Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitkä maat ovat Skandinavian maita? 125181 25.1.2000 Skandinavia on käsitteenä hiukan epämääräinen. Maantieteellisesti Skandinavialla tarkoitetaan yleensä Norjan, Ruotsin ja aivan luoteisimman Suomen muodostamaa niemimaata (Skandinavian niemimaa). Laajemmin ajateltuna Skandinaviaan voidaan laskea kuuluvaksi myös Tanska ja kielisukulaisuuden perusteella myös Islanti ja jopa Fär-saaret. Nykyisessä kielenkäytössä Skandinavialla tarkoitetaan usein Pohjoismaita, joihin kuuluu myös Suomi. Maantieteellisesti Suomesta ja Skandianaviasta käytetään yhteisnimitystä Fenno-Skandia. Tarkempia tietoja saat esimerkiksi kotimaisista tietosanakirjoista, joita löydät ihan lähikirjastostasi.
Mitkä ovat Lumikki-sadun kääpiöiden nimet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi? 113099 20.4.2004 Grimmin veljesten Lumikki -sadun nimettömät kääpiöt saivat nimensä vuonna 1937 valmistuneen Walt Disneyn piirretyn elokuvan "Snow White and the Seven Dwarfs" myötä. Hahmojen nimet ovat suomeksi / ruotsiksi / englanniksi: Lumikki / Snövit / Snow White seitsemän kääpiötä / sju dvärgarna / the seven dwarfs Viisas / Kloker / Doc Jörö / Butter /Grumpy Lystikäs / Glader / Happy Unelias / Trötter / Sleepy Nuhanenä / Prosit / Sneezy Ujo / Blyger / Bashful Vilkas / Toker / Dopey
Mikä on ivan, sarkasmin ja ironian ero? Sanakirja sanoo, että sarkasmi on "purevaa ivaa" ja ironia on "epäsuoraa ivaa", mutta eihän sarkasmi ole koskaan … 112843 10.8.2011 Nykysuomen sanakirja esittää kaikki kolme sanaa lähes toistensa synonyymeinä. Sanojen merkitykset ovat osittain päällekkäiset, ja erot ovat hiuksenhienot. Iva on pilkkaa, johon liittyy ylimielisyys ja halveksunta. Iva voi olla suoraa tai epäsuoraa. Ironia on nimenomaan ivan epäsuora muoto. Nykysuomen sanakirjan mukaan ironialla eli epäsuoralla ivalla ”pyritään paljastamaan vikoja, puutteita ja epäkohtia saattamalla ne naurunalaisiksi siten, että ne esitetään päinvastaisina, muka positiivisina ominaisuuksina”. Ironialle tyypillistä on, että sanotaan toista mitä tarkoitetaan. Suorassa ivassa taas sanotaan asiat niin kuin tarkoitetaan. Wikipediassa ironia määritellään seuraavasti: ”Ironia on ilmaisumuoto, jossa todellinen merkitys ja...
Milloin eurot tuli Suomeen? 109603 27.8.2013 Euro otettiin Suomessa käyttöön tilivaluuttana 1. tammikuuta 1999 ja käteisvaluuttana 1. tammikuuta 2002. Lähteet: http://ec.europa.eu/economy_finance/euro/index_fi.htm http://fi.wikipedia.org/wiki/Euro
Miten tilavuus lasketaan? Paljonko täytyisi ostaa multaa perennapenkkiin? Mitat suorakaiteen muotoiseen perennapenkkiin ovat 1*2 metriä, ympyrän muotoiseen… 93377 10.4.2008 Suorakaiteen tilavuus: pituus * leveys * korkeus Kolmion tilavuus sivu: * sivu * korkeus / 2 Ympyrän tilavuus: π * ympyrän säde² * korkeus. Tilavuuden laskemisesta lisää esimerkiksi osoitteessa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tilavuus. Antamillasi mitoilla sain omien laskelmieni mukaan seuraavanlaiset perennapenkkien tilavuudet: suorakaide 1 m³, kolmio noin 1,5 m³, ympyrä 1 m³. Yhden kuutiometrin tilavuus on 1000 litraa. Suosittelen kuitenkin, että käytätte näitä tietoja viitteellisinä ja kysytte asiasta vielä tarkemmin alan asiantuntijoilta. Esimerkiksi Viherpiha lehden verkkosivuilla on ”Viherpiha vastaa” palvelu, jossa voi saada asiantuntijoilta vastauksia. http://www.viherpiha.fi/
Mikä on Peppi Pitkätossun hevosen nimi?? 88738 13.8.2002 Moni muukin on pohtinut asiaa: Helsingin Sanomien Torsti vastasi kysyjälle Pepin hevosen nimen olevan Pikku-Ukko eli Lilla Gubben. Torstin vastausta täydensi kielenkääntäjä Ulla Hillu: "Pepin hevosen nimi Lilla Gubben on Ruotsissa hellittelynimi, jota vanhemmat käyttävät pojistaan, vaimot miehistään ja lapset lemmikeistään. Lilla Gumman -nimitystä taas käytetään naispuolisista rakkaista. Suomen kielestä valitettavasti puuttuu tämän hienon ilmaisun hyvä vastine. Lähimmäksi osuu ehkä heppaseni, ukko-kulta ja poikaseni". Pirkanmaan kirjasto-kissa on vastannut tähän kysymykseen Tampereen kaupunginkirjaston sivuilla. "Kirjoissa hevosella ei ole lainkaan nimeä. Elokuvissa Peppi kutsuu hevostaan leikkisästi Pikku-Ukoksi." http://www.tampere.fi/...
Kumpi on oikein: "Hyvää Joulua!" vai "Hyvää joulua!" ? Eli kirjoitetaanko joulua isolla (Hyvää Joulua!) vai pienellä (Hyvää joulua!) ? 77702 22.12.2008 Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa ja neuvotaan käyttämään muotoa: Hyvää joulua (ja onnellista uutta vuotta!), mutta paljonhan esimerkiksi joulukorteissa näkee käytettävän isoa alkukirjainta; ei se varmaan aivan väärin ole. Tässä nosto Kielitoimiston ohjepankista, https://www.kotus.fi/kielitieto/yleiskieli_ja_sen_huoltaminen/nostoja_k…
Mitä tarkoittaa teoreettinen viitekehys? Mistä/kenen toimesta se muodostuu? Millä perustein tietty viitekehys valikoituu tutkimukselle? Kiitos! 75025 5.10.2011 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys tarkoittaa näkökulmaa, josta tutkimuksen aihetta tarkastellaan. Siihen kuuluu perehtyminen aikaisempaan aihetta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen, keskeisten käsitteiden määritteleminen ja tutkimuksessa käytettävän lähestymistavan valitseminen ja avaaminen lukijalle. Teoreettinen viitekehtys on siis ikään kuin punainen lanka, joka ohjaa tutkimusta ja toisaalta suhteuttaa sen muuhun oman tieteenalansa tutkimukseen. Ennen kaikkea se vastaa siihen kysymykseen, mitä näkökulmaa nimenomaan tässä tutkimuksessa käytetään. Teoreettisen viitekehyksen valinta on yksi tutkimuksen tekijän keskeisistä työvaiheista. Se seuraa yleensä heti tutkimuksen aiheen valintaa. Yleinen perehtyminen aiheeseen, alan teoriaan ja...
Mitä tarkoittaa koiranäyttelyissä Eri, Eh,H,T,HYL ja EVA 74336 12.12.2004 Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry on julkaissut kotisivuillaan ( http://www.kennelliitto.fi ) tietoa koiranäyttelyn kulusta (https://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/koiranayttelyt/koiranaytt…) Kysymäsi lyhenteet ovat koirien laatuarvostelusta. Tässä suora lainaus näyttelysäännöistä: Koirat arvostellaan luokittain näyttelysäännön mukaisessa järjestyksessä. Koirista annetaan kirjallinen laatuarvostelu ja laatumainintaa osoittava palkintonauha. Laatuarvostelussa annetaan niin monta eri laatumainintaa, kuin koirien laatu edellyttää. Laatumaininnat: Tuomarin antaman laatuarvostelun tulee vastata seuraavia määritelmiä: ERINOMAINEN (sertifikaatin arvoinen) voidaan antaa koiralle, joka on hyvin lähellä rotumääritelmän ihannetta...
Lähettäisitkö hyvän ja yksinkertaisen perunkirjoitus (lomake) mallin nettiosoitteen. Olemme tekemässä perunkirjoitusta pikapuoliin, kiitos! 68610 7.8.2006 Perukirjamalleja on koottu Makupalat.fi:n https://www.makupalat.fi/fi/search/node/perunkirjoitus Ohjeita https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/perinto/nain-perukirja-tehdaan-ot… Esimerkiksi seuraavissa kirjoissa annetaan neuvoja perunkirjoitusta varten: Puronen, Pertti: Näin teet perukirjan itse, (5.uud.p., 2013) ja Aarnio, Aulis: Perunkirjoitusopas, (6.uud.p., 2000) . Seuraavissa asiakirjamallikirjoissa on hyvät esimerkit: Asiakirjamallit, Petri Järvensivu - Jussi Kalliala - Pekka Kolppanen - Kalle Kyläkallio - Mari Lampenius - Heikki Uotila. Alma Talent 2018 (up) ja Juridiset asiakirjamallit , Mikko Erkkilä - Johanna Ojala - Päivi Räike. Edita 2010 (3., uudistettu painos)
Kuka on serkku, pikkuserkku ja niin edelleen. Miten jatkuu sukulaissuhteet nimitykset serkkujen kohdalla. 67975 16.7.2014 Sisarusten lapset ovat serkkuja keskenään, serkkujen lapset pikkuserkkuja keskenään. Pikkuserkuista käytetään myös nimitystä toiset serkut. Sen jälkeen tulevat kolmannet serkut, neljännet serkut jne. Esimerkkinä tästä vaikkapa kahdestoista serkku: http://www.ilkka.fi/arki-ja-el%C3%A4m%C3%A4/suku-on-arkielamaa-paljon-l… Tuomas Salste on tehnyt kaavion sukulaisten nimityksistä http://www.tuomas.salste.net/suku/sukulaiset.pdf samoin Päivi Aalto http://koti.mbnet.fi/~nimue/images/sukulaissuhteet.gif Kielikello-lehdessä on julkaistu Eeva Tuomisen artikkeli Orpanasta kusiiniin - serkun nimitykset Suomen murteissa: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=265 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on ennenkin kysytty...
Kuinka jatkuu serkku, pikkuserkku jne. Haluaisin tietää mitkä ovat seuraavat sukulaissuhteet serkun ja pikkuserkun jälkeen. 61708 25.6.2008 Pikkuserkkujen lasten sukulaisuussuhteesta keskenään on Wikipedian mukaan ainakin sukututkimuksessa käytössä kolmannen polven serkku ja siitä eteenpäin neljännen polven, viidennen polven jne. Kansanomaisessa käytössä ovat sanat sokeriserkku, sirpaleserkku ja kääpiöserkku. Kielikello 2/95 kertoo, että sokeriserkku sanaa käytetään eri puolilla Suomea vähän eri merkityksissä. Jossain se tarkoittaa juuri pikkuserkkujen lapsia ja jossain taas pikkuserkkua kaukaisempia sukulaisia yleensä. Sanaa voidaan käyttää myös avioliiton kautta sukuun tulleista. Artikkeli mainitsee sokeriserkkujen jälkeen vielä harvinaisina termeinä mesi- ja hunajaserkut.
Mitkä ovat perunkirjoituksen "uskotun miehen" kelpoisuus, tehtävät ja vastuu? 59349 9.1.2007 Perunkirjoitusvelvollisten on valittava perunkirjoitusta varten kaksi uskottua miestä, jotka arvioivat omaisuuden arvon ja merkitsevät sen perukirjaan. Heille ei ole laissa asetettu pätevyys- tai esteettömyysvaatimuksia. Perunkirjoitus kannattaa kuitenkin teettää ammattitaitoisilla henkilöillä: heidän tulisi osata arvioida varallisuutta objektiivisesti eikä ole hyvä, jos he ovat jäävejä, koska jälkeenpäin voidaan arvioida perukirjaa jääviyden perusteella epäluotettavaksi. Osaamattomasta toiminnasta saattaa aiheutua ongelmia omaisuutta myytäessä. Jos perukirja on laadittu ammattitaidottomasti , osakkaat voivat joutua maksamaan turhan suuria perintöveroja. Tiedot pesän varoista ja veloista antaa pesänilmoittaja. Hän on se osakas, joka...
Mikähän on E. Leinon runo, jossa sanotaan "Elämä on kaunis ja hyvä sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille", ainakin melkein noin sanotaan. Kiitos 55840 28.5.2004 Tämä ei taida olla ihan Leinoa, vaan uudemman polven runoilija/sanoittaja Vexi Salmi on tämän runon takana. Salmen sanoituksen ensimmäinen säkeistö alkaa näin: Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus. Laulun nimi on Maailma on kaunis, ja sanat kokonaisuudessaan löytyvät mm. teoksista: Sanojen takana Vexi Salmi : 80 laulua Veikko Salmen sanoihin (1997) ISBN 951-757-390-1 Sydämeni laulut, 2000 ISBN 951-1-16114-8 Laulun on säveltänyt Kassu Halonen, ja ainakin Irwin Goodman ja Vesa-Matti Loiri ovat sen levyttäneet.
Mistä löytyisi malli (mieluiten netistä) avoparin keskinäiseen testamenttiin, jossa kumpikin testamenttaa mahdollisen kuolemantapauksen varalta kaiken jälkeen… 55738 17.9.2007 Keskinäisen testamentin voivat tehdä aviopuolisot, avoliitossa elävät, sisarukset tai ketkä tahansa henkilöt. Keskinäisellä testamentilla sen tekijät voivat määrätä toisilleen omaisuutensa. Lisätietoja on esimerkiksi Makupalat.fi:n kootut neuvot: https://www.makupalat.fi/fi/search/node/testamentti%20AND%20asiakirjat Veronmaksajat, https://www.veronmaksajat.fi/Perinto-ja-lahja/testamentti/ Suurin osa netistäkin löytyvistä testamenttimalleista on maksullisia, Suomen Lakiopas sisältää joitakin malleja, http://www.lakiopas.com/asiakirjamallit/#testamentti Yle on jossain yhteydessä koonnut malleja, http://yle.fi/progressive/pdf/olotila/testamenttiesimerkkeja.pdf Kotilieden artikkelissa on neuvoja, https://kotiliesi.fi/jutut/ihmiset-ilmiot/nain...
Mikä on Suomen virallinen aikavyöhyke? UTC+2 näyttäisi olevan virallisin tieto, mutta sitten tämä kesä/talviaika tuppaa sekoittamaan pakkaa. 55044 12.9.2012 UTC eli koordinoitu yleisaika ei siirry kesäaikaan, joten talvi- eli normaaliajan vallitessa Suomen aikavyöhyke on UTC+2 ja kesäaikana UTC+3. Ks. esim. Finavian sivut: https://ais.fi/ais/vfr/gen_fi/karttamerkit_ja_lyhenteet.html Aikavyöhyketieoa Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aikavy%C3%B6hyke
Sukulaissuhteet: Haluaisin saada tietoa sukulaissuhteista. Esim:Kuka on setä, kenelle? Kuka on eno, kenelle? Kuka on täti, kenelle? Kuka on… 51624 28.8.2001 Otavan Suuressa Ensyklopediassa, osa 16, 1980, s. 6503, on sukulaissanasto, jossa sukulaissuhdetta ilmaisevat sanat on määritelty seuraavasti: setä on isän veli, eno on äidin veli, täti on äidin tai isän sisar, serkukset ovat sisarusten lapsia, pikkuserkukset ovat serkkujen lapsia, lanko on puolison veli tai sisaren (tai puolison sisaren) mies, käly on puolison sisar tai veljen (tai puolison veljen) vaimo, kyty on miehen veli, nato on miehen sisar, vävy on tyttären mies, miniä on pojan vaimo, anoppi on puolison äiti ja appi on puolison isä.
Voisinko saada mallin perinnönjakokirjasta, joko netistä tai tiedon, mistä kirjasta sellainen löytyisi. 51338 14.11.2008 Malli perinnönjakoasiakirjaan ja muihinkin asiakirjoihin löytyy esimerkiksi täältä: http://www.lakiopas.com/asiakirjamallit/
Mitä tarkoittaa kapitalismi? mielellään hyvin selkeästi selitettynä. tiedän että se on/liittyy talouteen jne, mutta miten se pelkistettynä toimii ja miks… 49144 8.8.2013 Kielitoimiston sanakirja (2012) selittää kapitalismi sanan seuraavalla tavalla: Kapitalismi on talousjärjestelmä, jossa tuotantovälineet kuten tehtaat ja koneet ovat yksityisten omistuksessa. Kapitalistinen järjestelmä on pääomavaltainen järjestelmä, eli se perustuu rahan valtaan. Kapitalismin vastakohta on yhteisomistukseen perustuva sosialismi. Kapitalistisessa järjestelmässä tuotantovälineet eivät siis ole valtionomistuksessa. Valtion rooli on pienempi yhteiskunnassa, mikä saattaa näkyä myös alhaisempana verotuksena. Rahanvalta ja kapitalismi liitetään usein myös huonoihin työntekijöiden oikeuksiin, ja muun muassa ammattiyhdistysten toiminta tai vaikutus voi olla rajallisempaa. Kapitalistisen järjestelmän kriitikoiden mukaan...
Hellaakoski on runoillut "tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki." Onko kukaan kirjoittanut runoa: "ken latua kulkee ladun on vanki, vapaa on vain… 48220 7.1.2011 Hei! Jos menet googleen ja laitat hakusoiksi Ken latua kulkee, saat tukun vastauksia ja eri versioita runosta. En oikein usko, että kukaan lyyrikko olisi plagioinut näin selkeästi toista runoilijaa. Eräässä blogissa runon väitettiin olevan V. A. Koskenniemen (ken latua kulkee), mutta joku oli vastannut siihen ja korjannut lyyrikoksi Hellaaniemen. Runon sanoma on toisella rivillä - vapaa on vain umpihanki. Helposti on alkanut muistaa ensimmäisen rivin alkavan ladulla eikä tiellä ja virhe on kertautunut ihmiseltä toiselle. Luulen, että ainoa oikea runo on Hellaakosken Ken latua kulkee, ladun on vanki. Runo löytyy kokoelmasta Huojuvat keulat, 1947.