Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Olemme järjestämässä nuorille leffailtaa ja pohdiskelemme mitä voimme katsoa. Meitä on mietityttänyt erityisesti, että saammekko esittää esim. televisiosta… 934 (Suojatun) elokuvan julkinen esittäminen on tekijänoikeuslain mukaan aina luvanvaraista. Televisiosta tulevan elokuvan näyttäminen kirjastossa yleisölle on sekin julkista esittämistä ja siten luvanvaraista. Lupa katsoa ei siis ole sama asia kuin lupa esittää julkisesti. Televisioyhtiö on hankkinut tämän oikeuden, mutta se ei siirry kirjastolle. Kirjaston kokoelmassa olevan elokuvan saa esittää, jos oston yhteydessä on saatu myös julkisen esittämisen oikeus. Jotkut välittäjät tarjoavat tämän oikeuden nykyään kaikille elokuvilleen, mutta varsinkin vanhemmassa kokoelmassa pääsääntönä oli, että kirjastoille myytiin elokuvia vain lainausoikeuksin. Tämä esitysoikeus on selvitettävä elokuvakohtaisesti ennen esittämistä. Heikki Poroila 29.1.2013
Tuleeko mihinkään Kouvolan kirjastoon Pohjalainen sanomalehteä? 432 Kouvolan kirjastoihin lehteä ei tule, mutta Kotkan pääkirjastoon se näyttää tulevan. Hankintatoive-lomake löytyy WWW.Kyyti.fi-sivulta ja sen kautta on mahdollista toivoa lehteä tilattavaksi.
Asiakas on nauhoittanut haastatteluja kalastajien tarinoista. Nyt hän haluaisi siirtää haastattelut Kalastajaseuran Internet-sivulle kuultaviksi. Ainakin osa… 362 Lähtökohtana on, että kalastajien tarinat ovat tekijänoikeuden suojaamia hengentuotteita, ellei pystytä osoittamaan, että joku kalastaja on esimerkiksi vain kertonut kaikkien tunteman perinteisen tarinan sanasta sanaan. Kalastajalla on tekijänoikeus kertomaansa tekstiin, minkä lisäksi hänen esitystään ei ilman hänen lupaansa saa levittää yleisön keskuuteen. Olen sitä mieltä, että jokaiselta tarinoita kertoneelta on syytä tällaiseen internet-levitykseen pyytää lupa. Kuolleen henkilön kohdalla lupa tulee pyytää perikunnalta. Jos alkuperäisen kertojan henkilöllisyyttä tai olinpaikkaa on ylivoimaisen vaikea selvittää, voi julkaisija ottaa riskin ja ilmoittaa julkaisun yhteydessä, että luvat on pyritty hankkimaan, mutta että kaikkia...
Haluaisin tietää, onko Muumi-kirjoja käännetty arabian kielelle? Jos on, mistäköhän kirjastosta näitä käännöksiä löytyisi? 1583 FILI:n ylläpitämän Käännöstietokannan (http://www.finlit.fi/fili/) mukaan Tove Janssonilta on käännetty yhteensä kolme kirjaa arabiaksi. Näistä kaksi on Muumi-kirjoja: Ailat al-Mumin al-finlandiyah (Trollkarlens hatt eli Taikurin hattu) ja Muntasaf al-shita fi Wadi al-mumin (Trollvinter eli Taikatalvi). Molemmat kirjat on kääntänyt Sukainah Ibrahim ja ne ovat ilmestyneet vuonna 2008. Tampereen kaupunginkirjastossa ne kuuluvat sekä pääkirjasto Metson että Hervannan kirjaston valikoimiin, ja varaamalla ne on mahdollista saada noudettavaksi myös muista kirjaston toimipisteistä. Tove Janssonilta on lisäksi käännetty arabiaksi Sommarboken eli Kesäkirja nimellä Kitāb al-ṣaif (2011, kääntäjä Ahmad Šalabī).
Voiko aikakausilehtien DVD kylkiäisiä ottaa kirjaston kokoelmaan? Ne voivat olla pelkkiä vuosikertoja tai sisältävät jotain "extraa", kuten videoelokuvaa… 295 Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei ole, koska "DVD" ei ole tekijänoikeudellisten määräysten kohde. Ratkaisevaa on toisaalta sisältö (eli mitä suojattuja teoksia DVD tai muu tallenne sisältää), toisaalta se tapa, jolla julkaisija/kustantaja on tämän tallenteen sisältöineen tuonut tarjolle. Lain mukaan erillinen lupa tallenteen lainaamiseen yleisölle tarvitaan, jos sen sisältönä on "elokuvateos" tai "tietokoneohjelma" (käsitteellä tarkoitetaan ns. ohjelmistotuotetta eli itsenäistä ohjelmaa). Jos sisältö on mitä tahansa muuta, estettä lainaamiselle ei ole. Milloin jokin teos on "elokuvateos", on monessa tapauksessa vaikea määritellä, mutta ainakin ns. näytelmä- ja dokumenttielokuvat sekä niiden osat täyttävät kiistatta lain määritelmän...
Koulutukseni yksi osio on verkkopalvelut kirjastossa. Tähän liittyen minun kuuluu ylläpitää kirjastomme fb-sivustoa yms. Olen huomannut, että monet kirjastot… 399 Julkaisujen kannet ovat lähtökohtaisesti tekijänoikeuden suojaamia teoksia (kuvia), joiden käyttämiseen verkossa tulee pyytää lupa julkaisijalta/kustantajalta. Joillakin kirjastoilla on sopimus, jonka nojalla kansikuvitusta voidaan käyttää tietokannassa. Tällaisia lupia saattavat myöntää esimerkiksi kirjojen välityspalvelut. Toisaalta internetissä on melko vakiintunut käytäntö, jonka mukaan oikeudenhaltijat eivät puutu kansikuvien luvattomaankaan käyttöön, kun se toimii heidän omana promootionaan eikä ulkopuolinen harjoita kuvien avulla liiketoimintaa. Kirjaston bibliografinen luettelo ei ole kaupallinen hanke, mutta se saattaa oikeudenhaltijoiden näkökulmasta olla niin laajaa ja systemaattista, että siitä halutaan jotain korvausta. Ilman...
Teen opinnäytetyötä aiheenani fanifiktio ja nuortenkirjastotyö. Tarkoituksenani on tutkia olisivatko fanifiktiota harrastavat nuoret kiinnostuneita… 558 Anglo-amerikkalainen ja eurooppalainen tekijänoikeus poikkeavat juuri tässä toisistaan merkittävästi. Meillä on suhteellisen tarkat säädökset siitä, mikä on sallittua, mikä ei. Meillä ei toisaalta ole lainkaan tämän "fair use" -käytännön vastinetta. Varsinaiseen kysymykseen "fanifiktion" laillisuudesta voi vastata helposti. Jos lopputulos ei ole plagiaatti vaan ainoastaan käyttää toisen tekijän teosta lähtökohtana ja/tai innoittajana, se saa suojaa itsenäisenä teoksena. Kuka tahansa saa meillä kirjoittaa oman versionsa "Harry Potterista", kunhan lopputulos on itsenäinen eikä plagioi alkuperäisteoksen ideoita ja juonikaavioita. Erityisesti parodiat ovat kautta historian olleet suosittuja, eikä niiden tekemiseen normaalisti ole estettä. On...
Mitä tekijänoikeus sanoo opinnäytetyöstä? Millainen on opinnäytetyön tekijän tekijänoikeus? 475 Opinnäytteen tekijä saa työlleen samanlaisen suojan kuin mikä tahansa omaperäinen kirjallinen teos. Työn pitäisi olla hyvin kaavamainen ja/tai selkeä plagiaatti, että se ei suojaa saisi. Laki takaa opinnäytteen tekijälle normaalin suojan. On kuitenkin mahdollista, että oppilaitos allekirjoituttaa kaikilla opinnäytteen tekijöillä sopimuksen, jonka nojalla tekijä on velvollinen luovuttamaan teoksestaan kappaleen laitoksen kirjastoon tms. Tähän ei ole pakko suostua, mutta odotettavissa lienee silloin hankaluuksia muissa asioissa. Automaattisesti ei opiskelijan tekijänoikeus kuitenkin katoa minnekään vain siksi, että hänen kirjallista teostaan kutsutaan opinnäytteeksi. Heikki Poroila 15.5.2013
Lähdemme kaverin kanssa matkaamaan ympäri Eurooppaa ja keräämään postikorteille ihmisten unelmia (nettisivultani mallia -> postourdreams.blogspot.com). Reissu… 365 EU-maissa voimassa olevan tekijänoikeuslainsäädännön lähtökohtana on, että tekijänoikeutta ei voi kokonaan luovuttaa toiselle, vain taloudelliset oikeudet voi myydä, vuokrata tai lahjoittaa. Tällaista osittaistakaan luovutusta ei ainakaan kiistatta voi tehdä kysymyksessä ehdotetulla tavalla. Jotta oikeuksien luovutus olisi oikeudellisesti kestävä, täytyisi asiasta tehdä molempien osapuolten allekirjoitukset sisältävä sopimus. Monet nettipalvelut kyllä käyttävät menettelyjä, joilla he ilmoittavat tekijänoikeuden siirtyvän itselleen, jos palvelun käyttäjä lähettää heille jotain tai käyttää palvelua tietyllä tavalla. En tiedä, onko tällaisen menettelyn laillisuutta vielä testattu, mutta ainakaan kiistaton se ei ole eikä sillä ole vaikutusta...
Kuka on kirjoittanut sadun: pieni lapinpoika Aslak? Onko se jonkin useamman sadun sisältävässä teoksessa, vai oma kirjansa? Sadussa lappalaispoika haluaa… 1632 Kokoelmasta Nikula, Alli : Satukärpänen löytyy satu Lapinpoika Aslakin seikkailut jouluaattona.Sadussa lapinpoika Aslak lähtee kyllä yksin hiihtämään, mutta ei joulukirkkoon, vaan etsimään joulukuusta. Hän eksyy matkallaan, löytää Joulupukin pajan, putoaa pukin säkkiin ja tulee kuljetetuksi kotiinsa. Ehkäpä tämä silti on etsitty satu.
Voiko kirjaston asiakas katsella kirjaston tiloissa kotiseutukokoelmaan kuuluvaa elokuvaa tai muuta kuvatallennetta, johon ei ole lainausoikeuksia? Kyseessä ei… 678 Ilmaisu "kotiseutukokoelman kuvatallenne" ei kerro näitten elokuvien oikeudellisesta asemasta valitettavasti yhtään mitään. Kokoelmassa voi olla elokuva, joka on otettu talteen kotiseutusyistä (kunnan suuri poika pääosassa esimerkiksi), vaikkei kirjasto ole hankkinut (tai voinut hankkia) sen paremmin lainaus- kuin julkisen esittämisenkään oikeuksia. Tällaista elokuvaa ei lain mukaan voi asiakaskaan kirjastossa katsoa. Jos kyseessä on elokuva, joka on hankittu lainaus- ja/tai esittämisoikeuksin, ei ole mitään ongelmaa vaan asiakas voi siihen vapaasti tutustua kirjastossa. Jos kyseessä on tallenne, joka ei ole ns. kaupallinen elokuva vaan esimerkiksi dokumentaarinen tallenne jostain paikallisesta tapahtumasta, on vaikea keksiä selkeää...
Pitääkö pyytää lupa tekijänoikeudellisesti suojatun laulun esittämiseen satutunnilla? 768 Julkinen laulaminen on tekijänoikeudellisesti aina hiukan monimutkainen asia, koska siihen voidaan joutua soveltamaan lain eri kohtia yksityiskohdista riippumatta. Mutta jos lähdemme oletuksesta, että kysyjä viittaa kirjaston järjestämään satutuntiin, joka ei ole pelkkää laulamista, pykälät menevät suunnilleen seuraavasti. Laulaminen on musiikin julkista esittämistä, koska satutunnille voi teoriassa osallistua kuka tahansa ja koska kaikki kirjaston järjestämä on ei-yksityistä. Tekijänoikeuslain 21§:n mukaan julkaistun teoksen saa esittää julkisesti jumalanpalveluksen ja opetuksen yhteydessä. Satutunti ei ole kumpaakaan näistä, joten on turvauduttava seuraavaan momenttiin. Sen mukaan "Julkaistun teoksen saa myös julkisesti esittää...
Mitä tarkoittaa sukunimi Salenius? Mikä on sen alkuperä? 1369 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksen ”Sukunimet” (Otava, 2000) johdannossa sivuilla 24–25 kerrotaan, että latinan mukaan muodostetuissa -us-pääteisissä nimissä pohjana on voinut olla asuinpaikan nimi. Teoksessa ”Sukukirja. I osa: Suomen aatelittomia sukuja” (Otava, 1901) kerrotaan, että eräs Salenius-suku on peräisin Laitilan pitäjän Salon kylästä, jolloin sukunimi perustuu tuohon Salo-paikannimeen. Tässä ei ole mahdollista selvittää laajemmin yksittäisten sukujen alkuperiä. ”Suomalainen paikannimikirja” (Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus , 2007) kertoo, että maantieteellisissä nimittä yleinen ”salo” merkitsee suureen metsäalueeseen tai vanhassa merkityksessä metsäiseen suureen saareen. Se lienee balttilainen laina.
Tietoa sukunimestä Aalto 556 Tähän kysymykseen on vastattu aikaisemmin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa: http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=d937be45-01a… Pirjo Mikkosen "Otti oikean sukunimen" : vuosina 1850 -1921 otettujen sukunimien taustat -kirjasta löytyy useita esimerkkejä siitä miksi sukunimi Aalto tai Aaltonen on otettu. "Ammattikalastajalle merellinen nimi" (1921) "Samannimiset savottakaverit päättivät ottaa eri nimet Aalto ja Laine, joita pidettiin harvinaisina" (1907)
Eli kaikki kirjastossa kirjaston laitteilla katsottava/näytettävä on julkista esittämistä, mutta omilla laitteilla saa kirjastossa katsoa. Eli jos ryhmä haluaa… 474 Omalla laitteella kirjaston tiloissa katsottava elokuva on niin uusi ilmiö, ettei sitä koskevia laintulkintoja ole kukaan ehtinyt tehdä. Itse olen päätynyt näkemykseen, että kun laite on asiakkaan ja hän katsoo elokuvaa kirjastossa "yksityisesti" eli itsekseen, kyseessä on yksityisyyden piiriin kuuluva toimi, ei elokuvan julkinen esittäminen. Tilanne on toinen, jos puhutaan ryhmästä. Laki ei määrittele yksityisyyden piirin rajaa, mutta vakiintuneen käytännön mukaan siihen kuuluvat vain lähisukulaiset ja -ystävät. Satunnainen ryhmä ihmisiä ei sen mukaan toimia "yksityisesti". Vaikka emme ottaisi kantaa siihen, muodostavatko asiakkaat keskenään yksityisen joukon, kirjastotyöntekijän osallistuminen ryhmään viran puolesta tekee tapahtumasta...
Olen kiinnostunut vauvojen runokylpylätoiminnasta Helmet-kirjastoissa, etenkin lähellä asuinpaikkaamme Luoteis-Helsingissä. Onko säännöllisiä kokoontumisia tai… 739 Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen tapahtumia voi hakea kirjastojen yhteiseltä Helmet -sivustolta (www.helmet.fi ), kohdasta Tapahtumat. Sivun oikeassa reunassa on Tapahtumahaku, jonka tyhjään hakukenttään voi, runokylpylöitä hakiessa, kirjoittaa erikseen runokylpylä, taaperotuokio tai lorutuokio, niin saa tiedot vauvojen runokylpylätoiminnasta pääkaupunkiseudulla. Tekemämme haun perusteella tilaisuuksia on seuraavasti: - Etelä-Haagan kirjasto/Vauvojen lorutuokio 27.11. klo 10-10.30, (Isonnevantie 16b, 00320 Helsinki) - Itäkeskuksen kirjasto / Runokylpylä 24.11.2015 klo 10:00 - 10:45, (Turunlinnantie 1, Kulttuurikeskus Stoa, 00900 Helsinki ) - Roihuvuoren kirjasto / Vauvahelistin 10.12.2015 klo 10:00 - 11:00, (Roihuvuorentie 2, 00820...
Minua ihmetyttää kirjastojen tekijänoikeus. Kun kirjastoilla on laillinen oikeus ottaa kirjoja kirjastoon niin eikö tämä vähennä kirjojen myyntiä? Itse en… 2255 Kirjastoilla ei ole tekijänoikeutta. Oikeus lainata laillisesti hankittuja teoskappaleita edelleen perustuu tekijänoikeuslain 19§:ään, jonka perusteella myös yksityinen kansalainen on oikeutettu viemään luetun kirjan divariin tai antamaan sen kaverille lainaksi. Kirjaston tarjoama maksuton lainausmahdollisuus on sallittu harkiten kansansivistyksellisistä syistä. Kirjastot ostavat jokaisen lainaamansa niteen ja etenkin vähälevikkisten teosten kohdalla sillä on jo sinänsä merkitystä tekijöille. Tämän lisäksi Suomessa on kaksikin järjestelmää, joiden kautta suoritetaan taloudellista kompensaatiota tekijöille siitä, että heidän teoksiaan on maksutta lainattavana kirjastojen kautta. Vanhempi järjestelmä tunnetaan ns....
Miksi lainatusta kirjasta/cd/dvd saa tehdä omia kopioita omaan käyttöön? Jos jokainen lainaaja tekee kopiot omaan käyttöön niin silloinhan se ei eroa siitä… 723 Suomen eduskunta on tekijänoikeuslain hyväksyessään ottanut tietoisesti mukaan 12§:n, joka sallii muutaman kopion tekemisen julkistetusta teoksesta yksityiseen käyttöön. Tätä oikeutta on rajoitettu tietokoneohjelmien osalta, mutta niidenkään kopioiminen yksityiseen käyttöön ei ole rangaistavaa. 2000-luvulla lakia on tiukennettu siten, että yksityiseen käyttöön tulevan kopioinnin lähteen tulee olla laillinen ja jos sisällön suojaksi on rakennettu tehokas tekninen este, sen kiertäminen on kiellettyä. "Piratismi" on tekijänoikeudellisissa ympyröissä termi, jolla ei ole yksiselitteistä sisältöä. Lakiteksti ei sitä tunne. Oikeudenhaltijajärjestöjen puheissa sillä viitataan useimmiten mihin tahansa laittomaan toimintaan. Neutraalimmissa...
Olen ostanut kirpputorilta pari vanhaa valokuvaa (iältään n. 70-100 v.) ja skannannut ne. Aion käyttää niitä blogissani ja se lienee ok, kun kuvat ovat niin… 915 Valokuvilla on kahdenlaista tekijänoikeuden suojaa. Kaikki kuvat saavat 50 vuoden suoja-ajan kuvaushetkestä laskien. Siten ns. amatöörin ennen vuotta 1964 näppäämät kuvat ovat tekijänoikeudellisesti vapaita. Jos kuva kuitenkin katsotaan itsenäiseksi teokseksi - tämä on aina harkinnanvarainen tulkinta, joka ratkeaa viime kädessä oikeudessa -, sen suoja jatkuu kuvaajan kuolemasta 70 vuotta. Eli jos kuvaaja on kuollut 1943 tai aikaisemmin, kuva on tältä osin vapaa. Valokuvasta tehdyn vedoksen omistusoikeus on samanlainen kuin millä tahansa teoskappaleella. Laillisesti ostetun teoskappaleen käytöstä saa omistaja päättää. Mutta tämä koskee vain sitä vedosta, ei verkkoon skannattua valokuvateosta. Jos alkuperäisen valokuvan oikeudet ovat...
Mikä olisi valikoimaltaan (ja hinnaltaan) paras verkkokauppa (mahdollisesti eurooppalainen) ostaa kofeiinitonta teetä (yrtti- ja hedelmähaudukeet rooibos ym.)… 654 Ainakin Teaworld-verkkokauppa Saksasta (https://www.teaworld.de)toimittaa tuotteittaan myös Suomeen. Sivusto on saksankielinen, mutta selkeän kuvituksen ja yleisesti tunnistettavien nimikkeiden ansiosta riittävän havainnollinen. Sellaista sivustoa, jossa vertailtaisiin teehen ja kahviin erikoistuneiden verkkokauppojen hintoja, ei valitettavasti löytynyt. Haimme hintavertailua hakulausekkeella ‘online tee shops price comparison’ ja ‘what's the best website to buy tea online’ ja ‘best price to buy tea online europe’.