Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko kirjasto julkinen paikka? Saako kirjastossa livestriimata esim tiktokkiin? On ollut useita tapauksia kirjastoissa pääkaupunkiseudulla joissa on kielletty… 652 Kirjasto on julkista tilaa, jossa kuvaaminen on sallittua. On hyvän tavan mukaista kysyä lupaa kuvaamiseen, mikäli kuvassa esiintyy ihmisiä. Alaikäisten kuvaamiseen lupa on kysyttävä vanhemmilta. Kuvaaminen ei saa häiritä kirjaston normaalia elämää eikä asiakkaiden työskentelyä. En tiedä, miksi sinulta on kirjastossa kielletty kuvaus.  Esimerkiksi Oodissa kuvaukset on kielletty lasten alueella. Kyse on silloin lasten yksisyisyyden suojelusta. Lasten alueilla kuvaaminen voidaan muuallakin kieltää.  Lasten ja muiden haavoittuvassa olevien oikeus suojaan ylittää yleisen sananvapauden tai kuvausoikeuden.  Kyse on voinut olla myös siitä, että joku kirjaston asiakas on kokenut striimaamisesi häiritseväksi ja pyytänyt...
Mistä teoksesta löytyy Henry Scott Hollandin runo, joka alkaa sanoilla: "Kuolemaa ei ole. Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen..." Runon nimi saattaa olla … 651 Valitettavasti emme löytäneet teosta, jossa kyseinen runo olisi. Katsoimme  https://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/, josta näkyy käännösrunoja. Vaskin runoteoksia on myös hyvin avattu sisällön suhteen, mutta Hollandilta ei tullut yhtään osumaa. Netistä runo löytyy, mutta ei kääntäjää eikä teosta. Myöskään Fennicasta ei löytynyt tekijältä mitään suomenkielistä.   
Osaisitteko sanoa, miten on suomennettu Astrid Lindgrenin Marikki-kirjojen Liisan käyttämä sana "apselut"? Se esiintyy esim. Liisan repliikissä "Du är inte… 651 Astrid Lindgrenin lastenkirjassa Marikki (Madicken) kyseinen kohta on suomennettu seuraavasti: "Sinä olet ihan hassu, sanoo Liisa, sinä olet ihan hassu." Sitaatti on teoksen kolmannesta luvusta Marikki ja Liisa huviretkellä kohtauksesta, jossa Marikki haluaa lentää isän sateenvarjolla. Marikki-teoksen on suomentanut Laila Järvinen vuonna 1962. Apselut-sanalle ei siis ole löytynyt käännöstä, jossa olisi sanan hauska lapsenomainen väännös sanasta absolut. Astrid Lindgren: Meidän Marikki (sisältää teokset Marikki ja Merikka ja KesäkummunTuikku, 1986, s.46)
Minulla on Valaisinpajan kattovalaisin, jossa tyyppi 2307-1. Kuka on kyseisen kattovalaisimen suunnittelija? 651 Valitettavasti en onnistunut selvittämään kysymäsi valaisimen suunnittelijaa. Valaisinpaja oy on vuonna 1967 perustettu design-valaisimia tuottava yritys. Se valmisti mm. Artekin valaisimia vuosina 1975-1997. Vuonna 1998 Valaisinpajan nimeksi vaihtui Cariitti. Voisit tiedustella asiaa Cariitista. Yhteystiedot löytyvät yrityksen sivulta.Lähteenä on käytetty kirjaa Anna-Kaisa Huusko ja Pekka Järveläinen: Suomalaisia valaisimia (2012) ja Suomen Yrittäjien yrityshakemistoa. 
Onko kirjastossa suomenkielistä NLP-menetelmää käsittelevää kirjaa ? 651 Katso pääkaupunkiseudun kirjastojen Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi valitsemalla kohta "asiasana" ja kirjoita asiasanaksi "NLP". Hakutuloksena saat 40 teosta, jotka tosin kaikki eivät ole suomenkielisiä, mutta kyllä niitäkin siellä on. Tässä muutama esimerkki: Toivonen, Veli-Matti: Aika muovailuvahana NLP ja henkilökohtaisen ajan rakenne, 1999; Grönfors, Terttu: Mitä on NLP, 1997 ja NLP mielikirja. Osa: 2, Monessa mielessä, 1997.
Mistä virtuaalikirjastosta löydän tíetoa kulttuuritutkimuksesta? 651 1.Agricolasta (historiaverkko) löydät aiheesta aika paljon tietoa. Hakusivun internet-osoite on : http://www.utu.fi/agricola/haku.html Kirjoita hakusanaksi kulttuurintutkimus. 2.Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Makupalat-palvelusta kulttuurilinkit löytyvät osoitteesta: http://www.htk.fi/kirjasto/kulttu.htm 3.Kannattaa käydä tutustumassa myös Monikulttuurisen kirjaston kulttuuriaiheisiin linkkeihin sivulta http://www.lib.hel.fi/mcl/culture-fin.htm
Sodankäynnin taitoja, Sun Tzun?En löydä kyseistä kirjaa? 651 Etsit ilmeisesti tätä kirjaa: Sun Tzu Sodankäynnin taito / [esipuhe: Wolf H. Halsti]. - 2. p. - Helsinki : Tietosanoma, 1990 152 s. : kartt. ; 22 cm Suomennos perustuu englanninkieliseen käännökseen: The art of war / toim. ja englannintanut Samuel B. Griffith. - 3. p. 1992. - 4. p. 1995. - 5.-6. p. 1998 ISBN 951-885-040-2 Kirjan ensimmäinen suom. p. on vuodelta 1982 ja sen on kustantanut Love kirjat. ISBN 951-835-054-X
Millä nimellä on suomennettu G.Eliotin teos "Middlemarch" ? 651 Kyseinen teos on suomennettunakin nimeltään Middlemarch.
Mitä uusia kirjoja teiltä löytyy verkko-opetuksesta(vuodesta 2002 lähtien)? 651 Meidän kokoelmastamme löytyvät nämä: Alamäki, Ari: eLearning: osaamisen kehittämisen digitaaliset keinot, 2002 - Kalliala, Eija: Verkko-opettamisen käsikirja, 2002 - Verkkopedagogiikan kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa ja työssäoppimisessa: Diana-toimintamalli toim. Helena Aarnio et al, 2002 - Meisalo, Veijo:Modernit oppimisympäristöt, 2. uud. laitos 2003 - Korhonen, Vesa: Oppijana verkossa: aikuisopiskelijan oppimiseen suuntautuminen ja oppimiskokemukset verkkopohjaisessa oppimisympäristössä. Väitösk. Tampere 2003 - Oppimisen ohjaus verkossa toim. Janne Matikainen, 2003. - Kirjojen saatavuuden ja lisätietoja voit tarkistaa Aurora-tietokannastamme http://www.rovaniemi.fi/aurora
Haluaisin tietoa kuumailmapallolennoista yleensä, historiasta, erilaisista lennoista ym. Esimerkiksi onko Mitä-Miss-Milloin -kirjoissa tietoa? Minulla on… 651 Asiasta löytyy jonkin verran kirjallisuutta Piki-verkkokirjaston kautta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?/ Asiasanaksi kannattaa laittaa kuumailmapallot, aineiston kohdalle ruksi "ei lasten aineistoa" ja vielä kirjallisuudenlajin kohdalle "vain tietokirjallisuus"; näin saa 10 teosta, jotka löytyvät jostakin Piki-kirjastosta, näytöltä voi tarkastella myös kunkin teoksen saatavuutta. Kirjastojen työasemilla on lisäksi käytössä artikkelitietokannat Aleksi ja Arto, niissä on lehti- ja kausijulkaisuartikkeleita. Aleksi antaa asiasanalla kuumailmapallot peräti 43 artikkelia ja Arto taas 26 artikkelia.
Saisinko tunnusluvun millä voisin uusia lainoja kotona koneelta? 651 Salasanan saa tietoturvallisuussyistä vain käymällä henkilökohtaisesti kirjastossa ja esittämällä henkilöllisyystodistuksen. Salasanaa ei voida antaa sähköpostitse tai puhelimitse. Voit uusia Hämeenlinnan seudun kirjastojen lainat kirjaston aukioloaikana myös puhelimitse, puh. 03-621 2612 kunnes ehdit käydä kirjastossa hakemassa salasanan.
Toivoisin vinkkejä suomen- ja englanninkielisistä sanakirjoista ja sanastoista, jotka keskittyvät kristinuskoon. 651 Aloittakaa haku esim. linkkikirjastosta osoite http://www.kirjastot.fi/fi-FI/linkkikirjasto/. Uskontoon liittyvät linkit löytyvät luokasta 2. Erikoisesti suositeltava on 'Teologinen sanakirja', joka on ilmestynyt alkuaan kirjana (tekijä: Seppo A. Teinonen).
Mistä saan tietoa Gwen Stefanista ja hänen tähänastisesta elämästään Suomenksi? 651 Gwen Stefanista saat nopeimmin tietoa suomenkielisestä Wikipediasta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Gwen_Stefani
Lähetin vähän aikaa sitten kysymyksen lakimiehestä voitteko vielä katsoa löytyykö kirjaa jonka on kirjoittanut Urpo Kangas kirjan nimi Suomen nimioikeus (en… 651 Kirja on Kangas, Urpo. Suomen nimioikeus : lyhyt oppimäärä / Urpo Kangas. Helsinki : Lakimiesliiton kustannus, 1998 (Jyväskylä : Gummerus) VIII, 197, [1] s. ; 21 cm. Saatavuus pääkaupunkiseudun kunnallisista kirjastoista (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) selviää sivulta http://www.helmet.fi/ . Haun voi suorittaa esim. kirjan nimen mukaan. Kirjan voi tilata kaikkiin pääkaupunkiseudun kirjastojen toimipisteisiin, tilausmaksu 50 senttiä. Muita hyödyllisiä nettisivuja: http://www.om.fi/1018.htm http://www.maistraatti.fi/ http://www.genealogia.fi/st/2000-2-11.htm
Olisin kiinnostunut tietämään milloin olikaan Pasilan pääkirjastossa internetin ohjeiden kertausta, nyt tammikuussa se oli? 651 Pasilan kirjastossa järjestettävä Internetin perusteiden tehokertaus on tiistaina 26.1 ja torstaina 28.1 klo 13-15. Ilmoittautua voi paikan päällä kirjastossa tai puhelimitse 09-310 85 001. Opetuspaikkana on Oppisoppi, kirjaston 2. krs. Tietoa muista kursseista löytyy tältä sivulta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/tietotekniikkakurssit/ . Tiedot Helsingin kaupunginkirjaston eri toimipisteiden kursseista on koottu tälle sivulle http://www.lib.hel.fi/fi-FI/asiakasopastukset/ .
Löytyisikö tietoa, onko John Godfrey Saxen runo 'The Blind Men and the Elephant' käännetty suomeksi? Kiitos! 651 Valitettavasti en löytänyt vastausta kysymykseesi, en edes muilta Suomen kollegoilta kysymällä.
En onnistunut löytämään matkaopasta (Top 10 tms.) kohteesta Malaga. Jotain Andalusiaa kokonaisuudessaan koskevia kirjoja löytyi. Mikä hakusana matkaoppaille… 651 Vanamo-kirjastoissa ei valitettavasti ole matkaoppaita pelkästään Malagasta. Laitan asiasta tiedon hankintaosastollemme, yritämme hankkia vaikkapa englanninkielisiä. Hakusanaksi kannattaa kirjoittaa ihan se kaupunki tai alue, josta haluaa kirjallisuutta. Tuoreimmissa kirjastoon hankituissa matkaoppaissa on asiasanoiksi varsin kattavasti laitettu ne alueet, joita kukin kirja käsittelee. Paikannimet voi kirjoittaa niiden suomalaisessa muodossa, esim. sanalla Andalusia löytyvät myös englanninkieliset Andalucia -oppaat.
Etsin suomalaisesta kaunokirjallisuudesta kirjoja, joissa on lakkokuvauksia. 651 Lakkokuvauksia löytyy esimerkiksi seuraavista suomalaisista kaunokirjallisista teoksista: Merenmaa, Martti: Laiva on lastattu (WSOY, 1934) Pekkanen, Toivo: Isänmaan ranta (WSOY, 1937) Turtiainen, Arvo: Rautakourat : kertomus eräästä lakosta (Kiila, 1938) Rintala Paavo: Lakko (Otava, 1956) Tapio, Marko: Arktinen hysteria 1, Vuoden 1939 ensilumi (WSOY, 1967) Tapio, Marko: Arktinen hysteria 2, Sano todella rakastatko minua (WSOY, 1968) Pennanen, Eila: Koreuden tähden (WSOY, 1972) Paronen, Samuli: Kortteeri (Otava, 1974) Pusa, Juhani: Suolan maku (Kirjayhtymä, 1981) Päätalo, Kalle: Hyvästi , Iijoki (Gummerus, 1995) Luoma, Heikki: Kuparitaivas (WSOY, 1996) Jääskeläinen, Seppo: Kulmat (Otava, 1999) Koskinen, Juha-Pekka: Punainen talvi (2010)...
Ei kelpaa mihinkään, jos kelpaa vain itselleen. Mitä tämä Voltairen lause tarkoittaa? 651 Voltairen ajatuksen ” Ei kelpaa mihinkään, jos kelpaa vain itselleen” selvittämiseksi tarvittaisiin Voltaire-tutkijan apua. Seuraava vastaus koottiin kirjastonhoitajien yhteistyönä. Sitaatti löytyy Voltairen tekstistä Septieme discours sur la vraie vertu, todellista hyveestä. https://books.google.fi/books?id=ayoHAAAAQAAJ&pg=PA60&lpg=PA60&dq=Septi… Siinä käsitellään uskonnollista kieltäymystä ja erakkoutta tai eristäytymistä. Siitä huolimatta, että on hyvä keskittyä uskonnollisiin ajatuksiin ja on hyödyksi itselleen, on kuitenkin parempi olla hyödyksi myös muille. Samassa yhteydessä Voltaire siteeraa "rakastakaa jumalaa, mutta rakastakaa myös kuolevaisia". Ja edelleen: valistusaatteeseen kuuluu ajatus siitä, että ihmisen on...
Jumalassa on mun apuni 651 Laulun nuotit ja sanat löytyvät kokoelmasta: Hyvä on tuoda kiitosta :kiitos-, rukous-, ylistys- ja palvontalauluja 4 /toimittanut Jarmo Saloranta. Nuotti löytyy Turun musiikkikirjastosta.