Kouvola

Viimeisimmät vastaukset

746 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuinka paljon ihminen käyttää aivokapasiteetistaan hyödyksi. Olen lukenut jostain että n.8-10%...Mihin ihmisen kyvyt voisi pystyä jos käyttäisi 30% 194 Kymmenen prosentin myytin alkuperästä ei ole tietoa, mutta siihen viitattiin jo vuoden 1929 itsensäkehittämiskurssin mainoksessa.Väitettä teki vuonna 1936 tunnetuksi toimittaja Lowell Thomas, joka kirjoitti myytistä Dale Carnegien myyntimenestykseksi nousseen elämäntaito-oppaan Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa esipuheessa. Thomas oli viitannut siinä virheellisesti William Jamesiin. James oli merkittävä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun psykologi, joka kirjoitti paljon siitä, miten ihmiset yleensä saavuttivat vain osan potentiaalistaan. James ei kuitenkaan puhunut tarkoista prosenteista eikä aivojen käytöstä. Kymmenen prosentin myytti on liitetty myös Albert Einsteiniin, jonka on väitetty viitanneen nerokkuutensa johtuvan...
Tervehdys. Olen etsinyt valokuvia Säkkijärven Osuuskaupan Vilajoen myymälästä. Olen mukana kirjaprojektissa, jonka kuvamateriaalissakaan ei ole kuvaa kaupasta… 293 Valtettavasti meidän kokoelmista ei kuvaa löytynyt. Jos et ole vielä yrittänyt niin on olemassa Säkkijärvi-säätiö, jonka sivuilta löytyy yhteystiedot Säkkijärvi-lehden toimittajaan. Sittenhän Lappeenrannassa on Carelica-tietokanta, josta voisi myös kuvaa hakea. Facebookista löytyy myös useita Säkkijärvi-ryhmiä, joista voisi kuvaa kysellä. Itse en vastausta saanut ainakaan näin lyhyellä kyselyllä. Valitan etten pystynyt enempää auttamaan.
Mihin postimerkkien myynneistä saadut tulot käytetään? Toisekseen vieläkö on joulumerkkejä, joista saadut tulot käytetään hyväntekeväisyyteen (vrt… 321 Käypien postimerkkien myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Postimerkistä maksettua maksua pidetään tavarakuljetuspalvelun ennakkomaksuna. Postimerkkiä voi yleensä käyttää ainoastaan yleispalveluun kuuluvissa postilähetyksissä, joten postimerkin hintaan ei sisälly arvonlisäveroa Tuberkuloosi.fi sivuston mukaan viimeinen joulumerkki julkaistiin vuonna 2001. Lähde: Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti.
Voiko vanhuuteen kuolla vai onko taustalla AINA joku diagnoosi/syy, mihin ihminen lopulta kuolee? 1222 Vanhuuskuolema on ensisijaisesti biologi­nen käsite, joka on erotettava käsitteellisesti vanhuksen kuolemasta. – Kun elimistön rappeutuminen etenee riittä­vän pitkälle, yksilö kuolee. – Termi hauraus­raihnausoireyhtymä kuvaa tätä kuolemaa edeltävää tilannetta.Vanhuus ei ole sairaus, mutta kuolema on väistämätön. Ikääntyvät kudokset ovat yhä enemmän alttiina lukuisille vanhuuteen liittyville kroo­nisille sairauksille, kuten sydän­ ja verisuoni­ taudeille, aivohalvauksille, syövälle ja demen­tialle.Sairauksien kehittymisjärjestyksen aikatau­luun vaikuttavat yksilön perintötekijät, elin­ ympäristö ja elintavat. Hauraus­raihnausoireyhtymällä (HRO) tarkoitetaan biologiseen ikääntymiseen liitty­vää yleistä terveydentilan heikkoutta. Sitä ei...
Koronatodistus on digitaalinen niin kuinka todennäköistä on että joku voisi hakkeroida tai väärentää koronatodistuksen. 315 Suomenkielisissä verkkokeskusteluissa levitetään väitettä, jonka mukaan koronapassin digitaalinen allekirjoitus olisi vuotanut, mikä mahdollistaisi teoriassa toimivien koronapassien väärentämisen mille tahansa nimelle. Koronapassin qr-koodissa oleva viranomaisen digitaalinen allekirjoitus takaa passin tietojen aitouden, ja sitä on hyvin vaikea murtaa. Kuitenkin jos joku ulkopuolinen pääsee käsiksi salassa pidettävään allekirjoitusavaimeen, sillä on mahdollista luoda koronapasseja mielivaltaisesti. Eilen nähdyissä suomenkielisissä verkkokeskusteluissa esiteltiin väärennettyä koronapassia, johon oli tekaistu etu- ja sukunimiksi merkkijonot, jotka ohjaavat tiettyyn salatussa pikaviestimessä toimivaan kanavaan. Mahdollisesti kyse on...
Onko Kirsi Kunnaalla äiteihin, äitiyteen tai äidin arvostukseen liittyvää runoa? Mikä? Mistä teoksesta voisin sen löytää? 314 Kävisikö tämä? Toivottavasti äidin elämä ei olisi tänä päivänä enää ihan tällaista. Kattila ja perunat (Kirsi Kunnas, 1972) Oi olen aivan höyrypäinen, ihan kiehun ja sihisen kuin sähikäinen, sanoi kattila ja nosti hattua    pshiih ihan kiehun ja kihisen ja puhisen, pihisen syljen, sihisen sähisen, kähisen ja kiukusta rähisen, sanoi kattila ja nosti hattua   pshiiih Voi tätä hoppua hoppua hoppua huusivat perunat, voi tätä hoppua ei tule loppua loppua loppua polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa, tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä voi tätä...
Etsin internetistä tarkennusta Wikipediasta löytämiini temporaali-adverbisijan muotoihin ´taannoin´, ´muinoin´ ja ´aika ajoin´, vastausta löytämättä. Nämä… 203 Ajan instruktiivi voidaan rinnastaa paikan instruktiiviin ja on pitkälti adverbistunut tai fraasiutunut, esimerkiksi usein, illoin, vuoroviikoin, päivin öin. Erikoisasemassa ovat sellaiset sanat kuin maanantaisin, jotka voidaan tulkita ‑isin-joh­ti­mel­la muodostetuiksi adverbeiksi, mutta muodoltaan myös sellaisten sanojen kuin maa­nan­tai­nen instruktiiveiksi. Instruktiivi­tulkinta on kyllä sikäli kyseenalainen, että esimerkiksi maanantainen on kyllä käytössä, mutta merkityksessä ’(viime) maanantaina tapahtunut’, joka ei sovi yhteen adverbin merkityksen kanssa. Lisäksi monien -isin-loppuisten sanojen selittäminen sija­muodoiksi tai sellaisista syntyneiksi on ongelmallista esimerkiksi päivisin ...
Saako suomessa pitää lemmikkinä myrkyllisiä käärmeitä kuten mambaa tai kobraa. 1398 Nykyinen lainsäädäntö ei estä myrkkykäärmeiden maahantuontia tai hallussapitoa. Ainoat rajoitukset laissa liittyvät uhanalaisten eläimien kauppaan, tartuntatauteihin ja eläinsuojeluun. Käärmeiden tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä vaarallisistakaan lemmikeistä ei pidetä Suomessa minkäänlaista rekisteriä. Useimmat myrkkykäärmelajit lisääntyvät vankeudessa, ja poikasilla käydään myös Suomessa kauppaa. (Turun Sanomat, 5.9.2008)
Haluaisin tietää minkä arvoinen on 1 markka 1928- 1940, Riitta Kivistö suomen monekta. Paino 4g , halkaisija 21 mm, metalli : kuparinikkeli. Viimeistely: 24kt… 1287 Suomen Rahaliikkeen verkkokaupassa välillä 1928-1933 lyöty vastaava markan raha näyttäisi maksavan 14.90 €. https://suomenrahaliike.fi/Suomen-itsenaeisyys-markka-1928-1933-24K-kultaus. Markan arvoon vaikuttaa tietenkin sen kunto. Kuntoluokat löytyvät vaikkapa Holmaston julkaisemasta Suomen rahat 811-2009 arviohintoineen, joka löytyy Kouvolan pääkirjastosta.
Voisiko loispistiäinen elää ihmisen ihokudoksessa? 4227 Loispistiäiset ovat hyönteisiä, jotka elävät toukkavaiheensa loisimalla toisessa niveljalkaisiin kuuluvassa isännässä - joko isännän pinnassa tai sisällä. Aikuistuttuaan loispistiäset poistuvat isännästään ja elävät vapaana liikkuen. Tällaisia osan elämästään vapaana ja osan loisena eläviä eliöitä kutsutaan parasitoideiksi. Tietoa loispistiäisistä löytyy esim. seuraavista teoksista: Metsän salainen elämä, Gaudeamus, 2016 ja Suomen luonto: Selkärangattomat, Weilin Göös, 1998. Kirjoissa mainitaan, että loispistiäiset valitsevat isännäkseen vain harvoja lajeja. Entä varsinainen kysymys: Voisiko loispistiäinen teoriassa elää ihmisen ihokudoksessa? Tiedustelin asiaa Helsingin yliopiston lunnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta http://...
Päästäkseen opiskelemaan yliopistoon 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensivuosien Suomessa naisen tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Mitä se… 3926 Naisten koulutuksen alueella edelläkävijänä pidetään Sveitsiä: Zürichin yliopistossa naisilla oli mahdollisuus yliopisto-opintoihin vuodesta 1864 lähtien. Sveitsin lisäksi Ranskassa, Englannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa naiset pääsivät yliopistoon 1860- ja 1870-luvuilla. Suomessa seurattiin Euroopan esimerkkiä ja vuonna 1871 lääketieteellinen tiedekunta myönsi naisille ”oikeuden käyttää hyväkseen tiedekunnan opetusta”. Rosina Heikel oli ensimmäinen nainen, joka tämän oikeuden turvin valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1873 ja viisi vuotta myöhemmin lisensiaatiksi. Seuraavan vuosikymmenen alussa toinen pioneerinainen, Emma Irene Åström, suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan filosofia ja yleinen historia. (...
Oliko aurinkokunnan planeetoilla joskus omia suomenkielisiä nimiä? 788   Taivaankappaleista ilmeisesti kiintotähdet olivat ehkä kiinni taivaankannessa tai reikiä siinä. Aurinko ja kuu eli taivaanvalot sijaitsivat taivaalla loistaessaan ilmeisesti taivaankannen alla, ja ne olivat jonkinlaisia irtonaisia "esineitä". Suomalainen, suhteellisen myöhään kerätty kansanperinne ei ole säilyttänyt paljonkaan tietoa muinaisista tähtiin ja kiertotähtiin liittyvistä uskomuksista. Kansanperinne kuitenkin antaa ymmärtää, että joskus tähdet olivat hyvin merkittäviä, ja niihin liittyvä tieto arvostettua. Tietäjien kerrotaan saaneen osan mahdistaan katsomalla ja tutkimalla Otavaa ja muuta tähtitaivasta. Venus Aamuisin Aamutähti, Huomen-tähti, Kointähti; iltaisin Ehtytähti, ...
Kysyin Jaana Raskilta Sunnuntaina (19.9.2021), Kun näimme Paljon hän saa korvausta siitä, että Metsolat ovat katsottavissa Yle Areenassa ? Ymmärsin hänen… 289 Kirjastot maksavat vuosittain tallenteiden kirjastokäytöstä korvauksen Suomen Kuntaliiton ja Kopioston neuvotteleman sopimuksen mukaisesti. Korvaus perustuu kirjaston hankittujen tallenteiden lukumäärään. Erikoiskirjastot maksavat tallennekohtaista korvausta. Tallennekohtainen korvaus: 25 euroa/äänikasetti 25 euroa/cd-levy 60 euroa/videokasetti 60 euroa/cd-rom -levy 60 euroa/dvd-levy Korvauksiin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Televisio-ohjelmien tekijänoikeuskorvausten jako perustuu Kopioston jäsenjärjestöjen vuosittain vahvistamiin tilitysperiaatteisiin. Tekijänoikeuskorvausten tilitysten perustana on korvauksensaajien oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kohtelu. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto...
Mitä tarkoittavat sanat Koiporras, Mammulan(mäki), Ahvio ja Sakkara, ovat paikannimiä Hurukselassa? Onko saamenkielessä mitään näitä muistuttavia sanoja? Entä… 482 Suomalaisen paikannimikirjan (Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007) mukaan Ahvio on ruotsiksi Ahvis. Löytyy historiallisista lähteistä vuonna 1555 Ahawiss, Affwio 1558 Ahuioby 1561, Ahvis 1744, Ahvio 1789. Asutus sijaitsee Ahvionkosken rannallla Kosken nimi esiintyy vanhastaan myös muodossa Ahviskoski. Siihen liittyy ilmeisesti kalan nimi ahven. Jos Ahviskoski on vanha kansanomainen nimi niin se on voinut lyhentyä muodosta Ahveniskoski. Paikkaa osoittava johdin -io on voitu liittää nimeen kylännimeä muodostettaessa. Toinen mahdollisuus on, että kosken nimestä Ahvenkoski > Ahvikoski on saatu kylännimi Ahvi > Ahvio. Kymin historian 1:n (Kouvolan Kirja- ja Kivipaino, 1960) mukaan Mammulanmäki tulee vuonna...
Kysyisin lainauskorvauksista. Teostosta sanottiin, että teidän raporttien perusteella ne jaetaan. Lähteekö teiltä sellaiset vuosittain ja entä muu Suomi?… 390  Sanasto.fi sivustolta löytyy vastaukset kysymyksiisi: Lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvaus, jota maksetaan teosten kirjastolainaamisesta. Se on korvaus teosten ilmaisesta käyttämisestä ja siitä tekijälle aiheutuvasta tulonmenetyksestä. Lainauskorvaus on monelle kirjailijalle ja kääntäjälle tärkeä osa omaa toimeentuloa. Korvauksen vuosittainen suuruus perustuu teosten yhteenlaskettuun lainamäärään. Lainauskorvausta maksetaan teoksista, joilla on ISBN-tunnus ja jotka ovat fyysisinä kappaleina lainattavissa yleisissä kirjastoissa tai korkeakoulukirjastoissa Suomessa. Sanasto jakaa lainauskorvausta tekstin tekijöille. Kuvittajat ja muut kuvantekijät saavat lainauskorvauksensa Kopioston kautta, musiikintekijät Teostosta....
Etsin tietoa varaston optimoimiseen liittyen ja erityisesti Economic Order Quantity eli EOQ nimisestä optimointitavasta, mitä kirjallisuus sanoo aiheesta, ja… 350 Optimaalinen eräkoko eli optimaalinen tilauskoko (EOQ-malli, lyhenne sanoista economic order quantity) on tilausmäärä, joka minimoi varastointikustannuksia ja tilauskustannuksia. Verkosta löytyy useampi aihetta käsittelevä artikkeli: www.accountingformanagement.org/economic-order-quantity/ ja  https://www.investopedia.com/terms/e/economicorderquantity.asp . Kyyti-kirjastoista on saatavissa kaksi teosta, joissa aiheesta voisi olla eli tikka, Jukka: Logistiikan perusteet ja Hokkanen, Simo: Varastonhoitajan käsikirja. Yrityksen perustamisopas voisi antaa vastauksen jälkimmäiseen kysymykseesi. Siitä tuorein painos on tältä vuodelta. Myös teos  Knüpfer, Samuli: Moderni rahoitus antanee...
Onko teillä HYLLYSSÄ tällä hetkellä kirjat: Pirjo Tuominen Villit vedet Lucinda Riley Vaarallinen kirje 225 Pirjo Tuomisen Villit vedet teoksesta löytyy tällä hetkellä pääkirjastossa varastokappale ja Rileyn Vaarallinen kirje-teokseen on varauksia 271 kpl:ta.  
Missä kirjassa jaotellaan naiset humoristisesti esim Kultapuumaksi? Lukaisin kirjaa kirjastossa n 15 vuotta sitten. Kirja jäi elämään mielessäni, ja haluaisin… 139 Voisiko kyseessä olla Katja Kallion kirja Tyypit? On ilmestynyt vuonna 2004 joten aika ainakin täsmäisi.
Siis kirjoitin äsken väärin. Eli kirjoitetaanko erikseen. Tyhjän panttina vai tyhjänpanttina? 1197 Tyhjän panttina kirjoitetaan erikseen.   Lähde: Kielitoimiston sanakirja, Kotimaisten kielten keskus, 2012.
Mikä ötökkä kyseessä??? Paniikki, mitä teen 386 Kuva on hieman epäselvä, mutta voisi olla joku turkiskuoriainen. Jos asut kerros- tai rivitalossa kannattaa ottaa yhteyttä isännöitsijään jos asut omakotitalossa niin hyönteismyrkkyjä joutunee käyttämään useamman kerran.