Hei,
suosittelen Kirjakauppaliiton sivuja "Mitä Suomi lukee".
(http://www.kirjakauppaliitto.fi/?doc=3).
Siellä on suosituimmuuslistat kuukausittain. Toivottavasti niistä on apua.
Molemmat kirjat löytyvät Kirkes-kirjastojen kokoelmista. Asiakaspalvelun ja markkinoinnin perusteet on tällä hetkellä lainassa. Ravitsemustieto osaksi ammattitaitoa on hyllyssä Järvenpäässä ja Keravalla. Tein molempiin kirjoihin sinulle varaukset. Saat ilmoituksen, kun kirjat ovat noudettavissa.
Oulun kaupunginkirjastossa säilytetään Kalevaa sekä mikrofilmillä että paperimuodossa. 1950-luvun Kalevat löytyvät. Mikrofilmejä voi pyytää kaukolainaksi muihin kirjastoihin.
Ko. teos on suomennettu nimellä Parfyymia peräkammarissa. Siinä kerrotaan, miten päähenkilöt tutustuvat toisiinsa. Kappaleita löytyy runsaasti HelMet-kirjastoista. (Oikein hauska kirja, olen lukenut!) Kirjasta on tehty myös elokuvaversio, jonka nimi on sananmukainen käännös eli Naapurihaudan kaveri.
Keravan kirjaston kokoelmista Uuden Suomen numeroita ei löydy.
Helsingin ja Espoon kaupunginkirjastoista lehti löytyisi mikrofilmattuna. Voit käydä lukemassa (tai kopioimassa) artikkelin Pasilan kirjaston uutisalueella tai Leppävaaran kirjastossa.
Voit myös halutessasi tilata kopion artikkelista tai kaukolainata mikrofilmirullan kokonaisuudessaan. Artikkelikopiotilaus tai rullan kaukolainaus tulisi tehdä Keravan kirjaston kautta.
http://www.kerava.fi/kirjasto.asp
Ayashi no Ceresin nimi on lännessä Ceres: Celestial Legend ja sen tekijä nimeltään Yuu Watase. Sarjasta on saatavilla vain yksi osa, Ceres. Vol.1: Aya (2004), Pasilan kirjastossa, tällä hetkellä lainassa.
Watasen Fushigi yugi -sarjaa sensijaan on saatavilla osat 1 - 18.
Välitän toivomuksesi hankintaosastollemme.
Jeremias on kreikkalainen muoto nimestä Jeremia (heprean nimi Vanhasta Testamentista), joka tarkoittaa Jumala kohottaa, Jumalan nimittämä, Jumala on korkea.
Juho on lyhentymä nimestä Juhani. Juhani taas on suomalainen muoto Johannes-nimen lyhentymästä Johan. Johannes-nimen alkuperästä ja tarkoituksesta löytyy vastaus Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistosta hakusanoilla Johannes ja nimet http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx
August on lyhentymä Rooman ensimmäisen keisarin arvonimestä Augustus, joka tarkoittaa kunnianarvoisaa. Augustus voi olla myös lyhentymä läntisen kristikunnan kirkkoisä Augustinuksen (”pieni Augustus”) nimestä.
Lähteet: Lempinen, Pentti. Suuri etunimikirja (1999); Riihonen, Eeva. Mikä lapselle...
Hei!
Emme valitettavasti ole onnistuneet löytämään sanoja tuohon hakemaanne kappaleeseen. Kävimme läpi kaikki kotimaiset kirjastot ja joitain ulkomaisia, mutta tuloksetta. Haimme sekä Maggie Bellin että Sutherland Brothersin levyjä ja nuotteja. Netistä löytyi tosiaankin vain tuo Paul Youngin versio.
Kysyimme sähköpostitse myös eräistä muista kirjastoista, olisiko vanhoissa vinyyleissä ollut mukana sanoja, mutta ei ollut.
Ei tässä nyt keksi muuta keinoa kuin vain yrittää kuunnella ja kirjoittaa levyltä.
Aurinkoisin syysterveisin
Kansallispuvuista löytyy hyvin tietoa verkosta:
Suomalaiset kansallispuvut:
http://www.kansallispuvut.fi/
Kansallispukukeskus:
http://www.craftmuseum.fi/kansallispukukeskus/tietopalvelu.htm
Kansallispukuneuvosto:
http://www.craftmuseum.fi/kansallispukuneuvosto/index.htm
Englanniksi:
http://virtual.finland.fi/finfo/english/puvuteng.html
Helmi Vuorelma Oy:
http://www.vuorelma.net
Sanastoa:
http://www.tkukoulu.fi/~outihonk/kanspuku.html
Etelä-Pohjalaisia kansallispukuja:
http://www.flammuraita-helahoito.fi/
Keski-Suomen kasallispukuja:
http://www.finnica.fi/suomi/keski-suomi/kansallispuvut/
Pirtanauha ja pellavapaita:
http://www.kansallispuku.net/
Kotiseutusi Himangan kirjaston kokoelmista voit hakea aineistoa asiasanalla "kansallispuvut":...
Adremalevy on osa postituskonetta. Adrema-postituskonessa osoitelevyt asetettiin kasettiin, josta kone otti yhden kerrallaan. Painoväri tuli erillisestä kasetista. Tästä mallista luovuttiin vuonna 1969 ja siirryttiin Scriptomatic-menetelmään
Katso lisää
http://www.keskisuomalainen.fi/museo/sanasto.html#p
HelMet palvelussa on nykyään käytössä omien lainojen lainahistoria. Se alkaa tosin vasta vuodesta 2007.
Kirjautukaa ommin tietoihinne HelMet verkkokirjastoon ositteessa http://www.helmet.fi Kirjautumiseen tarvitsette kirjastokortin numeron ja nelinumeroisen Pin koodin. Pin koodin saa kirjastosta esittämällä henkilötodistuksen.
Lainahistoria on tiedoissanne alimmaisena linkkinä.
Saat postitse tai sähköpostitse ilmoituksen, kun aineisto odottaa sinua valitsemassasi noutokirjastossa. Voit valita postitustavan itse HelMet-aineistohaun kohdassa Muuta tietojasi. Aineistoa säilytetään sinulle varattuna 8 päivän ajan. Viimeisen noutopäivän voit tarkistaa omista tiedoistasi. Jos olet valinnut noutopaikaksi kirjastoauton, varaamasi aineisto otetaan mukaan pysäkille kahdella seuraavalla käyntikerralla. Maksullisena lisäpalveluna voit saada varattujen teosten saapumisilmoitukset matkapuhelimeen tekstiviestinä. Palvelu on käytettävissä DNA:n, Elisan, Saunalahden ja Soneran matkapuhelinliittymistä.
Lisätietoja:
HelMet-aineistohaku http://www.helmet.fi
-> Ohjeita
-> Aineiston varaaminen
ja
-> HelMet-...
Kyllä voi palauttaa kaikki yhteen pisteeseen. Pääkaupunkiseudulla voi lainata ja palauttaa myös yli kuntarajojen. Tämä koskee HelMet-kirjastoja, siis Espoo, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen.
Kirjaa on saatavilla esim. Helsingin kaupunginkirjastosta,
Finnisch-deutsches Sprichwörterbuch = Suomalais-saksalainen sananlaskukirja / hrsg. = toim. Ingrid Schellbach-Kopra
Julktiedot Hki : Bonn : Suomalaisen kirjallisuuden seura, Rudolf Habelt, 1980. Kaukolainapyynnöstä voit tehdä tiedustelun paikalliseen kirjastoosi.
Etsimme aiheesta tietoa useista eri lähteistä, mutta valitettavasti emme suoraan löytäneet vastausta kysymykseen "symposium-aiheisesta figuuriryhmästä". Löysimme kuitenkin muutamia kirjoja, joissa ehkä on tietoa aiheesta.
Oulaisten kaupunginkirjastossa ovat mm. seuraavat kirjat:
Maailmantaiteen kirjasto: Kreikan ja Rooman taide.
Porvoo ; Helsinki ; Juva : WSOY, 1996.
Harris, Nathaniel:
Antiikin Kreikka.
Jyväskylä ; Helsinki : Gummerus, 2001
Helsingin yliopiston kirjastossa olisivat seuraavat julkaisut, joita voi kysyä kaukolainoiksi oman kirjaston kautta:
Tuukkanen, Tiina:
Antiikin mustakuvioista ja mustaa keramiikkaa suomalaisista kokoelmista.
Helsinki : Helsingin yliopisto , 1996
Pro gradu -työ , Taidehistoria
Boardman, John
Athenian...
Aku Ankan toimituksesta kerrottiin, että Sihi-juoma on englanniksi "Soda Pop".
Kuvia aiheesta löydät esimerkiksi teoksesta "Yrittänyttä ei laiteta. Barksin tarinoita suomen kielellä" (Helsinki Media 2001) Katso ko. teokseen sisältyvä tarina "Höyhensarjan mestari".
Runoa ei valitettavasti ole toistaiseksi löydetty.
Se on ollut haettavana myös valtakunnallisella tietolistalla, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt.
Jatkamme yhä hakua ja vastaamme, jos teksti löytyy.