Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Luin joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa erään suomalaisen (tieteis)romaanin, joka sijoittui muistaakseni pääasiassa Turkuun ja kertoi jonkinlaisen… 1051 Jaakko Laitisen Kuoleman kellarit (1983) kertoo ydinvoimaonnettomuudesta Turussa.
Arvoisa Kirjastonhoitaja, Nousiainen - nimen etymylogia on epäilemättä se, että kun noustaan kirkon takana olevasta syvästä purorotkosta kirkon tasanteelle … 2227 Suomalaisen paikannimikirja (2007)kertoo nimestä Nousiainen seuraavasti: " Nousiainen kunta Varsinais-Suomessa, ruotsiksi Nousis. deNousia 1232, Nosis 1234, Nowsis 1328, Nousis 1336"..."Nimen vanhimmat kirjoitusmuodot kuvastavat ruotsinkielistä nimiasua Nousis. Kansanomaisesti nimenä on ollut Nouste, jonka taustalla on taivutusmuoto Nous(iais)ten. Nousiainen on jo varhain ollut merkittävä paikka: esihistoriallisella ajalla muinaispitäjä ja myöhemmin piispanseurakunta ja kirkkopitäjä. Uskonpuhdistukseen saakka Nousiaisten kirkko oli pohjoismaiden huomattavimpia pyhiinvaelluskohteita, koska siellä oli marttyyripiispa Henrikin hauta. Kansanomaisesti nimen synty on liitetty piispa Henrikin ristiretkeläisten maihinnousuun. Sulo Kepsu ehdottaa...
Tarvitsisin hyviä lähdeteoksia liittyen - Hääperinteisiin ja -juhliin Hämeessä 1920 -luvulla tai niillä main. - Maalaiselämään Hämeessä sotien jälkeen 1945… 1600 Hei! HelMet-verkkokirjastosta löytyy melko runsaasti Hämeen historiaa, perinteitä ja kulttuurihistoriaa käsittelevää aineistoa. Hae asiasanalla "häme" tai "hämäläiset". http://www.helmet.fi/ SKS:n arkistot ja kirjasto tarjoavat tietopalvelua muun muassa perinnetieteiden ja kulttuurien tutkimuksen alalta. Lisätietoa alla olevasta linkistä: http://www.finlit.fi/palvelut/tietopalvelu.htm SKS:n verkkoaineistot: http://www.finlit.fi/aineistot/verkkoaineistot.php Tampereen yliopiston perinnearkisto säilyttää äänitteitä, valokuvia, äänilevyjä, soittimia sekä käsikirjoituksia, joista saattaa olla sinulle hyötyä tutkimustyössäsi. http://www.uta.fi/laitokset/mustut/arkistosivut/kokoelma.htm
Onko Tampereesta samantapaista kuvausta mitä Sirpa Kähkösen Kuopiosta ja Laila Hirvisaaren Imatra- ja Viipurisarjat? 1370 Vanhaa Tamperetta kuvaavia romaaneja ovat mm. seuraavat. Laitinen, Tuure: Amurin poijaat (1973) Lepokorpi, Erkki: Käy ruusutkin kukkimaan (1977), Rautakoura ja Pulmunen (1980), Lasikuisti (1982) Pennanen, Eila: Himmun rakkaudet (1971), Koreuden tähden (1972), Ruusuköynnös (1973), Santalahden aika (1986), Kulmatalon perhe (1988) Toijala, Anneli: Lentäkää linnut (1976)
Etsin runoa, jossa sanotaan muistaakseni näin: "Maastamuuttaja, maahanmuuttaja, mieli kulkee kohti avoimia kotimaita". Luulen, että runon on kirjoittanut Aila… 1550 Runo on Aila Meriluodon kirjoittama ja nimeltään ”Kotimaa ilmassa”. Se löytyy kokoelmista Silmämitta (WSOY, 1969) ja Kootut runot (WSOY), josta on useita painoksia.
Kuka on säveltänyt tunnusmusiikin elokuvaan Sofien valinta? 1325 Sofien valinta -elokuvan musiikin on säveltänyt Marvin Hamlisch. ( http://en.wikipedia.org/wiki/Marvin_Hamlisch ). Elokuvassa kuullaan lisäksi Felix Mendelssohnin sävellys Lieder ohne Worte (Songs Without Words), Op. 30, No. 1.
Kuinka paljon pitää juoda alkoholia ennen kuin kuolee? 10254 Tappava veren alkoholipitoisuus on keskimäärin 4 promillea. Alkoholiin tottumattomilla ja esim. vanhuksilla kuolettava pitoisuus voi olla vain 3 promillea. Alkoholistit sietävät tavanomaista paljon suurempia pitoisuuksia. 4 promillen humalan esim. n. 70-kiloinen mies saa 22 annoksesta alkoholia. Yhdellä annoksella tarkoitetaan 12 grammaa puhdasta alkoholia, joka on esim. pienessä pullollisessa keskiolutta tai 12 cl:ssa mietoa viiniä. Kertajuomisen vaikutuksista lisätietoa esim. päihdelinkistä: http://www.paihdelinkki.fi/kuinka-paljon/humala Promillemääristä tietoa mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta: http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/paihteet_ja_riippuvuus/ukk Siihen, mikä on kuolettava määrä alkoholia koko elämän...
Minua kiinnostaa, ottaako Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto vastaan lahjoituksia? Minulla saattaisi olla erä vanhaa oikeustieteellistä kirjallisuutta… 462 Lahden kaupunginkirjasto ottaa vastaan lahjoituksia, mutta päättää itse mitä lahjoitetusta aineistosta liitetään kokoelmaan. Erillisiä kokoelmia lahjoitusaineistoista ei muodosteta. Oikeustieteen alan kokoelmamme yritämme pitää ajan tasaisena, joten ehkä ei vanhaa aineistoa kannata tarjota. Historiallista näkökulmaa hakeville tutkijoille meillä toki onkin vanhoja kirjoja varastossa, mutta tätä kokoelmaa ei ole järkevää kasvattaa. Säilyttämisvelvollisuus on lähinnä kansalliskirjastolla. Kuopiossa toimii kirjastojen yhteinen varastokirjasto ( www.nrl.fi ), joka kerää kaikkea kirjallisuutta, mutta sinne postittaminen tapahtuu omalla kustannuksella ja kannattaa Vaari-tietokannasta tarkistaa mitä siellä jo on.
Olisin tiedustellut, että kuinka luetaan lähdettä kun se on merkitty esim. Suomen lääkärilehti 2006;40:4085-4091. Eli kuinka siis tuon läydän? Kiitos. 364 Luku 2006 tarkoittaa ilmestymisvuotta ja luku 40 lehden numeroa. Suomen lääkärilehdessä on juokseva sivunumerointi, joten sivut 4085-4091 löytyvät lehdestä numero 40/2006.
Kuinka monta DVD saa linata kerrallaan, samaan aikaan? 329 Hei Kerhotäti, rajoitukset varmaan vaihtelevat eri kirjastoissa eri puolella Suomea. Meillä Outi-kirjastoissa saa asiakkalla olla kerraallaan 5 dvd-levyä kerrallaan lainassa.
Tarvitsisin suomalaiset vastineet elohopeahöyrylampun osille, jotka ovat englanniksi coil, coil support ja mount. 986 Asiantuntevaa apua voisi saada Tekniikan sanastokeskuksesta http://www.tsk.fi/tsk/
Olen jo pitkaan yrittanyt loytaa kirjaa, jonka unkarilainen lehtimies/kuvaaja kirjoitti talvisodassa mukanaollessaan jab palattuaan Unkariin. Sen alkuperainen… 886 Talvisodasta kirjoittaneita ulkomaalaisia on tutkittu teoksessa Julkunen, Martti Talvisodan kuva : ulkomaisten sotakirjeenvaihtajien kuvaukset Suomesta 1939-40. - Weilin+Göös, 1975. Sen tietojen perusteella löysin unkarilaisista vain István Ráczin teoksen Olin Suomessa 1940 : unkarilaisen sanomalehtimiehen näkemyksiä. - Karisto, 1941. Kirjan unkarilaista alkuteosta en tiedä, koska suomennos on tehty saksankielisestä käsikirjoituksesta. Kansalliskirjastossamme on sodan ajalta joitakin Ráczin Suomi-aiheisia unkarinkielisiä kirjoja Ilyenek a finnek (Sellaisia ovat suomalaiset). - 1944 ja Karjalában harcoltam (Taistelin Karjalassa). - 1943 mutta en tiedä, käsittelevätkö ne talvisotaa. István Rácz (1908-1998) vaikutti myöhemmin Suomessa...
Mistähän käsityölehdestä löytäisin essun kaavan? Etsin "Mari-essun" tyylistä kaavaa http://www.marimekko.fi/FI/Vaatteet/klassikot/mariessu/frontpage.htm 3614 Mari-essua muistuttavan essumekon kaava on ainakin Kotiliesi-lehdessä (vuonna 2007, numerossa 23, sivuilla 76-78). Monenlaisten esiliinojen kaavoja löytyy mm. seuraavista lehdistä: - Suuri käsityölehti: 2009, nro 2, s. 11 ja 47-49; 2006, nro 11-12, s. 12-13 ja 56-56; 2005, nro 11-12, s. 11-12, 58-60 ja 63 - Moda: 2007, nro 4, s. 60-61 ja 100
Luin aikoinaan erään kirjan, jonka haluaisin lukea uudelleen, mutta en muista sen nimeä. Kirjan juoni oli suunnilleen sellainen, että joku mies lähti… 1231 Ikävä kyllä kirjaasi ei ole tunnistettu. Samantyyppisisistä aiheista ovat kirjoittaneet esim. Ilmari Kianto, Jack London, James Oliwer Curwood ja Arto Paasilinna. Voisiko joku heistä olla etsimäsi kirjan kirjoittaja?
Mitä tarkoittaa nimi Brutus? 2820 Nimi Brutus on alunperin kehittynyt pilkkanimestä suvun tunnusnimeksi "cognomeniksi" ja sittemmin etunimeksi. Latinaksi brutus tarkoittaa "hidas, tyhmä". Latinan kielen sanojen merkityksiä voi etsiä esim. Streng, Latina-suomi sanakirjasta. Kuuluisin Brutus lienee Marcus Iunius Brutus, joka oli mukana salaliitossa, joka johti Caesarin murhaan. Marcus Iunius Brutus oli aikanaan varsin sivistynyt ja oppinut mies, joten lisänimen alkuperäinen merkitys oli tässä niin kuin monessa muussakin tapauksessa menettänyt sisältönsä jo antiikin aikana.
Taas on yksi runo kadoksissa. Asiakkaan kuvailun mukaan se on ehkä 1950-luvulta ja siinä etsitään parannuskeinoa reumatismiin. Potilas istuu muurahaispesään -… 2309 Hei! Runo on Väinö Aholan, ja se löytyy Katja Pentikäisen toimittamasta teoksesta Muurahaiskylpyjä ja kultahoitoa: kertomuksia reumasta, (Helsinki, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1992) sivulta 66.
Mitä tarkoittaa inflaatio? 1431 Inflaatio tarkoittaa taloustieteessä rahan arvon alenemista sekä siitä aiheutuvaa hintojen nousua. Inflaation myötä rahan ostovoima alenee, ja rahamääräiset säästöt menettävät arvoaan. Jollei palkkoja koroteta, reaalitulo alenee inflaation myötä. Toisaalta reaaliomaisuuden nimellinen arvo kasvaa. Eri valtiot mittaavat virallista inflaatiota erilaisilla hintaindekseillä. Tämä virallinen inflaatio vaikuttaa muun muassa erilaisiin indeksikorotuksiin, esimerkiksi eläkkeiden suuruuteen. Yleisimmät mittauskohteet ovat kuluttajien tuotteiden hintojen nousu, tuottajien tuotteiden hintojen nousu tai bruttokansantuotteen muutokset. Löydät helposti lisää tietoa inflaatiosta vaikkapa Wikipediasta hakusanalla inflaatio: http://fi.wikipedia.org/wiki/...
Miten leppäkertun pilkkujen määrä määräytyy? 2999 Leppäkertun pilkkujen määrä ja väritys määräytyy lajikohtaisesti: kullakin leppäkerttulajilla on omanlaisensa pilkkumäärä. Löydät helposti lisää tietoa asiasta vaikkapa Wikipediasta hakusanalla leppäkertut: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lepp%C3%A4kertut
Miten vesinokkaeläin saa ravintoa kohdussa jos se ei kerran synny napanuorassa? 2043 Vesinokkaeläin ei synnytä eläviä poikasia, vaan munii. Vesinokkaeläinnaaraalla on munasarjapari, joista kuitenkin vain toinen toimii.[36] Se laskee 1–3 (yleensä kaksi) pientä, nahkeaa, matelijoiden munia muistuttavaa ja pituudeltaan noin 15–18 millimetristä munaa, jotka ovat muodoltaan hieman linnunmunia pyöreämpiä.[16] Munat kehittyvät kohdussa noin 28 päivää. Munittuaan naaras käpertyy munien ympärille ja hautoo niitä 10 päivää, kun esimerkiksi kanalla muna on elimistössä vain päivän ja haudottavana 21 päivää.[36] Hautomisaika jakautuu kolmeen osaan. Aluksi alkio on ravinnonsaannin osalta riippuvainen ruskuaispussista, koska sillä ei vielä ole toimivia elimiä. Kehittyessään alkio kuluttaa pussin pois. Katso lisää tietoa...
Onko Eppu Nuotiolla faniosoitetta? 1035 Eppu Nuotiolla ei ole omia fani- tai kotisivuja eikä hänelle näin ollen löydy suoria yhteystietojakaan. Kirjailijoille voi lähettää lukija- tai fanipostia kustantajan kautta. Eppu Nuotion kirjojen kustantaja on viime vuodet ollut Otava. Kustantajan nettisivuilta löytyy lisätietoja kirjailijasta sekä kustantamon yhteystiedot: http://www.otava.fi Aiemmmin Nuotion kirjojen kustantaja oli Tammi. Myös Tammen sivuilta (http://www.tammi.fi) sekä Wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Eppu_Nuotio) löytyy tietoja kirjailijasta ja hänen tuotannostaan.