Joskus ennen vanhaan kirjaston aikojen alussa kirjan sai lainaan omalla nimellä. Milloin kirjastokortti otettiin käyttöön?

Kysytty
5.9.2013

Joskus ennen vanhaan kirjaston aikojen alussa kirjan sai lainaan omalla nimellä. Milloin kirjastokortti otettiin käyttöön?

Vastaus

Vastattu
12.9.2013
Päivitetty
12.9.2013

Helsingin kaupunginkirjaston alkuaikojen historiikissa (Sven Hirn, Kansankirjastosta kaupunginkirjastoksi; Helsingin kaupunginkirjasto 1860-1940) kerrotaan, että ensimmäisenä toimintavuotena, vuonna 1860 "lainausmerkintöinä listattiin yksilöidyt tiedot sekä lainatusta kirjasta että lainaajasta - numerotunnisteet otettiin käyttöön paljon myöhemmin." (s. 24). Tampereelta on tallella varhaisin tamperelainen lainausrekisteri 1860-luvulta, vihko, johon merkittiin lainaaja, lainattu kirja ja palautuspäivämäärä (s. 28). Tällöin kirjastokortti ei siis vielä ollut käytössä.

Kirjastokortti on otettu käyttöön eri puolilla Suomea ja erikokoisissa kirjastoissa eri aikaan. Tampereen kaupunginkirjaston historiikista (Matti Wacklin, Kaikkien sielujen apteekki: Tampereen kaupunginkirjasto 150 vuotta) löytyy tieto, että vuonna 1891 Tampereella "jokaiselle lainaajalle annettiin järjestysnumerolla varustettu lainaajakortti. (s. 36).

Ilmeisesti siis ainakin suurimmissa kaupungeissa kirjastokortti eli lainaajakortti on ollut käytössä yli sata vuotta. Pienemmillä paikkakunnilla se on voitu ottaa käyttöön paljon myöhemmin.

21 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.