Otsikko
Osaisitko kertoa, mitä alueita on kutsuttu ryssien kaalimaiksi? Tai, mitä eriskummallisia puita kasvoi Esplanadilla sata vuotta sitten? Minkä Helsingin…

Kysytty

Hei! Osaisitko kertoa, mitä alueita on kutsuttu ryssien kaalimaiksi? Tai, mitä eriskummallisia puita kasvoi Esplanadilla sata vuotta sitten? Minkä Helsingin rakennuksen postiosoite on Meilahti 1? kiitos vastauksista jo näin etukäteen!

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kahteen kysymykseen on jo vastattukin. Tässä aiemmat vastaukset:

"Ryssien kaalimaaksi tai Arkadian puutarhaksi kutsuttiin aluetta, joka alkaa suunnilleen Postitalon ja Lasipalatsin kohdalta ja ulottuu pitkälle Eduskunnan ja Eläinmuseon tienoille asti.

Puutarhan perusti saksalaisyntyinen Christian Bohnhof 1859. 1800-luvun lopulla alueella hoitivat peltojaan "kaaliryssät", jotka kaalin lisäksi viljelivät mausteita, yrttejä ja sipulia. He asuivat alueella vaatimattomissa turvekattoisissa maakuopissa.
Vuonna 1890 alueen halki louhittiin kuilu satamarataa varten ja puutarhat jouduttiin hävittämään."
Lähde:
Hackzell, Kaija: Viertotietä itään ja länteen. 1988.

Esplanadin istutustyöt on aloitettu 1800-luvun alkupuolella ja aluetta kutsuttiin tuolloin Pikkuesplanadiksi. Ensimmäiseksi istutettiin 68 vaahteraa.1826 Engel laati puistosuunnitelman ja puistoalueen keskellä kulki vaahteroiden ja jalavien reunustama jalankulkuakseli. Teatteritalon ympärille istutettiin jalavia, vaahteroita, poppeleita ja riippupihlajia. Salavia istutettiin myös, mutta niihin ei oltu tyytyväisiä ja niiden tilalle istutettiin lehmuksia ja syreeneja. Vuosisadan vaihteessa kaupungin ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Svante Olsson uudisti puiston istutuksia. Puistossa koettiin tuolloin myös ulkomaista eksotiikkaa, kun sinne tuotiin suurikokoisia palmuja kesäkaudeksi.
Lähde: Esplanadin puisto (Dendrologian seura 1989)

Kolmanteen, Meilahti 1 -postiosoitteeseen, ei löytynyt vastausta.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.