Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä tarkoittaa, että jonkin markkinoilta on pudonnut pohja pois? 177 Jos sanotaan, että jonkin markkinoilta on pudonnut pohja pois, voidaan se tulkita niin, ettei kyseisen tuotteen tai palvelun markkinoille/markkinoinnille ole enää perusteita, eli se ei ole mahdollisesti enää kannattavaa, tai esimerkiksi jokin muu tuote on tehnyt kyseisen tuotteen tarpeettomaksi. Voidaan myös tulkita, että jostain satunnaisesta syystä markkinoilla olevan tuotteen kysyntä on vain jostain syystä romahtanut.
Onko sään ennustamiseen tekoälyn avulla keskittyviä projekteja menossa parhaillaan millään julkisella taholla? 335 Välitimme kysymyksen Ilmatieteen laitokselle, Ilmatieteen laitoksen ohjelmistoarkkitehdin Roope Tervon vastaus: "Koneoppimista käytetään ja tutkitaan sään ennustamisessa monilla eri tavoin. Esimerkiksi osana säämalleja käytetään Markovin piilomalleja (HMM) [1, 2] ja mallidatan jälkikäsittelyssä muun muassa lineaariregressiota (LR) [3]. Esimerkkeinä uudesta tutkimuksesta voidaan mainita muun muassa uudet tilastolliset kausiennusteet [4, 5], ukkosen todennäköisyyden ennustaminen neuroverkoilla [6], myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen ennustaminen [7] ja jäissä kulkevien laivojen nopeuden ennustaminen [8].    Edellä mainittujen, jo julkaistujen tulosten lisäksi, koneoppimisen hyödyntämistä tutkitaan muun muassa...
Löytyisikö kirjastosta tämän nimistä kirjaa? Poistui kotoaan 140 Hei, Jämsän kirjastossa on nuortenkirja nimeltä Poistui kotoaan. Sen on kirjoittanut Marja-Leena Tiainen ja se on ilmestynyt v. 2005 Tammen kustantamana.
Synnyttääkö radioaktiivinen säteily lämpöä maapallon sisäpuolella? 479 Ympäristössämme on erilaisia radioaktiivisia aineita, joista valtaosa on luonnollisista lähteistä (esim. uraani, torium, kalium). Näiden tuottaman säteilyn vähäisiin määriin eliöt, mukaan luettuna ihminen, ovat sopeutuneet. Radioaktiivisia aineita on luonnollisesti myös maan sisällä. Maapallon sisällä, sen kuoressa, tapahtuu radioaktiivista hajoamista. Tässä hajoamisprosessissa syntyy runsaasti säteilyä, joka on kuin lämpöä. Radioaktiivisen hajoamisen prosessissa syntynyttä säteilyä kutsutaan radioaktiiviseksi säteilyksi. Tiettyjen radioaktiivisten alkuaineiden hajoaminen maan kuoressa onkin suurin maansisäisen lämmön lähde. Toisin sanoen: radioaktiivinen säteily itsessään ei synnytä lämpöä, vaan lämpöä/...
Mihin maailmankaikkeus laajenee? 876 Maailmankaikkeuden laajenemisesta puhuttaessa ei tarkoiteta tilannetta, jossa jokin valtaa lisää tilaa jostakin tai joltakin. Laajenemisessa on kyse siitä, että avaruus itsessään laajenee. Tätä on havainnollistettu esimerkiksi kohoavalla pullataikinalla, jossa on rusinoita. Kun taikina paisuu, rusinat etääntyvät toisistaan, mutta eivät itse kasva kokoa. Samaan tapaan galaksit tai galaksijoukot etääntyvät toisistaan, mutta eivät itse laajene. Avaruuden laajeneminen ei siis muuta esimerkiksi Maan ja Auringon välistä etäisyyttä, koska niiden välinen painovoima on huomattavasti laajenemista vahvempi voima. Pullataikina- tai muita vertauksia käytettäessä täytyy kuitenkin muistaa, että toisin kuin taikinalla, maailmankaikkeudella ei ole mitään...
Etsin nuotteja ja sanoja Georg Malmsténin lauluun "Laulu viisaalle sydämelle, ruotsiksi Sång till ett klokt hjärta. Muistaakseni Barbara Helsingius on laulanut… 173 Haku Suomen kansallisdiskografiasta ja muualta Finnasta tuottaa tulokseksi vain äänitteitä ja videoita, joten näyttää siltä että kyseistä kappaletta ei ole julkaistu nuottina https://kansalliskirjasto.finna.fi/Search/Results?lookfor=%22viisaalle+syd%C3%A4melle%22+malmsten&type=AllFields&hiddenFilters%5B%5D=%23%3A%28%28building%3A0%2FNLF%2F%29+OR+%28building%3A1%2Fhelka%2F339%2F%29%29+NOT+%28building%3A1%2FNLF%2Farto%2F%29&limit=20  
Tarvitsen pikaisesti tiedon, onko seuraava lause Astrid Lindgrenin kirjasta ja jos on, niin mistä kirjasta: "Mutta metsän yllä laulaa surulintu." 719 Lause "Mutta metsän yllä laulaa surulintu." on Astrid Lindgrenin teoksen Mio, poikani Mio kuudennesta luvusta Hän ratsasti hämärän metsän halki.   Lindgren, Astrid: Mio, poikani Mio (WSOY, suom. Kristiina Kivivuori, WSOY, 2011, s. 69)
Kenen leima tämä on ? 608 Valitettavasti en onnistunut kyseistä leimaa yrityksistä huolimatta tunnistamaan. Jokunen lisäkuva itse astiasta voisi mahdollisesti auttaa, jolloin joku voisi ehkä tunnistaa valmistajan itse astian perusteella, vaikkei leima olisikaan tuttu. Kirjastosta löytyy myös jonkin verran esineiden ja/tai niiden leimojen tunnistukseen liittyviä teoksia ja oppaita, joiden saatavuutta kannattaa tiedustella tarkemmin omasta lähikirjastosta. Kannattanee olla yhteydessä myös alan asiantuntijoihin tai harrastajien keskustelufoorumeihin, joilta löytyisi mahdollisesti enemmän tietoa aiheesta. Netistä löytyy keskustelupalstoja, joilla keskustellaan astioista ja niiden tunnistamisesta, joitakin astioiden tunnistuspalveluja, ja ...
Tykkään kirjoittamisesta. Joskus onnistun mielestäni hyvin. Toivoisin löytäväni oman lajini, epäilen että se voisi olla jonkinlainen lyhyt proosaruno, lyyrinen… 204 Sinä päätät, miten tarinasi olisi parasta kertoa. Jos proosarunojen ketju tuntuu luontevalta tavalta kirjoittaa, kirjoita ihmeessä senkaltaisia tekstejä. Oman kirjallisen äänen löytymisessä auttaa se, että kirjoittaa paljon ja monipuolisesti erilaisesta aiheista itseään haastaen. Tiettyyn tyyliin ei kannata jämähtää. Kirjoittaessa kannattaa päästä pois liiallisesta itsekriittisyydestä: tärkeintä on kirjoittaa, tekstiä voi aina editoida myöhemmin. Keskeistä on myös lukea monipuolisesti ja kriittisesti kaikenlaista kirjallisuutta. Pohtia, mikä muiden teoksissa toimii ja miksi. Kannattaa tutustua avoimin mielin sellaisiinkin kirjallisuudenlajeihin, joihin ei normaalisti tutustuisi. Jännitysromaaneista voi oppia esimerkiksi sujuvaa...
Onko koskaan harkittu että rikoksen minimituomioaika olisi myös todellinen tuomion kesto ilman mitään vankilassaoloaikaan liittyviä "lyhennyksiä"? 146 Voit tutustua Wikipediassa kirjoitettuun https://fi.wikipedia.org/wiki/Armahdus Suomessa on ollut yleistä, että tasavallan presidentti armahtaa elinkautiseen vankeuteen tuomitun noin 10–15 vuoden kuluttua. Voit myös tutustua oikeusministeriön verkkosivuun https://oikeusministerio.fi/armahdusanomus. Sitä onko oikeuslaitoksessa harkittu tai keskusteltu, että rikoksen minimituomioaika olisi myös todellinen tuomion kesto on hankala tietää, kirjoituksia aiheesta ei löydy.
Muistan kuulleeni, että joskus Suomessa säädettiin laki, jossa määriteltiin kaikki protestanttiset uskonyhteisöt Suomessa sallituiksi paitsi että… 199 Hei, vastaukseni perustuu lähinnä Pekka Leinon kirjaan Kirkko ja perusoikeudet sekä muutamaan muuhun tutkimukseen. Viittaamasi laki on vanha. Jo vuonna 1869 säädettiin kirkkolaki, joka sisälsi osittaisen uskonnonvapauden tunnusmerkistöä. Tämä laki antoi evankelisluterilaisen kirkon jäsenelle muodollisen mahdollisuuden erota kirkosta liittyäkseen toiseen kirkkokuntaan. Kirkkolain yhteydessä kumottiin lisäksi vuodesta 1726 asti voimassa ollut säädökset, jotka olivat kieltäneet herätysliikkeiden kokoontumiset. Todennäköisesti tarkoitat kuitenkin vuoden 1889 niin sanottua eriuskolakia. Tämä laki antoi evankelisluterilaisen kirkon lisäksi muille protestanttisille kirkkokunnille mahdollisuuden rekisteröityä uskonnollisiksi yhdyskunniksi....
Mikä on suurinumeroisin tasapeli jalkapallossa ja jääkiekossa? Entä suurin maalimäärä, jolla on hävitty ottelu näissä lajeissa? 1019 Kaikkia jääkiekko- ja jalkapallotuloksia ei ole arkistoitu tai niistä uutisoitu, joten vastaus on hieman epävarma. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että maaleja tehdään eniten peleissä, joissa joukkueiden väliset erot ovat suuria. Esimerkiksi Pakistanin naisten sarjassa eräs peli päättyi 25-0, ja Madagaskarilla yksi ottelu 149-0. Joitakin 5-5-tasapelejä on pelattu ainakin Yhdysvaltojen koulufutiksessa, ks. esim.: https://utepminers.com/news/2005/8/20/Soccer_Intra_squad_Game_Ends_In_5_5_Tie.aspx  Jääkiekossa tasapelit ovat vielä harvinaisempia, koska niissä pelataan usein jatkoaika ja mahdollisesti myös rangaistuslaukaukset, jos peli näyttää jäävän tasan. Tiettävästi ainakin yksi 9-9-tasapeli on pelattu.  Jalkapallon...
Monessako maassa ja kuinka monella kielellä Tex Willer ilmestyy? Kiinnostaisi myös tietää nämä maat ja kielet. 560 Tex Willerin oikeudet omistaa italiainen kustantamo Sergio Bonelli Editore. Kustantamon sivuilta löytyvän listan mukaan sarjakuva ilmestyy tällä hetkellä Italian lisäksi  seuraavissa maissa: Alankomaat (hollanti), Brasilia (portugali), Chile (espanja), Espanja, Intia (hindi), Kreikka, Kroatia, Portugali, Ranska, Saksa, Serbia, Suomi, Tanska ja Turkki. Sarjakuva ilmestyy 15 maassa, todennäköisesti 13 kielellä, sillä Brasilian virallinen kieli on portugali ja Chilen virallinen kieli on espanja.  https://en.sergiobonelli.it/ Lista maista, joissa julkaistaan Sergio Bonelli Editoren oikeudet omistamien hahmojen sarjakuvia. https://en.sergiobonelli.it/section/3126/licensing
Metsästän tällä vuosituhannella julkaistua romaania 244 Juonikuvauksen perusteella kyseessä voisi olla Amelié Nothombin romaani Vaitelias naapuri. Se on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja pokkarilaitoksena vuonna 2001. Kirjan kansikuva ja kuvaus Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_1292.
On ihmetyttänyt kovasti seuraavat laulun sanat. Lieneekö sattunut syrjähyppy :) ? 1130 Sanoitus tosiaan vihjaa syrjähyppyyn alakerran Ramin kanssa. Wikipediassa on artikkeli yhtyeen merkityksestä 
Lainasin kirjastosta Lukulahja lapselle kirjasen. Se on aivan 2000-luvun alusta. Onko mitään uudempaa kirjaluetteloa alle kouluikäisten lasten kirjoista? Kysyy… 160 Seuraavissa kirjoissa on paljon hyviä lukuvinkkejä lapsille: Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu (Avain 2017) Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle: opas lastenkirjallisuuskasvatukseen (Atena 2015).   Kirjavinkkejä kannattaa kysyä myös kirjastosta, henkilökunta osaa kertoa uusista ja hyvistä lastenkirjoista. Monissa kirjastoissa on myös mukaan otettavia kirjavinkkilehtisiä ja kirjastojen nettisivuilta niitä löytyy lisää.   Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen vinkkisivut löytyvät täältä.    
Olisin tiedustellut, minkä ikäiselle voi antaa luettavaksi Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -kirjan? Sopiiko se esim. 12-vuotiaalle? 381 Kirjoista tehty tv-sarja ei ollut lapsilta kielletty. Elävä arkistoKirjoissa kuitenkin käsitellään syntymää, kuolemaa ja 1800-luvun rankkaa saaristolaiselämää hyvin todentuntuisesti. Tarina on myös tunteisiin vetoava eli kovin herkkä 12-vuotias saattaa päätyä itkuiseksi. Toisaalta monet varhaisnuoret haluavatkin juuri lukea todenllisesta elämästä.Kenties voisitte lukea kirjaa molemmat ja keskustella siitä?
Miten sammaleet lisääntyvät? 363 Sammalet lisääntyvät suvuttomasti itiöiden avulla. Lisätietoa sammalista löydät esimerkiksi Wikipediasta ja Biopopin materiaalipankista.
Mitä eroa on jugurttipurkilla ja -pikarilla? 525 Käytännössä jugurttipurkki ja -pikari ovat sama asia. Pikarilla viitataan yleensä jalalliseen tai muutoin pohjaa kohti kapenevaan astiamuotoon, mutta termiä käytetään myös purkkimaisista purkeista. Esimerkiksi Pingviini-jäätelöpikari on selkeämmin pikarin mallinen kuin vaikkapa Menu-jugurttipikari. Kyseessä on kuitenkin varioiva nimitys: pikari kenties kuulostaa asiakkaan korvaan hienostuneemmalta kuin purkki. 
Löytyisikö kirjasuositusta aiheesta sähkömagnetismi noin 10-vuotiaalle lapselle? 245 Helmet-haulla löytyi heti kiva lastentietokirja  Fysiikan maailma / [Michael Cramer Andersen ... et al. ; päätoimittaja Lotte Juul Nielsen] Myös kirja  Fysiikka ja kemia / [teksti: Jordi Llansana ; suomentanut: Ville Veihola]  voisi olla kiinnostava. Kenties teos 100 asiaa jotka haluat tietää / kirjoittanut Alex Frith ... [et al.] ; kuvittanut Federico Mariani & Jorge Martin ; suomentanut Reija Jousjärvi vastaisi myös sähkömagnetismin kysymyksiin. Lapset ovat kovin erilaisia jo varsin nuorina. Ehkäpä myös aikuisten kirja Sähkön pitkä historia / Ismo Lindell olisi sopiva?