Esimerkiksi näissä kirjoissa käsitellään etsimääsi aihetta:
Suomi 1945: rauha, pelko, toivo /Pekka Tuomikoski (toim.) (Gummerus, 2014)
Rauhaton rauha: suomalaiset ja sodan päättyminen 1944-1950 / toimittaneet Ville Kivimäki & Kirsi-Maria Hytönen (Vastapaino, 2015)
Suomi sodan jälkeen: pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944-1949 / Antero Holmila, Simo Mikkonen (Atena, 2015)
Lisää aineistoa aiheesta voi hakea esimerkiksi hakusanoilla sodanjälkeinen aika, yhteiskuntakehitys, jälleenrakentaminen.
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Outi-kirjastojen asiakkaiden käytössä on muutamia e-lehtipalveluja, joista kotimaisia aikakauslehtiä sisältävää eMagz- ja eri maiden sanoma- ja aikakauslehtiä sisältävää PressReader-palvelua voi käyttää kirjaston ulkopuolella kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla. Valitettavasti kotimaisia sanomalehtiä sisältävää ePress-palvelua voi käyttää vain kirjastojen verkossa. Alla linkki kirjaston sivuille, josta löytyy lisätietoa ja linkit kirjautumiseen:
https://outi.finna.fi/Content/ekirjasto
Laulun ranskankielinen nimi on "Et si tu n'existais pas". Laululla on myös nimi "Oasis". WorldCat-tietokannan mukaan laulun ovat säveltäneet Salvatore Cutugno ja Pasquale Losito. Alkuperäisen sanoituksen on tehnyt Vito Pallavicini. Ranskankielisen sanoituksen ovat tehneet Pierre Delanoë ja Claude Lemesle.
Koska tällä hetkellä ei ole mahdollista päästä fyysisesti kirjastoon ja koska en voi täysin luotettavasti tehdä hakua kirjastojen tietokannoista, yritin löytää nuotin verkosta. Verkosta löytyviin nuotteihin ja sanoituksiin voi sisältyä virheitä ja ne voivat olla verkossa ilman tekijöiden lupaa. Nuotteja, yleensä maksullisia, tästä kappaleesta löytyy verkosta googlaamalla kappaleen nimellä ja esimerkiksi sanoilla "...
Opinnäytejärjestelmien vertaaminen ja tutkintojen suomentaminen on aina vähän ongelmallista, koska järjestelmät poikkeavat toisistaan. Parhaiten pulmasta selvinnee puhumalla vastaavuuksista: esimerkiksi a-level -tutkinnot vastaavat ylioppilastutkintoa, ja USA:ssa näitä vastaa high school diploma.
Sinun tapauksessasi dissertation olisi ehkä "tieteellinen opinnäyte, joka vastaa gradua/väitöskirjaa" työn laajuudesta riippuen.
Hei!
Kyseessä on varmaan Kaija Österlundin Risto-sarja:
Riston retki kivikauteen
Risto saapuu rautakauteen
Risto pronssikaudessa
Risto ja viikingit.
Kirjat ovat varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.
Koronavirukselle on kehitetty vasta-ainetesti. Se kertoo, onko testattavan elimistö kohdannut koronaviruksen ja muodostanut sille vasta-aineita. Vasta-aineiden ansiosta henkilö ei todennäköisesti sairastu viruksen aiheuttamaan sairauteen uudelleen, mutta tämän immuniteetin kestosta ei ole varmaa tietoa.
Lääkärilehti: https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/hs-suomalaistutkijat-ovat-kehittaneet-vasta-ainetestin/
Yleisradion uutisen mukaan THL suunnittelee vasta-ainetestausta satunnaisotannalla, jolloin sitä voitaisiin hyödyntää epidemian etemisen tarkkailussa: https://yle.fi/uutiset/3-11273010.
Tässä Taloustaito-lehden tuoreessa artikkelissa avataan tätä kysymystä: https://www.taloustaito.fi/koti/energiatodistus-jaa-yha-usein-hankkimatta--voiko-siita-seurata-rapsut/#25b0a147.
Juha Vainion sanoittaman ja esittämän kappaleen "Poliisi" on säveltänyt Erik Lindström salanimellä P. Naseva. Kappale ei siis ole käännöskappale.
Lähde: Yleisradion Fono-tietokanta: http://www.fono.fi/
Juuri tällä hetkellä kirjastokortin hankkiminen ei valitettavasti onnistu. Helmet-kirjastoissa kuitenkin selvitetään parhaillaan mahdollisuuksia luoda tilapäinen käytäntö, jolla asiakkaat voisivat hankkia jonkinlaisen virtuaalisen kirjastokortin. Tällä pystyisi lainaamaan vain e-aineistoja, ja se olisi voimassa vain siihen asti, kun kirjastot joskus jälleen avataan. Toivottavasti tämä hanke toteutuu lähiaikoina.
Hei,
Koronatilanteen takia, on kaikkien (poislukien ne, joista on lähtenyt asiakkaille jo lasku) lainojen laina-aikaa jatkettu toukokuun alkupuolelle. Jos tilanne pitkittyy, niiden laina-aikaa jatketaan edelleen. Aluehallintoviraston suosituksen mukaan suljimme palautusluukut, joten kirjoja ei ole mahdollistakaan palauttaa toistaiseksi. Lisätietoa päivittyy nettisivuillemme vaara.finna.fi sekä Vaara-kirjastojen facebook-sivuille stä mukaa kun tilanne muuttuu.
Noudettavissa olevien varausten noutoaikaa jatketaan ja ne voi noutaa kirjastojen avauduttua. Muista varauksiin liittyvistä käytännöistä poikkeusaikana ks. linkki
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Kirjastoasioinnista_koronavirusepidemian(208997)
Merja Jalosta löytyy tietoa esim. Kirjasammon ja Kustantajan (WSOY) sivuilta:
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auf6c4db79-57f6-49a5-ba78-8d1171e001ff
https://www.wsoy.fi/kirjailija/merja-jalo
Hänen lapsuudestaan näissä eikä myöskään kirjoissa juuri ole tietoa. Kirjasammon sivuilla hän kertoo, että hänelle voi kirjoittaa kustantajan kautta.
Ilmoitan eteenpäin linkkien toimimattomuuden, kiitos tiedosta.
Tässä muutama kirja:
Harrison: Kisu ja öinen seikkailu (https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_7003231)
Havukainen & Toivonen: Tatu ja Patu supersankareina (https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9789511245414)
Hurme: Lepakkopoika (https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9eb96b45-0d41-40c5-a644-30450094501f)
Läckberg: Super-Santtu (https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4084602)
Vaski-kirjastojen sivuilta löytyy linkki ja ohjeet eri e-aineistojen saavutettavuuteen ja käyttöön:
https://vaski.finna.fi/Content/eaineistot
PressReader -palvelusta löytyy laaja valikoima näköislehtiä Suomesta sekä eri puolilta maailmaa.
Esimerkiksi Helmet-kirjastot ja Satakirjastot tarjoaa asiakkailleen osittain myös muita etäkäytettäviä palveluja, mutta näitä palveluita pääsee käyttämään vain alueiden omilla kirjastokorteilla. Lisätietoa näistä löytyy alla olevista linkeistä.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet
https://satakirjastot.finna.fi/Content/eaineistot
Runo Johnny Cashin hermot menee sisältyy Kari Hotakaisen teokseen Kalikkakasa : Valitut runot 1982 - 1988 (2000), ss. 100- 101. Hotakaisen Johnny Cash -runot ovat ilmestyneet Alkoholipolitiikka-lehdessä vuosina 1995 - 1999.