Lukion jälkeen ei ole pakko mennä yliopistoon. Ylioppilaspohjalta voi hakea myös esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen tai ammattikorkeakouluihin. Voit tutustua erilaisiin koulutusvaihtoehtoihin esimerkiksi Opetushallituksen ylläpitämällä Opintopolku-sivustolla https://opintopolku.fi/. Valitse otsikon "Korkeakouluun?" alta "Olen käynyt lukion ja/tai suorittanut ylioppilastutkinnon". Sen jälkeen pääset tutkimaan laajasti erilaisia koulutusvaihtoehtoja, myös muita kuin korkeakoulut.
Liisa Nuutisen kirjoittamassa kolumnissa todetaan, että "Murjaani on meille ruotsin kautta tullut ranskalainen lainasana. Se on samaa perua kuin sanat mauri ja maurilainen, joilla tarkoitetaan Afrikan entisen Mauritanian asukkaita. Sanan mielletään tarkoittavan lähinnä mustaihoista."
Tiernapoikien murjaani esittää itämaiden tietäjää, joista Matteuksen evankeliumi kertoo. Oulun tiernapojat -julkaisun mukaan hänet on kuvattu eurooppalaisissa laulelmissa tummaihoiseksi jo 1300-luvulta lähtien.
Kauppakujaa ei ole enää Tuirassa, vaan siinä paikalla on nykyään Caritas Matriitti. Kauppakujalla olleista puutaloista löytyy kuvia ja taustatietoa Puu-Tuira Appreciation Society -nimisestä Facebook-ryhmästä.
Suomen murteiden sanakirjan mukaan kutura tarkoittaa 'syvennystä, kuoppaa'. Tämä sanan tavanomainen merkitys lienee syvän lautasen nimityksen taustalla. Tutkimani etymologiset, kansanperinteen ja muut sanakirjat eivät tuoneet lisävalaistusta asiaan.
Helmet-haussa https://haku.helmet.fi/iii/encore/?lang=fin voit yhdistää eri hakusanoja. Esimerkiksi "Yhdysvallat historia" tai vaikkapa "Yhdysvallat poliittinen historia". Hakusivun vasemman laidan rajoittimilla voit valita saamistasi hakutuloksista vain tietokirjat. Samoin kielivalikosta voit rajoittimilla valita suomenkielisen aineiston.
Ohjeita: https://luettelo.helmet.fi/screens/e_help_fin.html
Tässä joitakin esimerkkejä helmet-kirjastojen valikoimasta:
1491 : Amerikka ennen Kolumbusta / Charles C. Mann
Yhdysvaltain demokratian synty : unionin idea ja amerikkalainen historiakäsitys : sekä liittovaltion perustamisdokumentit: Itsenäisyysjulistus, Konfederaatioartiklat,...
Yle-lain 7. pykälässä määritellään Ylen tehtävistä julkisen palvelun ohjelmatoiminnassa. Sen mukaan yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto. Mitä julkinen palvelu tarkoittaa? | Usein kysyttyä | Yleisradio | yle.fi
Radiokanavien ohjelmatarjontaa voi tutkia täällä Kanavat - Radiot.fi
Televisio-ohjelmien osalta eri kanavien ohjelmistoja esittelee useampikin verkkosivu
TV-ohjelmat tänään | Iltapulu.fi TV-ohjelmat tänään - Telsu.fi TV-ohjelmat tänään | TV-opas | Telkku.com (iltalehti.fi)
Luettelo Suomessa näkyvistä televisiokanavista – Wikipedia
Hei ja kiitos viestistä!
Pikalinkit uutuuksiin löytyy etusivulta (https://keski.finna.fi/) hakulaatikon alta siniseltä pohjalta. Peleissä uutuudet ovat kolmelta kuukaudelta, muissa aineistolajeissa kuukauden ajalta.
Uutuuksia voi rajata kokoelmasta niinkin, että painaa vaan suurennuslasia (hae-painike) hakulaatikon jälkeen. Näin esille saa koko kokoelman. Aineistotyypin alta voi rajata haluaako uutuuksiin esille vaikkapa kirjat tai muun aineistolajin. Vasemmassa laidassa alimpana valintana on Uutta Keskissä. Sen alta voi rajata uutuudet vaikkapa viimeisen viikon ajalta (tai viimeisen kuukauden, 3 kk, 6 kk, 12 kk tai oman päivämäärän mukaan.
Toivottavasti tästä on apua.
Ruohokasvit säilyvät jonkin aikaa vihreinä lumen alla, koska lumi suojaa kasveja kylmyydeltä. Kuinka pitkään kasvi säilyy lumen alla vihreänä, liittyy sen talvehtimisominaisuuksiin sekä siihen miten pitkään lumipeite estää kasvin saamasta tarpeeksi valoa yhteyttämiseen. https://www.ahonalku.fi/Heinat,sarat.Lajikuvaukset.htm, https://yle.fi/uutiset/3-7022672
Tutkija Timo Saarinen kertoi Suomen luonnon haastattelussa 2016, että talvehtivat kasvit jaotellaan ilmitalvehtijoihin, matalatalvehtijoihin, puolipiilijöihin, piilotalvehtijoihin, vesitalvehtijoihin ja siementalvehtijoihin. "Ainavihantia ilmitalvehtijoita, joiden silmut sijaitsevat lumen pinnan yläpuolella, ovat esimerkiksi havupuut; kuusi, mänty ja kataja....
Kirjasampo määrittelee historiallisen romaanin näin: "Historiallinen romaani on yksinkertaisesti määritellen romaani, jonka tarina sijoittuu menneisyyteen. Kyse on aina kirjoitushetkestä: jos kuvataan kirjoitushetken kanssa samana aikakautena tapahtuneita asioita, on puolestaan kyse aikalaiskuvauksesta. Historiallisen romaanin tarkka määrittely on kuitenkin vaikeaa. Monissa muissakin lajityypeissä liikutaan menneillä vuosisadoilla – esimerkiksi lännentarinoissa. Lisäksi historialliseen romaaniin kuuluu monia erilaisia alalajeja: historiallinen rikosromaani, historiallinen rakkausromaani, historiallinen seikkailuromaani, historiallinen fantasiaromaani, historiallinen aateromaani jne. Lisäksi on olemassa useita lajityyppimäärittelyjä...
Lapsille löytyy vampyyrikirjoja esim. Paula Noroselta, Anu Holopaiselta ja Magdalena Hailta. Helmet-haku lapsi vampyyrit
Nuorten vampyyri-tarinosssa Stephenie Myerin kirjat ovat hyvin lainattuja. Myös P. C. ja Kristin Castin kirjat tai suomalaisten Elina Rouhiaisen ja Pinja Eskolan teokset voisivat olla lukulistalla. Helmet-haku nuoret vampyyrit
Aikuisempaan vampyyrimakuun voisivat käydä esim. suomalaisten Anu Kuusimetsän tai Terhi Tarkiaisen teokset.
Charlaine Harrisin ja J.R. Wardin kirjat ovat käännössuosikkeja. Muitakin voit löytää tästä linkistä (aihe vampyyrit- rajaus kaunokirjallisuus- rajaus aikuisten kokoelma- rajaus suomen kieli) Helmet-haku vampyyrit
Helmet lukuvinkeistä löytyy Viikin kirjaston Hanna...
Geologimme kanta kysymykseen on että ennallistamisesta voidaan tässä tapauksessa puhua. Soiden ennallistamisesta voidaan puhua kaikissa tapauksissa riippumatta siitä, mikä on ollut ihmisen suolle suuntaama maankäyttömuoto, kuten esim. kasvu- tai energiaturvetuotanto, suopelto, tekoallas tai metsätalous. Soiden ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suo mahdollisimman luonnontilaiseksi ja hiiltä (turvetta) sitovaksi ekosysteemiksi. Ennallistamisella ei välttämättä päästä 100%:sti takaisin juuri siihen tilaan, mikä oli vallitsevana ennen ojitusta, mutta suon vesitalouden parantaminen esim. ojia tukkimalla tai patoamalla nopeuttaa suon elpymistä kohti luonnontilaa. Ennallistamisella saadaan aikaan myös muitakin hyötyjä, puhutaan...
Hei!
Näyttäisi siltä, että teosta Guinness world records gamer´s 2021 ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu. Siitä ei löydy tietoja kustantajan sivuilta. Guinness world records gamer´s 2020 on toistaiseksi viimeisin julkaisu sarjasta. Mikäli teosta tarjotaan tulevaisuudessa hankittavaksi kirjastoon, sen varmasti hankimme.
Eutanasia-termi ei ole täysin yksiselitteinen, siihen liittyy useampiakin rinnakkais- ja alakäsitteitä. Niihin voi perehtyä esimerkiksi oheisen opinnäytetyön alkusivuilla.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/310996/AlaSeppala_Evel…
Eutanasia, kuolinapu, armokuolema, avustettu itsemurha, omaehtoinen kuolema – mitä maailman maat sallivat | Yle Uutiset | yle.fi
Wikipedian artikkeli luettelee maat ja osavaltiot, joissa ns. aktiivinen eutanasia ja avustettu itsemurha ovat sallittuja.
Legality of euthanasia - Wikipedia
Täysin omatoimisesti, ilman lääkärien, viranomaisten tai tehtävään erikoistuneen klinikan järjestelyjä, ei näyttäisi olevan mahdollista ostaa itselleen kertapakkausta eutanasiatarkoitukseen.
Helsingin kaupunginkirjasto on pari vuotta sitten vastannut tähän kysymykseen seuraavasti:
26.06.201810:02
Helsingin kaupunginkirjasto
Kotimaisten kielten keskuksen julkaiseman venäläisten nimien translitterointiopaan mukaan Stalinin etunimen Иосиф oikea kirjoitusasu olisi Iosif. Koska nimi venäjän kielessä ääntyy j-alkuisena, se voidaan suomen kielessäkin kirjoittaa niin. Oikea kirjoitusasu Josif onkin vakiintunut suomen kieleen.
Lähteitä ja lisätietoja:
Venäläisten henkilönimien opas (toim. Martti Kahla ja Pirjo Mikkonen, Kotus, 2005)
Kotimaisten kielten keskus /nimistöhuolto
Vesipisaran koko ei ole aina vakio, vaan niitä on monen kokoisia. Tässä videossa näkyy hyvin, miten hanasta putoaa erikokoisia vesipisaroita:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pisara#/media/Tiedosto:Water_drop_animation_enhanced_small.gif
Asevelvollisuuslain (10§) mukaan "asevelvollinen vapautetaan palveluksesta rauhan aikana, jos hänellä on vaikea vamma tai sairaus, joka estää palveluksen asevelvollisena, tai jos hänen todetaan terveydentilansa vuoksi olevan kykenemätön palvelukseen niin pitkän ajan, ettei hänen kouluttamisensa myöhemminkään olisi tarkoituksenmukaista, taikka jos hän on vaaraksi palvelusturvallisuudelle."
Vapautus voidaan myöntää kutsunnoissa tai koska vain kutsuntojen jälkeen. Käytännössä vapautuksen hakemiseen tarvitaan vapautusta puoltava lääkärinlausunto, joka toimitetaan kutsuntalautakunnalle.
Uuden suomalaisen nimikirjan (1988) mukaan Karjalainen on Savosta lähtöisin oleva sukunimi. Nimi ilmaisi 1500-luvulla, mistä Savoon on tullut asukkaita. Karjalaisia on muuttanut Savosta edelleen Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. Eri kirjoitusasuja ovat olleet esimerkiksi Karialai, Kariala, Karialanen, karialaijne ja karialan.
”Karjala”-nimen synnystä ja alkuperästä on esitetty monenlaisia selityksiä. Kielitieteilijä Viljo Nissilän näkemys on, että nimen kantana on germaaninen lainasana karja (<harja, muinaisruotsin haer) ’joukko, ihmisjoukko’. Laatokan etelärannikon varjagikeskusessa 800-1100 luvulla olisi käytetty tätä sanaa ympäröivistä suomensukuisista asukkaista ja vähitellen sanan merkitys olisi laventunut tarkoittamaan koko...
Hei
Kyseessä lienee Richard Adamsin Ruttokoirat. Kirjastot.fi:Frank-monihaku-sivuston kautta näet lähimmän kirjaston, jossa se on saatavana.
(Ruttokoirat / Richard Adams ; nimiöaukeaman kuv. A. Wainwright ; suom. Kristiina Rikman ; runot suom. Panu Pekkanen.)