Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä tulee etunimi Tia? Sillähän on parissa kielessä merkitys täti, lääketieteessä on TIA, ruotsissa sen on kymppi. Onko sillä tekemistä kreikkalaisperäisen… 2003 Kotimaisten nimikirjojen mukaan Tia ja Tiia sekä Tea ja Thea ovat kaikki lyhentymiä nimestä Dorotea, joka on kreikkaa ja merkitsee "Jumalan lahjaa". Tia oli Suomessa hyvin harvinainen 1960-luvulle saakka. Väestötietojärjestelmän mukaan vuosina 1900-39 nimi annettiin vain muutamalle lapselle. Seuraavan kaksikymmenvuotisjakson aikana nimensaajia oli 23. Tarkastelujaksolla 1960-79 alkaneen yleistymisensä jälkeen Tia-nimen on saanut yhteensä lähes 1500 lasta, miltei kaikki tyttöjä. Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Onko niin, että viikonpäivät maanantaista lauantaihin ovat arkipäiviä, ja sunnuntai on pyhäpäivä? Vai onko se niin, että vain viikonpäivät maanantaista… 2955 Kielitoimiston sanakirja määrittelee arkipäivän näin: "muu kuin pyhä- t. juhlapäivä; nyk. tav. muu viikonpäivä kuin lauantai t. sunnuntai". Lauantain ongelmalliseen asemaan arjen ja pyhän välissä tarjoaa hyviä näkökulmia Riitta Erosen alun perin Helsingin Sanomissa 2.4.2003 julkaistu kirjoitus "Arkena ja sunnuntaina", joka sisältyy Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisemaan kielitieteellisten artikkelien kokoelmaan Ikkunoita kielen maailmaan. Sen mukaan ennen vapaan lauantain pidentämää viikonloppua lauantai hahmottui yhdeksi arkipäivistä. Pitkien viikonloppujen myötä tilanne muuttui ja lauantait lakkasivat olemasta itsestään selvästi arkipäiviä. Nykyään viikkomme jakautuvatkin oikeastaan kolmeen osaan: arkipäiviin...
Saisiko jostain ostaa Martti Joenpellon novelliteoksen kulkutautisairaalasta ja paljonko maksaa? 108 Martti Joenpolven novelli Kulkutautisairaala ilmestyi alun perin kirjailijan vuonna 1994 ilmestyneessä novellikokoelmassa Villiminkit. Kulkutautisairaalan voi löytää myös Joenpolven vuosina 1988-94 julkaistut neljä novellikokoelmaa sisältävästä kokoelmasta Novellit. 2 (Gummerus, 1996). Käytettyjen kirjojen verkkokauppoihin tekemäni pikaisen silmäyksen perusteella sekä Villiminkit että Novellit. 2 -kokoelmaa on antikvariaateista saatavissa tälläkin hetkellä. Hinnat vaihtelevat välillä 3-7 €.
Mihin on ensimmäöiset teatteri ja musiikki esitykset oulun soiko lipun ostaa jo aiemmin kuin viikkoa enne. Yritin etsiä Outin avulla, mutta outi ei pelannut. 241 Verkkokirjastosta  asiasanalla kausikortit, kausikortit löytyvät https://uusiakkuna.oulunkaupunki.fi/Toimiala/Sivistysjakulttuuripalvelu… . Klikkaamalla kausikortin nimeä löydät tarkempia tietoja.  Teatteriesitysten päivät: Vihainen leski: pe 10.1. klo 19.00 la 25.1. klo 19.00 la 1.2. klo 19.00 la 8.2. klo 19.00 pe 14.2. klo 19.00 la 22.2. klo 19.00 la 7.3. klo 19.00 Kalenteritytöt: pe 28.2. klo 19.00 (ennakkoesitys) to 12.3. klo 19.00 to 19.3. klo 19.00 to 26.3. klo 19.00 to 2.4. klo 19.00 to 16.4. klo 19.00 pe 24.4. klo 19.00 to 30.4. klo 19.00 pe 8.5. klo 13.00 to 14.5. klo 13.00 Lisätietoa teatteriesitysten lipuista: "Kortilla lunastettavat liput tulee hakea viimeistään esitysviikon tiistaina klo 17.00...
Mitä tarkoittaa thatcherismi? Tiedän jo, että se on jonkinlainen ajattelutapa, mutta millainen? 1208 Teoksen Kuningatar, keisarinna, jalkavaimo mukaan thatcherismi suosi yksityistämistä, yrittäjähenkistä kulttuuria ja finanssiteollisuutta. Thatcherismista on myös kirjassa Stuart Hall: Mitä on tekeillä? Esseitä vallasta, uusliberalismista ja monikulttuurisuudesta. Artikkeli http://elektra.helsinki.fi/se/t/0356-3677/11/3/thatcher.pdf Määritelmä sanakirjassa: https://www.lexico.com/definition/thatcherism
Teen opinnäytetyötä kulutusluotoista, velkaantumisesta ja pankkien sekä rahoituslaitosten hinnoitteluun vaikuttavista tekijöistä. Ajankohtaisia lukuja löytyy,… 346 Erkki Kontkasen Pankkitoiminnan käsikirjasta (uusin painos vuodelta 2015) sivulta 97 alkaen löytyy tietoa luottoriskin ja laajemmin pankkipalveluiden hinnoittelusta. Kontkasen mukaan lainojen hinnoittelussa on useita vaikuttavia tekijöitä, mutta riskin aiheuttama pääoman vaateen kasvu on tärkein hinnoittelua ohjaava elementti. Pankkitoiminnan käsikirja löytyy esim. Helmet-kirjastoista.  Kotitalouksien velkaantumisesta yleisemmin löytyy useita julkaisuja Suomen Pankin julkaisuarkistosta, esim. https://helda.helsinki.fi/bof/discover?rpp=10&etal=0&query=korot+pankkitoiminta&scope=/&group_by=none&page=6&filtertype_0=issued&filter_relational_operator_0=contains&filter_0=  ja https://helda....
Voiko kirjastoon kertyneet maksut ,maksaa useammassa erässä? 237 Turun pääkirjastosta kerrottiin, että maksut voi maksaa myös useassa erässä. 
Miisä laulussa on sanat: Kun kutsui Hän ei aikaa sulla silloin? 583 Hengellisen laulun ”Sellaisenaan” toinen säkeistö alkaa: ”Kun kutsui Hän, ei aikaa sulla silloin”. Laulun ensimmäinen säkeistö alkaa: ”Sellaisenaan saat käydä luokse Herran” tai ”Sellaisenaan saat käydä Herran luokse”. Laulun on säveltänyt ja sanoittanut Veikko Lähde. Laulu sisältyy esimerkiksi ”Hengelliseen laulukirjaan” (1982, julkaisija Suomen vapaitten kristittyjen neuvosto). Nuotissa on laulun sanat, melodianuotinnos ja sointumerkit. Muihinkin ”Hengellisen laulukirjan” painoksiin se saattaa sisältyä. Jonkin verran erilainen sanoitus löytyy kirjasta ”Deulikaane tšambibi” (= Hengellisiä lauluja), joka sisältää Viljo Koiviston tarkistamia romaninkielisiä käännöksiä suomenkielisistä lauluista. Laulujen sanat ovat kirjassa myös...
Kirjassa tai olisiko ollut pieni lehti oli tarina appelsiinipuista ja kaskaasta. En minä enkä vanhemmat enempää muistaneet. Olisko pienempänä luettu 2000-2004… 303 Voisikohan kyseessä olla Riikka Juvosen Etana ja appelsiini (Gummerus Junior, 1991)? Kirjan päähenkilö on unelmansa perässä appelsiinipuuhun kiipeävä pikkuetana Elena; kaskaat ovat hänen parhaita ystäviään.
Saako kirjastosta lainaksi Aivotyökirjaa ja isoa kuvallista kirjaa aivojen rakenteesta ja tominnasta.Kirjan nimeä en muista ,mutta alle 5v vanha paksu teos … 324       Olisiko tämä etsimäsi: Aivotyökirja: opas ja harjoituksia aivovaurion saaneelle, läheiselle ja ammattilaiselle / Trewor Powell (2016). Kirjan saa lainaan Vaski-kirjastoista: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3559499
Ei ole aallon vika kun se rantakallioon törmää. (?) Tämä sanonta sopii moneen. Joskus on vain niin, ettei tapahtumien kulkuun voi itse vaikuttaa mitenkään… 261 Valitettavasti emme löytäneet tekijää.
Onko Helsingin kirjastoissa ilmoitustauluja, joilla pienet yhdistykset tai tapahtumajärjestäjät voisivat tiedottaa tapahtumista? 650 Useissa kirjastoissa on myös asiakkaiden ilmoituksille tarkoitettuja ilmoitustauluja. Ne on yleensä tarkoitettu ei-kaupallisille ilmoituksille. Kysy tarkemmin siitä kirjastosta, jonne haluaisit ilmoituksen laittaa. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät alta: https://www.helmet.fi/fi-FI
Etsin nuottikokoelmia, joissa olisi Edith Piafin ja Jaques Brelin laulujen nuotit ja sanat sekä suomeksi että ruotsiksi. Löytyykö näitä? Susanna Haavisto esim… 788 Piafin ja Brelin ohjelmistosta on suomeksi julkaistu nuottina lähinnä artistien tunnetuimpia lauluja - Piafilta mm. En kadu mitään, Hymni rakkaudelle ja Pariisin taivaan alla; Breliltä Jos nyt menet pois, Päivät kuin unta ja Vanhojen rakastavaisten laulu. Nuotteja suomeksi näihin löytyy esim. Suuri toivelaulukirja -sarjasta. Huomattavasti useampia Piafin ja Brelin lauluja on esitetty teattereissa, sekä suomeksi että ruotsiksi. Susanna Haaviston albumi Laulusi elää, Brel koostuu Liisa Ryömän Helsingin kaupunginteatterille laatimista suomennoksista. Haaviston Pakko saada laulaa - Edith Piaf -albumin laulutekstit puolestaan ovat pääosin Esko Elstelän teatterille tekemiä suomennoksia. Jotkut kappaleet on käännetty moneen kertaan eri...
Veekoo Tirrosen kahvipurkki 292 Kysy kirjastonhoitajalta – palvelussa on aiemmin vastattu kysymykseen kahvipaahtimo Veekoo Tirrosen perustajasta Heikki Tirrosesta sekä kahvipaahtimon historiasta. Mikael Anderssonin kirjassa Kupillinen kahvia? (Wanhanajan Puoti -yhdistys ry, 2005) on sivulla 55 kuva Veekoo Tirrosen purkeista. Tekstin mukaan vanhoissa kahvipakkauksissa on usein kuvattu eksoottisia aiheita kuten maisemakuvia kahvin alkuperämaista. Anderssonin kirja samoin kuin aiemmassa vastauksessa mainittu Jorma Sipilän teos "Yhä jalompaa kahvijuomaa! : Suomen kahvi- ja vastikepaahtimot sekä sikuritehtaat" (Edita, 2007) on saatavissa Keskikirjastoista. Vanhat suomalaiset peltipurkit-blogissa on kuvia ja tietoa muutamista Veekoo Tirrosen kahvipurkista. Myös tekemällä...
Mistä tavoittaisi kirjan "Pohjoinen tarustomme"? Mikä julkaissut ja milloin? Siinä kerrotaan mm. joulupukin historiasta. 1185 Hei, Kiitos kysymyksestä. Kyseessä on Rare Export -elokuvaa varten luotu teos, jota ei siis ei ole oikeasti julkaistu. Elokuvassa esiintyvät kirjan sivut on julkaistu netissä. Joulupukista löytyy tietoa ainakin jouluperinteisiin liittyvistä kirjoista. Hieman samantapaista tietoa pohjoisesta mytologiasta voi löytää teoksista: Egerkrans, Johan: Pohjoismaiset taruolennot (Minerva, 2014) Tukiainen, Maaretta & Frey, Markus: Pohjolan voimaeläimet (Tuuma-kustannus, 2018) Haavio, Martti: Suomalainen mytologia Harva, Uno: Suomalainen muinaisusko (uudistettu laitos: SKS, 2018) Pulkkinen, Risto: Suomalainen kansanusko (Gaudeamus, 2014) Ganander, Christfrid: Mythologia Fennica (3. täyd. laitos, Salakirjat, 2016)
Miten paljon vuokranantaja voi periä takuuvuokrasta? 178 Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttäisi lain tuntemusta, joten suoraa vastausta emme pysty kysymykseesi antamaan. Asuinhuoneiston vuokraamisesta annetun lain 2 luvun  25§:n mukaan  "Vuokralainen ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä vuokrasopimuksessa edellytettyyn tarkoitukseen, jos vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa huoneistolle." Sinua voisi auttaa eteenpäin asian selvittelyssä vuokralaiset.fi -sivusto, josta löytyy paljon tietoa asuinhuoneiston vuokraamiseen...
Mitkä ovat yleisimmät syyt, joiden vuoksi ihmiset lakkaavat tekemästä asioita joita ovat tehneet pitkäänkin, esim. jokin harrastus. Voisiko se olla… 241 Syitä lopettaa vaikka jokin pitkäaikainen harrastus on varmasti melkein yhtä paljon kuin lopettajiakin, tässä muutamia: ajan puute, elämäntilanteen muutos, taloudelliset syyt, väsyminen, vanheneminen, sairastuminen. Mitään listausta syistä emme onnistuneet löytämään. 
Ihmisten mielikuvat tapahtuneista eriävät usein. Mitkä seikat vaikuttavat muistikuviemme muodostumiseen? Onko aiheesta tiivistelmää? 164 Alla pari linkkiä, joista löytyy tietoa muistikuvien synnystä: Ylen uutinen otsikolla Valehtelevatko muistot? (29.12.2009) ja "onnellisuusprofessori" Markku Ojasen Traumat, muistiin palautuminen ja valemuistot -artikkeli, joka on tiivistelmä tutkimustuloksista: https://yle.fi/uutiset/3-6058402 https://www.markkuojanen.com/psykologia/traumat-muistiin-palautuminen-ja-valemuistot/
Jos ikääntymisen ja sen aiheuttamien muutosten vuoksi on vaikeuksia lukea normaalikokoista tekstiä, mistä voi tarkistaa löytyykö esim. Hellevi Poudan Juha… 128 Mieto-kirjasta ei ole ainakaan vielä ilmestynyt isotekstistä versiota. Isotekstisiä kirjoja ilmestyy nykyisin kovin vähän. Kustantajalta (Karisto) voi tietysti tiedustella, onko sellainen ilmestymässä. Kirjasta on ilmestynyt e-kirjaversio, mutta sitä ei ole ainakaan vielä kirjastojen valikoimissa. E-kirjaa lukiessa tekstiä voi suurentaa tarpeen mukaan.  Suosittelen kuitenkin äänikirjaa. Jos asiakkaan näkökyky on heikentynyt ja normaalin tekstin lukeminen on hankalaa, kannattaa kysellä Celia-palvelusta. Sen avulla pääsee kuuntelemaan äänikirjoja laajasta Celianet-kokoelmasta. Myös kyseinen Mieto-kirja kuuluu Celianet-kokoelmiin. Jos asiakkaalla on tietokone ja Internet-yhteys tai älypuhelin, äänikirjoja pääsee valitsemaan ja...
Lainasin kirjan kirjastosta nimeltä aura elämä on energiaa.aloin nyt vasta lukemaan sitä ja huomaisn että sieltä oli pari sivua irrallisina ja laitoin ne vain… 163 Kun palautat kirjan kirjastoon (mihin tahansa Helmet-kirjastoon), älä palauta kirjaa automaattiin vaan henkilökunnalle ja pyydä palauttamaan kirja. Kerro, että kirja oli huonokuntoinen jo silloin, kun lainasit sen. Henkilökunta päättää, poistetaanko kirja vai voiko sen vielä mahdollisesti korjata. Sinun ei tietenkään tarvitse korvata kirjaa.