Kyseessä lienee suomalainen kansanruno:...Uni jo ulkoa tulevi,
unenpoika portuasta, unituuttinen kädessä, unisulka tuuttimessa.
Se löytyy mm. kokoelmasta Pikku Pegasos (s.265).
Orvokit (Viola) on suku, johon kuuluu 400-500 lajia. Useimmat ovat monivuotisia ruohoja, joskus varpuja.
Ne ovat levinneet laajalle pohjoisella ja eteläisellä lauhkealla vyöhykkeellä sekä subtrooppisten ja trooppisten seutujen vuoristoihin. Monet lajit ovat toistensa kaltaisia ja vaikeasti erotettavia.
Suomen 13 alkuperäistä orvokkilajia on sopeutunut yhtämoneen erilaiseen elinympäristöön; lajinimet kuvaavatkin osuvasti niiden elinympäristöä, pelto- ja lehto-orvokki. Orvokkien monimuotoisuutta lisää niiden lajinsisäinen muuntelu ja lajien risteytyminen keskenään.
Monia lajeja kasvatetaan koristekasveina. Suomessa yleisimmin viljeltyjä lajikkeita ovat tarha- ja sarviorvokit. Tuoksuorvokeista saatavaa eteeristä öljyä käytetään hajusteena...
Paavo Rintalan Pojat-kirjasta voit löytää tietoa lehtiartikkeleista ja kirja-arvosteluista. Kirja-arvosteluista löydät luettelon teoksesta 'Suomen kirjailijat 1945-1980'. Oulun kaupunginkirjaston käsikirjastossa on kokoelma Rintalaa ja hänen teoksiaan käsitteleviä lehtileikkeitä. Niiden joukossa on pari Pojat-teoksesta kertovaa. Lisäksi Oulun kaupunginkirjaston Ostrobotnia-aluetietokannasta http://www.ouka.fi/kirjasto/ostrobotnia/index.html löytyy viitteitä Pojat-kirjan elokuva- ja näytelmäversioista sekä Rintalan haastattelusta, jossa hän kertoo niistä lapsuuskokemuksistaan Oulussa, joihin kirja pohjautuu (Suomen kuvalehti 1990; 4, s. 20-25).
Kirjallisuuden hakuteoksissa on Pojat-kirjasta vain lyhyitä mainintoja (esim. Kotimaisia...
Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmissa on mm. seuraavat ulkomaisia etunimiä esittelevät kirjat, jotka tosin eivät ole suomenkielisiä.
Raguin, Philippe: Le guide des prenoms de France, 1997
Norman, Teresa: A world of baby names, 1996
Hanks, Patrick: Babies' names, 1995
Mcleod, Iseabail: The Wordsworth dictionary of first names, 1995
Dunkling, Leslie: The Guinness book of names, 1995
Kirjojen saatavuutta voit tarkastella pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen PLUSSA-tietokannasta http://www.libplussa.fi/ .
Aika mukavat etunimisivut ovat esim. osoitteessa:
http://www.behindthename.com/
Ulla Janhosen arvostelu Tiikerin voimalla-kertomus toivottomasta tytöstä, joka selviytyi-on julkaistu
Helsingin Sanomissa 19.5.1996. Kyseinen arvostelu on
myös Kirjallisuusarvosteluja kaunokirjallisuus 5/96
-julkaisussa, joka on mm. Espoon pääkirjastossa.
Pääkaupunkiseudulta löytyy suomenkielinen teos:
Törrönen, Hannele: Opaskirja monikkolasten vanhemmille, Stakes, Helsinki 1997
Kirjan saatavuuden voi katsoa netistä osoitteesta http://www.libplussa.fi/
Myös muissa lastenhoitokirjoissa puhutaan kaksosista, esimerkiksi kirjojen Järkevää lastenhoitoa vauvasta murrosikään (Benjamin Spock) tai Suurivauvakirja (toim. Leeni Peltonen) lopussa on hyvät hakemistot, joiden avulla kaksosten hoitoa koskevat sivut löytyvät.
Kirjastoissa on käytettävissä myös Aleksi-tietokanta, jonka avulla löytyy muutama lehtiartikkeli aiheesta. Artikkeleita on julkaistu mm.Vauva lehdessä (numerot 8/1998 ja 9/1999) sekä Kaks Plus -lehdessä (9/1996). Yleensä kaksosia ja kaksostenhoitoa koskevia artikkeleita löytyy melko...
Varmastikin paras lähde esitelmääsi on Tornion kaupunginkirjaston ylläpitämä DekkariNetti, jonka löydät osoitteesta http://www.tornio.fi/kirjasto/tuu/dekkarit/ . Se sisältää erittäin monipuolista ja ajantasaista tietoa aiheesta, kirjailijaesittelyjä, useita linkkejä jne. Jos kuitenkin haluat materiaalia myös kirjallisessa muodossa suosittelen Timo Kukkolan kirjoittamaa Suomalaisia rikoskirjailijoita v.1998 tai saman kirjoittajan Dekkaristin käsikirjaa, 1997.
Luontaistuotteella ei ole virallista määritelmää. Luontaistuotteella voidaan tarkoittaa mm. luontaistuotekaupoissa myytäviä, lääkkeen tavoin annosteltavia pillereitä ja puristeita, jotka yleensä sisältävät yleensä lievästi vaikuttavia rohdos- ja lääkekasveja, vitamiineja, kuituja tai rasvahappoja. Tällaiset luontaistuotteet luokitellaan elintarvikkeiksi ja elintarvikelainsäädäntö nimeää ne erityisvalmisteiksi ja ravintoainevalmisteiksi.
Termillä voidaan tarkoittaa myös luonnonmukaisesti viljeltyjä elintarvikkeita tai niistä valmistettuja tuotteita. Joskus myös homeopaattisia ja antroposofisia valmisteita sekä rohdoksia kutsutaan luontaistuotteiksi.
Aiheesta lisää esim.
Enkovaara, Anna-Liisa: Luontaistuotteiden haittavaikutukset. Suomen...
Kysymyksestäsi ei selviä mistä kaikkialta olet teoksen nimeä jo hakenut. Tämä tieto olisi hyödyllinen, koska kysmyksessä on Ahlmanin vihjailevan puheen takia arvoitus jota ei aiheeseen perehtymätön kykene noin vain ratkaisemaan. Olet ehkä jo tutustunut Mikko Salmisen kirjoihin ja artikkeleihin. Teoksessa Suomalaisen kulttuurin vuosisata (1998) hän esittelee 1900-luvun suomalaisia filosofeja ja artikkelissa "Näkijöitä vai ajopuita?:suomalaisten filosofien poliittis-yhteiskunnallinen ajattelu toisen maailmansodan aikana" (Historiallinen aikakauskirja 1998:2)käsitellään myös Erik Ahlmania ja hänen suhdettaan kansallissosialismiin. Entä mitä tietoja löytyisi Ahlmanin tyttärenpojan professori Eerik Lagerspetzin avulla? Hän on kirjoittanut mm....
Aiheestasi näyttää valitettavasti löytyvän hyvin niukalti aineistoa, etenkin uutta tietoa. Tilastokeskus on tehnyt vuosina 1981 ja 1991 laajan haastattelututkimuksen, jossa on selvitetty vapaa-ajan toiminnoista mm. luovaa toimintaa ja sen osana kirjoittamista. Tutkimuksen tuloksia on raportoitu Tilastokeskuksen Kulttuuri ja viestintä -sarjassa (1993:2, 1993:3). Lisäksi julkaisussa Roth, Sari: Varhaisen taidekasvatuksen yhteydet nuoruusiän kulttuuriharrastuksiin : tutkimusraportti (1995) on asiaa käsitelty lyhyesti.
Hauilla tietokannoista (Kati, Aleksi, Arto, Fennica, Linda) löytyy viitteitä yhdistämällä asiasanoja 'nuoret' ja 'kirjoittaminen'/'harrastukset'/'vapaa-aika'/'ajankäyttö'. Niistä ei ensisilmäykselle näyttänyt löytyvän...
Turun kaupunginkirjastosta löytyy paljon tasa-arvoa käsitteleviä teoksia, joita voi hakea aineistorekisteristä http://www.turku.fi/kirja/ asiasanalla "tasa-arvo". Hakua voi rajata esim. yhdistämällä "tasa-arvo" asiasanoihin "työelämä" tai "naisen asema" tai "sukupuoli". Uusimpia tasa-arvoa käsitteleviä kirjoja ovat esim. Jarmo Tarkki: Tasa-arvo: saavutuksia ja haasteita (1998) ja Sirpa Kolehmainen: Naisten ja miesten työt (1999). Tilastotietoa aiheesta löytyy Anne-Maija Lehdon kirjasta Tasa-arvo työoloissa (1999).
Mitään prosenttilukuja en voi valitettavasti esittää. Kysymyksesi on sen tyyppinen, että siihen pitää etsiä vastausta mahdollisesti useammastakin lähteestä, esim. seuraavista teoksista:
Mäkiö, Leena: Lukion oppilaiden tiedonhankinta esitelmän teon yhteydessä, Tampere, 2000.Opinnäyte: Pro gradu -työ. Tampereen yliopisto, informaatiotutkimuksen laitos, informaatiotutkimus. Internet-yhteys, WWW-selain, Adobe Acrobat Reader. MUU ILMIASU: Julkaistaan myös paperimuodossa. http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=8396 HTML ja PDF
Luku- ja tiedonhallintataidot 2000, 1999
Niinikangas, Liisa: Information skills of young people, 1999
Hakala, Marita: "En kävis vaikka nurkalle tulis" : Alajärven 14-vuotiaat kirjaston käyttäjinä ja ei-käyttäjinä,...
Artikkelitietokanta Aleksista löytyi aiheestasi mm. seuraavat viitteet asiasanalla laajennuskortit:
Lehto, Tero: Testissä TV-virittimet : televisiokuva mikron näytölle
MikroBitti 1999 ; nro 11 ; sivut 78-80
Sundell, Sami: TV virittyy sylimikroon
MikroPC 1999 ; nro 18 ; sivut 92, 94
Uusimmista mikrotietokoneiden laitetekniikkaa käsittelevistä kirjoista, kuten
Reima Flyktmanin ja Tero Eklinin kirjasta Inside PC (1999) löytynee aiheesta tietoa myös (en voinut tarkistaa, koska oman kirjaston kappaleet olivat lainassa).
Jos tarvitset tv-korteista syvällisempää tietoa, sinun kannattaisi hakea viitteitä jostain tekniikan alan tietokannasta. Sähköpostiosoitteestasi päätellen olet ammattikorkeakouluopiskelija, joten suosittelen, että kysyt...
Nuoruustango, joka kuuluu Peter von Bagh'in ohjaaman elokuvan "Kreivi" musiikkiin, on Kaj Chydeniuksen säveltämä. Nuotit löytyvät mm. seuraavista nuottijulkaisuista: "Suuri toivelaulukirja" osa 5, "Sininen ja valkoinen -suomalaisten rakkaimmat sävelmät 1917-1992", Chydenius: "Opera omnia -Rakkauslauluja" ja Chydenius: "Sinua, sinua rakastan". Netistä en nuotteja tähän kappaleeseen löytänyt.
Näistä aiheista voit etsiä kirjallisuutta Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannan avulla. Se löytyy
osoitteesta http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/ . Koska näistä aiheista löytyy paljon kirjoja, voit itse tietokantaa selaamalla löytää käyttöösi parhaiten sopivat. Tässä ohjeita haun tekoon:
Valitse Tarkka haku. Kirjoita hakulomakkeeseen asiasanakenttään aihetta kuvaava hakusana. Aiheesta ergonomia löytyy useita kymmeniä viitteitä asiasanalla 'ergonomia' (esim. Väyrynen, Seppo: Suunnittelijan ergonomia).
Samoin aiheesta www-sivujen luonti voit hakea asiasanalla 'www-sivut'; hakusanalla löytyy www-sivujen tekoon käytettäviä ohjelmia käsitteleviä teoksia sekä esim. visuaalista suunnittelua koskevia (esim. Ek, Jesper: FrontPage 2000 ;...
Hakusanoilla " interrailmatkailu" ja "matkaoppaat, rautatieliikenne" löytyy Pääkaupunkiseudun kirjastoista muutama teos. Tuoreimpina "Independent traveller's Europe", 2000 ja Katie Woodin "Europe by train"-teoksen uusin painos, niinikään vuodelta 2000. Näiden saatavuuden sekä tiedot muista aiheeseen liittyvistä kirjoista voit tarkistaa osoitteesta http://www.libplussa.fi . Tieteellisten kirjastojen Linda-tietokannasta löytyy myös useampia teoksia. Esim. Minna Leppäaron pro gradu -tutkielma "Junalipulla Euroopan ympäri : ensimmäisten interreilaajien matkassa 1970-luvulla". Turun yliopisto, 1999. Tätä voit yrittää pyytää kaukolainaksi. Saat sen kuitenkin vain lukusalikäyttöön. Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmissa on...
Turun kaupunginkirjaston aineistorekisteristä löytyy liiketaloudellista kirjallisuutta, joka yleisellä tasolla käsittelee benchmarking-toimintaa yrityksissä. Asiasanan "benchmarking" lisäksi kannattaa kokeilla esim. asiasanoja "yritysstrategiat" , "kilpailukyky", "liikeideat","myynninedistäminen" ja "markkinointi". Konkreettisia yritysesimerkkejä saa "tapaustutkimus"-asiasanalla tai kirjastomme omalla asiasanalla "case". Tällä hetkellä useimmat viimeksi mainituista olivat lainassa, mutta paikalla ovat esim. Juhani Laine: Toimialareseptin ja yritysparadigman muutos ...(lk. 69.1, ilm. 2000) tai Kari Tuominen: Muutoshallinnan mestari (lk. 69.1, 4.uusittu p. 2000).
CIH -tietokoneviruksesta löytyy tietoa esim. netistä www.evreka.fi -hakupalvelua käyttäen hakusanoilla: cih tai cih-virus tai "Chen Ing lau" (esim. http://www.nelonen.fi/uutiset/1999/4/30/cihvirus.htm)
Voit myös kysellä lähikirjastoistasi (Oulu?) onko heillä käytettävissään Ebsco-artikkelitietokanta, josta ko.aiheesta löytyy myös artikkeliviittauksia ja myös ns. kokotekstiä. Kuvaa ko. henkilöstä en löytänyt.
Jos kirjastossasi ei ole Ebscoa, se voidaan hankkia sinne (lisätietoa osoitteesta on: http://www.kirjastot.fi/kirjastoala/keskuskirjasto/Ebsco/ )
Jämsänkosken kaupunginkirjasto tilaa asiakkailleen kaukolainaksi sellaista aineistoa, jota ei kirjaston omista kokoelmista löydy. Kaukolainoja tilaavalla asiakkaalla tulee olla Jämsäkosken kaupunginkirjaston kirjastokortti. Kaukolainauksen säännöistä (http://www.kirjastot.fi/kirjastoala/kaukopalvelu/kasikirja/ ) yleiset ja tieteelliset kirjastot ovat sopineet yhteisesti.
Kaukolainatilauksen voi jättää mihin tahansa Jämsänkosken kaupunginkirjaston toimipisteeseen tai sähköpostitse osoitteeseen kaukopalvelu@jamsankoski.fi. Tilauksen hinta on 5 mk + kaukolainan antaneen kirjaston määräämät maksut (n. 0-40 mk tai n. 30-40 mk 1-10 kopiosivusta). Ulkomailta tulevat kaukolainat maksavat enemmän.
Turun kaupunginkirjasto - Varsinais-Suomen...