Etsin kirjaa, jonka nimenä on ehkä jotakin sen kaltaista, kuin Pelastuslautalla yli Atlantin

Kysytty
2.4.2021

Hei! Etsin kirjaa, jonka nimenä on ehkä jotakin sen kaltaista, kuin Pelastuslautalla yli Atlantin -sen nimistä teosta ei tosin löydy. Siinä suomalainen (?) merimies pelastautuu veneeseen toisen miehen kanssa. Jossain vaiheessa toinen mies kuolee ja toinen joutuu hautaamaan tämän mereen. Kirja on muistaakseni ilmestynyt jatkokertomuksena Keskipohjanmaa- lehdessä 90-luvulla ja kirjan tapahtumat sijoittunevat 1900-luvun puolivälin kieppeille.

Vastaus

Vastattu
6.4.2021

Kyseessä voisi olla suomalaisen merimiehen ja muukalaislegioonalaisen Ensio Tiiran tarina, joka tosin sijoittuu Intian valtamerelle. Tiira pakeni vuonna 1953 ruotsalaisen toverinsa Fred Ericssonin kanssa legioonasta ja päätyi ajelehtimaan pienellä lautalla 32 päivän ajaksi. Ericsson menehtyi 18. päivänä, ja Tiiran oli pakko pudottaa ruumis mereen, vaikka he olivatkin sopineet, että toisen kuollessa toinen kuljettaa ruumiin maihin haudattavaksi. Tiira kirjoitti koettelemuksestaan kirjan, joka julkaistiin suomeksi nimellä Epätoivon lautta vuonna 1954. Siitä on otettu toinen painos vuonna 2006.

Ensio Tiiran haastattelu YLEn Elävässä arkistossa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/27/palkkasoturin-pakomatka

Ensio Tiira Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensio_Tiira

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.