Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä tulee sukunimi HUUSANSAARI, paikka oli Asikkalan Kurhilassa. Mummoni kertoi,että talon paikka olisi ollut husaarien majapaikka. Aloitin sukututkimuksen… 2712 Ainakaan katsomistani sukunimikirjoista ei nimeä Huusansaari löytynyt. Sen sijaan niistä löytyy mm. nimi Huusari, jonka kerrotaan tarkoittavan "parantajaa, lääkitsijää, huuslaakaria", joka puolestaan on johdettu pääasiassa hevosen lääkitsemistä merkitsevästä sanasta huusata (Sukunimet, 2000). Lisää huusata-sanan merkityksestä voit lukea esim. Suomen murteiden sanakirjasta (1994). Sukunimet-teoksen mukaan ruotsinpyhtääläinen Huusarinsaari on saanut nimensä Huusaari-nimisen muonamiehen mukaan. Väestörekisterikeskuksen http://www.vaestorekisterikeskus.fi/ nimipalvelun mukaan Huusansaarta ei esiinny sukunimenä enää kovinkaan monella suomalaisella. Koska sukunimikirjoista ei ole apua, kannattaa tutustua Asikkalan ja erityisesti Kurhilan...
Miten löytäisin graduja ja tutkimuksia käytettävyydestä (usability) ja käytettävyystestauksesta (usability testing). Etsin suhteellisen uusia julkaisuja ja… 6331 Olen hakenut aineistoa käytettävyydestä keskittyen sinun aiheeseesi ja sen liepeille (www-sivut, käyttöliittymät) ja jättäen ulkopuolelle esim. erilaisten tavaroitten käytettävyyden. Taideteollisen korkeakoulun tutkimustietokannasta ReseDasta ( https://reseda.taik.fi ) voit etsiä tietoa Taikissa meneillään olevista väitöstutkimuksista ja tutkimushankkeista. Hae esim. sanalla ’usability’. Tutkimuksessa Designing interactivity for learning in public spaces käsitellään myös käytettävyystestausta (tosin digitaalisovellusten). Tutkimuksia voi myös selata osastoittain/yksiköittäin tai tutkimusaloittain. Lopputöistä, joita ollaan juuri tekemässä, ei löydy tietoa tutkimustietokannan kautta. Taikin lopputöiden tiivistelmiä pääset selaamaan...
Kysymykseni tailaa olla kyllä aika paha: Tulisiko mieleen nukkekotiin liittyviä runoja. Edes löyhästi, tyyliin "pieni koti" Nukkekotiyhdistys keräisi runoja ja… 2268 Kovin monta runoa ei löytynyt. Tässä tiedot muutamasta: - Meidän nukkekodissa (Leena Laulajaisen runokokoelmassa Lumileopardi tanssii) - Salo Arja, Nukkekoti (nuottikokoelmassa laula ja leiki Nukkelakksossa) Faith Jaquesin kirjoissa Nukkekodin Nelli ja Nukkekodin Nellin joulu seikkaillaan nukkekodissa. Teksti on kyllä ruorasanaista.
Pojamme nimeksi tulee Paavo Armas. Mitä nimet tarkoittavat ja mikä on niiden alkuperä? 5215 Kysy Kirjastonhoitaja -palvelusta on kysytty aikaisemminkin Paavo nimen tarkoitusta. Tässä vastaus: Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Paavo on suomalainen lyhentymä Paavalista. Myös Suomen ortodoksinen kalenteri mainitsee Paavon Paavalin rinnakkaisnimenä. Paavali (vrt. apostoli Paavali) lukuisine muunnoksineen on kristikunnan tavallisimpia henkilönimiä. Paavali-nimi tulee kreikasta ja latinasta (Pavlos, Paulus), joissa se merkitsee pientä.(Lempiäinen, Pentti: Nimipäiväsanat) Armas on vanhempien tunteita lastaan kohtaan ilmaiseva nimi ja Suomen almanakkassa nimi on ollut vuodesta 1908. (Lempiäinen, Pentti : Suuri etunimikirja)
Tietäisitkö minkä ikäinen Fiona Kelly on tai mikä on hänen syntymäpäivänsä? 1043 Etätietopalvelussa on kysytty usein Fiona Kellystä. Aiemmat vastaukset löydät Etätietopalvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx . Vastausten mukaan Fiona Kelly on keksitty nimi, jonka takana on useampia kirjoittajia. Fiona Kellyn teoksia on kustantanut WSOY. WSOYn sivuilta voit katsoa, mitä he kirjoittajasta sanovat http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=321&cat=2 .
Olisiko saatavilla lainaksi italia-saksa-italia-sanakirjaa vaihto-oppilaalle? 1070 Italia-saksa sanakirjaa lähinnä olisivat usean kielen sisältävät Eurosanakirjat, jotka ovat hieman suppeita ja hankalampia käyttää, kuin tavallinen sanakirja, mutta ehkä aloittelijalle riittäisivät. Kannattaa käydä kysymässä lähimmästä kirjastosta.
Sain kaksi taulua lahjoituksena. haluaisin tietää onko talut maalannut joku tunnettu henkilö tai onko tauluilla mitään rahallista arvoa? toinen tauluista on… 6496 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyy Taidepörssi: suomalaisen arvotaiteen hakuteos. Se on taidekaupan hakuteos, joka ilmestyy vuosittain. Uusin kirjastosta löytyvä painos on vuodelta 2003. ARS: Suomen taide -kirjasarjaa kannattanee myös tutkia. Osassa 6 käsitellään kuvataidetta 1940-luvulta eteenpäin. Bukowskin huutokauppaluettelo löytyy verkosta: http://www.bukowski.fi/. Heillä on myös maksuton Online arviointipalvelu http://www.bukowski.fi/index.php?page=4. Vilkaise myös sivua http://www.forestdesign.net/metsataidetta.html. Forest Design Ky kerää metsämaisemaan ja metsän eläimiin liittyvää taidetta, ja heidän kokoelmassaan näyttää olevan M. Virolaisen taulu. Heiltä voinee kysellä sen arvosta.
Mitä liittyy Annika Thorin lapsuuteen? Ketkä olivat Annika Thorin vanhemmat? 1440 Annika Thor on syntynyt Ruotsissa, Göteborgissa vuonna 1950. Suomenkielistä tietoa kirjailijasta löytyy teoksesta Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenkertojia 2 (2006). Ruotsinkielistä tietoa kirjailijasta on saatavilla enemmän. Hyvä lähtökohta on katsoa hänen kotisivuaan :https://annikathor.wordpress.com/
Löytyykö teiltä video / dvd : tä aiheesta raskaus ja päihteet? Tai jotain kirjaa, jossa aiheesta olisi enemmän? 1392 Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy yksi aiheeseen liittyvä video: Elämänlanka: raskaus ja alkoholi (24 min.) (1997) Kirjallisuutta: FAS-lapsi : raskaudenaikaisen alkoholinkäytön riskit (A-klinikkasäätiö, 1999) Halmesmäki, Erja: Alkoholin suurkuluttajan ja narkomaanin tunnistaminen ja hoito äitiysneuvolassa ja synnytyssairaalassa (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 1999) Rautavuori, Mira: FAS-lapsi, nainen, perhe ja yhteiskunta : näkökulmia raskausdenaikaiseen päihteidenkäyttöön (Kehitysvammaliitto, 2001) Tartu hetkeen: apua ja hoitoa päihteitä käyttäville vauvaperheille (Ensi- ja turvakotien liitto, 2001)
Mihin osoitteeseen voin kirjoittaa Rosa Liksomille sähköpostia? Vastauksella olisi aika kiire, sillä teen kirjailijakansiota hänestä. Kiitos. 1059 Rosa Liksomin sähköpostiosoitetta ei ole julkisesti tiedossa, mutta voit yrittää selvittää hänen kustantajansa eli WSOY:n kautta, voiko hänelle lähettää sähköpostia. Valitse WSOY:n palautesivulta http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/feedback&chapter=60 "muu palaute/asia".
Mitä kirjoja teillä olisi kouvolan haalinkirjastossa jotka kertovat anoreksiasta-? 1192 Haanojan kirjastossa Kouvolassa on anoreksiasta sekä tietokirjallisuutta että romaaneja, joissa on aiheena anoreksia. Tietokirjoja: Kun lapsella on syömishäiriö, 2005; Marya Hornbacher, Elämä kateissa, 1999; Nuorten syömishäiriöt ja lihavuus, 1998; Eeva Riihonen, Syömishäiriöitä, 1998; Julia Buckroyd, Anoreksia & bulimia, 1997; Romaaneja: Laura Honkasalo, Siskoni, enkelinluinen tyttö; Kira Poutanen, Ihana meri; Jacqueline Wilson, Mieletön kalorikammo, Kirsty White, Rakastaako kundit laihoja, Tuula T. Matintupa, Lasilintu.
Mihin oppimisen tavoitteet perustuvat? 722 Kysymys on sen verran laaja ja moniulotteinen, että siihen on mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta. Mikäli kysymyksellä viitataan esim. Suomen peruskouluissa käytettävään perusopetuksen opetussuunnitelmaan, niin sen perusteisiin on mahdollista tutustua Opetushallituksen sivulla http://www.oph.fi/ops/perusopetus/po_16_1_versio.doc .
Mikä on ollut suomalaiselle koulutusjärjestelmälle ominaista? 785 Varmasti monetkin seikat, mutta yksi lienee se, että Suomen koulujen erot ovat pieniä verrattuna moniin muihin maihin. Antero Malinin kasvatustieteen väitöskirjan (School Differences and Inequities in Educational Outcomes. PISA 2000 Results of Reading Literacy in Finland) mukaan oppilaiden lukutaidolla mitaten Suomen koulujen erot ovat pienet. Vain 8 % kouluista on keskitason alapuolella ja yhtä harva selvästi sen yläpuolella. Lisätietoja väitöskirjasta löytyy Opetusministeriön verkkolehdestä: http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2005/2909/vaitostutkimus.html Opetusministeriön sivuilta löytyy paljon tietoa Suomen koulutusjärjestelmästä: http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutusjaerjestelmae/?lang=fi
Kadoksissa on henkilö jonka mukaan on nimetty Yhdysvaltain harjoittama, omia etuja suojaava, usein kritisoitu talouspolitiikka. 627 Voisiko kysymyksessä olla Milton Friedman ja monetarismi, vaikka oppisuuntaa ei olekaan suoraan nimetty Friedmanin mukaan? Joitakin talouspolitiikan oppisuuntia selostetaan Taloustieto Oy:n artikkelissa: http://www.taloustieto.fi/lukiotext/10text608.html . Friedmanista kirjoitetaan mm. englanninkielisessä Wikipediassa http://en.wikipedia.org/wiki/Milton_Friedman .
Mistä löydän tietoa, onko syväjohtamisesta tehty graduja tai opinnäytetöitä? 2648 Tieteellisten kirjastojen yhteisluettelosta LINDA:sta löytyy opinnäytetöitä asiasanalla: syväjohtaminen. Tässä listaus niistä: Kinnunen, Tommi Johtamisen kehittyminen : kokeellinen pitkittäistutkimus johtamistaidon kehittymisestä puolustusvoimissa syväjohtamisen mallin mukaisesti [Helsinki] : Maanpuolustuskorkeakoulu, 2003 Väitöskirja: Helsingin yliopisto Anttalainen, Jarno Kokemukset Syväjohtaminen® -valmennusprosessista : tapaus Iittala ryhmän Suomen myynti ja markkinointi [Rovaniemi], 2006 Pro gradu -työ : Lapin yliopisto Hautala, Tiina M. Personality and transformational leadership : perspectives of subordinates and leaders Vaasa : Vaasan yliopisto, 2005 Väitöskirja: Vaasan yliopisto Nybergh, Marcus Varusmiesaikaisen...
Montako ihmistä on koko maapallolla???? 3917 Tällä hetkellä maapallon väkiluku on 6,2 miljardia. Tänään 9.1.08 maapallon arvioitu väkiluku on 6,642,889,812. Päivän väkilukuarvion voi katsoa U.S. Census Bureaun osoitteesta http://www.census.gov/ipc/www/popclockworld.html Lähde: Tilastokeskuksen oppimateriaali Johdatus väestötieteen perusteisiin osoitteessa http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/vt/13/01/index.html;
Saisinko suomennoksen "William Shakespeare - All the world's a stage" -runoon? 1783 Kaipaamasi runo on osa Shakespearen Miten haluatte -näytelmää ja on sen lisäksi luettavissa mm. teoksesta Maailman runosydän (1998), s. 514 - 515. Käännösrunojen tietoja voi yrittää etsiä esim. seuraavasta tietokannasta: http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/linkki_maailman_runouteen.htm
Tekijänoikeuslain 19 pykälää on muutettu 1.1.2007 niin, että tekijöille tuli oikeus korvaukseen teosten lainaamisesta kirjastoista. Mistä saa lisää tietoa… 933 Olet käynyt aivan oikeilla sivuilla. Finlexissä todetaan, että korvaus suoritetaan opetusministeriön hyväksymän, yleisistä kirjastoista lainattujen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä. Näin ollen tulisi siis kuulua tai ainakin ottaa yhteyttä johonkin tekijänoikeusjärjestöön. Opetusministeriön sivuilta löytyy enemmän käytännön tietoa kuten esimerkiksi eri tekijänoikeusjärjestöt. Etusivulta ( http://www.minedu.fi/ ) löytyy tekijänoikeus-linkki, jonka alta löytyy linkki nimeltään Oikeuksien hallinnointi ja hankinta, jonka alta edelleen löytyvät eri tekijänoikeusjärjestöt yhteystietoineen. Näiden joukossa on esim. Sanasto ry, jonka osoite on http://www.sanasto.fi/ ja josta varmaan kannattaisi kysyä lisää?
Olen jo pitkän aikaa etsinyt lapsuuden aikaista satukirjaa, jonka nimeä en muista. Mieleen siitä on jäänyt esim. satu Roska-Joonaksesta ja prinsessa, jonka… 2355 Kyseessä on varmaankin Anna Taurialan satukirja Iltasatujen aarteet (Kirjalito 1984). Kirjassa on satu Roska-Joonaksesta, Prinsessa Jadehelmestä ja Pum-Tuukasta sekä 45 muuta satua. Yksi kappale näyttää vielä olevan Helmet-kirjastojen kokoelmissa, http://www.helmet.fi/ . Kiitokset kuuluvat Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutille, jonka ylläpitämästä kokoelmatietokannasta tiedot löytyivät. Hakulomake on täällä: http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/snki/lastenjanuorten.htm
Olen tekemässä opinnäytetyötä 4-6 vuotiaiden musiikkikasvatuksesta, mietin olisiko teillä antaa jotain vinkkejä sitä varten. asialla olisi kiire.kiitos 1542 Oulun kaupunginkirjaston lasten ja nuorten osastolta löytyy melko paljon aiheeseen liittyvää - osa tosin on tällä hetkellä lainassa. Mainitsen tässä vain muutamia uudehkoja kirjoja ja äänitteitä: Ambjörnsen, Roald: Kukkuluuruu ja muita muskari-ikäisten lempilauluja ja leikkejä. Karppinen, Seija: Taiteen ja leikin lumous: 4-8-vuotiaiden lasten taito- ja taidekasvatus. Kivelä-Taskinen, Elina: Rytmikylpy. (kirja & CD) Lapsi ja taide: puheenvuoroja taidekasvatuksesta. Toim. Tuula Tarkkonen & Pirkko Sassi. Liiv, Diana: Pianotarina Neljä hyvää haltijatarta. (kirja & CD) Musahoksaamo: pedagoginen musiikkiohjelmasarja eskari-ikäisille ja vanhemmillekin. (CD)