Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitkä ovat ne maat, jotka eivät ole NATO:n jäseniä mutta joista voisi tulla sen jäseniä? Voisiko esimerkiksi Australiasta tai Uudesta-Seelannista tulla, kun… 1256 Nato on poliittinen liitto siinä missä kaikki muutkin kansainväliset liitot ja tällainen liitto ottaa jäseniä poliittisen harkinnan perusteella. Nato on muodollisesti "Pohjois-Atlantin" liitto, mutta koska sen jäsenyys on annettu jo sellaisille aika kaukana Pohjois-Atlantilta sijaitseville valtioille kuten Turkki, Kreikka, Bulgaria ja Albania, mitään periaatteellista estettä tuskin olisi vielä kaukaisempien jäsenmaitten mukaantulolle. Käytännössä tällainen ratkaisu edellyttäisi sitä, että Yhdysvallat haluaa esimerkiksi Australian liittyvän. Naton sääntöjen mukaan kaikkien jäsenmaitten tulisi ehdotusta kannattaa tai pidättyä äänestyksestä. Koska Nato kuitenkin on ns. "atlanttinen" organisaatio, on hyvin epätodennäköistä, että Australian tai...
Miksi Päivi Räsäsen uutta kirjaa, Mistä on kysymys? – Abortti, ei vielä ole Helmetissä? 160 Todennäköisesti yksinkertaisesti siksi, että se on niin uusi kirja, ettei se ole vielä ehtinyt kirjastoon. Toisin kuin usein ajatellaan, myös kirjaston täytyy hankkia kaikki uutuuskirjat tilaamalla välittäjältä, eikä kirjasto juurikaan voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti jokin tietty kirja toimitetaan. Varsinkin syksyllä ennen joulua ilmestyy ylivoimaisesti eniten uusia kirjoja, mistä syystä sekä välittäjillä että kirjastoilla on ruuhkaa. Suosittelen vilkaisemaan HelMet-tietokantaa päivittäin, kyllä se sinne jossain vaiheessa ilmaantuu. Heikki Poroila
Moikka, Sain uusittua lainoja, joissa luki ettei voi uusia; voiko kuitenkin, kun sain uudet palautuspäivät? 144 Jos niihin tuli uudet, myöhäisemmät päivämäärät, uusiminen onnistui. Jos haluat selvittää asiaa, käänny oman kirjastosi puoleen ja kerro ilmiöstä. Heitä voisi kiinnostaa tietää, että jokin uusimisesto ei toimi. Heikki Poroila
Löytyyköhän teiltä vielä seuraavaa tuöpiirrustusta varastostanne: "Les Paul -tyylinen sähkökitara vuodelta 1957 / piirt. Juha Ruokangas". Itäkeskuksesta se on… 337 Valitettavasti tuo Itäkeskuksen kappale oli ainoa juuri tuon piirustuksen osalta. Rauno Niemisen noin 2009 tekemä "Les Paul -tyylinen sähkökitara 1959" löytyy sen sijaan useammastakin kirjastosta, vaikka ei HelMet-kirjastosta. Sitä voi pyytää kaukolainaksi seuraavista: Salo, Rovaniemi, Oulu ja Lahti (tämä on lainassa). Myös Petri Jaakkonen (Korpi Instruments) on 2010 julkaissut piirustuksensa otsikolla "Les Paul -tyylinen sähkökitara" ja se löytyy seuraavista: Turku, Uusikaupunki, Rovaniemi, Kuopio, Kempele ja Lahti. Joensuusta löytyy myös Timo Mustosen 1984 piirtämä "Les Paul -tyylinen 1970-luvulta". Jospa näistä jokin olisi mieleen? Voit pyytää kaukolainaa oman kirjastosi henkilökunnan kautta. Heikki Poroila
Mitä tarkoittaa puolustusvoimien lääkärintarkastusohjeen (LTO) vuoden 1942 koodi E 8b ja vuoden 1943 koodi E 38 ???? 521 Vuoden 1943 lääkärintarkastusohjeen mukaan 8b on pitkällinen nivelreumatismi. Luokka E viittaa tapaukseen, jossa prognoosi näyttää hyvältä (esim. tulehduspesäkkeitä löydetty ja poistettu). 38 tarkoittaa perifeerisen hermoston sairauksia ja vammoja. Sen yhteydessä pitäisi periaatteessa olla alaluokka a, b tai c joka tarkentaisi onko kyseessä ylä- (a) vai alaraajojen (b) hermojen sairaus vai muu periferisen hermoston sairaus tai vamma (c). E-luokka viittaa tässä pitkällisiin tapauksiin, jotka näyttävät paranevan.
! "Se on yks hailee" eli yhdentekevä, mutta mistä tulee sana "hailee." 3389 Suomen murteiden sanakirjasto löysin kantasanaksi hailakka tai hailu eli laimea, laiha, haalea, yhdentekevä. http://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&word=hailea&sms_id=SMS_aacab2f6a267a3921240307ebcb74b22
Mistä lähteestä löytäisin tietoa Matti Yrjänä Joensuun lapsuudesta? 576 Joensuu ei ole paljon kertonut lapsuudestaan. Se on kuulemma ollut turvaton. "– Isä ei kelvannut tai riittänyt itselleen, ja ymmärrän kyllä, miksi hän tunsi niin. Hänellä oli ikävä lapsuus, jossa hän koki henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Se oli rikkonut pienen pojan pahoin." Kertoo tytär Anu Harkki https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/isansa_hylkaama_anu_harkki_vaitonaisuus_valillamme_oli_jarjetonta_ja
Mitä ovat mielestänne parhaat verkosta löytyvät taidetietolähdesivustot, jos peruskouluikäisen pitäisi löytää tietoa a) suomalaisista ja b) ulkomaalaisista… 295 Suomen kansallisgallerian sivuilla voi ihailla taideteoksia ja päästä katselemaan esimerkiksi Albert Edelfeltin luonnoksia, mutta mitään verkkobiografiaa heillä ei ole. Verkkoaineistoihin pääsee tutustumaan tästä linkistä: https://www.kansallisgalleria.fi/kokoelmatietopalvelu/aineistot-verkossa/ Suomen taiteilijaseura ylläpitää kuvataiteilijamatrikkelia, josta löytyy etenkin nykytaiteilijoiden tietoja, mutta myös tietopaketit Suomen merkittävimmistä kuvataiteilijoista. https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/aakkosellinen-lista-taiteilijoista   Ulkomaalaisista kuvataiteilijoista löytyy suppeita esityksiä englanniksi esimerkiksi Biographies Online -sivulta : https://www.biographyonline.net/artists.html Laajempi linkkikokoelma löytyy...
Mistä sukunimi Kratz on lähtöisin 570 Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan Suomessa on tai on ollut 47 Kratz-sukunimistä henkilöä.   https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/ Nimistöntutkija Pirjo Mikkosen Mitä ruotusotamiesrullat kertovat nimistöntutkijalle : Suomen ruotusotamiesten lisänimistä -artikkelin mukaan Kratz on ollut  yksi tällainen sotamiehelle annettu lisänimi. Eli jos suku on suomalainen, kyse voi olla tästä. Artikkeli on luettavissa alla olevasta linkistä: https://www.genealogia.fi/nimet/nimi32s.htm
Saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten lapsista löytyy runsaasti kirjallisuutta, mutta en ole onnistunut löytämään tutkittua tietoa venäläisten sotavankien ja… 434 Löysin Makupalat.fi-hakemiston kautta Kansallisarkiston julkaiseman tutkimuksen Ulkomaalasten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948 1-2, joista toinen osa , Saksalaisten ja neuvostosotilaiden lapset Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Itävallassa, Puolassa ja Itä-Karjalassa käsittelee aihetta https://www.arkisto.fi/uploads/Julkaisut/monografiat/Ulkomaalaisten_sot… . Teoksen lähdeluettelosta voi myös löytyä viitteitä muuhun tutkimukseen.
Mistä löytyy tietoja maailman eri puolilla vietettävistä juhlapäivistä? 1192 Eri maiden juhlapäiviä löytyy mm. seuraavista verkkolähteistä List of holidays by country (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_holidays_by_country) ja Holidays and observances around the world (https://www.timeanddate.com/holidays/).
Isovanhemapani asuivat Viipurissa. Isoisän kuoltua isoäitini pääsi siivoojaksi Karjala-lehteen. Taksoitusluettelon mukaan häntä taksoitettiin 45. Mikä sen… 362 Valitettavasti kirjastosta ei löydy tietoa kysymääsi asiaan. Kansallisarkiston kautta voisi selvitä minne Viipurissa asuneiden tiedot on arkistoitu, joten kehotan kysymään asiaa suoraan heiltä. Kansallisarkiston yhteystiedot löytyvät alla olevasta linkistä: https://www.arkisto.fi/fi/info/yhteystiedot  
Hyvä(t) Kirjastonhoitaja(t), Kysymykseni koskee äänikirjojen julkaisemista ja suoramyyntiä asiakkaille. Onko Teillä tietoa suomalaisista Internet-sivustoista,… 368 Äänikirjan julkaisemisen ja levittämisen haaste on aivan sama kuin minkä tahansa muunkin julkaisun kohdalla. Jos kaiken tekee itse, työtä on hirvittävän paljon ja ainakin taloudellinen tulos on vähintään epävarma. Julkisuuden saaminen verkon kautta ilman isoa rahaa on todella vaikeaa. Useimmat omakustantajat käyttävät some-kanavia levittääkseen sanaa. Silloin riippuu tietysti paljon julkaisun sisällöstä, onko sekään tehokasta. Jos toimii yksityishenkilönä ilman muodollista yritystä tai edes yrityksen nimeä, kynnys on aika korkea. Kaupallisen kustantajan saaminen äänikirjalle riippuu kokonaan sisällön kiinnostavuudesta ja laadusta. Perinteiset kirjakustantajat tuottavat myös äänikirjoja, yleensä kuitenkin sivuprojekteina paperikirjanakin...
Haluaisin tietää sanan duuni alkuperän. Se ei liene lainasana ainakaan englannista tai ruotsista? 3253 "Duuni" on stadin eli Helsingin slangin sanastoa. Sen todennäköinen esikuva on ruotsin slangisana "don" (työ), "dona" (tehdä työtä, puuhailla). "Dona" tunnetaan myös suomenruotsalaisten puhekielessä. Wikipedian artikkeli pitää sanaa ruotsalaisperäisenä tarkemmin erittelemättä: " Ruotsin kielestä slangiin saatuja lainasanoja ovat esimerkiksi broidi, duuni, hanskat ja stadi." Toisen löytämäni teorian mukaan sanan taustalla olisi englannin "to do" (tehdä) tai "doing" (tekeminen). Itse kyllä pidän ruotsia todennäköisempänä, koska standin slangi on pääosin ruotsalaisista ja venäläisistä sanoista ammentanut. Englanninkieliset lainasanat ovat yleensä uudempia. Heikki Poroila
Mitkä ongelmat avaruudessa ovat mutta ei maassa? 473 Jos oletamme, että kysyjä tarkoittaa ihmiselle aiheutuvia ongelmia avaruudessa olemisesta, voidaan ne tiivistää muutamaan perusasiaan, jotka Maan päällä eläville ovat välttämättömiä, mutta joita avaruudessa ei ilman erityistoimia ole tarjolla. Sopiva lämpötila, sopivasti happea, eliöiden sietämä maan vetovoima, energiaa loputtomati tarjoava aurinko sopivalla etäisyydellä, vaarallista säteilyä suodattava ilmakehä ja otsonikerros, pääosan tappavasta avaruussäteilystä torjuva sähkömagneettinen kenttä Maan ympärillä. Avaruus on kaikille Maan eliöille tappava ympäristö, vaikka tiedetään, että eräät eliöt sietävät paljon kovempaa säteilyä kuin ihminen. Riittävän lähellä tapahtuva supernova-räjähdys tuhoaisi myös kaiken elämän Maasta, sillä...
Mitä kautta voin tarjota teostani e-kirjaksi kirjastojen valikoimiin? Entä korrekti formaatti, käykö PDF? 186 Kysymyksessä ei mainita, onko tavoitteena e-kirjan kaupallinen levittäminen vain oman kirjan maksuton välittäminen myös kirjaston kautta. Vastaan molempiin. Jotta saa verkkokirjansa kaupalliseen levitykseen myös kirjaston kautta, täytyy olla jokin myyntialusta. Kirjastojen e-kirjatarjonta on tekijänoikeussyistä hyvin vähäistä ja tapahtuu käytännössä muutamien välittäjien kautta (esim. HelMet-kirjastoilla Ellibs, OverDrive, Elib ja Naxos Spoken Word Library). Käytännössä pitäisi oma kirjansa varmaan saada tällaisen kaupallisen välittäjän listoille, en usko kirjastojen asioivan yksittäisten kustantajien kanssa. Suomenkielisen kirjallisuuden osalta tärkein toimija on Ellibs. Maksuttoman PDF-muotoisen verkkojulkaisun saaminen kirjaston...
Kuinka korkealta ihmisen pitää pudota, että kuolee varmasti? 10888 Ihmisen kuolema putoamalla voi johtua monesta eri syystä ja niissä kaikissa on erilaiset reunaehdot. Ihminen kuolla jo parin metrin pudotukseen, jos putoaa pää edellä ja esimerkiksi niska taittuu. Toisaalta tiedetään tapauksia, joissa ihminen on pudonnut lentokoneesta kilometrien korkeudesta ja säilynyt onnekkaasti hengissä, yleensä siksi, että on pudonnut riittävän pehmeälle alustalle. Vähäinenkin pudotusnopeutta hidastava vaatetus tai muu rakennelma vaikuttaa lopputulokseen samalla tavalla radikaalisti kuten putoamisalustan kovuus. Myös ihmisen omalla painolla on vaikutusta putoamisnopeuteen ja sitä myöten iskuun, joka ihmiseen välittyy. Vaikka kysymykseen on mahdoton vastata suoraan, on selvää, että jos alusta on kova ja ihminen putoaa...
Mikä on sanonnan "kova kovaa vastaan" alkuperä ja kuuluko sanonta siis "kova kovaa vasten" vai "kova kovaa vastaan"? Tarkoitetaanko sillä, että vastataan… 1395 Kaikista tällaisista perinnesanonnoista esiintyy sanallisia muunnoksia, mutta uskoisin tässä tapauksessa että ilmaisu "koiva kovaa vastaan" on yleisin. Sillä tarkoitetaan mitä tahansa tilannetta, jossa täytyy ottaa käyttöön samat menetelmät tai aseet kuin mitä vastapuolikin käyttää. "Kova" viittaa mitä ilmeisimmin aseisiin ja etenkin teräaseisiin, mutta sanontaa käytetään myös aivan rauhanomaisissakin yhteyksissä korostamassa, että nyt on vastattava "samalla mitalla". Oletettavasti sanonta on aikoinaan kuvannut sitä, että metallisia aseita vastaan ei kannata taistella pehmeällä puulla tms. Ilmaisulla tarkoitetaan siis tasapäisen menetelmän valintaa. Heikki Poroila
Kuinka paljon on esim. vajaat kaksituhatta? Ilmeisesti 1900 ja jotain mutta minkä perusteella? Vai voiko olla allekin 1900? 453 Ilmaisu "vajaa" tarkoittaa mitä tahansa tietyn täsmällisen määrän alapuolelle jäävää määrää. "Vajaa kilo" on mielekäs ilmaisu, jos ollaan lähempänä täyttä kuin puolta kiloa. Jos paino olisi 650 grammaa, paljon mielekkäämpi ilmaisu olisi esimerkiksi "runsaat puoli kiloa". Normaalissa kielenkäytössä "vajaa" tarkoittaa vähäistä, ehkä keskimäärin alle kymmenesosan verran täsmällisen alapuolelle jäävää. Mitään yksiselitteistä rahaa ilmaisulle ei kuitenkaan ole. Heikki Poroila
Miksi vanhoissa helmitauluissa on osassa vähemmän niitä palluroita ja miten niillä lasketaan? 790 Helmitauluja on kovin monenlaisia. Wikipedia määrittelee kolme erilaista helmitaulumallia: venäläisen, kiinalaisen ja japanilaisen helmitaulun. https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmitaulu Oulun yliopiston Luma-keskus kertoo vielä laajemmin erilaisista laskentatauluista. https://ouluma.fi/2012/10/milla-ennen-laskettiin/ Erilaisilla helmitauluilla myös lasketaan hieman eri tavoilla. Wikipedian artikkelissa on hieman ensiapua siihenkin.  Helsingin kaupunginkirjaston Kysy.fi palvelu on myös vastannut laskemiskysymykseen:  "05.03.200721:19 Venäläisessä helmitaulussa puiseen kehikkoon on kiinnitetty metallitangot, joissa kussakin on kymmenen helmeä - paitsi neljännessä tangossa alhaalta laskettuna on neljä helmeä. Tämä on...