Mikä on Ylva nimen alkuperä ja merkitys? Entä Ylva-Lii nimen?

Kysytty
15.9.2011

Mikä on Ylva nimen alkuperä ja merkitys? Entä Ylva-Lii nimen?

Vastaus

Vastattu
16.9.2011
Päivitetty
3.12.2017

Ylva on vanha pohjoismainen nimi, joka merkitsee naarassutta. Muiden petojen nimistä johdettujen nimien tavoin se kuvastaa muinaisten skandinaavien ajatusta, että voima oli ihmisen parhaita ominaisuuksia. Tällaisen nimen antaminen lapselle merkisi toivomusta, että hänestä kasvaisi vahva ja voimakas ihminen. Nimen miespuolinen vastine on Ulf. Ylvan nimipäivä Suomen ruotsalaisessa almanakassa on 13.9. Suomessa ensimmäinen Ylva nimettiin tiettävästi 1930-luvulla ja almanakassa nimi on ollut vuodesta 1950. Nimi on Suomessa harvinainen, mutta Ruotsissa huomattavasti yleisempi. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta voi tarkistaa etu- ja sukunimien esiintymisen Suomessa.http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Nimi Lii sekä myös Liia ovat luultavasti lyhennelmiä -lia-päätteisistä nimistä (Juli, Amelia, Emilia, Natalia jne.). Lii on suomalaisittain kirjoitettu, englannikielisissä maissa hyvin yleinen Lee.
Lähteet: Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 1999; Saarikalle: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, Gummerus 2007; Nummelin: Eemu, Ukri, Amelie. 2000 kaunista etunimeä. Nemo 2005.

16 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Yhdysnimi Ylva-Lii lienee tutuin Astrid Lindgrenin sadusta Kultasiskoni (suom. 1974, alk. Allrakäraste syster, jossa nimi kirjoitettiin ruotsalaisittain Ylva-Li). Sivuston svenskanamn.fi mukaan nimi on skandinaavinen ja tulee nimistä Anneli, Rosalie yms.; myös kiinalainen alkuperä 'kaunis' mainitaan.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.