Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on Pyynikin näkötornin vieressä oleva pieni punainen puurakennus? 612 Tampereen kaupungin tilapalvelujen mukaan rakennus on Tampereen kaupungin omistama ja asumiskäytössä, tällä hetkellä siinä asuu yksityishenkilö vuokralla. Rakennus on ollut olemassa jo ennen nykyistä graniittista näkötornia, joka valmistui vuonna 1929. Pyynikin näkötornin vaiheista voi lukea Anne Volasen artikkeleista Tammerkoski-lehdestä. "Harjuteitä ja maisemia" -artikkelin mukaan ensimmäisen näkötornin rakentamisen valmistelu alkoi marraskuussa 1887. Tornin kupeeseen suunniteltiin torninhoitajan asuntoa ja keittiörakennusta ja suunnitelma myös toteutui, sillä myöhemmin todetaan, että "torni ja sen vieressä oleva vahtimestarin tupa keittiöineen oli tullut maksamaan 4500 markkaa". Onko kysymyksessä juuri tuo punainen puurakennus,...
Miksi kovasta iskusta, esimerkiksi läpsäytyksesta, jää ihoon merkki? 233 Terveyskirjasto kertoo iskun vaikutuksesta näin: "isku kehoon, raajoihin tai päähän aiheuttaa iskun kovuudesta ja osumapaikasta riippuen eriasteisesti kudosten vaurioitumista. Ihon alla oleva rasva- ja usein myös lihaskerros vaimentavat iskun voimaa mutta puristuvat samalla kokoon ja soluja rikkoutuu. Myös iskukohdassa kulkevat pienet verisuonet vaurioituvat ja verta vuotaa kudoksiin aiheuttaen kudoksen sisäisen veripahkan tai ihonalaisen mustelman." Lisää tietoa Terveyskirjastosta: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00237 
Minä kiinnostan viulun soittamisesta ja haluan tietää miten voin aloittaa , saanko teistä palvelua?, ja mikä sen hinta? 263 Kirjastoissa ei ole soitonopetusta. Vantaalla toimii useita musiikkikouluja, joista osassa on opetusta myös aikuisille. Alla linkki Vantaan kaupungin sivuilla, joilla esitellään musiikkikouluja ja -opistoja: https://www.vantaa.fi/vapaa-aika/taiteen_perusopetus/taiteen_perusoppil… Helmet-kirjastoissa on asiakkaiden käytössä Rockway-musiikkikoulu, jonka verkkokurssien avulla voi itsekseen harjoitella soittamista tai laulamista, mutta näihin kursseihin ei kuulu viulunsoiton kurssia. Täältä tietoa Rockwaysta: https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Verkkokurssit/Opiskele_soittoa_ja…;  
Onko Suomessa puuvilla -tai pellavapeltoja maaseudulla? 1838 Puuvillaa ei viljellä Suomessa juuri lainkaan. Puuvilla tarvitsee kasvaakseen kosteamman ja lämpimämmän ilmaston sekä pidemmän kasvukauden kuin mitä Suomessa on. Eniten puuvillaa viljellään Yhdysvalloissa, Kiinassa, Pakistanissa ja Uzbekistanissa. Pellavaa sen sijaan on viljelty Suomessa jo 1500-luvulta alkaen. Pellavasta saadaan kankaisiin käytettävää kuitua, mutta sitä viljellään myös siitä pellavaöljyn takia. Pellavan viljelyala suomessa tällä hetkellä on noin 3000 hehtaaria. Se ei ole kovinkaan paljon, sillä vielä 1930-luvulla pellavan viljelyala oli noin 40 000 hehtaaria. Kuitupellava | Farmit muutte_4eb0058_ljypellavan_viljelyopas_11_2010_final_ID_5368.pdf (vyr.fi) Puuvillakasvi - puuvilla.info
Ukonilmoilla näkee usein komeita salamoita. Onko mahdollista valjastaa niitä sähkön tuottoon ja onko jossain sitä tehty? Jos, niin miten? 351 Salaman sähkövirta ei nykyoloissa ole teknisesti eikä taloudellisesti järkevästi hyödynnettävissä. Kokeiluja on tehty ainakin Yhdysvalloissa v. 2007, mutta tulokset eivät olleet lupaavia.  Salama sisältää erittäin paljon energiaa, mutta sen valtava hetkellisen virran määrä on suuri haaste teknisille laitteistoille. Lisäksi pääosa energiasta haihtuu salamakanavan eli salaman iskureitin kuumenemisena. Ei myöskään ole ennakoitavissa mihin salama iskee, joten hyvin korkeita mastoja tarvittaisiin tiheä verkosto. Sellaisen rakentaminen ja huoltaminen olisi taloudellisesti erittäin kallista epävarmoihin mahdollisiin tuottoihin suhteutettuna.  Aiheesta suomeksi: https://www.helen.fi/asiakaspalvelu/...
Haluaisin tietää koska sana donitsi on tullut Suomen kieleen. Itse muistan kuulleeni sen jo lapsuudessani 60- ja/tai 70-luvulla. Nyt minulle väitetään, että se… 747 Donitsi on lainasana englannin kielen sanoista "doughnut" ja "donut". Sana on tullut englannin kieleen 1800-luvulla ja vakiintunut tarkoittamaan nykyisenkaltaista donitsia 1900-luvun alussa. Suomessa donitsi-sanaa on käytetty vanhoissa sanomalehti-ilmoituksissa jo vuonna 1913. Löysin Rauman lehdestä (20.12.1913) mainoksen, jossa Rauman Osuuskaupan leipomo mainostaa "Kahvileipää, joista uutuuksina mainittakoon Tösselinkakkuja, Pormestarinkiekuja, Marspullia, Herkkuhuulia, Norjanpituksia, Haikaranpesiä, Donitsia, jne.": https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1284201?term=Doni… 1930-luvulla sanaa esiintyy jo paljon eli se on siinä vaiheessa jo vakiintunut yleisessä kielenkäytössä: https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query...
Hiljaisuusretriittejä etsiessäni törmään jatkuvasti ongelmaan, että ne vaikuttavat olevan tarkoitettu uskovaisille. Löytyykö ei-uskovaisille mitään? 525 Uskonnottomia retriittejä näyttäisivät olevan esim. seuraavat: - https://mielenpaalla.fi/mika_on_retriitti/ - https://www.unelmaitsesta.fi/unelma-itsesta-valmennukset/unelma-itsesta… - https://www.hiljainenmieli.fi/retriitit-ja-ryhmavalmennukset/ - https://www.mindatwork.fi/mindfulness/mindfulness-retriitti/ Haulla "ei uskonnollinen hiljaisuuden retriitti" löytyy varmasti muitakin.
Ylen tekstitv Tiesää s. 411. Missähän tiesään asema on Lahdessa, Tie 4? Virallinen asema Sopenkorvessa. Kuitenkin näillä lämpötilaerot useita asteita ( mm… 183   Tarkemmat tiedot kelikameroista löytyvät sivulta https://www.kelikamerat.info/ ”Kelikameroiden kuvat päivittyvät automaattisesti noin 30-60 min. välein. Huomaathan että joskus joidenkin kelikameroiden kuva ei päivity teknisistä tai muista ominaisuuksista johtuen. Voit tarkastella kelikameroiden kuvia noin vuorokauden ajalta taaksepäin.” Sivuston kartalla näkyvät myös Lahdessa sijaitsevien kelikameroiden paikat. https://www.kelikamerat.info/kelikamerat/P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4me/Lahti https://www.kelikamerat.info/kelikamerat/P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4me  
”Haukkaa kakkoo kans muikkupää, äläkä pelkkää piimää jua,” Mistähän sanonta on peräisin? Vesilahdella 20-luvulla syntynyt appiukko toisinaan aterioilla… 698 Kirjasta ”Wesilahti veistelee : kaskuja ja sananlaskuja. 2” (Vesilahden museoyhdistys, 2000, s. 101) löysin saman sanonnan toisinnon: "Haukkaa kakkoo kans, senkin muikulipää, äläkä kaikkee maitoo juo." Selailin joitakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS, https://www.finlit.fi/fi) julkaisemia sananlaskukokoelmia, mutta niistä en tätä sanontaa löytänyt. Koska kysymys on todennäköisesti arkistoaineistosta, kysyin asiaa SKS:n asiantuntijoilta (https://kysy.finlit.fi/web/questions). Kotimaisten kielten keskuksen sananparsikorpuksesta löytyi sanonnasta erilaisia versioita, esim. ”Haukkaa sitä leipää leveämmälti äläkä sitä piimää niin römistä.” ”Haukkaa kakkua kanssa, pitkänokka, että et kaikkea piimää ryyppää, sanoi lapsi muinoin...
Suomen vähäkalorisimmat jäätelöt? Tulee syötyä kesällä paljon. 285 Ihan uutta selvitystä ei löytynyt, mutta viisi vuotta vanhan vertailun on julkaissut mtv-uutiset (22.5.2016): Jäätelöaltaan vähäkalorisimmat herkut – kevyin tuote vain 26 kilokaloria! - MTVuutiset.fi
Mikä örkki kyseessä? 562 Kuva on hieman epätarkka, mutta kyseessä voisi olla seitsenpistepirkon toukka. Musta toukka on aikuisena kooltaan 5 - 8 mm, ja sen etu- ja takapäissä on molemmissa yleensä neljä oranssia täplää. Myös muiden leppäpirkkojen kuten viisipiste- ja harlekiinipistepirkkojen toukat ovat musta-oransseja. Lähde: Luoto, L. & Luoto, H. Ötökät lähiluonnossa. Readme.fi. 2021. s.200. Lisää leppäpirkoista: https://www.otokkatieto.fi/cat?id=39    
Minua häiritsee, kun en ole löytänyt tätä mistään. Mikähän mahtoi olla 2000-luvun alussa tv:stä tullut ruotsinkielinen piirretty, jossa seikkailivat kaksi… 158 Voisiko se olla Eric Hillin kirjaan perustuva piirretty, koirahahmosta nimeltään Tippen. Se on ainakin esitetty kerran Buu-klubben lastenohjelmassa? Mitään muuta emme täällä valitettavasti keksi.
Ollaanko Turkuun rakentamassa uusi pääkirjasto? 227 Turkuun ei ole suunnitteilla uutta pääkirjastoa. Turun pääkirjaston uudempi osa valmistui vuonna 2007 ja vanhemman pääkirjastorakennuksen kunnostus vuonna 2008.
Mikä ötökkä on kyseessä? Eteläsuomessa rivitalon pihalla esiintyy, pihalla mänty. 574 Pienen etsinnän jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen että sinulla on puutarhassasi isopirkon toukka (Anatis ocellata). Lisätietoa löytyy mm. https://www.otokkatieto.fi/species?id=663
Ketkä henkilöt valitsevat linnan juhliin (itsenäisyyspäivän vastaanotto) osallistuvat ihmiset? 328 Itsenäisyyspäivän linnan juhlien osallistujista päättävät presidentti ja hänen puolisonsa heille tehtyjen ehdotusten perusteella. Ehdottajina voivat toimia esim. liitot tai yhdistykset, tai myös yksityishenkilöt. Ehdotettujen on täytettävä kunakin vuonna annettavat kriteerit. Lisää tietoa Ylen uutisesta (5.12.2020): https://yle.fi/uutiset/3-11681774
MISSÄ KUVATTU V 1983 TEHTY HARJUNPÄÄ JA KYLMÄ KUOLEMA.. ONKO ERÄS KUVAUSPAIKKA MAHDOLLISESTI HERTTONIEMEN KARTANO 499 Harjunpää ja kylmä kuolema (ruots. Harjunpää och kalla döden) on neliosainen televisiosarja vuodelta 1983. Sarjaa on kuvattu Katso-lehden 1/1983 mukaan eri puolilla Helsinkiä, muun muassa Kruununhaassa sekä silloisen poliisilaitoksen tiloissa Aleksanterinkadulla. Myös merellinen Helsinki on sarjassa vahvasti läsnä. Emme löytäneet kuitenkaan vahvistusta sille, että sarjaa olisi kuvattu juuri Herttoniemen kartanossa.  Sarja on tälläkin hetkellä katsottavissa YLE Areenassa, josta voi tehdä lisää tunnistuksia.   Herttoniemestä kuvauspaikkana yleensä on luettavissa lisää esimerkiksi Herttoniemen kartanon sivuilta sekä elokuvahistorioitsija Jari Sedergrenin blogikirjoituksesta.  
Minä vuonna Alja Rahmanova kirjoitti kirjan ”Uusien ihmisten tehdas”? Venäjäksi vai saksaksi? Asuiko hän silloin vielä Neuvostoliitossa? Milloin ensimmäinen… 204 Alja Rahmanova kirjoitti teoksensa Uusien ihmisten tehdas maanpaossa Itävallassa venäjäksi, josta hänen itävaltalainen miehensä käänsi sen saksaksi. Kirjan ensimmäinen ja ainoa suomennos on tuo Juho Tervosen suomennos vuodelta 1936. lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandra_Rahmanova
Kauanko lehmän raskausaika kestää? 514 Ruokatieto-sivustolla https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/maatila/kotielaimet/lypsykarja on tieto, että lehmän tiineys kestää yhdeksän kuukautta.
Miksi mielenosoitus on slangissa miekkari eikä mielari tjsp? Onko sana johdettu miekasta vai puhdasta sattumaa? 535 Heikki ja Marjatta Paunonen -kirjan Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirja mukaan miekkari on merkityksessä mielenosoitus ollut stadin slangissa jo vuodesta 1990. Sanaa mielari sanakirjassa ei ole. Kielenhuollon tiedotuslehti Kielikellon artikkelissa Dekkarista pokkariin (3/2005) Eija-Riitta Grönros ja Heikki Talola kirjoittavat suomen puhekielen yleistyvistä sanoista, joissa pitkä, usein yhdyssana, on  lyhennetty kaksoiskonsonantin ja ‑ari-liitteen avulla.  Tällaisia sanoja ovat esim. olkkari, kylppäri, telkkari, simmarit ja korkkarit. Miekkari on myös juuri samalla "mallilla" muodostettu johdos, joten yhteyttä sanaan miekka ei liene. Koko artikkeli on luettavissa alla...
Kantakortin mukaan vaarini joukko-osasto jatkosodan alussa (kesä-syksy 1941) oli III / KTR 9 ja hänet määrättiin 9 / KTR 9:ään. Kantakortti kertoo myös vaarin… 440 III/KTR 9 siirrettiin kesäkuussa 1941 10. Divisioonasta 5. Divisioonaan. Se osallistui mm. Korpiselän taisteluun. 9/KTR 9 vaikuttaisi toimineen jatkosodan aikana Itä-Karjalassa kantakortissa mainituilla aluella. 9. patterin liikkeitä 1941-1942 voi seurata digitoidusta sotapäiväkirjasta, joka löytyy kätevimmin Sotasampo-palvelun kautta.   Taustoittavaa tietoa sotapäiväkirjojen tulkintaan: Paulaharju, J., Sinerma, M. & Koskimaa, M. (1994). Suomen kenttätykistön historia: 2 osa, 1939-1945. Suomen kenttätykistön säätiö. Rautala, A. (2015). Karjalan armeija: 100 000 sotilaan hyökkäys. Gummerus. Tirronen, E. (1980). Jylisevät tykit. Karisto.