisten kirjastojen roolipelikokoelmista. Roolipelien sääntökirjojen lisäksi lainattavissa on pelien lisäosia. Kokoelmiin kuuluu pelejä niin perinteisten pöytäroolipelien ystäville kuin larppaajille. Aloittelijoiden ja satunnaispelaajien lisäksi pitkän linjan roolipeliharrastajat löytävät lainattavaa mm. vähälevikkisten indie-pelien joukosta.

 

Lautapelejä on vuosia ollut pelattavissa yleisten kirjastojen lasten- ja nuortenosastoilla. Nykyisin lautapelejä hankitaan myös aikuisten käyttöön. Viime aikoina on lautapelejä voinut myös varata kirjastosta toiseen. Usein kysytään, miten peli pysyy pelikunnossa kun osia on niin paljon. Lautapelejä lainaavat asiakkaat ovat kuitenkin osoittautuneet peleistä hyvää huolta pitäviksi. Kirjastoilla on myös mahdollisuus hankkia korvaavia osia lautapeleihin kadonneiden tilalle. Palaute lautapelejä lainaavilta asiakkailta on tärkeää. Näin saamme selville onko peli edelleen pelikunnossa kun peli palautuu kirjastoon ja voimme saattaa pelin mahdollisimman nopeasti takaisin kiertoon mikäli näin ei ole.

Joistakin kirjastoista saa myös lainata pihapelejä ja puistoleluja kesäiseen ilonpitoon Suomen rannoilla, nurmikoilla ja takapihoilla. Mölkky & Petankki-pelit ovat esimerkiksi olleet suosittuja pelilainoja kesäaikaan.

Pelit palveluna

Kirjastot sopivat hyvin pelitoimintaan. Lisäksi pelitoiminnalla kirjastossa on yllättävän pitkät perinteet. (Ensimmäinen dokumentoitu kirjaston peliseura kokoontui San Franciscon mekaanisessa kirjastossa 1854). Kirjastojen pelipaletti onkin laajentunut pelkästä aineiston lainaksi tarjoamisesta myös paljon palvelullisempaan, ohjaukselliseen toimintaan. Ohjatuissa pelituokioissa tarvitaan asiantuntijuutta sekä perinteisten että digitaalisen pelaamisen saralla.

Kirjastojen pelipalvelut ovat monipuolisia ja palvelevat niin aloittelevia pelaajia kuin aktiivisia harrastajia. Monissa kirjastoissa järjestetään pelitoimintaa eri-ikäisille. Kirjasto on näkynyt pelitoimintaa tarjoavana tahona myös kirjastotilojen ulkopuolella. Esimerkkinä tästä vaikkapa erilaiset tapahtumat ja tempaukset sekä suuret että paikalliset.

Muutamissa kirjastoissa järjestetään säännöllisiä peli-iltoja ja -kerhoja niin kirjastojen omin voimin kuin erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Lautapelikerhot ja roolipelipajat ovatkin erinomainen lisä kirjastojen palvelupalettiin satutuntien ja keskustelutilaisuuksien rinnalle. Myös kirjastojen järjestämän koululaisten iltapäivätoiminnan osana on usein myös pelihetkiä, ja erityisesti koulujen loma-aikaan järjestetään yleisesti monia pelitapahtumia. Kirjastotapahtumana alkanut marraskuinen Kansallinen pelipäivä on laajentunut kirjaston ulkopuolelle ja kokonaiseksi peliviikoksi, jonka tiimoilta järjestetään monenlaista ohjelmaa sekä kirjastoissa että muualla.

Kirjastojen asiakaskoneet eivät ole perinteisesti soveltuneet kuin aivan kevyimpien selainpelien pelaamiseen mutta koko ajan tutkitaan mahdollisuuksia parantaa myös tätä puolta palveluista nostamalla esimerkiksi asiakaskoneiden tehoja ja tarjoamalla niissä pelejä pelattaviksi asiakkaille. Joistakin kirjastoista löytyy myös pelikonsoleita sekä nuortenosastoilta että omista pelaamiseen varatuista huoneistaan, jotka tekevät aikuisten kirjastonkäyttäjien pelaamisesta kirjastoissa mielekkäämpää. Pelaaminen onkin kokenut sekä kirjastoissa että kulttuurisesti eräänlaisen vapautumisen viimeisenä viitenä vuotena. Enää ei pelaajaa katsota pitkään koska peliharrastus on valtavirtaa ja normi.

Pelit kulttuurina

Lähes kaikki kuluttavat tarinamuotoisia kulttuurisisältöjä jossakin muodossa: yksi lukee kirjoja tai lehtiä, toinen katsoo elokuvia tai sarjoja, pelaa pelejä tai kuuntelee tarinansa ooppera- tai äänikirjamuodossa. Kirjastojen rooli tarinoiden tarjoajana on ollut pitkään vahva. Varsinkin Pohjoismaissa kirjastojen käyttäjät ovat etuoikeutetussa asemassa kokoelmien ollessa suuria ja kattavia sekä kirjastojen ilmaisia. Lisäksi kirjasto tarjoaa myös mahdollisuuden ja ruokkii mielikuvitusta sekä kannustaa käyttäjiä luomaan omia tarinoitaan esimerkiksi roolipelien ja novellien muodossa. Tulevaisuuden kirjailijamme ovat varmasti pelinsä pelanneet ja saattavatkin mieluummin julkaista teoksensa kokonaan digitaalisessa muodossa. Tämä näkyy kirjallisuudessa jo nyt.

 

Pelien osa myös kulttuurien kehityksessä on vahva. Kun kulttuurit ovat tuhansien vuosien aikana alkaneet kehittyä, on niille yhteistä se, että ne ovat alkaneet tuottaa taidetta, kirjoitustaidon ja pelejä. Vanhimmat arkeologisilta kaivauksilta löydetyt pelit ovat ajalta 5000 eaa. Vertauksen vuoksi siis todettakoon, että ensimmäiset noppapelit olivat jo olemassa, kun ihminen alkoi käyttää kirjoitusmerkkejä noin 3000 eaa. Suomessakin on pelejä tehty koko valtion olemassaolon ajan. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa ”punaisten ja valkoisten taistelu”-lautapeli vuodelta 1918 tai monien rakastama klassikko ”afrikan tähti” vuodelta 1951. Uusinta suuntaa suomalaisessa pelinkehityksessä edustavat vientitykkimme Rovio, Remedy ja Supercell sekä muut digitaaliset pelifirmat. Mobiilipelien kehityksessä suomi onkin maailman kärkimaita.

Pelikasvatus kirjastoissa

6357304415_b005a9cdba_opkk

Todettakoon siis että : pelit ovat tulleet kirjastoihin jäädäkseen. Ne eivät ole menossa pois. Formaatit voivat muuttua, mutta pelisisältöjä tulee varmasti olemaan kirjastoissa tarjolla elokuvien, musiikin ja kirjallisuuden rinnalla tulevaisuudessakin.

Pelien ja pelaamisen muuttuminen valtavirtailmiöksi ja kaikkia koskevaksi asiaksi on aiheuttanut myös kirjatotyöhän uusia rooleja. Aivan kuten internetin tullessa aikoinaan on nyt kirjaston otettava haltuun tietoverkkojen sijaa pelit ja pelaaminen. Tämä synnyttääkin Kirjastojen peliaiheisia asiantuntijatehtäviä. Pelikasvatus, mediakasvatus, pelilukutaito, medialukutaito & monilukutaito sekä niiden edistäminen kuuluvat kaikki kirjaston sektoriin voimakkaasti. Näin autetaan kansalaisia kohtaamaan alati muuttuvaa yhteiskuntaa. Kysymys siis kuuluukin : Miten kirjasto edesauttaa kansalaisen monilukutaidon paranemista? Mitä voidaan tehdä jo nyt? Kirjastoissa ja kirjastojen toimintaa ohjaavassa ministeriössä onkin herätty tähän hienosti. Miltä kuulostavat esimerkiksi seuraavat lainaukset:

Pelit voivat toimia kriittisenä tekijänä yhteisöllisyyden ja kansalaistaitojen tukemisessa ja lukutaidon kehittämisessä.” (OKM, Kirjastot ja media 2012)

Keskeinen kehittämisen alue on digitaaliseen pelaamiseen liittyvä mediakasvatus. Lasten ja nuorten pelaamiseen kiinnitetään esimerkiksi perheissä usein vähemmän huomiota kuin muun median käyttöön.” (OKM Kulttuuripoliittinen ohjelma 2013-2016)