Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Sanonta "Näsäviisaat kuolevat takapuoli (p*rse) pystyssä"? 1477 Enpä onnistunut jäljittämään sen paremmin tämän sanonnan alkuperää kuin merkitystäkään - olisikohan kyseessä sen verran tuore ilmaus, etteivät tämän aihealueen lähdeteokset ole vielä ennättäneet siihen reagoida. Mitä sanonnan merkitykseen tulee, voisi ehkä ajatella, että sillä on jonkinlainen yhteys suomen kieleen ruotsista lainatun "näsäviisaan" (näsvis) etymologiaan. Jukka Parkkisen Aasinsilta ajan hermolla -kirjan mukaan sana on lainattu ruotsin kieleen saksasta, jossa sen alkuperäinen merkitys oli "tarkkavainuinen", viisas nenästään, ja sitä voitiin käyttää esimerkiksi nenä maassa (ja takapuoli pystyssä) saalista jäljittävästä metsästyskoirasta. Toinen  - hieman edellistä kauempaa haettu -  mahdollinen tulkinta perustuu...
Valvontakameroiden määrä kaupunkiympäristöissä kasvaa! Onko mitään määräystä joka velvoittaisi ilmoittamaan valvotun alueen yhteydessä myös valvontaa… 309 Jos kameravalvonnassa kerätään ja tallennetaan tietoa, syntyvästä henkilörekisteristä on laadittava tietosuojaseloste. Siitä on ilmettävä mm. rekisterinpitäjän nimi ja yhteystiedot,. Seloste on pidettävä jokaisen saataville. Alla lisää tietoa: http://www.scando.com/html/kameravalvonta.htm https://www.kuntatyonantajalehti.fi/2017/5/kameravalvonta-on-henkilotietojen-kasittelya http://salo.tjhosting.com/kokous/20173834-13-2.PDF    
Haluaisin tietää, missä lehden numerossa seuraava artikkeli on julkaistu. Hakukoneiden avulla sain selville sivunumerot, mutta tieto numerosta puuttuu. Lounela… 188 Suomalaisen Suomen vuosikerrassa on jatkuva sivunumerointi. Lounela, Pekka (1953) Aleksis Kiven ”Margareta”. – Suomalainen Suomi, 339–348 on vuoden 1953 numerossa 6.
Onko niin, että narsisti väheksyy käytännössä kaikkia muita ihmisiä, vai arvostaako hän heitä, jotka ovat asioista samaa mieltä kuin hän? Entä millä tavalla… 1343 Maallikkona, mutta aihepiiristä kohtalaisen paljon lukeneena vastaisin näin. Narsismi on luonteenpiirre, jonka "aste" eli voimakkuus ihmisissä vaihtelee. Monet meistä ovat hiukan narsistisia ei taipuvaisia ihailemaan itseämme enemmän kuin mihin ehkä olisi perusteita. Mutta jos oletamme, että kysymyksessä tarkoitetaan ihmistä, jota voidaan pitää "vahvana" narsistina, jolla narsismi on voimakas tai jopa hallitseva luonteenpiirre, voi vastaamista yrittää. Aito narsisti ei varsinaisesti arvosta ketään muuta pysyvästi, koska toisen ihmisen arvostaminen todennäköisesti häiritsee narsistin omakuvaa. On epätodennäköistä, että narsisti kykenisi arvostamaan ihmistä, joka on asioista eri mieltä, koska narsistin osaamisen ja tietämisen...
Mistä löytyy tango Ensi yönä sanat? 463 Valitettavasti tätä Jari Niemelän säveltämää ja Chrisse Johanssonin sanoittamaa tangoa Ensi yönä ei ole julkaistu nuottina, joten sen sanat täytyy kirjoittaa ylös kuuntelemalla tai yrittämällä ottaa yhteyttä tekstin tekijään. Heikki Poroila
Mitä suomen/englanninkielisiä kirjoja löytyy aiheesta ”vetovoiman laki” / ”law of attraction”? Kiitos vastauksesta jo etukäteen! 798 Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyvistä kirjoista vetovoiman lakia tai sitä sivuavia asioita käsitellään esimerkiksi seuraavissa teoksissa: Rhonda Byrne, How the secret changed my life : real people, real stories Rhonda Byrne, Salaisuus Rhonda Byrne, Salaisuus muutti elämäni : tositarinoita Salaisuuden voimasta Rhonda Byrne, The secret Rhonda Byrne, Voima Esther Hicks, Vortex - energiapyörre : vetovoiman laki ja hyvät ihmissuhteet Michael Losier, Vetovoiman salaisuus : kuinka vedät haluamiasi asioita puoleesi Ruediger Schache, Positiivisen vetovoiman salaisuus : 99 tapaa löytää sydänmagneettisi voima Ruediger Schache, Sydänmagneetin 10 uutta salaisuutta Ruediger Schache, Sydänmagneetti : vetovoiman salaisuus Florence...
Kuka on sanoittanut Budapestin sillat? 325 Alunperin unkarilaisen Minek a szőke én nekem -kappaleen suomenkielisen Budapestin sillat -version sanoitti Lauri Jauhiainen (1925-2003) salanimellä Poika Peltonen.
Voisiko olla mahdollista, että englanti tai jokin muu vastaavanlainen muuttuisi jossain vaiheessa sellaiseksi, että ei tarvittaisi artikkeleita a, an ja the?… 420 Englannin kielessä ja suurimmassa osassa Euroopan kieliä lauseissa käytetään artikkeleja. Niiden tehtävänä on täsmentää ilmaisua. Artikkelittomia ovat slaavilaiset kielet ja suomalais-ugrilaiset kielet. Niissä vastaava täsmentäminen tapahtuu mm. sanajärjestyksen ja sanapäätteiden avulla. Artikkelin tehtäviä on havainnollistettu Wikipediassa. Englannin tai muun suuren kielen muuttuminen rakenteeltaan kysytyllä tavalla tuntuu erittäin epätodennäköiseltä. Kielten sanavarasto täydentyy ja muuttuu varsin nopeasti uusien ilmiöiden takia, mutta perusrakenteet muuttuvat hitaasti. Englannin asema maailman yleiskielenä Internet-aikana on niin vahva, että sen malli vaikuttaa muihin kieliin. Syntyperäiselle englannin puhujalle lause "I saw cat"...
Onko Kouvolan kirjastossa lainattavissa ulkoista USB-liitännällä varustettua diskettiasemaa 3,5" disketeille? 170 Tiedustelin asiaa ja kyseistä laitetta ei löydy edes pääkirjaston mediamajasta.
Suomalaissyntyinen naiskirjailija on kirjoittanut kirjasarjan ruotsiksi (vanhaa kieltä?) savolaisten muutosta Ruotsiin ns. suomalaismetsiin. 776 Kyseessä on varmaankin Hilkka Almin kirjoittama kolmiosainen Etäällä vihreät niityt -trilogia, jonka osat ovat  Etäällä vihreät niityt (Blod och tårar, 1982),  Taistelu niityistä (Kampen om ängarna, 1983) ja Raunioiden valtakunnat (Rösenas riken, 1984). Voit lukea lisää teoksista alla olevista linkeistä Kirjasampoon. .https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_4610  https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_5935 https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_10468 https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/savo%20siirtolaiset%20alm%20h… https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175943969474 Teokset löytyvät suomenkielisinä useista Suomen kirjastoista, myös oman...
Mihin palautan kirjastoautosta lainatut kirjat ja ne jotka olen tilannut muualta? 297 Voit palauttaa lainasi mihin Vaski-kirjastoon tahansa, siis myös omaan kirjastoosi Muurlaan.
Löytyykö tietoa, mistä sukunimi Poikkimaa on peräisin? 320 Sukunimeä Poikkimaa ei löydy sukunimikirjoista, mutta muiden samankaltaisten nimien perusteella uskaltaisin arvata, että kyseessä on talon nimestä tullut sukunimi. Poikkimaa, -mäki ja -metsä ovat usein nimityksiä, jotka kuvaavat esimerkiksi mäkeä, jonka yli menee polku/kulku-ura tai suoalueen katkaisevaa metsäsaareketta. Maantieteellisessä nimistössä Poikkimaa esiintyy koko Suomessa; Länsi-Lapista Kaakkois-Suomeen saakka.
Etsin suomalaista lastenkirjaa, joka on julkaistu 1930-40-luvulla. 550 Olisikohan kyseessä Aagot von Troilin (os. Aagot Marie Rasmussen, s. 12.12.1900 Tampere) teoksesta Satu Pisteestä, Ruudusta ja Raidasta. Teos on ilmestynyt suomeksi 50-luvun alussa Aila Nissisen kääntämänä. Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta löytyy teoksesta kuvailu, jonka perusteella kyseessä olisi etsimäsi kirja. Teos löytyy joidenkin Suomen kirjastojen kokoelmista, joten voit tehdä siitä kaukopalvelupyynnön oman kirjastosi kautta.   http://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=…    
Keskellä Goethen romaania "Die Wahlverwandtschaften" on osan II luvussa 10 sisäiskertomuksena novelli. 506 Johann Wolfgang von Goethen Vaaliheimolaisten toisen osan luvussa 10 oleva novelli on saanut otsikon Merkilliset naapurilapset.    Lähde: Goethe, Johann Wolfgang von: Vaaliheimolaiset (suom. J. A. Hollo, Otava, 1967)
Mitä tarkoittaa: lukitse varaus. Jos varaan aineistoa, onko lukitsemisella tässä yhteydessä merkitystä? 429 Ei sillä todellakaan ole muuta merkitystä kuin varmistetaan, että todella olet varaamassa kyseisen aineiston.
Mikä on tarkka päivämäärä Wahlin sahan tuhonneelle tulipalolle vuoden 1967 heinä-elokuussa Lamposaaressa? Lamposaari on nykyisen Lappeenrannan alueella. 727 "Saha paloi poroksi keskiyöllä lauantaina heinäkuun 29 pnä 1967. Johtava lossinkuljettaja Pentti Koponen havaitsi tulipalon klo 23.45 aikaan punaisena kumotuksena sahan harjalla kattorakenteessa lukuisissa ikkunoissa, jotka aikanaan antoivat luonnonvaloa sisäsahaan, silloin jo kun saharakennus valmistui." Lähde: Matti Rommi: Wahlin saha 1905-1967 - Lamposaari / 2013, (s. 305.)
Millainen on kirjonnassa käytetty lyhdepisto? 406 Lyhdepisto kuuluu vanukirjonnan pistoihin. Lyhdepisto muodostuu kolmesta samansuuntaisesta pitkästä pistosta, joiden ympärille on ommeltu pieni tikkaava pisto. (muistuttaa kolmea laakapistoa vierekkäin + viimeisen laakapiston jälkeen pistojen puoliväliin ohjatusta vaakapistosta.) Siihen löysin ohjeen Nikki Tinklerin Vanukirjonnan käsikirjasta. Vaarakirjastojen kokoelmasta se löytyy myös. Ehkä voit tilata sen lähikirjastoosi. https://oiva.vaarakirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=371669  
Haluaisin saada Aulikki Oksasen sanat A. Järnefeltin sävellykseem Kehtolaulu. 380 Kysytty versio Järnefeltin Kehtolaulusta (Berceuse) on julkaistu v. 2008 Johanna Rusasen cd-levyllä "Yö meren rannalla : kauneimpia suomalaisia melodioita sanoitettuna" (Nova Records, NRECD-01). Cd:n kansivihkossa on laulun sanat. Cd:tä on saatavana useista kirjastoita, myös Lastu-kirjastosta. Cd:n tarkat tiedot. Ensimmäisen säkeistön sanat on siteerattu Ylen jutussa levyn julkaisusta.  
Voinko kuunnella äänikirjoja ja lukea e-kirjoja ulkomailla ollessani? 1496 Kyllä voit, jos Sinulla on suomalainen kirjastokortti eli Sinulla on suomalainen osoite. Kirjat kannattaa ladata laitteelle Suomessa, koska netti-hinnat ulkomailla voivat yllättää. Ennen selainlukemista tai kuuntelua siis kannattaa tarkistaa jatkuvan nettiyhteyden hinta. (monet hotellithan tosin tarjoavat ilmaisen wi-fin) Kirjojen off-line lukeminen vaatii yleensä jonkin lukuohjelman. Ohjelmasuositukset ja latausohjeet löytyvät yleensä kirjastojen sivuilta esim. http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Ohjeet Kirjastojen henkilökunta auttaa miellellään.
Onko mitään mahdollisuutta lainata E-kirjoja suomen puolelta ruotsiin? 337 Valitettavasti ei. Suomalaisten kirjastonjen e-kirjojen lainaus edellyttää aina voimassaolevaa kirjastokorttia. Kirjastokortin saa vain, jos on osoite Suomessa.  Joitakin ilmaisia e-kirjapalveluita löytyy kirjastojen lisäksi. Esim. Kansalliskirjaston klassikkokirjasto http://klassikkokirjasto.kansalliskirjasto.fi/ Project Gutenberg http://www.gutenberg.org/ (kirjoja myös suomeksi) tai Projekti Lönnrot http://www.lonnrot.net/etext.html Elisan klassikot https://kirja.elisa.fi/kirjat/ekirjat/ilmaiset-klassikot?language=fin Google play https://play.google.com/store/books