Internetissä on Valtion säädöstietopankki, jonka osoite on http://finlex.edita.fi/. Valitettavasti Maanhankintalain 396/1945 tekstiä ei kuitenkaan ole siellä. Tiedot lakiin myöhemmin tehdyistä muutoksista kuitenkin näkyvät.
Laki löytyy klikkaamalla palkkia Lainsäädäntö, jolloin on mahdollisuus tehdä haku sanalla maanhankintalaki. Tulostaulukossa on sarake, jonka otsiko on SMUR. Sarakkeen kuvaketta klikkaamalla saadaan esille lakia koskevat viitetiedot. Jos laista löytyisi myös teksti, olisi SDK-sarakkeessa kirjan kuva.
Lakiteksti löytyy Suomen asetuskokoelmasta vuodelta 1945. Asetuskokoelmat ovat Helsingin kaupunginkirjastossa (Pääkirjasto, Pasila) sekä joissakin maakuntakirjastoissa (mm. Espoo). Eduskunnan kirjastossa ne tietenkin myös...
Kirja löytyy meiltä Lappeenrannan Maakuntakirjastosta, voit pyytää sen oman kirjastosi kaukopalvelun kautta lainaksi itsellesi. Kirjan tiedot: Rauta, Hanna: Mummu kertoo, painovuosi 1952, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.
Kyseinen televisiosarja pohjautuu L.M. Montgomeryn viehättävään kirjasarjaan. Sarjan ensimmäisen kirjan alkuperäinen nimi on Emily of New Moon. Sarja on käännetty suomeksi ja sen osat ovat: Pieni runotyttö, Runotyttö maineen polulla ja Runotyttö etsii tähteään.
Pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy vain yksi nuottijulkaisu, johon Natten har tusen ögon sisältyy: Dansbandhits - på begäran 2. Tämä nuotti on Kauniaisten kirjaston kokoelmassa, se on tällä hetkellä lainassa. Varauksen voi käydä tekemässä missä tahansa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastossa.
Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy ihan mukavasti aineistoa kysymästäsi aiheesta. Voit itsekin katsoa verkossa olevasta aineistorekisteristämme Pallas-Introsta osoitteessa http://kirjasto.tampere.fi:8000/ Valitse selaushaku ja valitse sitten ns. pudotusvalikosta kohta asiasana ja kirjoita viereiseen kenttään sana ennustaminen, niin saat ainakin 61 viitettä ko. aiheesta ja mukana on myös kädestä ennustamista ja tarot-kortteja.
Ohjelma näyttää aina 5 viitettä kerralla ja sinistä nuolta näpäyttämällä pääset eteen päin katsomaan seuraavia viitteitä.
Tässä muutama esimerkki:
Reid, Lori: Kädestä katsomisen taito, 1997.
Aaltonen, Kalervo: Suuri tarotkirja: mielen labyrintti, 1997
Silva, Esmeralda da: Tarot, 1997
Barrett, David V.: Kädestä...
Suvusta Holst / Holsti ei löydy kattavaa teosta. Yksittäisistä suvun jäsenistä löytyy useita teoksia eri kirjastoista eri kielillä, enimmäkseen juuri ruotsinkielisiä. Teoksessa Mether, Leif: Sukuhakemisto--Släktregister--Family index (on useissa kirjastoissa) mainitaan 9 viitettä nimelle Holst, Holsti, Holstius.
Tämän lisäksi on olemassa Brages Pressarkiv (Kaserngatan 28 a 5, 00130 H:fors), mainio lehtileikearkisto (Suomen ruotsinkielinen lehdistö ).
Aineistorekisteristämme http://www.turku.fi/kirja/sivu2.html voit hakea tarkalla haulla valitsemalla haetaan kenttään teoksen nimi ja kirjoittamalla kartanot. Tulokseksi saat 5 teosta, mm. kolmiosainen Suomen kartanot ja suurtilat. Toim Jutikkala & Nikander. 1939 - 1945. Tätä teossarjaa ei tosin saa kotilainaksi.
Tarkalla haulla valitsemalla haetaan kenttään : asiasana ja kirjoittamalla kartanot saat tulokseksi 87 teosta. Lisäksi kirjastossamme on mm. C.J. Gardbergin teos : Suomen kartanoita. 1989.
Kirjastomme kotisivuilla on nätävissä kirjaluettelo Varsinais-Suomen kartanoita ja suurtiloja. //www.turku.fi/kirja/maakunta/kartanot.html. Luettelo on aakkosellinen kartanon nimen mukaan ja siinä on aakkosellinen teosluettelo....
Kirjoja, jotka käsittelevät suoranaisesti kassanhallintaa / kassahallintoa ei pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa ole. Erkki Kytösen teos "Yritysten kassahallintokäyttäytyminen yhdentyvässä Euroopassa" (Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia no 174), 1993, on saatavissa Opiskelijakirjastosta, Vuorikatu 7, puh. 19123920 tai Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta, Unioninkatu 35, puh. 19122547.
Satu Neuvosen teos "Sisääntulevien rahavirtojen tehostaminen kassanhallinnan avulla Tampereen kaupungissa", 1990, on Tampereen yliopiston kirjastossa. Suomen kaupunkiliiton v.1987 julkaisemaa tutkimusyhteenvetoa "Turun kaupungin kassanhallinta" on Jyväskylän, Oulun ja Tampereen yliopistojen kirjastoissa.
Näitä voit pyytää kaukolainaksi...
Kyseessä on P.D. Eastmanin kirja nimeltään Iso koira ja pikku koira. Kirja on lainattavissa Tampereen kaupunginkirjastosta. Se on varastossa, mutta kirja haetaan lainattavaksi pyydettäessä.
Hei, ohessa Aleksi-artikkelitietokannan hakutulos hakusanalla "sydänkirurgia". Viitteet järjestäytyvät uusimmasta vanhimpaan, joten luulen, että löydät ainakin joitakin relevantteja viitteitä, joiden avulla pääset eteenpäin.
Ks. myös Huhtamies, Mikko Uuteen elämään; Mattila, Severi Thorax- ja verisuonikirurgia.
Nimeke
Tekijä
1
Sydän paikallaan
Kanninen, Ella
Kauneus ja terveys...
Tiivistä elämänkerta- ym. tietoa Pakkalasta löytyy seuraavista teoksista:
"Suomen kirjallisuushistoria 2--Järkiuskosta vaistojen kapinaan" --toimittanut Lea Rojola (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1999);
Laitinen, Kai: "Suomen kirjallisuuden historia" (Otava, Helsingissä, 1997).
Lisää viitteitä Pakkalasta tehtyihin tutkimuksiin ym. löytyy kirjasta "Suomen kirjailijat 1809-1916" --pienoiselämäkerrat, teosbibliografiat, tutkimusviitteet / toimittanut Maija Hirvonen (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1993). Katso myös teos Laitinen, Kai: "Kirjojen virrassa--tutkielmia ja esseitä kirjallisuudesta ja lukemisesta" (Otava, Helsingissä, 1999).
Pakkala, Teuvo: "Kirjeet 1882-1925", toim. Maija-Liisa Bäckström (...
Lindasta (tieteellisten kirjastojen yhteisluettelo) löytyy runsaasti viitteitä asiasanoilla tiede&historia. Uusimmasta päästä on James E. McClellanin and Harold Dornin teos Science and technology in world history : an introduction. 1999. ISBN: 0-8018-5868-2. Tiedustele teoksen saatavuutta / kaukolainausmahdollisuutta omasta kirjastostasi.
Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjastosta löytyy ainakin pari selkeälle kronologialle rakentuvaa hakuteosta: Ajantieto. Maailman ja Suomen historia 1492-1987. 1989. ISBN 951-1-10585-X sekä Kai Petersenin kirjoittama ruotsinkielinen När hände vad? Världhistorisk uppslagsbok 1500-1982. 1983.
ISBN 91-37-08269-8.
Etenkin jälkimmäisessä teoksessa pääosaa esittävät kunakin vuonna käydyt sodat,...
Pääkaupunkiseudn kaupunginkirjastojen järjestelmässä et valitettavasti voi selailla tietojasi kotoa käsin. Voin vain suositella, että keräät lainauskuitit kotona sellaiseen paikkaan mistä ne on helppo tarkistaa.
Tietyn teoksen eräpäivää voi Internetin kautta (http://www.libplussa.fi/) parhaassakin tapauksessa vain arvailla kirjan saatavuustiedoista. Samaa teosta on nimittäin kirjastossa monia kappaleita ja samasta teoksesta voi olla useita painoksia.
Kirjan Vakoilija rakkauden talossa alkuteos on nimeltään A spy in the house of love, suomentanut Pentti Saarikoski (1974). On kyllä olemassa Anaïn Ninin kirjoittama kirja House of incest, mutta tietoja mahdollisesta suomennoksesta ei löydy.
A spy in the house of love 1954
House of incest 1936
Clarken kirjoja julkaisee suomeksi WSOY. Kustantajan ennakkotiedoissa kevään 2000 tuotannosta ei näytä olevan Clarkea mukana. Kannattaa varmaan kysyä asiaa kustantajalta suoraan, esim. kotisivun kautta osoitteessa https://www.wsoy.fi/yhteystiedot
Kysymäsi kirja on omakustanne, eikä kuulu Helsingin Kaupunginkirjaston kokoelmiin. Sitä on Oulun Yliopiston sekä Åbo Akademin lisäksi Helsingissä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston etnologisella osastolla. SKS:n p.(Suomi/Helsinki) 1312 3274. Heidän kotisivunsa on osoitteessa http://www.finlit.fi/ Kirjaa voi tiedustella kaukolainaksi.
Koska olit valinnut kunnaksi Helsingi, vastaan Helsingin kaupunginkirjaston osalta.
Kirjan Harkimoiden hattutemppu hankinta jäädytettiin, koska kaupunginkanslian lainopillinen osasto suositti lausunnossaan, että kirjasto pidättäytyy ko. kirjan lainaamisesta yleisölle toistaiseksi. Syynä oli se, että myös kirjan levittämisestä uhattiin nostaa kunnianloukkaussyyte.
Tulee vielä muistaa, että Suomessa julkaistaan vuosittain noin 13000 kirjaa ja Helsingin kaupunginkirjastoon niistä hankitaan noin puolet.
Mary Elwyn Patchett on kirjoittanut sarjan Ajaxista. Sarjaa on suomeksi ilmestynyt 5 osaa vv. 1968-1975. Helsingin kirjastoista koko sarja löytyy ainakin Pääkirjaston (Pasila) varastosta.