Onko joku aikamäärä, milloin päiväkirja tulee julkiseksi?

Kysytty
7.7.2020

Onko joku aikamäärä, milloin päiväkirja tulee julkiseksi? Ja onko määrätty joku vuosimäärä, minkä jälkeen sitä voi vapaasti lukea ja myös puhua sen sisällöstä ja kirjoitella muistiinpanoista lehtiin? Päiväkirjaa on kirjoitettu kuulemma vuosina 1929-1930 kirjoittajan ollessa 22-23-vuotias. Kirja on löytynyt joskus 1950-luvulla. Päiväkirjan pitäjä kirjoittaja on kuollut vuonna 1949.

Vastaus

Vastattu
8.7.2020

Heti aluksi täytyy varoittaa, että vastaajat emme ole laintulkinnan ammattilaisia, joten vastaus on laadittu vain maallikkotietämyksen perusteella. Varmempaa tietoa saat laintulkinnan ammattilaisilta.

Päiväkirjoilla ei ole mitään julkistusaikaa, vaan niiden julkistaminen on kokonaan kirjoittajan itsensä tai hänen perikuntansa asia. Luultavasti useimmat päiväkirjat eivät tule koskaan julki siinä mielessä, että ne julkaistaisiin kaikille avoimesti. Arkistoihin talletetuille päiväkirjoille on saatettu säätää jokin salassapitoaika, jonka jälkeen ne ovat kenen tahansa vapaasti luettavissa. Päiväkirjan omistajalla ei ole kuitenkaan mitään velvollisuutta julkistaa koskeen päiväkirjaa.

Yleisesti ottaen päiväkirjan julkaisemista koskee sama tekijänoikeuslaki kuin muitakin teoksia. Suomen tekijänoikeuslain mukaan tekijänoikeuden suoja on voimassa 70 vuotta siitä vuodesta, jolloin tekijä on kuollut. Vuonna 1949 kuolleen henkilön tekijänoikeudet ovat siis vapautuneet vuoden 2020 alusta. Jos julkaisematon päiväkirja kuitenkin julkaistaan, sen julkaisuja saa suojan 25 vuodeksi, vaikka tekijänoikeus olisi vanhenemissäännön perusteella lakannut (44 a §).

Tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan estä sisällöstä keskustelemista tai sitaattien käyttöä tekijänoikeuden suojaamasta materiaalista. Sisältöä voi myös referoida, kunhan teosta ei kopioi sellaisenaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että päiväkirja saattaa sisältää kuollutta tai hänen tuntemiaan henkilöitä koskevaa arkaluontoista tietoa, jonka levittäminen saattaa olla laitonta tai vähintäänkin epäeettistä. Kuolleiden henkilöidenkin kunniaa on mahdollista loukata, joskin kuolleiden osalta yksityisyyteen liittyvät asiat saattavat olla epäselviä.

Suomen tekijänoikeuslaki löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404. Rikoslaki löytyy osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001. Iiris Jokisen pro gradu -tutkielma osoitteessa https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/129954/JokinenIiris.pdf?sequence=2&isAllowed=y nostaa esiin kuolleiden oikeuksia koskevia juridisia näkökulmia.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?