Voiko lapsen nimetä Suomessa James Bondin mukaan?

Kysytty
1.1.2020

Voiko lapsen nimetä Suomessa James Bondin mukaan?

Vastaus

Vastattu
2.1.2020

Etu- ja sukunimilain (946/2017) toinen ja kolmas pykälä käsittelevät hyväksyttäviä etunimiä:

2 § Etunimen harkinnanvaraiset edellytykset
Etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka:
1) muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vastaa vakiintunutta etunimikäytäntöä;
2) on vakiintunut samalle sukupuolelle;
3) ei ole ilmeisen sukunimityyppinen.

3 § Poikkeusperusteet
Etunimi, joka ei täytä 2 §:n 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä, voidaan kuitenkin hyväksyä:
1) jos nimi on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan jo käytössä nimensaajan kanssa samaa sukupuolta olevalla viidellä elossa olevalla henkilöllä;
2) jos henkilöllä kansalaisuutensa, perhesuhteidensa tai muun niihin rinnastettavan seikan perusteella on yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty etunimi vastaa kyseisessä valtiossa vakiintunutta etunimikäytäntöä;
3) uskonnollisen tavan vuoksi;
4) jos siihen harkitaan olevan muu erityinen syy.

James kyllä käy Suomessa etunimeksi. Etunimitilasto 2019-08-07 kertoo, että väestötietojärjestelmästä löytyy 1127 Jamesia - ensimmäisenä etunimenä se on 318 miehellä, ja niitä miehiä, joilla James on muuna kuin ensimmäisenä etunimenä on 809.

Bondia ei etunimitilastosta löydy, mistä voi päätellä ainakin sen, että nimenkantajia on alle 5. Digi- ja väestötietoviraston etunimihaun mukaan Bondiksi nimettyjäkin on olemassa, mutta heitä on niin vähän, ettei Etu- ja sukunimilain 3 §:n 1 momentin poikkeusedellytys välttämättä täyty. On siis hyvinkin mahdollista, että Bond lapsen nimiehdokkaana tulisi tyrmätyksi sekä vakiintuneen etunimikäytännön vastaisena että sukunimityyppisenä - varsinkin yhdistettynä nimeen James.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.