Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Olisin kysellyt, onko sellaista lasten kirjaa, joka kertoisi kiroilemisesta? Muistelen, että olisin törmännyt joskus sellaiseen lastenkirjaan, ehkä kuvakirjaan… 464 Hei, löysin kaksi kuvakirjaa jotka kertovat kiroilemisesta. Aline de Pétignyn kirja Milla puhuu tuhmia ja Dorothea Lachnerin kirja Karmea, hirveä kirosanasäkki. Kirjat pääsee varaamaan Vaara-kirjastojen nettikirjastosta vaara.finna.fi
Yritän varata Svarttis hirveä merirosvo kirjaa kaupunginkirjastosta niin varaus menee Haapamäelle? 123 Hei, ikävä kyllä Jyväskylän kaupungin kirjastot ovat suljettuna 1.2–14.2. heikentyneen koronatilanteen takia Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän linjauksen mukaisesti. Uusia varauksia ei myöskään oteta vastaan kirjastojen ollessa suljettuna. Tämän vuoksi Jyväskylän kirjastoja ei voi valita noutopaikaksi sulkuaikana ja verkkokirjasto ehdottaa muiden Keskikirjastoihin kuuluvien kuntien kirjastoja. Haapamäen kirjasto on aakkosissa ensimmäisenä, siksi se näkyy noutopaikkana ensin. Alasvetovalikosta voi valita myös muita kirjastoja. Jos kirjan tarvitsee nopeasti, sen voi varata toiseen kuntaan. Silloin varauksen tosin joutuu myös hakemaan ko. kunnan kirjastosta. Toivottavasti Jyväskylään pääsee taas tekemään varauksia...
Haaveita valssi säv:Toivo Manninen v. 1940 löytyykö nuottia tähän. Olisko Koivistonkylä kirjastoon Tampere lainattavissa. 493 Toivo Mannisen säveltämä valssi "Haaveita" sisältyy nuottiin Manninen, Toivo: Toivo Manninen (Warner/Chappell Music Finland, 1999). Nuotti on ilmestynyt sarjassa "Harmonikan mestarit". Se on lainattavissa Tampereen kaupunginkirjastossa.
Miten saan kappaleiden sanat ja nuotit musiikkikirjastosta korona-aikana? 370 Vaski-kirjastojen kokoelmamateriaalia ei valitettavasti näin poikkeusaikana ole mahdollista selailla paikan päällä (esimerkiksi Turun pääkirjaston musiikkiosasto on suljettu), mutta aineiston varaaminen onnistuu esimerkiksi verkkokirjastossa https://vaski.finna.fi/ ja pikainen vierailu useimmissa kirjastoissa on edelleen mahdollista. Esimerkiksi Turun pääkirjastossa voi Uutistorilla kopioida varaamaansa ja lainaamaansa aineistoa. Joitakin nuotteja ja sanoja löytyy myös internetistä. Esimerkiksi Musiikkikirjastot.fi-sivustolle on listattu useita eri lähteitä https://www.musiikkikirjastot.fi/kuuntele-musiikkia/nuotteja-netista/.
Voinko lainata kirjastosta kirjan ja lukea siitä osia nauhalle suomen kieltä opiskelevalle, yksityishenkilölle yksityiskäyttöön? Entä jos kyseessä on jonkin… 230 Kirjan tai artikkelin voi lukea ja äänittää yksityiseen käyttöön. Yksityinen käyttö on sallittu tekijänoikeuslain 12 §:ssä. Yksityiseen käyttöön on siten sallittua valmistaa kirjasta kappaleita, onpa kyse sitten paperikopioista tai äänikirjasta. Lisätietoa: Tekijänoikeuslaki  
Mihin sairauteen viittaa sotilas kantakortin merkintä 56b LTU? 151 Vuoden 1943 lääkärintarkastusohjesäännön mukaan kyseessä olisi pääluokka 56., Muut sydänsairaudet (Ceteri Morbi cordis) ja alaluokka 56b., Hermoperäiset, toiminnalliset sydänhäiriöt.
Miksi humalan jälkeen masentaa? Ei tarvitse edes vetää hirveitä kännejä eikä tarvitse olla krapulassa seuraavana päivänä. Riittää kun otat muutaman viinilasin… 226 Vähäinenkin määrä alkoholia veressä aiheuttaa vaikutuksia aivotoimintaan. Alussa tapahtuu innostumista, estot häviävät ja asiat tuntuvat myönteisiltä. Alkoholin poistuessa verestä aivot palaavat normaaliin ja siinä tuntuu vastavaikutus, joka voi ilmetä mm. masennuksena. Ei siis tarvita voimakasta humalaa krapulaoireiden kokemiseksi. Tarkemmin terveyskirjastosta: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Jossain 60- tai 70-luvun laulissa oli seuraavantapaisia sanoja: ...miks silmäsi noin palaa jos et mitään aiokaan.....jos tyhjää aiot vaan.... Mikähän oli… 331 Sekä Laila Kinnunen että Kai Lind ovat levyttäneet vuonna 1960 kappaleen "Miksi yhä silmäs palaa". Se alkaa: ”Yhäti tänne miksi silmäs palaa, jollet mitään aiokaan?” Laulu päättyy: “…jos sä tyhjää aiot vain!” Laulun alkuperäinen nimi on ”What do you want to make those eyes at me for”. Yleisradion Fono-tietokannan mukaan sen on säveltänyt James V. Monaco. Suomenkieliset sanat on tehnyt Saukki eli Sauvo Puhtila.   Yleisradion Fono-tietokanta: www.fono.fi Kansalliskirjaston hakupalvelu: https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Pääseekö punaviher heikkoudella lentokonemekaanikoksi 567 Lentokonealan tutkinnoissa on tiettyjä terveydentilavaatimuksia. Opiskelijaksi ottamisen esteenä saattaa olla esim. värisokeus.  Avioniikka-asentajilta edellytetään hyvää värinäköä. Lisätietoja terveydellisistä vaatimuksista saat oppilaitoksilta, eli tilanne kannattaisi vielä varmistaa sieltä käsin. Lisätietoja: https://opintopolku.fi/wp/ammatillinen-koulutus/hakijan-terveystila/terveydelliset-vaatimukset-tekniikan-ja-liikenteen-alalla/ http://www.tyonako.fi/tiedostopankki/6/Varinako_ja_tyo.pdf http://www.tyonako.fi/tyonakeminen/ammattien_nakovaatimukset/ https://sivistysvantaa.fi/varia/artikkelit/varia/ammatillisettutkinnot/artikkelisivu.html    
Olisiko tietoa kenen taiteilijan taulu? 628 Valitettavasti signeerauksesta on mahdotonta saada selvää. Teidän kannattaa kääntyä asiantuntevan taidevälittäjän puoleen, joka mahdollisesti pystyy selvittämään teoksen taulun tekijän.
Kosketinsoittimissa on paljon ns. valmiiksi tehtyä taustamusiikkia yms. ääniä. Jos näitä käyttäisi esim. taustamusiikkina päteekö niihin tekijänoikeus vai… 268 Äänet eivät nauti tekijänoikeuden suojaa, mutta taustamusiikin osalta tekijänoikeudellinen suoja riippuu siitä, mistä sävellyksistä (teoksista) taustamusiikki koostuu. Teos on tekijänoikeuden suojaama tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Jotta kysymyksessä on teos, sen on oltava riittävän omaperäinen.   Tietoa tekijänoikeudesta: Tekijänoikeus.fi: https://tekijanoikeus.fi/ Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus: https://ttvk.fi/tekijanoikeus      
Mistä tulee sana "lautanen"? 1136 Suomen sanojen alkuperä (osa 2; SKS ja Kotus, 1995) kertoo, että sana ”lautanen” on tosiaan johdos sanasta ”lauta”. Teos ei kuitenkaan selitä tarkemmin, millä perusteella tuo johdos on synnytetty. Suomen kirjakielessä sanan ”lautanen” ensiesiintymä on vuodelta 1637. Teos Suomalaisen arjen historia. 1 : Savupirttien Suomi (Weilin + Göös, 2006) kertoo, että vielä 1600-luvun lopulla henkilökohtaisia ruokailuvälineitä oli vähän. Ruokapöydässä saattoi olla kuitenkin lautasia eli ruokalautoja. Näkisin itse, että merkitys saattaisi liittyä siihen, että suomessa ja useissa sukukielissä ”lauta” on voinut merkitä pöytää, ja edellä mainitussa teoksessa kerrotaan, että itämerensuomalaisilla pöytä saattoi olla irrotettava levy. Usein johdin -nen...
Koskaan rakkaus kuole ei, nuotit 562 "Koskaan rakkaus kuole ei", alun perin Francis Goyan "Daddy's Bolero", on nuotinnettu ainakin kokoelmalle Pop tänään. Vol 26 (Fazer, 1983). Kokoelmaa näyttäisi löytyvän myös Siilinjärven pääkirjastosta. https://siilinjarvenkirjasto.finna.fi/Record/siilinjarvi.43385
Osasiko J.L. Runeberg puhua suomea miten hyvin? Tuli näin Runebergin päivänä mieleen kun hänhän puhui ja kirjoitti ruotsiksi, mutta en löytänyt juuri netistä… 1445 Runeberg ilmeisesti puhui suomea. Ei kovin hyvin, sanotaan, mutta pystyi kuitenkin suomeksi keskustelemaan. Kaikki työnsä hän kirjoitti ruotsiksi. runeberg.net kertoo hänen ajastaan Saarijärvellä: ”Runebergin suomen kielen taito oli puutteellinen. Seurustelemalla rahvaan kanssa hän sai kuitenkin tietyn käsityksen sen elinehdoista sisä-Suomessa. Oleskelu Saarijärvellä oli ratkaiseva tekijä Runebergin käsitykselle suomalaisesta luonnosta ja Suomen kansasta.” http://www.runeberg.net/fin/a_2_t.html
Millä Fredin levyllä Oi tuntematon löytyy ? 317 Fredi esitti kappaleen Oi tuntematon vuoden 1967 euroviisukarsinnoissa. Hän ei itse sitä koskaan levyttänyt. Vuonna 1967 kappaleen lauloi levylle Irja Kuusela ja myöhemmin sen ovat levyttäneet ainakin Taneli Mäkelä ja Eino Grön. Fredin Yleisradion kantanauhalle tallennetun tulkinnan voi kuunnella YouTubelta. https://eurovision.fandom.com/fi/wiki/Oi_tuntematon  
Onko Shostakovichin second waltz kirjoitettu johonkin filmiin? 4988 Dmitri Šostakovitšilla on useampikin 2. valssi eri teossarjoissaan, mutta eräs tietty niistä yhdistyy elokuviin. Sarja varieteeorkesterille (n. 1956) sisältää kahdeksan osaa, ja sen seitsemäs osa on Valssi II.  Šostakovitš sävelsi musiikin vuonna 1955 julkaistuun elokuvaan Первый эшелон (Pervyi eshelon), ja yllä mainittu valssisävelmä kuullaan siinä. Tämän elokuvan musiikista koostetun orkesterisarjan teosnumero on 99. Sen takia Valssi II -sävellykseen saatetaan viitata myös opus 99 -teosnimellä.  Myöhemmin elokuvamusiikkina sävellystä käytti ohjaaja Stanley Kubrick elokuvassaan Eyes wide shut (1999).  Šostakovitšin sävellysten dokumentointiin liittyy monenlaisia sekaannuksia....
1970-luvulla Suomessa ilmestyi P.S.-niminen juorulehti/naistenlehti/yleisaikakauslehti. Olen yrittänyt etsiä siitä tietoa tai jäljittää sen vuosikertoja, mutta… 553 Kyseessä on kaiketikin Yhtyneiden kuvalehtien vuosina 1976-1979 julkaisema aikakauslehti P.S : paljon puhuva, suoraan sanova. P.S.-lehteä on vain muutaman yliopistokirjaston kokoelmissa. Pääkaupunkiseudulla lehden voi lukea Kansalliskirjastossa, mutta kotilainaan sitä ei saa. https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3422984 Kansalliskirjaston palveluista nyt poikkeusaikana voit lukea lisää täältä: https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Miksi peleissä on merkintöjä ikärajoista 250 Ikärajamerkinnät perustuvat Kuvaohjelmalakiin. Lisätietoa ikärajoista löytyy mm. seuraavasta sivustosta https://kavi.fi/ikarajat/ Kuvaohjelmalaki Finlexissä https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110710  
Haluan kysyä onko kirjastossa Sidney Sheldon ruotsin kielelle käännettyjä teoksia, haluaisin lainata. 184 Helmet-kirjastojen kokoelmissa on 10 nimekettä Sidney Sheldonin teoksia ruotsinnettuina. Löydät teokset helposti kirjoittamalla Helmet-hakuun "sheldon sidney" ja rajaamalla hakutuloksen sivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla kirjoihin, ruotsikielisiin teoksiin ja kaunokirjoihin.  Jos kirjastokorttiisi on liitetty nelinumeroinen pin-koodi, voit varata teokset omaan lähikirjastoosi. https://www.helmet.fi/fi-FI
Onko Kalle Päätalon Susipari -teosta saatavana muuna kuin näytelmäversiona? Äitini väittää lukeneensa sen romaaniversion aikoinaan. Hänen kotipaikkakuntansa… 482 Aiheesta on kysytty palvelussamme aiemminkin. Kalle Päätalon Susipari on luettavissa vain näytelmänä. Samannimistä romaania hän ei ole julkaissut. https://www.kirjastot.fi/kysy/kalle-paatalon-kirja-susipari-v