Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä löydän kiinan kirjaimilla kirjoitettuna vastaavan lauseen: hyvää ruokahalua! 1133 Osoitteessa http://radio86.fi/node/7148/print on ruokailuun liittyviä kiinankielisiä sanontoja, myös "Hyvää ruokahalua". Teksti on kovin pientä. Mutta sen voi kopioida Wordiin ja suurentaa sitä sitten niin paljon kuin tarvitsee.
Mitä tiedetään Uusikaarlepyyssä toimineesta kruunun(viinan)polttimosta ennen vuotta 1790? Tai kruununpolttimoista kyseiseltä ajalta muuten? 1063 1700-luvun alkoholipolitiikasta on julkaistu kaksi Ilkka Mäntylän perusteellista, arkistolähteisiin perustuvaa tutkimusta: ///Suomalaisen juoppouden juuret : viinanpoltto vapaudenaikana. - 1985/// ja ///Suomalaisen juoppouden kasvu : kustavilaisen kauden alkoholipolitiikka. - 1995///. Jälkimmäisessä on s. 221-229 esittely kruununpolttimoista. Aulis J. Alanen käsittelee myös viinanpolttoa ko. ajalla teoksessa ///Etelä-Pohjanmaan historia 4, osa 2 : Etelä-Pohjanmaan talouselämä 1721-1809. - 1949 tai 1987///. Polttimoista löytyisi varmaankin tietoa myös kunkin paikkakunnan paikallishistorioista. Uudenkaarlepyyn historiasarjasta ovat kuitenkin ilmestynyt vasta aikaa vuodesta 1810 eteenpäin käsittelevät Erik Birckin kirjoittamat osat ///...
Mistä tulee ja mitä tarkoittaa espanjalaisen tavarataloketjun nimi El Corte Inlgés? Onko olemassa joku tietty "englantilainen leikkaus" tms? 2137 Emme löytäneet kielitieteellistä taustaa asialle, mutta kulttuurihistoriallisesti "english cut" on laadun merkki. Ranskan vallankumouksen jälkeen miehet alkoivat käyttää pukuja ja englantilainen muoti, räätälitaito ja kankaat olivat hienointa maailmassa. Englantilaisuus oli valttia muotialalla 1800-luvulla. Vieläkin maailmalla on räätäliliikkeitä, joille "english cut" on tärkein laatumerkki. Se ei siis tarkoita mitään erityistä leikkausta vaan juuri tuota englantilaista muotia ja räätälintaitoa. Kuten olit tavaratalon omalta kotisivulta huomannutkin El Corto Ingles -tavaratalo otti nimensä alun perin paikalla olleelta räätäliliikkeeltä. Nimi ei siis ollut mitenkään erikoinen tai omaperäinen räätäliliikkeelle.
Onko tutkittu, miten lapsi valitsee luettavakseen (kuva-)kirjan? 2116 Lasten lukemistutkimuksia on tehty jonkin verran. Kuvien merkityksestä luettavan valinnassa ei sen sijaan paljon ole. Ehkä näistä olisi apua: - Kuvan katsominen ja tekstin lukeminen : kaksi tapaa saada visuaalista informaatiota : kuvan katsominen ja tekstin lukeminen teoriassa, lasten harrastuksissa ja kouluoppimisessa / Marja Vainiotalo (Turun yliopisto, lisensiaatintyö, 1993) - Kuva ja sana : kuvan ja sanan vuorovaikutus kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja ikonoteksteissä / Kai Mikkonen (2005) - Sadun ja sarjakuvan lukemisesta: tutkimus kolmasluokkalaisten lukemisharrastuksesta ja luetun vastaanotosta / Anna Maija Jauhiainen (1990) - What’s in the picture? : responding to illustrations in picture books / edited by Janet Evans (1998)...
Kysymys musiikkiosastolle: Onko mahdollista saada jostakin hankittua John Melarchinon/Melachrinon (olen nimen oikeinkirjoituksesta epävarma, koska olen kuullut… 1089 1950-70 -lukujen viihdemusiikkia on kirjastojen kautta valitettavan vaikeaa saada, koska tuohon aikaan musiikkikirjastotoiminta oli vielä lapsenkengissään, ja kirjastojen kokoelmiin hankittiin pitkään lähinnä vain klassista ja ehkä hieman kansanmusiikkia. Nykypäivänäkin tuon ajan viihdemusiikin saatavuus kirjastoista rajoittuu sellaiseen musiikkiin, jota on uudelleen julkaistu CD-muodossa. George Melachrino oli aikoinaan Annunzio Mantovaniin tai vähän myöhemmän ajan Paul Mauriat'han verrattava kapellimestari, jonka jousiorkesteri esitti pehmeää tunnelmamusiikkia. Joitakin Melachrinon orkesterin levytyksiä näyttää löytyvän eri kirjastoista Suomesta, mutta etsimäänne kappaletta näiltä levyiltä ei valitettavasti taida löytyä. (Tosin en...
Mistä voi tarkistaa osakekurssin tietyltä päivältä? Määräytyykö tietyn päivän osakekurssi pörssin sulkeutuessa vai onko kyseessä keskiarvo? 8199 Osakekurssien hintoja voi seurata mm.Helsingin pörssin sivuilta http://hex.is-asp.com/html/securitypricelistequities.html?language=fi sekä tekstitelevisiosta. Voit myös käydä Arvopaperi-lehden sivuilla:http://porssi.arvopaperi.fi/start.aspx?chosenmenu=stocktoday Päivän hinnalla osakkeita ostettaessa kaupan pystyy tekemään pian, mutta lopullista hintaa ei voi tietää. Pankit jakavat oppaita osakkeista ja sijoittamisesta. Myös Pörssisäätiön sivuilta löytyy kattavasti tietoa aiheesta: http://www.porssisaatio.fi/default.aspx?path=4;163;200, katso esim. "Osakkaan opas" ja "Näin aloitat osakesijoittamisen".
Mitä nimi Sinja tarkoittaa. 3408 Sinja löytyy Eeva Riihosen Mikä lapselle nimeksi -kirjasta. Se on Sinan muunnos. Sina puolestaan on saksalais-pohjoismainen lyhennys nimistä, jotka päättyvät sina-tavuihin, esim. Aleksina, Eufrosina, Rosina. Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Suomen ortodoksinen kalenteri viittaa Sinan kohdalla Sinaidaan, jonka venäläinen muoto Zinaida tulee kreikkalaisesta marttyyrinimestä Zenaida (Zeuksen näköinen, Zeuksen tytär).
Teen koulussa esitelmää Sudanista,niin kysyisin että onko teillä tietokirjoja siitä maasta? 626 Suomenkielistä aineistoa Sudanista ei ole paljon. Maantieteen yleisteoksista kuten Maailma tänään, osa 16 kannattaa katsoa. (Ei ihan uutta tietoa, ilmestynyt vuonna 1998.) Sudanista lyhyesti on Kimmo Kiljusen kirjassa Valtiot ja liput, 2002. Vuonna 2006 ilmestyneessä Julie Flintin teoksessa Darfur : pitkän sodan lyhyt historia, on lopussa katsaus Darfurin ja koko Sudanin tulevaisuuteen. Etätietopalvelussa on aiemmin kysytty Sudanin heimoista. Vastauksessa viitattiin Yleisradion sivulle http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=b6a8… . Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sivuilla on kattava linkkikokoelma maailman maista. Pääosa näistäkin linkeistä on englanninkielisiä http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=...
Onko Johann Wolfgang von Goethen balladi Der getreue Eckart suomennettu, ja jos on, niin missähän se on julkaistu? 1033 Kyseistä runoa ei valitettavasti löydy Goethen suomennetusta tuotannosta eikä siitä ole myöskään mainintaa Anneli Koposen käännösbibliografiassa Goethen lyriikan suomennokset 1832 - 1991.
Osaisitteko suositella jotain nettisivua, josta löytyisi tietoa novelleista. Olisin kovin kiitollinen mahdollisimman pikaisesta vastauksesta. 1010 Osoitteesta:http://kirjailijat.kirjastot.fi/ eli Sanojen aika-sivustosta voi hakea esim. novellin tai novelleja mukaan. Sanojen aika-sivusto on hyvä sivusto suomalaisista kirjaiijoista ja heidän tuotannostaan.
Miten voin lainata tai hankkia kirjan; Viljaa ja voimaa: kyläkirja Jääsken Rouhialan koulupiiristä, toimittanut Maija Nevalainen 1996. Olen aloittelemassa omaa… 1919 Meillä Oulun kaupunginkirjastossa ei ole teosta Viljaa ja voimaa. Oulun yliopiston kirjastossa se on ja paikallakin tällä hetkellä. Rouhiasten suvusta on teos: Rouhiasten sukuseura 25 vuotta : suvun ja sukuseuran historiaa /koonnut Paavo S. Rouhiainen, 1988 Molemmat teokset ovat Oulun yliopiston kirjaston ns. Fennica-kokoelmassa. Fennica-kokoelma on heillä varastossa, jossa käydään pari kertaa päivässä. Kannattaa soittaa ja pyytää hakemaan kirja etukäteen, puh. 553 3501. Jääsken kihlakunnasta on olemassa kolmiosainen historia, julkaisija Jääsken kihlakunnan historiatoimikunta Osa 1: vuoteen 1700, ilmestynyt 1957, Osa 2: Suuresta Pohjan sodasta 1860-luvulle, ilmestynyt 1976 Osa 3: 1860-1980, ilmestynyt 1992. Tämän kirjasarjan kaikki...
Löytyisikö mitään TOTO-yhtyeeseen liittyvää kirjaa? 822 Katsoin helmetin ja googlen lisäksi Linnea-tietokannoista sekä joistakin ulkomaisista tietokannoista, mutta en löytänyt mistään mitään kirjaa. Löysin pari lehtiartikkelia, olisikohan niistä apua: "Jeff Porcaro:Totoa toinen puoli". Toto-yhtyeen rumpalin haastattelu. Rytmi 1987:2 s.4-8 Tätä lehti pitäisi olla ainakin Tikkurilan kirjaston musiikkiosaston lähivarastossa. "Toto:perhe on koossa taas." Yhtyeen haastattelu. Soundi 1999:4 s.20 Tämä lehti on myös Tikkurilan kirjastossa. Toto-yhtyeestä on varmaan tietoa myös laajoissa musiikkiensyklopedioissa, joita löytyy isoista kirjastoista, esim. Espoon pääkirjasto, Helsingin Kirjasto 10 ja Rikhardinkadun kirjasto.
Onko Porin kaupunginkirjastossa vielä ilmaista lakineuvontaa? 1030 Kyllä on. Maksutonta lakineuvontaa saa pääkirjastossa joka tiistai ja keskiviikko klo 17-18.
Haluaisin tietää, mikä on Aavo -nimen alkuperä, merkitys ja yleisyys, entä Alva-nimen? 4089 Aavo on Virossa käytetty nimi, lyhennys Abrahamista. Suomessa on kastettu vuosien 1940-1979 välillä 12 miestä Aavoksi. Aavo voisi olla myös naisten nimenä yleistyneen Aava-nimen maskuliininen muoto. Alva on englannin kielessä miehen nimi, mutta Pohjoismaissa se on Alfin sisarnimi.Alf merkitsee keijukaista. Alva-nimisiä miehiä on 14 ja naisia 180. Alva tulee heprean kielen sanasta korkea.
Haluaisin tietoa sukunimestä LAALO. 1401 Laalo, joka on karjalainen sukunimi, perustuu ortodoksiseen nimeen, jonka venäläisiä muotoja ovat Lala, Falalei ja Fallelei. Laalo-nimeä on esiintynyt ainakin Joutsenossa ja Kirvussa. Lähde Mikkonen, Pirjo: Sukunimet.
Haluaisin tietoa nimestä NISSILÄ. 1508 Nissilä-nimen juuret ovat Etelä-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Mm. Ulvilasta löytyy tieto Mats Nissilästä vuodelta 1724. Lisää tietoa sukunimistä löytyy kirjasta Pirjo Mikkonen: Sukunimet.
Onko jatkoa Luolien suojatit kirjaan? Kirjoittaja on Jean M. Untinen-Auel. 2282 Luolien suojatit (2002) on viides ja viimeinen suomennettu osa suomalaista sukujuurta olevan, yhdysvaltalaisen kirjailijan Jean M. Untinen-Auelin kirjasarjaan Maan lapset. Muut sarjan osat ovat Luolakarhun klaani (1981), Hevosten laakso (1982), Mammutin metsästäjät (1985) ja Tasangon vaeltajat (1990). Tiettävästi kirjailijalla on työn alla sarjan kuudes osa. Tietoa kirjailijasta ja kirjasarjasta saat esim. näiltä sivuilta: http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=335&cat= http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean_M._Untinen-Auel http://www.randomhouse.com/features/auel/webroot/index.html
Mistä tulee nimitys jumbo (jumbosijoitus) viimeiselle sijalle kilpailussa ym? 3019 Erilaiset tietosana- ja sivistyssanakirjat antavat yhdenmukaisesti sanalle seuraavan selityksen: Amerikkalaisen liikemiehen P. T. Barnumin sirkuksen suurin vetonaula oli v. 1882 kuollut jättimäinen norsu, jonka nimi oli Jumbo. Koska eläin oli kömpelö ja hidas, tuli tavaksi nimittää kilpailussa viimeiseksi jäänyttä samalla nimellä. Toinen merkityshän sanalla on 'jättimäisen suuri', esim. jumbojetti. Norsun nimelle on esitetty useita selityksiä: vanha englantilainen slangisana jumbo 'kömpelö henkilö', englannin kielessä kutsuttiin erästä afrikkalaista jumaluutta nimellä Mumbo Jumbo, Kongossa oli erään käärmelajin nimenä nzombo tai swahilin kielen sana jumbe 'päällikkö'. LÄHTEET: ///Nationalencyklopedin 10, s. 251///, ///Kaarina Turtia:...
Mistä löydän runon Vapaus tai Kapina; jälkimm. kertoo ludejoukosta, joka pyrkii vapauteen, mutta huonosti käy. "Urosluteen, mieli paloi vapauteen..." Jotenkin… 2963 Luteesta kertova runo on Lauri Viidan ja nimeltään Kapina. Se löytyy runokokoelmasta Betonimylläri. Marin reumatismi nimi lienee Reumatismi, tekijäksi on ehkä Aarre Saarnio. Valitettavasti sitä ei löytynyt painetusta lähteestä.
Onko Vaalan ent. Säräisniemen kunnan kansakoululaitoksesta kirjallista tietoa, esim. koululaitoksen historiikkiä tai opettajamatrikkeliä jossa olisi tietoa… 956 Julkaisusta Jyväskylän seminaari 1863-1937 löytyy kattavasti tietoa Säräisniemen kansakoululaitoksesta. Julkaisu löytyy Lapin maakuntakirjaston kokoelmista.