Valitettavasti kyseisillä tuntomerkeillä ei pystytty varmuudella tunnistamaan elokuvaa tai sarjaa.
Suomalaisia elokuvia voi selata ja etsiä Kansallisfilmografiasta (Elonet).
Yleisradion tv-kanavilta tulleita ohjelmia voi etsiä KAVIn Radio- ja TV-arkiston Ritva-tietokannasta ja niitä on mahdollista katsoa suoratoistona asiakaspisteiltä, joita on eri puolella Suomea.
Päivitys:
Yksi vaihtoehto voisi olla Rauni Mollbergin vuonna 1972 ohjaama elokuva "Sotaerakko", esitetty ainakin 11.8.1999 (YLE TV2). Kyseinen tv-elokuva on kuitenkin tuotantotietojen mukaan mustavalkoinen.
Kenties joku lukijoistamme voisi tunnistaa tai vahvistaa tämän evakkokohtauksen?
Seksitaudit eli sukupuolitaudit ovat olleet ihmiskunnan riesana jo tuhansia vuosia. Näin ollen on luultavaa, että historian ensimmäiset maininnat sukupuolitaudeista löytyvät vanhimpien korkeakulttuurien teksteistä.
Varhaisimmat mesopotamialaiset lääketieteelliset tekstit ovat 2000-luvulta eKr. Urin kolmannen dynastian ajalta (n. 2112–1950 eKr.) on säilynyt sumerinkielinen lääketieteellinen manuaali. Babylonialainen oppinut Esagil-kin-apli (fl. 1067–1046 eKr.) laati Sakikkū-nimisen systemaattisen lääkärikirjan. Teosta kutsutaan myös Diagnostis-prognostiseksi käsikirjaksi. Tästä lääkärikirjasta löytyy mainintoja sukupuolitaudeista, luultavasti esimerkiksi klamydiasta, kupasta ja tippurista.
Näyttää siltä, että seksuaalikäyttäytyminen...
Voisiko kirja olla jo 34 vuotta sitten ilmestynyt Vain nainen sen tietää: suomalainen synnytys (Marjukka Kulmanen, Kati Lintonen, Raija-Liisa Rantanen, 1986)? Helsingin Sanomien kirja-arvion (17.4.1986) mukaan tässä kirjassa on 22 naisen synnytyskertomukset ja lisäksi otteita 130 muun äidin kertomuksista.
Kirjan saa lainaan muutamista Piki-kirjastoista:
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/search?p_p_id=searchResult_WAR…
Kirja voisi olla myös tämä: Minun synnytykseni : 21 koskettavaa synnytystarinaa : Vauva-lehden kirjoituskilpailun satoa. Tämä kirja ilmestyi vuonna 1998. Myös sen saa lainaan Piki-kirjastosta:
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/search?p_p_id=searchResult_WAR…
Tästä ei löytynyt tietoa. Vuoden 2018 Duodecim-lehden artikkelin (Tyypin 1 diabeteksen ennuste on parantunut) mukaan keskimääräinen eliniän menetys tyypin 1 diabeetikoilla on 10 - 13 vuotta:
https://www.duodecimlehti.fi/duo14465
Diabetes ei ole yhtenäinen sairaus, vaan se voidaan jakaa useampaan eri tyyppiin, mikä vaikuttaa myös eliniän ennusteeseen. Alla linkki Duodecimin Käypä hoito -sivustolla:
https://www.kaypahoito.fi/nix00773
Ultraviolettivalon vaikutus ei ole tummassa ihossa yhtä voimakas kuin vaaleassa ihossa, eli mitä enemmän on melaniinia sitä vähemmän iho tuottaa D-vitamiinia.
Lähteet:
Duodecim Terveyskirjasto https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Yle uutiset 14.8.2014 https://yle.fi/uutiset/3-7410764
Osuuspankin facebook-sivuilla kerrotaan mainoksesta. Se kuvattiin alun perin jo vuonna 1998. Kirkko sijaitsee Ristijärven kunnassa.
https://www.facebook.com/OP.fi/videos/1569380689806696/
Kirjastojen yhteystietoja löydätte Kirjastot.fi-sivuston kirjastohakemistosta. Linkki yhteystietolistaan kunnittain: https://hakemisto.kirjastot.fi/libraries/by-city
Kirjastojen hankintoja tekeville ei ole olemassa mitään yhteistä, keskitettyä sähköpostilistaa, vaan joka kirjastolla on omat yhteystietonsa ja oma hankintapolitiikkansa.
Kirjastoja tavoittaa myös Kirjastot.fi-sivustolta löytyvän Pienkustantajien uutuuksia -keskustelufoorumin kautta. Linkki foorumiin: https://www.kirjastot.fi/forum/404
Fellowship ja fellow eivät yleensä käänny yksioikoisesti suomeksi. Fellow käännetään yleensä tehtävän mukaan esimerkiksi tutkijatohtoriksi, stipendiaatiksi tai jäseneksi. Fellowship-ohjelmaa käytetään joskus puhuttaessa apurahaohjelmista. Pitäisi luultavasti kirjoittaa, missä ominaisuudessa henkilö on toiminut kyseisessä collegessa.
https://www.sanakirja.fi/english-finnish/fellow
https://www.sanakirja.fi/english-finnish/fellowship
https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/satunnaisesti_kirjoittava_kotuslai…
https://fi.linguee.com/suomi-englanti/search?source=auto&query=universi…
Suomessa yleisin veriryhmä on A+ johon kuuluu 35 prosenttia suomalaisista. Toiseksi yleisin on O+, joka on 28 prosentilla suomalaisista. Lisätietoa veriryhmistä Veripalvelun sivuilla https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/veren-matka/veriryhmat
Vaikeinta kirjoittamisessa on usein aloittaminen. Siis ole rohkea ja ryhdy hommaan!
Kirjoittamiseen myös koulutetaan kansan- ja työväenopistoissa. Kyseessähän on tekniikkalaji. Kannattaa tutustua kurssitarjontaan!
Vinkkejä saat seuraavista:
Nuoren Voiman kirjoittamista käsittelevä podcast
https://nuorivoima.fi/kuutele/podcast/kirjoittamisesta-jakso-1-aloittam…
Seuraava teos sisältää mm. ylipppilastehtäviä:
Äidinkieli ja kirjallisuus. Kurssivihko 9 : Kirjoittaminen ja nykykulttuuri / Anne-Maria Mikkola
Hei,
ja kiitos kysymyksestä. Suomalaisille viljoille ei pysty määrittämään yhtä ja samaa itävyyden määrettä. Itävyys riippuu monesta eri tekijästä kuten lajikkeesta, siementen laadusta ja siitä ovatko ne altistuneet esimerkiksi homeelle. Lisäksi mm. kylvösiemenen kunnostustoimet kuten lajittelu ja peittaus nostavat siemenen elinvoimaa ja orastavuutta verrattuna kunnostamattomaan siemeneen (Saarinen et al. 2011).
Lisätietoja aiheesta löytyy esimerkiksi seuraavista lähteistä:
Saarinen, E. (toim.) 2011: Kehitystä rehuviljan viljelyyn Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Saatavilla verkkojulkaisuna www.mtt.fi/mttkasvu/pdf/mttkasvu17.pdf
Välisalo, M. ja Ali-Kippari, R. (2019): Selvitä kylvösiemenen itävyys. ”Maatilalla” -lehti nro 1/...
Kauhajoen murretta käsittelevässä Kerttu Karhun kirjasessa "Praatattua Kauhajoen murtehella" (Kauhajoki-seura, 1992) sanonnan merkityksestä kerrotaan seuravaan: On sanottu henkilöstä, joka on antanut jotain esimerkiksi lahjaksi ja on heti pyytämässä sitä lainaksi.
Lähde:
https://kauhajoki.net/wp-content/uploads/2019/04/Praatattua_Kauhajoen_m…
Voit etsiä kiinan kielestä suomennetun kirjallisuuden Suomen kansallisbibliografiasta Fennicasta.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Avaa perushaku klikkaamalla suurennuslasin kuvaa ja ryhdy sen jälkeen rajoittamaan teoslistaa sivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla. Haku kannattaa rajata esimerkiksi tässä tapauksessa aineistotyypin (kirja), aikavälin (2010 – 2020), kielen (suomi) ja alkukielen (kiina) mukaan. Tuloslistaan tulee nyt 69 nimekettä, mutta osa näistä on uusintapainoksia. Voit rajata tulokset myös vain kaunokirjallisuuteen päägenre-rajoittimilla, jolloin teosten määrä on tällä hetkellä 35.
Ehdottaisin kirjaa Carin Gerhardsen: Musta jää. Kirjailija on ruotsalainen ja sen on ilmestynyt 2019. Kansikuvassa on rotko ja sinne syöksynyt auto.
Kirjaa kuvaillaan näin:
Arvaamattomien käänteiden trilleri, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Kaksi rakastavaista ajaa syrjäistä tietä etsien piilopaikkaa salaiselle lemmenhetkelleen. Nuori nainen on pulassa ja saa kyydin tuntemattomalta henkilöltä. Kiireinen mies ajaa liian lujaa lumisella tiellä. He kaikki ovat ohittaneet saman jyrkänteen. Mutta yksi heistä on syössyt jonkun toisen tieltä. Ja yksi on jättänyt tämän kuolemaan. Näin kohtalo kietoo toisistaan tietämättömien ihmisten elämän yhteen ja heittää heidät yhä kiihtyvään väkivallan kierteeseen. Mitä tuona iltapäivänä neljä...
Nordic noir on herättänyt viime vuosina paljon kansainvälistä kiinnostusta ja tästä syystä siitä on myös kirjoitettu enimmäkseen englanniksi.
Tässä muutamia esimerkkejä suomeksi toimitetuista / kirjoitetuista puheenvuoroista nordic noirista:
Mitä nordic noir on? (Radio-ohjelma Aristoteleen kantapää, YLE Areena)
Ruohonen, Voitto: Nordic noir on vahva brändi, entä Suomi-noir?
Lähikuva-lehden teemanumero "Pohjoinen"
Lähikuva-lehden teemanumero "Pohjoismainen elokuva"
Naiskuvasta elokuvissa sekä mediassa on kirjoitettu suomeksi lukuisissa teoksissa, artikkeleissa ja opinnäytteissä.
Esimerkiksi Google Scholar-palvelulla on löydettävissä fraaseilla "naiskuva elokuvissa" tai "naiskuva mediassa" verkkomuodossa olevia artikkeleita ja...
Etsimäsi blues-kappale on ruotsalaisen kitaristin Anders Lewénin biisi "What's Going Down". Se on tv-sarjojen, mainosten yms. taustamusiikiksi tarkoitettu kappale, ja sitä ei ole käsittääkseni julkaistu Lewénin nimellä millään levyllä. Universal on julkaissut sen taustamusiikkikokoelmalla nimeltä "Vintage Blues Collection".
Tässä lisätietoja:
https://www.universalproductionmusic.com/en-row/discover/albums/7312/vi…
https://www.nslibrary.nichion.co.jp/albums/11151-MAT241
https://sv.wikipedia.org/wiki/Anders_Lew%C3%A9n