Kirjaa voi kysyä suoraan julkaisijalta, Helsingissä, Junailijankuja 3:ssa, sijaitsevalta Autismi- ja Aspergerliitto ry:ltä, p. (09) 774 2770.
Pääkaupunkiseudun kaup.kirjastot eivät toistaiseksi ole sitä hankkineet, mutta sitä hankitaan, jos asiakkaat sitä toivovat. Hankinta-aika on yleisimmin 2-4 viikkoa, sillä hankinta joudutaan tekemään kirjakaupan kautta yhdessä muiden tilausten kanssa.
Helsingin yliopiston kirjastossa, Unionink. 36,on lukusalikappale, jota voi lukea paikan päällä, mutta sitä ei saa kotilainaksi. Kirjasta kuitenkin on lainattava kappale tällä hetkellä saatavissa Turun yliopiston kirjastosta, joten sitä voi pyytää kaukolainaksi joko meidän kauttamme tai Helsingin yliopiston kirjaston kaukopalvelun kautta. Ohessa linkki...
Elokuva on julkaistu samalla DVD-levyllä Badding -elokuvan kanssa. Badding/Onnen maa DVD löytyy Tampereen pääkirjaston ja Oriveden pääkirjaston kokoelmista.
Saatavuuden voit tarkistaa PIKI-verkkokirjastossa: http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=avlbs&previd=fullt&sesid=1201772…
Kameralainausjärjestelmässä kuvattiin samaan kuvaan lainaajakortti, tiedot kirjasta (jotka oli yleensä kirjoitettu kirjan takakannen toiselle puolelle liimattuun paperitaskuun) sekä numerojärjestyksessä eräpäivälipuke, joka asetettin paperitaskuun. Kun lainat palautettiin, eräpäivälipukkeet otettiin talteen ja järjestettiin numerojärjestykseen. Mikäli joku numero puuttui, katsottiin, että laina oli palauttamatta. Filmit luettiin puuttuvien numeroiden osalta, jolloin saatiin selville puuttuva kirja ja voitiin lukea vastaavat lainaajatiedot. Karhut kirjoitettiin käsin saatujen tietojen perusteella. Tärkeätä siis oli, että lainaajat palauttivat lainojensa mukana myös eräpäivälipukkeet. Joissakin kirjastoissa niiden hukkaamisesta saatettiin...
Suomen kansallisbibliografia Fennican (https://finna.fi mukaan Linda Lay Shulerilta on ainakin toistaiseksi suomennettu vain kaksi kirjaa, Vain aurinko muistaa (She who remembers, Otava 1989) ja Kun kotka kutsuu (The voice of the eagle, Otava 1993).
Tarkkoja lukuja on mahdotonta antaa, mutta seuraavasta linkistä
löytyvän laskurin avulla pystyt itse arvioimaan ja vertailemaan eri liikuntamuotojen energiankulutusta. http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl. Aerobisen hyödyn vertailusta en valitettavasti löytänyt tietoa.
Kunnon kohottamisesta voi lukea esimerkiksi kirjoista:
Kuntoilijan käsikirja : opas tulokselliseen kuntoliikuntaan. Docendo 2005
Personal trainer : henkilökohtainen kuntovalmentaja. Gummerus 2002
Bo Carpelanin runo "Bara vara litet sjuk", joka tosiaankin sisältyy kokoelmaan "Måla himlen : vers för små och stora" alkaa näin:
Bara vara lite sjuk
och ligga i sin säng
med lingondricka på nattygsbordet...
Tekijänoikeudellisista syistä runoa ei voi julkaista tässä kokonaisuudessaan, mutta saat sen sähköpostiisi.
Lähde:
Carpelan, Bo: Måla himlen : vers för små och stora (Bonniers juniorförlag, 1988)
Eeva Liuksen säveltämää ja sanoittamaa laulua Kerropa mitä näit metsässä eilen ei ole julkaisut nuottina. Laulun sanat löytyvät Lopen Lapsikuoron äänitallenteen Kukkuluuruu! (2006) tekstiliitteestä. Voit tilata äänitteen kaukolainaan omaan lähikirjastoosi.
Viola https://finna.fi
https://finna.fi/
Tuija Lehtiseltä on ilmestynyt vuonna 1999 mainitsemasi kirja sekä nuorten salapoliisikirja Ystävänpalvelus, joka aloittaa uuden sarjan sekä aikuisemmalle yleisölle suunnattu Mallitoimisto Pandora ja Nottingham kesällä kello 6. Vuonna 2000 on ilmestynyt Laura, ystäväni.
Aikuisopiskelusta ja aikuiskoulutuksesta löytyy kyllä paljonkin julkaisuja mainitsemistasi aiheista. Tässäpä muutamia viime vuosina julkaistuja:
* Paane-Tiainen: Oppijaksi aikuisena
* Oppiminen ja ikääntyminen
* Kilpeläinen: Naiset paikkaansa etsimässä
* Leppilampi: Opitaan yhdessä
* Varila: Tunteet ja aikuisdidaktiikka
* Niemi-Väkeväinen: Koulutusjaksot ja elämänpolitiikka...
Lehtiartikkeleitakin aiheesta tuntuu löytyvän. Apua artikkelihakuihin voit pyytää kirjastosta. Ohessa kuitenkin muutama lupavan oloinen:
* Honkonen, Risto: Elinikäisen oppijan narratiivit : aikuiskoulutus elämän kuteena. ( Aikuiskasvatus 1998 ; (18) ; 4) (Selostus seitsemän avoimen yliopiston kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen opiskelijan koulutuselämänkertaan...
Kätevin tapa löytää nopeasti kirjoja määrätystä aiheesta on käyttää ns. asiasanahakua. Kirjastojen luetteloijat kuvailevat kirjan sisällön asiasanoilla, esimerkiksi mainisemasi Lykyn avain on kuvailtu sanoilla KANSANUSKO USKOMUKSET TAIKAUSKO ENTEET. Muita hyviä sanoja voisi olla TAIAT LOITSUT. Tee haku näin: Internetissä Helsingin kaupunginkirjaston aineistotietokanta on osoitteessa http://www.libplussa.fi/ , klikkaa asiasana-haku ja kirjoita laatikkoon haluamiasi sanoja (esim. taikausko taiat) - saat esille aihetta käsittelevät kirjat, vaikkapa Ari Turusen Pahan merkit, eli, taikauskoisten tapojen tarina (1997) tai Stefan Bechtelin Hyvän onnen kirja (1998).
Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastot Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa noudattavat yhteisiä käyttösääntöjä, joista päättää ns. HelMet -ryhmä. Käyttösääntöjen mukaan
lainausoikeuden, kirjastokortin ja tunnusluvun saa esittämällä kirjaston hyväksymän henkilötodistuksen.
Pääkaupunkiseudun kirjastoissa 15 vuotta täyttäneellä on mahdollisuus saada kirjastokortti todistamalla henkilöllisyytensä esim. kuvattomalla Kela-kortilla. Ikäraja ei ole siten lakisääteinen, vaan kirjastolaitoksen itse sopima. Ohessa ote HelMet -kirjastojen käyttösäännöistä http://www.lib.hel.fi.
Silmäys Tampereen, Turun ja Oulun kaupunginkirjastojen käyttösääntöihin osoittaa kirjastolaitosten edellyttävän
15 vuoden ikärajaa kirjastokortin saamiseksi http://www.kirjastot...
Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia Viola, yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ja Suomen kansallisbibliografia Fennica antavat useita viitteitä lastenlaulukirjoista, jotka on tehty ajanjaksona 1915-1930. Kuitenkin vain muutamassa viitetiedossa on maininta siitä, että ne on suunnattu lastentarhoja varten. Seuraavissa viitteissä lastentarha mainitaan:
Korppi, Kaarina: Laulu- ja laululeikkikirja kouluja ja lastentarhoja varten. 1933.
Lastentarha 1937-1997: kokoelma Lastentarha-lehdessä 1938-1954 julkaistuja lauluja ja leikkejä. (Helsingin lastentarhanopettajat koonneet vuonna 1997).
Samalta ajanjaksolta löytyy enemmän laulukirjoja, joissa mainitaan, että ne ovat kouluja tai alakouluja varten....
Ajoneuvohallintokeskuksen sivuilta löytyy selkeät ohjeet mopokortin hankkimisesta.
http://www2.ake.fi/mopo/hankinta.html
Ensin sinun on haettava ajokorttilupaa poliisilaitokselta. Hakemusta varten tarvitset lääkärintodistuksen tai nuorison terveystodistuksen, kaksi passikuvaa ja huoltajien suostumuksen. Samalla maksetaan ajokorttilupamaksu.
Lisätietoja ajokorttiluvan hakemisesta löytyy poliisin webbisivuilta:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/89C7A076CB88BC8BC2256BC300…
Mopokortti edellyttää myös, että läpäiset mopotutkinnon. Se sisältää pelkän teoriakokeen. Mopokortin saaminen ei edellytä pakollista opetusta, mutta mopokurssin käyminen on kuitenkin suositeltavaa. Mopotutkintoja järjestävät paikalliset kuljettajantutkinnon...
Valitettavasti Loisto-kirjastojen kokoelmissa ei kyseistä tv-sarjaa ole. Kaukolainana sen voi tilata sinulle tänne tulevaksi, sillä VHS löytyy esimerkiksi Turusta.
Kaukolainaus on maksullista palvelua, joka tässä tapauksessa maksaa 3 euroa.
Kysyin asiaa Traficomista.
He kertoivat näin:"Diplomaattirekisteröinti myönnetään Ulkoministeriön protokolla-osaston antaman kilpisuosituksen mukaan. Diplomaattikilpiä voidaan myöntää suurlähetystöjen ja diplomaattien lisäksi myös joillekin virastoille. Numerolle 94 ei ole nimettyä maata, joten kyseessä on varmaankin ollut juurikin virastolle myönnetty CD-kilpi."
Kysyin jatkokysymyksen siitä, mikä virasto mahtaisi olla kyseessä. Traficom vastasi näin: "Traficomin yhteistyökumppanit tuottavat liikenneasioidenrekisterin tietoihin perustuvia palveluita yksityishenkilöille ja yrityksille. Oheisesta linkistä löydät listan kyselypalvelun tarjoajista; https://www.traficom.fi/fi/traficom/tietosuoja-traficomissa/palveluntarjoajat . Palvelut ovat...
Kielitoimiston sanakirjan mukaan vähemmistö on yksinkertaisesti "määrältään pienempi osa jostakin ryhmästä". Vähemmistö määrittyy siis yksinomaan määrällisin kriteerein – laadullisia tai muitakaan lisävaatimuksia sille ei esitetä. Kätisyydestä puhuttaessa vasenkätiset ovat vähemmistö oikeakätisiin verrattuna – heitä on vain noin 10% väestöstä. Rohkenisinpa olla myös jokseenkin varma siitä, että monista vasenkätisistä heidän vasenkätisyytensä vaikuttaa huomattavasti elämään paljolti oikeakätisten ehdoilla muotoutuneessa maailmassa.
Kielitoimiston määritelmä kelpuuttaa myös homoseksuaalit vähemmistöksi: seksuaalisilla vähemmistöillä (tai seksuaalivähemmistöillä) tarkoitetaan "muita kuin heteroseksuaalisia".
https://www....
Teuvo ja Linnea Ruohosella ei ollut muita lapsia kuin Seppo (s. 25.4.1946), Teppo (s. 1.3.1948) ja Matti (8.8.1949). Teuvo Ruohonen oli ammatiltaan valuri ja Linnea sairaala-apulainen.
Lähde:
Markku Heikkilä, Matti ja Teppo : vitsit & vaiheet
Kirjastoalan työtilannetta voi tutkia Työmarkkinatori-sivustolla. Sieltä löytyy mm. Työvoiman saatavuus ja kohtaanto -raportti, jossa voi tutustua eri toimialojen ja ammattien työmarkkinatilanteeseen vuodesta 2014 alkaen aina elokuuhun 2023 asti. Raportin mukaan kirjastonhoitajista ja informaatikoista on tällä hetkellä (elokuu 2023) ylitarjontaa.
Kirjastoala on laaja. Yleisten kirjastojen, tieteellisten kirjastojen, oppilaitoskirjastojen ja erikoiskirjastojen tehtävät ovat hyvin erilaisia ja niin ovat myös niiden työntekijöiden työnkuvat. Onkin vaikea sanoa yksiselitteisesti, minkälaisille ihmisille ala sopii. Yleisissä kirjastoissa työ sisältää paljon asiakaspalvelua ja neuvonta- sekä opastustyötä, joten erilaisten...