Otsikko
Onko olemassa suomalaisia ohjeistuksia väitöskirjojen ja muiden opinnäytetöiden nimekkeiden elementeistä ja rakenteista? Entä tähän liittyvää "nimekekulttuurin…

Kysytty

Onko olemassa suomalaisia ohjeistuksia väitöskirjojen ja muiden opinnäytetöiden nimekkeiden elementeistä ja rakenteista? Entä tähän liittyvää "nimekekulttuurin" tutkimusta? Vaikuttaa siltä, että esimerkiksi kasvatustieteessä on "muotia" liittää kysymykseen sitaatti (esim. Arnkil "Mehän opimme enemmän kuin lapset" : opettaja dialogisena auktoriteettina).

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Suomalaisten yliopistojen sivuilla on yleisen tason ohjeita koskien tieteellisten tekstien nimeämistä; esimerkiksi Helsingin yliopiston opiskelijoille pääsääntöisesti suunnatun "Kielijelppi" -sivuston otsikointia koskeva ohjeistus toimii yhtälailla väitöskirjojen nimeämisen yleisenä ohjeistuksena. Myös Suomen suosituin ja vaikutusvaltaisin tieteellistä kirjoittamista käsittelevä opaskirja, Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran "Tutki ja kirjoita", sisältää otsikointia koskevaa ohjeistusta.

Suomeksi tieteellisestä otsikoinnista löytyy heikosti tutkimusta, mutta kansainvälisesti tieteellistä otsikointia on tutkittu varsin paljon. Näihin tutkimuksiin pääsee käsiksi esimerkiksi käyttämällä Google Scholarissa hakusanaa "dissertation title". Nostan seuraavaksi esiin kaksi näin löydettävää tutkimusta, jotka ovat (ainakin vastauksen kirjoittamisen hetkellä) ilmaiseksi luettavissa.

Tieteenalojen välillä näyttää olevan tiettyjä eroja otsikoinnin perinteissä ja käytänteissä, argumentoi Nagano (2015) artikkelissaan "Research Article Titles and Disciplinary Conventions: A Corpus Study of Eight Disciplines". Mainitsen yhden: matemaattis-luonnontieteelliset alat näyttävät käyttävän muita tieteenaloja vähemmän moniosaisia otsikoita. Tämän vuoksi esimerkiksi kysymyksessä mainittuja lainauksia sisältäviä moniosaisia otsikoita, kuten ""Mistäköhän mää sen löytäsin?" – Kirjastojen tietopalvelu 2020-luvulla" ei esiinny yhtä paljoa matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla kuin muilla aloilla.

Monet tieteellisten tekstien tekstien otsikointia yleisesti käsittelevät tutkimukset valaisevat varmasti myös väitöskirjojen otsikointia, mutta on kuitenkin syytä huomioida, että väitöskirjoilla voi olla niille ominaisia piirteitä, minkä vuoksi niitä on syytä käsitellä myös omana kirjallisuudenlajinaan. Näin argumentoivat Hao & Jiang (2024) artikkelissaan Getting Ready to Go Professional”: How Do Doctoral Students in Four Disciplines Compose Dissertation Titles?". Tämän tutkimuksen mukaan väitöskirjat muun muassa otsikoidaan tieteellisiin artikkeleihin verrattuna lyhyemmin ja ytimekkäämmin.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.