Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kysyisin kansanlaulun "Aamulla varhain" alkuperää. Internet vihjaa säveltäjiksi niin Sibeliusta kuin A. Järnefeltiä, mutta itse olen aina ollut siinä… 1050 Laulu Aamulla varhain on kansansävelmä, vaikka joissakin lähteissä sen tekijöiksi on tarjottu eri henkilöitä. Yleisradion Fono-tietokannassa mainitaan, että joidenkin lähteiden mukaan säveltäjä olisi Lauri Hämäläinen (1832-1888). Kansansävelmiä on aikoinaan paremman tiedon puutteessa merkitty nuotintajan nimiin. Monet säveltäjät ovat muokanneet tätä haikean kaunista melodiaa erilaisille esiityskokoonpanoille: mm. Armas Järnefelt, Ahti Sonninen, Armas Maasalo ja Jorma Panula. Heidät on mainittu teostiedoissa, mutta tekijäroolia (sovittaja) ei aina ole ilmaistu selkeästi. Toisaalta Järnefeltin orkesterisovitus laajensi alkuperäistä laulua uudella materiaalilla niin, että sen alaotsikko onkin osuvasti "suomalainen kansanlaulufantasia". Myös...
Minähän vuonna ”On kesän kirkas huomen/Sunnuntaiaamuna” -runo on kirjoitettu ja milloin sävelletty? 2129 Hjalmar Backmanin säveltämän ja Simo Korpelan sanoittaman laulun "Sunnuntaiaamuna" varhaisin nuottijulkaisu löytyy vuodelta 1904. Tässä nuotin tiedot: https://www.finna.fi/Record/uniarts_print.994810784206249 Kappale on julkaistu levyllä tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1929 Rosa Arvosen ja Kaarle Venton esittämänä: https://fenno.musiikkiarkisto.fi/___r.php?rooli_filter=1&vuosi_alku=&vu…;
Minkä niminen on elokuva, joka aikoinaan kiellettiin koska siinä esitetty väkivalta oli esitetty liian hilpeällä tavalla. Siinä rikolliset mm. pahoipitelivät… 714 Elokuvia on kielletty laissa olevin perustein. Laki elokuvien tarkastuksesta vuodelta 1965 listasi kiellon perusteiksi: Elokuvaa, joka on sisällykseltään ilmeisesti lain tai hyvien tapojen vastainen, älköön hyväksyttäkö esitettäväksi. Jos elokuva, ottaen huomioon miten sen tapahtumat on kuvattu tai millaisessa yhteydessä ne on esitetty, on epäsiveellinen tai raaistava taikka on omiaan kauhua herättämällä tai muulla tavoin vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti, älköön elokuvaa myöskään hyväksyttäkö esitettäväksi. Elokuvaa älköön niin ikään hyväksyttäkö esitettäväksi, milloin sen esittäminen saattaa vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tahi maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin. Laki...
Miksi sivuston uudistuksen yhteydessä on lasten kortit hävinny tililtäni? M 155 Alaikäisten lasten kortit, jotka oli linkitetty näkymään huoltajalla, eivät erilaisen tekniikan vuoksi siirtyneet Keski-kirjastojen uuteen verkkokirjastoon automaattisesti. Ne voi kuitenkin lisätä huoltajan kortille itse. Mene omissa tiedoissa kohtaan Kirjastokortit ja sieltä Liitä kirjastokortti/rinnakkaiskortti. Tähän tarvitset lasten korttien numerot ja pin-koodit.
Minulla on poljettava anker merkkinen 1900 luvun alun ompelukone, mikä voisi olla tämän arvo? 992 Vanhan ompelukoneen arvoon vaikuttavat monet tekijät. Arvo nousee jos kone toimii hyvin. Hintaan vaikuttaa myös onko kaikki alkuperäiset osat ja käyttöohjeet tallessa. Myynnissä olevista ompelukoneista pyydetään hyvin vaihtelevia hintoja, muutamasta kympistä n. 150:een euroon. Toisaalta Ebayssa ovat myynnissä pari art nouveau -mallia v. 1915 ja 1920, joista pyydetään 200 - 555€.
Mistä Infernal bändin Burning Up biisissä lauletaan ? 232 Laulun sanat löytyvät mm. täältä: https://genius.com/Infernal-burning-up-lyrics Suomennoksen saat syöttämällä linkin tähän osoitteeseen: https://translate.google.fi/?hl=fi&sl=en&tl=fi&op=translate
Helsingin päärautatieaseman Kaivokadun puoleisen sisäänkäynnin molemmin puolin seisovat Emil Wikströmin Hangon punaisesta graniitista veistämät komeat… 392 Lyhdyt ovat olleet rakennuksen valmistumisesta saakka paikoillaan. Ne näkyvät osana jo piirustussuunnitelmia ennen rakennuksen tekemistä. Vuonna 2013 niihin uusittiin valotekniikka, jolloin myös lyhdyistä tehtiin kopio ja vanhat annettiin museoomme. Alla olevassa blogitekstissä on kerrottu asiasta. Kokoelmissamme säilytämme kolmea alkuperäistä ja yhden sijaintipaikka on Visavuoren museo johon lahjoitimme sen. Visavuori on Emil Wikströmin taitelijakoti ja ateljee. https://trafiikki.fi/esine-esittelyssa-helsingin-rautatieaseman-kivimiesten-lyhty/ Vastaus saatiin Suomen Rautatiemuseosta.
Onko elokuvia katukatti bob 111 Kirjastot.fi ja siellä Frank monihaku antoi tulokseksi mm. Piki-kirjastot, joista kyseinen elokuva löytyy useista toimipisteistä. Saadaksesi DVD:n kaukolainaksi, ota yhteyttä omaan kirjastoosi. https://monihaku.kirjastot.fi/ https://piki.verkkokirjasto.fi/
Tyttöjen ympärileikkauksista äänestettiin eduskunnassa, 10 edustajaa ei äänestänyt vastaan. Ketkä he olivat? Ovatko kaikkien edustajien s-postiosoitteet… 299 Eduskunta äänesti 6.11.2020, että tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen säädetään rikoslaissa rangaistavaksi nykyistä selkeämmin. Kansanedustajat tukivat valiokunnan mietintöä äänin 141-10. Erimielisyyttä ei ollut tyttöjen ja naisten silpomista koskevasta osuudesta, siitä äänestäneet olivat yksimielisiä. Myös ei-äänen antaneet kannattivat tyttöjen silpomisen kieltämistä entistä selvemmin. Kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä valiokunta selvitti myös poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta koskevaa oikeustilaa ja käytäntöä. Vastalauseissa haluttiin mietinnön perusteluista pois poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta koskeva osuus. Ylen verkkouutisesta voi tutkia miten kansanedustajat äänestivät. Äänestyksessä "jaa"...
Voiko pysäköintialueeksi "P"-liikennemerkillä 521 osoitetulla hiekkakentällä, jossa ei ole merkittynä minkäänlaisia parkkiruutuja, saada pysäköintivirhemaksun… 211 Kirjastot ovat kirjastoja. Ne tarjoavat asiakkaille aineistoja - kirjoja ja tutkimuksia -  esimerkiksi tieliikennelain tulkitsemisesta, mutta eivät anna oikeudellista neuvontaa yksittäisistä tulkintakysymyksistä. Tässä tapauksessa tulkinnan antaminen kuuluu tieliikennelakiin erikoistuneelle juristille.  Jos asiasta tahtoo keskustella juristin kanssa, silloin voi käyttää hyväkseen esimerkiksi Suomen asianajajaliiton maksutonta asianajajapäivystystä:  https://asianajajaliitto.fi/asianajopalvelut/mista-loydan-asianajajan/m…        
Lempikirjani lapsena 90-luvun alussa oli lastenkirja, johon jollain tavalla liittyi makaroonit. Kyseinen kirja kuitenkin katosi ja en ole vastaavaa sen koommin… 201 Kirja voisi olla Betty Waterton: Keitettyä makaroonia. Gummerus 1990. Kirjassa majakanvartija Maija saa vieraakseen venelastillisen vauvoja, joille hän tarjoilee keitettyä makaroonia.
Minkä arvoinen on 10 pennin kolikkovuodelta 1899? 3159 Vuoden 1899 10-pennisen arvo vaihtelee huomattavasti kolikon kunnon mukaan. Alimmissa kuntoluokissa sen arvo on 1-2 €, mutta ylempiin kuntoluokkiin kuuluvat kolikot ovat jo tuntuvasti arvokkaampia (20-950 €). Yleisimmin tavataan kahden euron arvoista toiseksi alimman kuntoluokan rahaa ("Raha on tasaisesti kulunut korkeimmista kohdista, mutta lähes kaikki yksityiskohdat ovat selviä. Yleisvaikutelma on vielä miellyttävä."). Kannattaa antaa asiantuntijan arvioida, onko kolikkonne tätä paremmassa kunnossa. Lähde: Suomen rahat arviohintoineen 2020
Joku oli kysynyt sadusta, jossa prinsessa kutoo nokkosista paitoja veljilleen, jotka on loihdittu joutseniksi. Joskus 1990-luvulla tämä satu esitettiin… 761 1990-luvulla Andersenin Villijoutsenet televisioitiin sarjamuodossa ainakin venäläisten klassikkoanimaatioiden sarjassa Kultaiset sadut vuonna 1997. Villijoutsenissa oli kolme osaa, esitykset TV1:n ohjelmistossa sunnuntai-iltaisin 27.4., 4.5. ja 11.5., uusinnat lauantaiaamuina 3.5., 10.5. ja 17.5.
Onko J.W. von Goethen runoa Vermächtnis (perintö, viimeinen toivomus tai jotain sellaista) käännetty suomeksi ja jos on, miten se kuuluu? Se ilmestyi alunperin… 302 Otto Manninen on suomentanut Johann Wolfgang von Goethen runon Vermächtnis. Runo on saanut suomenkielisen nimen Testamentti ja suomennos on luettavissa esimerkiksi Goethen runojen kokoelmassa Runoja (1980, ss. 211 - 212). Saat suomennoksen sähköpostiisi. https://kalliope.org/da/text/goethe2000010806
Onko 2000-luvulla kukaan portugalilainen kirjailija kirjoittanut Euroopan portugaliksi dekkaria, jonka tapahtumat sijoittuvat Portugaliin? 506 Francisco José Viegas on suosittu kirjailija, jonka teoksissa on päähenkilönä rikospoliisi Jaime Ramos. 2000-luvulla on ilmestyneet mm. kirjat O colecionador de erva (2013) ja Un crime capital (2012). Kirjailijasta lisää: http://jaimeramos.booktailors.com/en/biography/
Onko Somerolla mahdollista muuttaa videokameran 8-milliset ja/tai vhs-kasettien videofilmit digitaaliseen muotoon? 298 Someron kirjastossa on mahdollista digitoida VHS-videonauhoja DVD-levyille. Kahdeksanmillisistä kirjaston sivuilla ei ole mainintaa, joten sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan Someron kirjastoon. https://somero.finna.fi/Content/palvelut#digitointi https://somero.finna.fi/
Aikoinaan oli Jaakko Löytyn kasetteja lastenlorukasetteja, onkohan saatavana vielä kirjastoissa? Olivat lyhyitä loruja esim. Syksy on ja lehmät pihalla senkun… 417 Tarkoitat ehkä Kukurikuu-runokirjaa ja siihen liittyvää kasettia. Kirjassa on runoja, lauluja ja leikkejä perheen pienimmille, jotka on säveltänyt Jaakko Löytty. Kirjassa on runojen ja leikkiohjeiden lisäksi laulujen nuotit. Tämä runokirja löytyy Hämeenlinnan pääkirjaston varastosta, mutta valitettavasti kokoelmissamme ollut kasetti on kuunneltu loppuun eli sitä meillä ei enää ole. Halutessasi voit jättää kasetista kaukolainapyynnön, jolloin tilaamme kasetin jostakin toisesta kirjastosta niin että voit lainata sen kirjastostamme. Kaukolainaaminen maksaa kahdeksan euroa. Voit jättää kaukolainapyynnön meille verkossa: https://www.vanamokirjastot.fi/kaukolainat?refId=BzVQuG&culture=fi Tässä vielä tiedot Kukurikuu kirjasta:...
Etsin lapsuuden satukirjaa. Muistaakseni siinä oli vaalea kansi. Kirjassa oli monia eri satuja. Yhdessä sadussa aurinko ja kuu halusivat antaa toisilleen… 317 Valitettavasti satukirjaa ei ole pystytty jäljittämään näillä tuntomerkeillä. Jos teos kuitenkin vielä löytyy, vastaamme sinulle myöhemmin.    
Kirjaston lasku palauttamattomasta kirjasta on ulosotossa. Miten saan aineiston arvon vähennettyä laskusta? 798 Sinun kannattaa mennä kirjastoon, johon palautit kirjan. Kirjaston tiskillä henkilökunta voi tarkistaa kortiltasi, että kirja on palautunut ja sitten lähettää Lowellille viestin, että teos on palautunut. Jatkossa kannattaa palauttaa kirjat toisen muistutuksen jälkeen kirjaston tiskille tai ottaa palautuksesta kuitti.
Mikä olisi paras Saksan historiateos / ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika? Kiitos 540 En löytänyt yhtä kokoavaa kirjaa, joka keskittyisi Saksan historiaan vuodesta 1919 näihin päiviin saakka.  1920-1940-lukujen Saksan historiasta on kirjoitettu luonnollisesti valtava määrä kirjoja. Näistä voisin nostaa esille erityisesti William L. Shirerin klassikkoteoksen "Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho", joka on julkaistu suomeksi kahdessa osassa. Molemmat löytyvät Riihimäen pääkirjastosta. 2. maailmansodan jälkeisestä historiasta on Suomessa julkaissut kirjoja mm. Seppo Hentilä. Hänen kirjansa "Jaettu Saksa, jaettu historia - Kylmä historiasota 1945-1990" löytyy myös Riihimäen kirjastosta. Lähihistorian osalta kannattaa tutustua Euroopan historiaa käsitteleviin teoksiin. Näistä mm. Philipp Therin "Euroopan historia vuodesta...