Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on tällä hetkellä Suomen suurin kirjasto neliometrejen suhteen? Entä missä Suomen kirjastossa on eniten kirjoja? Ja missä Suomen kirjastossa on pisimmät… 3312 Erilaisia tilastovertailuja Suomen yleisten kirjastojen välillä voi tehdä kirjastot.fi -palvelun sivulla http://tilastot.kirjastot.fi/ Valitettavasti kyseisellä sivulla kirjastot on laitettu kunnittain yhteen, joten tietoja yksittäisen kirjaston osalta sieltä ei saa. Pinta-ala on sellainen tieto, että sitä ei välttämättä löydy kaikkien kirjastojen omiltakaan sivuilta. Sen sijaan tietoja kunkin kirjaston kokoelmista ja aukioloajoista löytyy kirjastojen vuosikertomuksista, joita löytyy kirjastojen omilta sivuilta. Valitettavasti kaikki yleiset kirjastot eivät laita vuosikertomuksia ja tilastoja esille sivuilleen, joten tulokset voivat olla vaihtelevia. Kokosin tähän alle tilastotietoa vuoden 2016 tilanteen mukaan. Tilastoinnissa kirjastot on...
Minulla on muutama mieltäni pitkään kaihertanut kysymys, joihin en ole etsimisestäni huolimatta löytänyt vastauksia. Osaisitteko auttaa: 1) Lapsuudestani (olen… 1392 1) Laulun pätkän alkuperä ei selvinnyt. Jospa joku lukijoistamme tunnistaisi sen? 2) Vuonna 2003 Seppo Kolehmainen oli vieraana Petteri Väänäsen toimittamassa Hyvän päivän jatkot -ohjelmassa (20.7.2003) ja lausui siinä isänsä jäämistöstä löytämänsä, julkaisemattoman Kalle Väänäsen runon "Maalaiskylän idylli". Muuten runo meni kuten kysyjä sanoo, mutta ennen sitä alku kuului (kuuntelun perusteella): "Renki makkoo aitassa ja välliin kylykee kiäntää, illaks syöty kokkeljpiimä sillon tällö iäntää." 3) Tällainen elokuva on lähetetty 1980-luvun lopulla: CINTEC IN ZORI (Soitto aamunkoitteessa, A Song at Dawn). Lähetetty 9.12.1989 klo 22:08 TV2. Kesto 138 min 27 sek. Ohjaaja Dinu Tanase. Meidän tietojemme mukaan elokuva vuodelta 1987, IMDB sanoo...
Luin eräästä kirjasta lauseen: "muistitoimintojen toiminnanohjauksellisia vaikeuksia", enkä vain ymmärrä mitä se tarkoittaa. 493 Toiminnanohjaus on neuropsykologian termi. Se tarkoittaa niitä taitoja ja kykyjä, joita ihminen tarvitsee tavoitteelliseen toimintaan. Kyseessä on laaja käsite, jonka ajatellaan koostuvan useista eri toiminnoista, kuten aloitekyvystä, toiminnan suunnittelusta, joustavasta toiminnan muuttamisesta tilanteen mukaan, virheiden havaitsemisesta ja niiden korjaamisesta, työmuistista sekä myös tunnereaktioiden säätelystä ja käyttäytymisen kontrollista. Tehokas toiminnanohjaus edellyttää monien eri aivoalueiden yhteistoimintaa, ja siksi se on myös altis häiriöille. Niitä voivat aiheuttaa erilaiset neurologiset tai psykiatriset sairaudet sekä kehityshäiriöt. Toiminnanohjauksen häiriöt voivat vaikuttaa moniin kognitiivisiin toimintoihin, kuten...
Varasin dvd:n ja laitoin hakupaikaksi Haanojan kirjasto. Sain viestin että varaus on noudettavissa, mutta sitä ei löydy "noudettavat varaukset"-hyllystä… 515 Sinun kannattaa ottaa yhteyttä Haanojan kirjaston henkilökuntaan. He todennäköisesti pystyvät selvittämään mihin varaamasi DVD on joutunut. Varausten pitäisi todellakin olla varaushyllyssä asiakkaiden itse noudettavissa, mutta joskus tapahtuu sekaannuksia. Valitteluni asian aiheuttamasta turhasta vaivasta.
Mikä on raivaussakset englanniksi? 520 Lopper
Olen lukenut Hirviöprinsessa Hime -sarjan 12 ekaa osaa, eikä enempää ole ilmeisesti suomennettukaan. Osia on kuitenkin olemassa 20. Mahtaisiko jostain… 438 Valitettavasti kyseistä sarjaa ei löydy Suomen yleisistä kirjastoista kuin osat 1-12 suomeksi ja osat 1-3 englanniksi. Lähde: http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
Haluaisin tehdä päiväkodissa videoprojekteja lasten kanssa. Onko kirjasuosituksia? Ainakin green screen- ja stop motion -tekniikat kiinnostavat. Myös kirjat… 654 Oppaita on kirjamuodossa varsin vähän saatavilla, etenkin suomeksi. Verkosta materiaalia löytyy runsaasti, kannattaa katsastaa esim. Kaikki kuvaa –elokuvakasvatushankkeen tutoriaalit: http://kaikkikuvaa.fi/tutoriaalit/animaatio/ Green screen –tekniikkaan voi perehtyä Hannu Rantakallion Oulun ammattikorkeakouluun tekemän opinnäytetyön Chromakey: Suunnittelusta jälkitöihin, kuinka välttää yleisimmät virheet? avulla. Työ löytyy verkosta: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/101801/rantakallio_hannu… Kirjojakin löysin jokusen tarkoituksiinne kenties sopivan: Tohtori Markkasen nukkeanimaatio-opas / teksti ja kuvat: Tuomas Heimala (Vantaan kaupungin nuorisopalvelut, 2009) Saatavuus Helmet-kirjastoissa: http://haku.helmet.fi/iii/encore/...
Etsin vuonna 1947 syntyneitä suomalaisia runoilijoita. Löytyykö vielä muita kuin Tommy Tabermann, Jarkko Laine, Tua Forsström, Arja Tiainen, Leena Krohn, Matti… 570 Olet jo löytänyt vuonna 1947 syntyneitä suomalaisia runoilijoita paljon. En löytänyt muita kuin yhden lisää: Marja-Leena Koski, jolta on ilmestynyt kaksi runokokoelmaa: "Valvottu uni" ja "Tukka tulessa".
Etsin yhtä tiettyä satukirjaa, jossa on tyttö/prinsessa, joka muuttuu/muutetaan taian vaikutuksesta vanhaksi akaksi ja/tai rumaksi ja epämuodostuneeksi. Siinä… 588 Voisikohan kyseessä olla kuvakirja "Sir Gawain ja Rumahinen"? Se on Kuningas Arthurin tarinoita, ja sen on kertonut Selina Hastings. Tarinassa eräs Arthurin ritareista, Sir Gawain, joutui menemään naimisiin kammottavasti epämuodostuneen naisen kanssa, mutta saadessaan aviomiehen nainen vapautuu taiasta, ja osoittautuu kuvankauniiksi neidoksi. Kirja löytyy meiltä pääkirjastosta ja autosta, mistä sen saa varaamalla: http://tkuaurora/AuroraVaskiSilver/aurorasilver.html
Saako luonnonvaraisia eläimiä ruokkia? Onko joitain eläimiä mitä ei saa ruokkia? 3573 Periaatteessa luonnonvaraisia eläimiä saa ruokkia, mutta tiettyjä sääntöjä ruokkimiseen liittyy. Esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa eläimistä saatavista sivutuotteista säädetään, että haaskaruokintapaikkaan toimitetut tuotteet on ilmoitettava. Alla linkki asetukseen: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150783 Lintujen ja muidenkin eläinten ruokinta voidaan myös kieltää. Esim. taloyhtiöillä on oikeus kieltää ruokinta alueellaan. Muun muassa Helsingin kaupunki on kieltänyt lintujen ruokinnan mm. toreilla ja monissa puistoissa: https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-viheralu… Kannattaa myös selvittää, mikä on eläimelle sopivaa ruokaa. Esim. siilin ruokavaliosta löytyy tietoa Siili kiikarissa...
Kenen runo? Rakastan valoa koska se näyttää minulle tien. Siedän silti pimeää, koska se näyttää minulle tähdet. 1529 Valitettavasti runon tekijä ei selvinnyt. Se löytyy monestakin lähteestä, mutta ilman mainintaa kirjoittajasta. Tunnistaisiko joku lukijoista runon?
Missä käsittelyvaiheessa ovat seuraavat kirjat: Adler-Olsen, Jussi: "Vartija" Grebe, Camilla: "Kun jää pettää" Läckberg, Camilla: "Noita" 248 Kyseiset kolme kirjaa on tilattu jo keväällä. Kirjakauppa ei ole lähettänyt meille tilaamiamme kirjoja toistuvista kyselyistä huolimatta. Reklamoimme taas kirjakaupalle asiasta.
Onko Oulussa esim Pääkirjastossa tai koskelan kirjastossa mahdollista saada 2 tunnin atk aikaa, kun koulussa ois etäkurssi johon en voi kotoa käsin osallistua… 255 Kyllä varmasti löytyy. Voit tehdä varauksen nettisivuilla https://varaamo.ouka.fi/ . Varaamon kautta varaamiseen tarvitset lainaajatunnuksen ja nelinumeroisen salasanan. Mikäli sinulla ei ole salasanaa voit soittaa 08 558 47337 tai lähettää sähköpostia info.kirjasto(at)ouka.fi.
Omistamani maatilat ovat alun perin kruununtorpparitiloja. Mistä saan tietää, milloin ne on perustettu? Toinen tila on Kainuussa ja toinen Lapissa. 1723 Kansallisarkiston ylläpitämästä Arkistojen Portti -palvelusta löytyy aiheeseen liityvä artikkeli "Kruununtilojen katselmukseen liittyvät aineistot". Se sisältää tietoa kruununtiloista sekä niihin liittyvien asiakirjojen saatavuudesta. Koska myös kruununtorpat olivat kruununtiloja, saattaisi kyseinen artikkeli auttaa etsinnöissäsi. Tässä on linkki artikkeliin: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Kruununtilojen_katselmuksee… Artikkelista käy esimerkiksi ilmi, että lääninhallitusten konttoreiden arkistoissa on asukkaanvaihdoksia koskevia asiakirjoja, jotka saattavat valottaa tilojen historiaa: "Kruununtilojen haltijainvaihdokset ja myös niissä syntyneet riidat käsiteltiin kuvernöörin toimesta. Asiain käsittely tuotti runsaasti talojen...
Onko mitään toivoa löytää vanhaa satukirjaa, kun en muista kirjan nimeä, en kustantajaa, saatika kirjoittajaa. Tarinassa esiintyy tyttö ja karhu. Metsästäjä… 771 Kaivattu kirja tytöstä ja karhusta on Marie-José Sacrén Sonjan salaisuus (Otava, 1986).
Muistan, että joskus 1990-luvun alkupuolella ollessani päiväkodissa, luettiin jokin kirja, jossa joku vaari jäi loukkuun ulkovessaan oven edessä olevan lumen… 409 Kyseessä on vuonna 1990 on ilmestynyt teos Pikkumiehen jäljet / Runo Lindskog. Tarina kertoo vaarin, pienen tytön ja koiran seikkailusta sukulaisen mökillä. Sukulainen, vaarin serkku, käy harvoin mökissään. On talvi ja vaari lähtee käymään ulkona wc:ssä. Vessan katolta putoaa lunta oven eteen, eikä vaari pääse ulos. Koska mökissä ei juuri vierailla, se on saanut uuden asukkaan velhon, talon suojelijaksi. Velho ei pidä tunkeilijoista.
Etsin kirjaa/kirjoja - suomenkielisiä - joissa arvioidaan bolsevikien vallankaappauksen vaikutusta kansainvälisen politiikan muutoksessa ja sen vaikutusta… 304 Yksiselitteistä - ja kaikkien hyväksymää - arviota aiheesta tuskin löytyy. Alla kaksi ehdotusta, joista toivon mukaan on hyötyä: - 20. vuosisadan tilinpäätös. I : Väkivallan vuodet / Max Jacobson (1999) - Euroopan historia. Pimeyden aika : 1900-1945 / Karsten Alnæs (2007)
Mitä tarkoittaa sana TIPITAMPPARI?Kertooko sana ihmisestä jonka pitää tehdä jokin asia tai pitää lähteä jonnekkin,mutta ennenkuin hän tekee kumpaakaan,hän… 934 Kotimaisten kielten keskus yritti selvittää sanan merkitystä. Tipitampparista ei löytynyt tietoja. Tipistä on tietoja etenkin kananpojan merkityksessä; tamppari on kankaan vanutuslaite tai sen käyttäjä, tai hevonen, joka nostelee jalkojaan korkealle. Tipi-alkuosaa käytetään myös vahvistuksena sanassa tipitarkkaan = erittäin tarkkaan. Ja vielä, tipitaari merkitsee tärpättiä (Suomen murteiden sanakirjassa hakusanan kipitaari alla). Selvitystyö teki: Anna-Liisa Kristiansson Erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskus
Saako jalkapallopeleihin lippuja stadionilta, vai lipputoimistoista Evertonin, Manchester C tai Bolton kotipeleihin ? Voiko lippuja käydä ostamassa ennakkoon… 759 Suosituimmat pelit myydään yleensä jo ennakkoon loppuun. Varsinkin Manchester Cityn peleihin liput voivat olla kiven alla (varsinkin pelit suuria ja keskisuuria seuroja vastaan). Mainitsemistasi kolmesta seurasta Manchester City ja Everton pelaavat Valioliigaa ja Bolton Ykkösliigaa. Boltonin peleihin voi olla mahdollista saada lippuja vielä edellisenä päivänä stadionilta (Bolton Central Macron Stadium). Valioliiga-otteluihin voi hankkia lippuja monella eri tapaa. Joukkueet myyvät lippuja muun muassa itse omien verkkosivustojensa kautta, mutta lippuja voi hankkia myös erilaisten lippuvälittäjien tai matkajärjestäjien sivustoilta. Lippujen hinnoissa voi kuitenkin olla suuria eroja näiden eri vaihtoehtojen välillä. Jos on jalkapalloseuran...
Luin nuorempana M.I McAllisterin Orrin-sarjaa. Neljä on suomennettu ja nyt olen saannut viidennen kirjan ruotsiksi hyppysiini (Orchin och den stora flodvågen),… 698 M. I. McAllisterin kirjasarjassa on tosiaan ilmestynyt viisi osaa. Alkuperäiset nimet ja ilmestymisvuodet ovat nämä: 1 Urchin of the Riding Stars (2005) 2 Urchin and the Heartstone (2006) 3 The Heir of Mistmantle (2007) 4 Urchin and the Raven War (2008) 5 Urchin and the Rage Tide (2010) Suomennokset on julkaissut Tammi. Ehkä heillä on tietoa suunnitelmista julkaista viidennenkin osan suomennos: https://www.tammi.fi/yleinen/yhteystiedot