Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Minulle on siunaantunut kokoelma LP-levyjä. En omista LP-soitinta, joten kysyisin millainen soitin minun kannattaisi hankkia. Kuuntelisin levyjä kuulokkeilla,… 441 Kuulokkeita ei voi kytkeä suoraan levysoittimeen, vaan välissä pitäisi olla jokin vahvistin. Se voisi olla tavallinen vahvistin, jossa on kuulokeliitäntä tai sitten erityinen kuulokevahvistin. Nykyään markkinoilla on olemassa (jälleen) kohtuullisen hintaisia levysoittimia, joihin on mahdollista hankkia myös vahvistin. Uusien levysoitinten hinnat voivat olla jotain 200-2000 euron välillä, joten kovin kallista laitetta ei kannata ostaa. Suosittelisin kuitenkin, että ostaisit käytettynä vanhan (esimerkiksi 70- tai 80-luvun) levysoittimen ja vahvistimen. Hyviä vanhoja soittimia on tarjolla paljon suhteellisen halvalla ja yleensä ne ovat vähintään yhtä hyviä kuin uudet. Pitää vain huolehtia, että soittimessa on hyvä äänirasia ja...
Lähellä on Ulpas-niminen lampi. Mitä sana Ulpas tarkoittaa? 578 Suomessa on muutamia Ulpas-nimisiä järviä tai lampia. Sanaa ulpas ei kuitenkaan löytynyt suomen kielen tai suomen murteiden sanakirjoista. Se ei myöskään ole suku- tai etunimi. Ainut sanasta verkossa oleva viittaus on oheisessa julkaisussa: https://savonkielenseura.files.wordpress.com/2014/10/aakusti_1_2010.pdf Sivulla 12 mainitaan seuraavaa: "Lönnrotin selitys ulppa, uluppa merkityksessä ́tulvavesi, kevättulva ́ lienee uskottavin, myös geologisin perustein. Näin ainakin Lapinlahden Pajukankaan kohdalla: Uluppaasta ei liene muinoin ollut lasku-uraa, jokea tms, joten vesi on matalimmasta kohdasta tulvinut ja kulkeutunut omia aikojaan Onkiveteen. Ganander, Lönnrot ja Renvall ovat esittäneet lisäksi, että ulappa, hulappa olisi jäälle...
Joitakin vuosia sitten kyseltiin tietoja Kaarina Helakisasta tekeillä olevaa kirjaa varten. Minä vastasin kyselyyn ja sain tekijöiltä kiitokset. Lupasivat… 414 Kaarina Helakisa-seura ei saanut kirjaan rahoitusta, joten he laittoivat kirjan aineiston luettavaksi omille nettisivuilleen. Kaarina Helakisa-kirjailijaseuran toiminta on päättynyt vuoden 2018 lopussa. Seuran sivuilta löytyy kuitenkin yhteystiedot, joihin voit ottaa yhteyttä jos Helakisasta haluat keskustella. Seuran nettisivujen osoite on : https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/kaarina-helakisa/
Montako musiikkikappaletta muusikko yleensä tietää ja osaa laulaa? 240 Muusikon muistamien kappaleiden määristä ei löytynyt tietoa, mutta mm. korvamatoja tutkineen analyytikko Lassi Liikkasen mukaan ihminen voi muistaa tuhansia eri laulunosia ja melodioita. Aiheesta oli artikkeli Helsingin Sanomissa (26.9.2015): https://www.hs.fi/elama/art-2000002855347.html
Onko Panu Rajalan toimittama "Päivä on tehnyt kierroksensa" tullut tai tulossa Loimaan kirjastoon? 106 Päivä on tehnyt kierroksensa -kirja on tilattu Loimaan pääkirjastoon ja siihen voi jo jättää varauksen.
Mistä tulee sanonta "viimeisen päälle"? Minkälainen tausta sanonnalla on? Yritin kaivaa netistä, mutta vastausta ei löytynyt. 2614 Kielitoimiston sanakirja antaa tällaisesta päälle-sanan käytöstä esimerkin: viimeisen päälle [= viimeistä piirtoa myöten, läpikotaisin, täydellinen] herrasmies: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/p%C3%A4%C3%A4lle Päälle-sanalla on monta merkitystä. Yksi niistä on tämänkaltainen arkinen ilmaus, jota painettu Kielitoimiston sanakirja (2. osa, L -R, 2006) kuvailee sanan vieraanvoittoiseksi, yleiskielessä kartettavaksi käytöksi. Kyseessä voi siis olla jostakin muusta kielestä suomen kieleen siirtynyt ilmaisu. 
"Elämä on ajoittain valoisa". Onko Pentti Saarikosken sanomaa? 462 Etsit ilmeisesti Pentti Saarikosken runoa Elämä on niin epätasaisesti valoisa, joka alkaa rivillä Elämä oli epätasaisesti valoisa. Runo on kokoelmasta Kuljen missä kuljen (Otava, 1966) ja se on luettavissa myös esimerkiksi Pentti Saarikosken runojen kokoelmasta Runot (2004, Otava, s. 182) Saat runon sähköpostiisi.
Lassi Nummen runossa sanotaan jotenkin näin; ...tämä yksinkertainen asia rakkaus... ... emme ole nuoria enää... ... älä vielä mene pois... ... linnun siipi… 919 Lassi Nummen runokokoelmassa Kaksoiskuva (Otava 1982) on ss. 8-12 runo (tai runosikermä) nimeltään Tämä vähäinen asia. Runo alkaa näin: Keskipäivän kirkkaudessa / käännän katseeni. Sydänyön pimeydessä / ojennan käteni... Pitkässä runossa on mm. tällaisia säkeitä: Ihosta se alkaa: / emme ole aivan nuoria enää. ... Älä siis nouse, / älä aivan vielä. Pidä kätesi / linnun untuvilla. Pian se levittää siipensä. Runo löytyy myös mm. antologioista Runon maa : suomalaisten toiverunot ja Tämän runon haluaisin kuulla, osa 2.
Mistä voisi saada ilmaista lakiapua? Voiko olla rikos jos nuori nainen omistaa asunnon ja on rakastunut vanhempaan mieheen ja mies kiristää ehdoksi, että saa… 422 Helmet-kirjastoista Töölön ja Itäkeskuksen kirjastoissa on asianajajapäivystys, joista saa  maksutonta alkuneuvontaa oikeudellisissa asioissa. Lisätietoa Helmetin sivuilta: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Toolon_kirjasto/Tapah… https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Itakeskuksen_kirjasto…
Luin uutisen "Varastokirjasto säilyy itsenäisenä virastona ja jää Kuopioon" . Ovatko myös yleiset kirjastot tai kenties jotkut keskuskirjastor virastoja? 253 Virasto-termi on oikeastaan aika rajattu viralliselta käytöltään. Virasto on toiminto, jolle on annettu laissa tai säädöksissä tehtävä, vastuu tai toimivaltuus johonkin asiaan. Lakitekstissä saatetaan määritellä esimerkiksi näin: Virastolla tarkoitetaan lailla tai valtioneuvoston asetuksella perustettua valtion virastoa tai laitosta (kts. esimerkiksi Laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131233 ). Varastokirjasto ( http://www.varastokirjasto.fi/tehtava-ja-tavoitteet/ ) on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisista 11 virastosta yksi: https://minedu.fi/hallinnonala . Varastokirjaston  toimintaa määrittää Laki varastokirjastosta https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1988/...
Prahan kevät nuotit 476 Fono-äänitietokannasta löytyi kolme kappaletta nimellä Prahan kevät: Fono-äänitetietokanta haku: Prahan kevät   Oletan, että tarkoitat tässä joko Aili Runnen [1920-1999] säveltämää ja sanoittamaa kappaletta tai Vanessa Philippin säveltämää ja Vexi Salmen sanoittamaa kappaletta Prahan kevät. Valitettavasti Prahan kevät -nimisen kappaleen nuotteja ei ole saatavilla. Aili Runnen säveltämä Prahan kevät -kappale on saatavilla äänitteenä Vaasan kaupunginkirjastosta Päivi Paunun levyltä 20 suosikkia: Oi niitä aikoja.
Haluaisin tietää että onko suu se milään tavalla yhteydessä siihen että ei pese hampaita olenkaan että vaikutaako se että ei pese hmpaita terveyteen tai… 219 Kirjastossa ei pystytä neuvomaan yksittäisissä terveyteen liittyvissä asioissa kuin tiedonlähteitä käyttämällä. Omaa terveyttä koskevat huolet on syytä selvittää terveydenhuollon kanssa, eli tässä tapauksessa hammashuollon.  Suun terveyden yhteydestä yleisterveyteen ja sydämen terveyteen löytyy tietoa hammaslääkäriliiton sivulta, https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys/yleistietoa-suunterve… ja https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys/yleistietoa-suunterve….
Moroo, Miksi muumi-romaanien englanninkieliset teokset eroavat suomenkielisistä teoksista sisällöllisesti? Esimerkiksi kirjassa "Muumipeikko ja pyrstötähti"… 538 Kysymyksessä mainitun kaltaiseen valikoivaan kääntämiseen törmää silloin tällöin etenkin lapsilukijoille suunnatuissa teoksissa - ilmiö ei suinkaan rajoitu englanninkielisiin Muumi-kirjoihin. Suomenkielisenä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa Anni Swanin tulkinnan Lewis Carrollin klassikosta Liisa ihmemaassa. Syyt tähän voivat olla moninaisia: taustalla voi olla esimerkiksi kulttuurieroja (asiaa ei saada luontevasti ja sujuvasti tulkittua käännöskielisessä kontekstissa uhraamatta tekstin luettavuutta), alku- ja käännöskielen erityispiirteisiin liittyviä eroavaisuuksia (kohdekielestä puuttuvaa sanastoa tai ilmauksia), toimituksellisia ratkaisuja (joitain osuuksia on ehkä haluttu tietoisesti jättää pois tarpeettoman tuntuisina...
Minulla on Singer suutarinompelukone. Tyyppi ED328339. Mikä on valmistusvuosi? 215 ISMACS International -sivuston mukaan ED-sarjan Singerit, joiden valmistusnumero on välillä 325752-328751 on valmistettu Kilbowien tehtaalla Skotlannissa vuonna 1945. http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-ed-series-serial-numbers.html  
Kysyin pari päivää sitten näin: "Kertakäyttömaskeja voikin pitää useammin kuin vain kerran. Miten tätä ei ole aiemmin tutkittu/huomattu? Suomessa tai muualla?… 258 Tutkin asiaa ja huomasin, että Euroopassa oli muitakin maita, jotka miltei samanaikaisesti päätyivät siihen, että kirurgiset maskit voi pestä, ja että ne ovat käyttökelpoisia pesun jälkeen (mm. Ranska).  Kävi ilmi, että Suomessa suu -nenäsuojien pestävyyttä tutkinut VTT teki tutkimuksensa Euroopan tautienehkäisy ja -valvontakeskuksen (ECDC) julkaiseman Hengityssuojainten puhdistus ja uudelleenkäyttö COVID19 pandemian aikana -asiakirjassa kuvattujen menetelmien tarkistamiseksi. Se miksi asiaa ei ole tutkittu aiemmin Euroopassa johtunee siitä, että kasvomaskit eivät niinkään ole olleet tässä laajuudessa tavallisen kansan käytössä. Ammattikäytössä olevia kirurgisia maskeja ei suositella käytettäviksi pesun jälkeen, sillä ne menettävät...
Mistä löytyisi sanat kappaleeseen Kultahäät / Tapio Rautavaara? 581 Rauno Lehtisen säveltämä ja Jorma Ikä-Valkon sanoittama kappale "Kultahäät" löytyy sanoituksineen ainakin nuottikokoelmalta Kullervo Linna & Humppa-Veikot. 3 (Fazer, 1974). Linkeistä voi katsoa, missä kirjastoissa teosta on saatavilla. Teoksesta voi tehdä kaukulainapyynnön omaan kirjastoonsa, jos sitä ei löydy omalta alueelta. Piki: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p_i… Helmet: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1050317?lang=fin Finna: https://finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=kullervo+linna+%26+hump…  
Onko kukaan kirjoittanut täysmittaista romaania käyttämällä pelkkiä emojeja? 272 Kyllä on. Esimerkiksi Emoji Dick on emoji-käännös Herman Melvillen Moby Dick -klassikosta. Käännös on tehty Amazon Mechanical Turk -palvelussa. Lisätietoa projektista seuraavista linkeistä: http://www.emojidick.com/ https://www.kickstarter.com/projects/fred/emoji-dick Toinen esimerkki on Bing Xun teos Book from the Ground: https://mitpress.mit.edu/books/book-ground 
Löytyykö suomalaisesta kirjallisuudesta utopioiden kuvauksia? Tarkoitan tässä utopiaa dystopian vastinparina - ihanneyhteiskuntaa, arvoista ponnistavaa visiota… 389 Suomen kirjastomuseon sivuilla on artikkeli nimeltä Utopia inspiraation lähteenä kirjallisuudessa. Tällä sivulla mainitaan myös suomalaisen kirjallisuuden utopian kuvauksia: - Sulo M. Hytönen, Uni, 1906 (Matti Järvisen toimittamassa Tulevaisuuden ihminen : ja muita vanhoja tulevaisuuskertomuksia -kokoelmassa): https://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789526873732&… - Toivo Pekkanen, Musta Hurmio, 1939: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_19354 - Pekka Muhonen, Valinnanvapaus, 1995:  - Jukka Paaso, Tsersissien saari: Utopia, 1992 https://suomenkirjastomuseo.fi/utopia-inspiraation-lahteena-kirjallisuu… Teoksessa Lintukodon rannoilta: saarikertomukset suomalaisessa...
Mistä löydän valtakunnalliset peruskoulun opetussuunnitelmat 1970 eteenpäin? 287 Vanhemmat ovat kirjamuotoisina. Netti kun yleistyi vasta 1990-luvulla. Esim. Frank monihaulla löytyy POPS-70 Turun, Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen kirjastoista. Myös aikalaismuisteloita löytyy vielä netistä. Esim. http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/01/vuoden-1970-pops.html  
Miksi uusi sukunimeni ei ole päivittynyt kirjaston sivuille, vaikka se on muuttunut jo yli kaksi vuotta sitten? 208 Asiakkaan nimi Helmet-järjestelmään voidaan muuttaa vain kirjastossa. Tällöin asiakkaan pitää todistaa henkilöllisyytensä henkilötodistuksella, jossa uusi nimi näkyy.