Määritteleekö laki korvausvelvollisuuden eritavalla kaupungissa tai maaseudulla asuville lemmikinomistajille?

Kysytty
18.9.2021

Määritteleekö laki korvausvelvollisuuden eritavalla kaupungissa tai maaseudulla asuville lemmikinomistajille, jos esim. lemmikkikissa tappaa eläimen, josta pitää maksaa sakko?

Vastaus

Vastattu
22.9.2021

Laissa ei suorastaan kielletä kissan vapaana pitoa, mutta on alueita, joihin kissa ei saa mennä. "Järjestyslaissa ei ole säädetty koirien kanssa vastaavaa velvoitetta pitää kissaa kytkettynä taajama-alueella. Kissan pitäminen kytkemättömänä on siten sallittua. Kissan omistajan ja haltijan tulee kuitenkin kiinnittää huomiota niihin riskeihin, joita kissa voi kohdata liikkuessaan vapaana taajama-alueella. Esimerkiksi liikenne on suuri riski vapaana kulkeville kissoille.

Kissan omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei kissa pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole nimenomaisesti erikseen sallittua. Tällaisella paikalla kytkemättömänä oleva kissa voisi aiheuttaa terveydellistä tai muuta vaaraa taikka pelkoa." https://www.minilex.fi/a/j%C3%A4rjestyslaki-ja-kissa

Vapaana kulkeva kissä voidaan myös tutkita heitteille jätetyksi. Kissan voi myös tulkita olevan vaaraksi itselleen, jos se kulkee irrallaan. Molemmista on mainittu sakkoseuraamuksia. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100674

Jos kissan omistaja tiedetään, on hän velvollinen korvaamaan kissan aiheuttaman vahingon.https://www.minilex.fi/a/j%C3%A4rjestyslaki-ja-kissa

Riistakeskus on tutkaillut kissojen vapaana pitoa ja päätynyt suosittamaan, ettei niitä laskettaisi irralleen. "Kissojen irtipidosta ei ole niin selkeää lainsäädäntöä, kuin koirien tapauksessa. Kissojenkin irtipidosta on kuitenkin rajoituksia, jotka koskevat lemmikkieläinten pitoa ylipäätään. Vapaana ilman omistajan valvontaa kulkeva kissa voidaan lukea heitteille jätetyksi, kissoja ei saa pitää irti taajamassa ilman omistajan valvontaa, kissoja ei saa päästää vapaana tietyille alueille ja niin edelleen. Näistä laeista löytyi hyvä kiteytys täältä. Kaikki lait voi vielä itse tarkistaa esimerkiksi finlexistä.

Vaikka lainsäädäntö kissojen osalta onkin osin epäselvää, tutkimustulokset suosittelevat kissojen kiinni pitämistä. Yle uutisoi Yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa on arvioitu kotikissojen olevan suurin ihmisen aiheuttama lajien tappaja (Yhdysvalloissa vuosittain 1,4-3,7 miljardia lintua ja 6,9-20,7 miljardia pikkunisäkästä) jättäen taakseen niinkin merkittävän tekijän, kuin elinympäristöjen kutistumisen. Riistametsänhoitajan leipälaji on nimenomaan elinympäristöjen kunnostaminen ja hoitaminen riistaa suosien, mutta voimme kantaa kortemme kekoon villieläinten puolesta myös pitämällä lemmikkimme kytkettynä, etenkin näin lisääntymisajan kynnyksellä!" https://riista.fi/blogi/koirien-ja-kissojen-kiinnipito/

Suomen luonnonsuojeluliitto suosittelee vielä painokkaammin:"Kissoja ei saa pitää vapaana. ’Vapaat’ kissat aiheuttavat miljardien lintujen kuoleman vuosittain – pelkästään USA:ssa lähes 4 miljardin linnun kuoleman. Suomessa kissat tappavat arviolta yli miljoona lintua vuosittain, Ruotsissa tutkimuksen mukaan noin 7 miljoonaa, ja Englannissa arviolta 27 miljoonaa lintua kesäisin (BirdLife Suomi).  Yksikin ”vapaa kissa” aiheuttaa siis keskimäärin suuremmat lintutuhot kuin esimerkiksi tuulivoimala keskimäärin.

Suomessa on arvioiden mukaan noin 700 000 – yli miljoona kissaa, joiden kulkualue vapaana on keskimäärin noin neliökilometri. Täällä hylätään kymmeniä tuhansia  kissoja joka vuosi. Kissa on yksi tehokkaimpia tappajia kesäisessä luonnossamme. Ihan leppoisan lihava kotikissa pyydystää oravista ja pikkulinnuista alkaen kaikkea. Kotikissan tappamana on löytynyt jopa jäniksiä, teeriä ja telkkiä. Kissa ei erottele uhanalaisia muista. Uhanalaisen linnun kuolemasta vastuu on luonnollisesti kissan omistajalla.

Maailmassa kissat ovat aiheuttaneet tai vaikuttaneet ainakin 33 eliölajin sukupuuton." https://www.sll.fi/keski-suomi/luonto-ja-ymparisto/lajiensuojelu/kissat-ja-koirat-muut-lajit/

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.