Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyvien tietojen mukaan kuolinaika määritellään päivätarkkuudella, mikäli luotettavia silminnäkijöitä tai muuta varmennettua tietoa kuoleman ajankohdasta ei ole. Tarkkaa kellonaikaa ei siis välttämättä ole edes tiedossa.
Vaikka kuolinaika olisikin tiedossa, ovat kuolemaan liittyvät tiedot salassapidettäviä, eikä niitä luovuteta kuin vainajan lähiomaiselle tai muulle hänen läheiselleen, tuomioistuimelle, viranomaisille tai yhteisölle, jolla on tiedon saantiin laissa säädetty oikeus, tai vakuutus- tai eläkelaitokselle perustellusta syystä.
Lisätietoa:
https://thl.fi/fi/palvelut-ja-asiointi/valtion-sosiaali-ja-terveydenhuollon-erityispalvelut/oikeuslaakinta/omaiselle-ja-...
Hannu Hautaniemellä on kappale Zai zai zai
Tapani Kansa laulaa Päättyneet on päivät -kappaleensa kertosäkeessä myös: "zai zai zai zai". Levytys on vuodelta 1968.
Molemmat voi kuunnella YouTubelta. Olisikohan kyseessä jompikumpi näistä?
Valitettavasti emme löytäneet tietoa lamppusi alkuperästä. Keräilijän käsikirja -teoksen mukaan messinki alkoi syrjäyttää muut metallit öljylamppujen jalkojen ja öljypesien materiaalina 1890-luvulla (s. 244).
Finna-hakupalvelun kautta löytyy paljon kuvia messinkilampuista. Alla linkki kuviin:
https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=%C3%B6ljylamppu+messinki*&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FImage%2F%22&dfApplied=1&limit=20
Ehkä kannattaisi viedä lamppu arvioitavaksi johonkin vanhojen esineiden arviointipalveluun.
Tämän Turun Sanomien artikkelin mukaan sanonta tulee pyydyksiin eksyneistä ravuista, jotka pelästyttivät kalastajia 1800-luvun lopulla.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074057590/Koylionjoen+jokiravut+ryomivat+mertoihin
Metaforisesti sanonta tarkoittaa, että asiat ovat huonosti ja että tälle asiaintilalle pitäisi tehdä nopeasti jotain.
Kevään sävel -laulukilpailun videoita eri esiintyjiltä on jonkin verran YouTubella. Tallenteita Arkatavaran esityksistä ei näyttäisi sieltä kuitenkaan löytyvän. Myöskään Vinyylin rahinaa -verkkosivuston Kevään sävel -kilpailua koskevien artikkelien videoissa ei näy yhtyeen osuuksia.
Kilpailu oli MTV3:n ohjelmistoa. Yhtiöön voi ottaa yhteyttä ja jättää kysymyksen verkkosivujen kautta.
https://vinyylinrahinaa.wordpress.com/kevaan-savel/
https://www.mtv.fi/ota-yhteytta
Täältä löytyy tavallisia ruotsalaisia sukunimiä aakkosjärjestyksessä: https://spraakbanken.gu.se/lb/statistik/lbenamnalf.phtml. Valitettavasti kirjaimet å, ä, ö ja é näkyvät kysymysmerkkeinä. Toinen lista, josta löytyy sukunimiä on täällä: https://data.kb.se/datasets/2015/02/sou/1937/1937_50%28librisid_1351798…. Siellä esiintyy jokainen sukunimi, jota Ruotsissa on käytetty vuonna 1937. L-kirjain löytyy pdf-sivulta 44, joka vastaa kirjassa sivua 41.
Tästä Chris Bradfordin sarjasta on tosiaan suomennettu kolme kirjaa vuosina 2009, 2010, ja 2011. Meillä kirjastossa ei ole tietoa mahdollisista uusista suomennossuunnitelmista. Suomennokset on julkaissut WSOY. Jos haluat, voit kysyä heiltä lisätietoa. Yhteystiedot löytyvät alta:
https://www.wsoy.fi/yhteystiedot/toimitus
Putouksen kaudet 1-5 on julkaistu DVD:llä, ja ne löytyvät lainattaviksi useiden eri kirjastojen kokoelmista.
Ne on julkaissut Scanbox Entertainment Finland Oy. Heiltä voi tiedustella julkaistuun materiaaliin liittyviä asioita.
https://www.scanbox.com/fi/
Yleisradion tallennepalvelu julkaisi Radioteatterin vuonna 1975 toteuttaman Aniaran kuunnelmaversion C-kasettina 1985. Tätä on vielä muutamasta kotimaisesta kirjastosta saatavilla. CD:nä tätä ei ole julkaistu.
Löysin kaksi elokuvaversiota Martinsonin avaruusrunoelmasta - toinen vuodelta 1960, toinen 2018. Jälkimmäisestä on olemassa DVD- ja blu-ray-julkaisu, mutta sitä ei ole kotimaisten kirjastojen kokoelmissa.
Kahdessa osassa 23.1.1982 ja 6.2.1982 televisioitua Mikis Theodorakisin Canto general -esitystä ei ole saatavilla ääni- eikä kuvatallenteena kirjastojen eikä kaupallisten toimijoiden kautta.
Media Player lataa albumien kappalelistaukset ja kuvitukset Internet-tietokannasta, jonne tietoa toimittavat monet Microsoftin ulkopuoliset tiedontoimittajat. Media Player yrittää automaattisesti löytää toistettavaa CD:tä vastaavan kohteen tietokannasta ja lataa sitten sen tiedot ja kuvituksen automaattisesti.
Joskus voi tosin käydä niin, että toistettavan CD:n tiedot eivät vastaa täysin juuri sitä CD:n versiota, jonka tiedot ladataan, ja tällöin kappalelistat, kuten myös levyn kuvitus voivat Media Playerissä poiketa siitä, millaiset ne CD:n kannessa ovat. Joskus CD:tä vastaavia tietoja ei löydy tietokannasta ollenkaan. Joissakin tapauksissa tilanteeseen saattaa vaikuttaa myös itse CD:n mahdollinen...
Kyllähän ensimmäisenä mieleen tulee Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia. Kirjassa kerrotaan ruuhkabussissa tapahtunut pikku sattumus 99 kertaa tyylilajia vaihdellen. Alkuteos on ilmestynyt 1947, suomennos 1991. Sitä on etsitty muutamaan otteeseen palvelussamme https://www.kirjastot.fi/kysy/haku?keys=tyyliharjoituksia
Aikaisemmissa vastauksissa mainittu myös ainakin Georges Perecin Elämä: käyttöohje. Se taas koostuu 99 luvusta, joista kukin kertoo yhden pariisilaisen kerrostalon huoneesta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Elämä:_Käyttöohje
Eräässä vastauksessa mainitaan lisäksi vielä nimillä Ilja Ilf ja Jevg. Petrov kirjoitettu Kaksitoista tuolia. Humoristinen romaani, jossa metsästetään anopin kadonneita...
Levyjä, joilla Tuula Heikkilä on laulanut on vapaakappaleina Kansalliskirjastossa ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa sekä kahden kirjaston kotiseutukokoelmissa. Kotiin lainattavia levyjä ei valitettavasti ole. Alla linkki Finna-hakupalvelun tietoihin levyistä:
https://www.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&lookfor0%5B%5D=%22heikkil%C3%A4+Tuula%2C+esitt%C3%A4j%C3%A4%22&type0%5B%5D=Author&join=AND&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FSound%2F%22&limit=20
Edellisen lainaajan tulisi palauttaa laina eräpäivänä, mutta ainahan näin ei käy. Joskus laina palautuu aikaisemmin tai myöhemmin (jolloin asiakas joutuu maksamaan lainasta myöhästymismaksua). Kun laina aikanaan palautuu ja teos on perillä varauksen noutopaikassa, saat siitä ilmoituksen. Ilmoituksessa lukee viimeinen noutopäivä. Tavallisesti noutoaika on seitsemän päivää. Kirjastoautoissa noutoaika on kuitenkin pidempi autojen erilaisista aikatauluista johtuen. Noutoilmoitus lähetetään valintasi mukaan joko sähköpostina, tekstiviestinä tai kirjeenä. Kirjeitse lähetettävät saapumisilmoitukset voivat joissain tapauksissa saapua kovin lähellä viimeistä noutopäivää. Näet oman ilmoitustapasi ja voit muuttaa sitä verkkokirjaston Omat tiedot -...
Hei!
Teidän kannattanee ottaa yhteyttä useampiin ammattimaisiin taiteen arvioitsijoihin. Ehkäpä joku heistä tunnistaa taiteilijan tai pystyy ainakin arvioimaan taulun rahallista arvoa. Tässä pari tahoa, joita voisitte kokeilla:
http://www.bukowskis.com/home_valuation
http://www.antiikkiliikewanhaelias.fi/
https://www.hagelstam.fi/
Ossi Malisen sovittaman ja Sauvo Puhtilan sanoittaman version sanat ("Masi on alokas armeijassa") löytyy Westerlundin v. 1962 kustantamasta kirjasta "Laula iskelmiä : N:o 6". Finna.fi -saatavuustietojen mukaan kirja on Tampereen kaupunginkirjaston musiikkivarastossa.
Kappaleen Inke pinke parlevuu -tiedot Yleisradion äänitearkistossa (Fono.fi):
http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?culture=fi&ID=35a8003e-7c6a-4b62-8ab0-df7b06fc429f
Laula iskelmiä : N:o 6 -julkaisun tiedot (Finna.fi):
https://finna.fi/Record/piki.305568?checkRoute=1#componentparts
Piki-kirjastojen Pirkanmaan lukudiplomiin alakoululaisille on koottu joka luokkatasolle lukulistoja, joista voisi löytyä kiinnostavaa luettavaa. Sivulla on myös vinkkejä vaikkapa uutuuskirjoihin tai eri aiheita käsitteleviin kirjoihin:
https://piki.verkkokirjasto.fi/en/web/arena/pirkanmaan_lukudiplomi
Myös muiden kirjastojen sivuilla on koottuja listoja ja vinkkejä eri ikäisille lapsille. Kirjat löytyvät usein myös omasta kirjastosta. Alla linkki pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen vinkkeihin:
https://www.helmet.fi/fi-FI/Lapset/Materiaalipankki/Kirjasto_kotona__vinkkeja_alakouluikaisi(210132)
"Puolikas ja 'ters'" tarkoittavat toista ja kolmatta alkoholiryyppyä. Ilmaukset tulevat perinteisistä ruotsalaisista snapsien nimityksistä: ensimmäinen on helan, toinen halvan, kolmas tersen, neljäs kvarten, viides kvinten jne.
https://sv.wikipedia.org/wiki/Snaps
Beirutista lauloi Marketta Saarinen. Kappale sisältyy LP-levylle Kannunkantaja (1983).
https://www.youtube.com/watch?v=Hi3M1xBt5Yg&list=OLAK5uy_me6iHSRXjR0xi1gPzzm3taYeh6mLnq0zE&index=8&t=0s
Hei,
Juuri tällä viikolla tuli tieto, että kirjan ilmestyminen on siirtynyt, joten tilaukset on peruttu. Tämänhetkisten tietojen mukaan kirja on lykkääntynyt vuoteen 2023. Uskoisin, että se silloin ilmestyy. Keskisarjan Saapasnahka-tornikin lykkääntyi samalla tavalla - muistaakseni myös Murhanenkeli. Ehkäpä hänella on sen verran kiirettä eri projektien kanssa, että kaikkea ei ehdi saada aikataulun mukaan valmiiksi.