| Mikä kaupunki suomessa on palanut useimman kerran ja mikä vähiten kertoja ? |
761 |
|
|
|
Risto Suikkarin lisensiaatintyössä 2007 ,PALOTURVALLISUUS JA KAUPUNKIPALOT SUOMEN PUUKAUPUNGEISSA – HISTORIASTA NYKYPÄIVÄÄN,
on sivulta 78 lähtien hyvin kattava luettelo Suomen kaupunkipaloista 1300-luvulta alkaen. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf
Sivulla 41 hän kertoo palojen leviämisestä ja ainakin esimerkkeinä olevat Turku ja Viipuri ovat palaneet useita kertoja. Listassakin Turku näyttäisi palaneen useimmin. |
| Tyttäreni kirjoittaa Austraaliassa kirjaa jossa hän käyttää sanoja Suomalaisista kansanlauluista. Mistä hän saa parhaiten varmistaa että laulut ovat varmasti… |
199 |
|
|
|
Teosto hallinnoi sanoitusten tekijänoikeuksia ja varmimman vastauksen saa kysymällä heiltä. |
| Onko koskaan puolison tulot vaikuttaneet äitiyspäivärahan suuruuteen, esim. puolison korkeiden tulojen vuoksi äiti on jäänyt kokonaan ilman päivärahaa |
789 |
|
|
|
Äitiysavustuksen alkuaikoina, 1937-1949 välisenä aikana, avustus oli tarkoitettu vain vähävaraisille äideille. Silloin puolison tulot ovat vaikuttaneet summaan. https://www.kela.fi/aitiysavustus-historia
Nykyään äitiysraha määräytyy äidin palkkatulojen, raskauden keston ja suomalaisen sosiaaliturvan piiriin kuulumisen mukaan. "Sinulla on oikeus äitiysrahaan, kun raskautesi on kestänyt 154 päivää. Ehtona on, että olet ollut oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan vähintään 180 päivää juuri ennen laskettua aikaa. Mukaan voidaan laskea myös vakuutusaikaa toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Israelissa. " https://www.kela.fi/aitiysraha
Äitiys- ja vanhempainrahan määrän voit laskea Kelan sivuilla olevalla laskurilla. https://... |
| Mistä on peräisin lääketieteessä käytetty tapa puhua ruokasuolasta ”keittosuolana”? Kielitoimiston sanakirjan sekä Wikipedian mukaan kyseessä on kuitenkin sama… |
343 |
|
|
|
Tapa varmaan liittyy keittosuolaliuoksen eli fysiologisen suolaliuoksen valmistamiseen. Liuoksen lääketieteellisen käyttö aloitettiin jo 1831 tienoilla. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fysiologinen_suolaliuos
Tampereen yliopistollisen sairaalan sivuilla neuvotaan, miten sitä voi valmistaa itse. https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Syopataudit/Keittosuolataitosten_kaytto_artyneella_s(13649) |
| Mikä vaikuttaa siihen, kauanko vaahto säilyy kylpyvedessä ja voiko säilymiseen itse vaikuttaa? |
262 |
|
|
|
Vaahtokylpyyn tarvitaan pinta-aktiivista ainetta (saippuaa, kylpyvaahtoa), vettä, ilmaa ja painetta, jolla ilma pakotataan saippuaveden molekyyleihin. Siksi paras vaahto saadaan kaatamalla vaahtoava aine viitisen senttiä syvään veteen pieninä määrinä ja tähtäämällä aine vesihanan alle. https://bathtubber.com/the-secret-to-a-more-bubbly-bubble-bath/
Muutamat sivustot kehottavat lisäämään veteen esim. sokeria, ruokaöljyä, munaa tai glyseriiniä, jotta vaahtokuplat kestäisivät pidempään. https://askinglot.com/what-is-the-best-way-to-make-bubbles-in-a-bubble-bath, https://www.wikihow.com/Make-a-Longer-Lasting-Bubble-Solution. Jos haluaa vaahdon kestävän pitkään, ei kannata ottaa muuta saippuaa tai shamppoota heti käyttöön. ... |
| Mitä hyväksyä ihmissuhteissa (perhe, ystävät...), mitä ei. Niin ettei tunne itseään ovimatoksi. Kirjoja aiheesta? |
189 |
|
|
|
Vaikea kysymys, johon ei varmaan ole aivan yksiselitteistä vastausta. Voisit kokeilla, löytyykö apua esim. kirjoista Eevi Minkkinen: Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi tai Karla Nieminen: Olet hyvä tyyppi- opas sujuviin ihmissuhteisiin. Helmet haku sanoilla sosiaalinen vuorovaikutus, ihmissuhteet.
Helmet haku sanoilla ystävyys ja ihmissuhteet löytyy vielä teksia esim. Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin / toimittaneet Anna Illikainen ja Olli Lohi ja Nalle Puh ja menestyksen taito : jossa sinä, Puh ja ystävänne perehdytte kaikkein tärkeimpään aiheeseen / Roger E. Allen & Stephen D. Allen ; suomentanut Pirkko Biström. Helmet
Netissä löytyy Mieli ryn sivuilta opas ihmsisuhteissa... |
| Miten löytäisin ekologisia, vegaanisia ja mielellään suomalaisia tuotteita kodinhoitoon? Esim pyykin- ja astianpesu. |
269 |
|
|
|
Kannattaa kysyä neuvoa kaupoista esim. Ruohonjuuri.
Myös googlehaulla "vegaaninen suomalainen ekologinen kodinhoitotuotteet" löytyy muutamia yrityksiä, joilla tuotteita näyttää olevan valikoimissa. esim. Sinituote ja Fiini naturally
Vegaaniliitolta voi varmasti saada lisätietoa. |
| Kenen taiteilijan signeeraus on tässä meri aiheisessa isossa noin 2m x 1m maalauksessa? |
2859 |
|
|
|
Signeerausten tunnistaminen vaatii asiantuntijan. Heitä voi helposti löytää esim. taidehuutokaupoista.
Kuvataiteilijamatrikkelista sekä Art Signature Dictionary palvelujen kautta voi myös hakea taiteilijoita.
http://www.hagelstam.fi/
https://www.bukowskis.com/fi/auctions/upcoming
http://www.artsignaturedictionary.com/result.php?stype=e&m=1&qMonogram=…
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/etusivu.html |
| Muistan, muutama vuosi sitten,lukeneeni dekkarin ja kysyn mikä se on ollut? Postin jonossa naiset ostavat postimerkin, perässä seisova mies olisi halunnut,… |
144 |
|
|
|
Ikävä kyllä vastausta ei löytynyt. Samaa kirjaa on etsitty myös vuoden 2020 joulukuussa.
Osaisiko joku lukijamme auttaa? |
| Olen varannut kirjan Iso-Omenaan. Nyt olemme maalla. Eikö toinen ihminen voi hakea tuon kirjan minulle? Miten laina hoidetaan. Minulla on helmet kortti mukana… |
224 |
|
|
|
Toinen henkilö voi noutaa varauksesi sinun kortillasi vain esittäen sinun fyysisen kirjastokorttisi ja yksilöidyn valtakirjan.
Toista henkilö voi lainata sinulle varatun teoksen omalle kirjastokortilleen kirjaston asiakaspalvelussa. Tällöin hänellä pitää olla tiedot sinulle tulleesta varausilmoituksesta, eli varausilmoitus pitää lähettää hänelle.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__aineist…
|
| Mikä mahtaisi olla vaalea lähes läpikuultava hyönteinen? |
9665 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Jäytiäinen.
Niitä ilmaantuu usein joukoissa ja niille maittavat sekä selluloosa että homeitiöt.
Tuholaistorjunta Täystuho
Karjalainen.fi
Luontoportti
Luontoportti tunnistaa myös pätevästi kaikenlaisia luonnon asukkeja. |
| Kuinka vesistöjen lämpeneminen vaikuttaa vesistöissä oleviin bakteeri- ja mikrobikantoihin? |
236 |
|
|
|
THL:n blogissa on pohdittu asiaa:"Lämpenevä ilmasto lämmittää myös vettä eri muodoissaan. Mitä lämpimämpää ja ravinteikkaampaa vesi on, sitä suotuisammat olosuhteet se luo mikrobien kasvulle. Olipa vesiympäristö sitten luonnonvesi, jota käytetään virkistäytymiseen, kuten uimiseen, tai kiinteistön vesijärjestelmä, josta saamme esimerkiksi suihkuvetemme, olosuhteet ovat todennäköisesti jatkossa entistä useammin otolliset mikrobikasvulle." https://blogi.thl.fi/miten-ilmastonmuutos-muuttaa-veden-mikrobistoa/
Myös Tamperren yliopiston sivuilla ollaan samoilla linjoilla. https://www.tuni.fi/alustalehti/2018/11/22/ilmastonmuutos-ja-infektioriskit-haastetta-myos-yhteiskuntatieteilijoille/
THL on julkaissut Päivi Meriläisen tutkimuksen... |
| Pari kysymystä avaruuteen liittyen. |
225 |
|
|
|
1. Maailmankaikkeus on niin käsittämättömän laaja, ettei tuota ikuisesti säilymistä voi olettaa kuin teoriassa. Melkoisen pitkään ne kuitenkin kulkevat ja ovat olemassa.
Voyagerien reittiä on laskettu pitkälle etukäteen. Nasan sivuilta löytyy seuraava tieto:"Voyager 1 is escaping the solar system at a speed of about 3.5 AU per year, 35 degrees out of the ecliptic plane to the north, in the general direction of the solar apex (the direction of the sun's motion relative to nearby stars). Voyager 1 will leave the solar system aiming toward the constellation Ophiuchus. In the year 40,272 AD (more than 38,200 years from now), Voyager 1 will come within 1.7 light years of an obscure star in the constellation Ursa Minor (the Little Bear or... |
| Onko pikku-etuliitteellä yhteys italian sanaan piccolo? |
614 |
|
|
|
Suurin osa suomenkielen sanoista on lainoja, kuten Kotimaisten kielten keskuksen artikkelissa kerrotaan. https://www.kotus.fi/nyt/kotus-vinkit/viikon_vinkkien_arkisto_(2015-2019)/viikon_vinkit_2019/lainaa_sain.29325.news
Varmaan myös pikku- sana on laina jostain. Aivan varmaksi en saanut alkuperää selvitettyä. Suomen sanojen alkuperä (1995) kertoo, että sanaa pieni on arveltu germaanisesta lainaksi. Samanta lähteestä peräisin olevaksi kuin paanu ja piena. (s.348)
Samantapaisia sanoja on monissa kielissä esim. unkarissa pici, picike = pikkuinen ja mongolian bici-ken = hyvin pieni. (s.375)
Kenties kotimaisten kielten keskus voisi selvitellä asiaa paremmin? https://www.kotus.fi/kotus/yhteystiedot |
| Mistä löytyy tietoa näistä: - Aateliarvot hierarkisessa järjestyksessä 1500-1900luvulla Ranskassa tai Englannissa - millaisilla arvonimillä aatelistoa… |
1688 |
|
|
|
Englanninkielisessä Wikipediassa on hyväntuntuiset artikkelit Britannian aatelistosta ja puhuttelusäännöistä. Ranskankielisestä aatelistosta vastaavat artikkelit englanniksi ja ranskaksi.
Wikipedian artikkeleista löytyy myös lähdeluettelot ja vinkkejä lisätietojen hakuun kirjallisista lähteistä. Samoin siellä on listauksia etu- ja sukunimistä kulttureittain.
|
| Mistä kirjasta löytäisin tiedon minkälainen oli keskiaikainen avioliittolaki? |
176 |
|
|
|
Kaari Utrion historiallisissa tietokirjoissa kuten Perhekirjassa (1998) kerrotaan eurooppalaisen perheen historiasta. Sen kappaleissa on eri aikojen ja eri maiden tapojen ja lakien kuvausta avioliittoja koskien. |
| Ihmisen lämmönsäätelystä kirjoitettiin jokin aika sitten jossain lehdessä. Jutussa mainittiin joitain sairauksia, mihin tämä erityisesti vaikuttaa. Että esim… |
361 |
|
|
|
Duodecimin Terveyskirjastosta löytyy haulla lämmönsäätely maininnat seuraavia sairauksia koskevista artikkeleista:
leukemia
krooninen myelooinen leukemia
aivolisäkkeen sairaudet
feokrotosytooma (lisämunuaisen kasvain)
vaihdevuodet
liika- ja yöhikoilu
akuutti stressireaktio
kuume, alilämpö ja hypotermia
lämpöhalvaus ja auringonpistos
|
| Mikä on paras tapa etsiä/ selvittää runon tekijä tai koko runo, kun muistaa siitä vain osia? Kysymys voi olla myös musiikkikappaleesta. |
309 |
|
|
|
Eipä tässä asiassa taida olla Googlen hakua parempaa vinkkiä. Muistettu kohta kannattaa laittaa haettaessa lainausmerkkeihin, jotta haku hakee koko tekstipätkää. Varsinkin laulunsanoja on - ei ehkä aina ihan laillisesti - viety useillekin eri sivustoille.
Lahden kaupunginkirjastolla on Runotietokanta, jossa voi hakea runojen alkusäkeillä, jos ne ovat ne, jotka muistaa. Sivustolla on myös kattava linkkikokoelma verkosta löytyviin runohakemistoihin ja -tietokantoihin.
Kysy Kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajissa on myös paljon runojen tuntijoita, mutta ikävä kyllä emme mekään aina löydä vastausta! |
| Mikä ötökkä? Sisätiloista löytynyt |
1448 |
|
|
|
Veikkaisin lajiksi juhannusturilasta. |
| Olen joskus nähnyt sivuston, jossa pystyi etsimään kirjoja kannen värin mukaan. Onko tietoa, mikä sivusto on kyseessä? |
207 |
|
|
|
Kyseessä on kirjasampo ja sen kansikuvahaku..
https://www.kirjasampo.fi/fi/coversearch |