Vaikuttaa siltä, että Uspenskin Alas taikavirtaa -kirjasta ei ole koskaan tehty suomenkielistä äänikirjaa, joka olisi yleisesti saatavilla. Saavutettavuuskirjasto Celia on tuottanut teoksesta äänikirjan omille asiakkailleen eli lain erikseen tarkoittamille lukemisesteisille henkilöille, kyseistä versiota ei siis voida jakaa muille. Voit halutessasi tiedustella kirjan julkaisijalta Otavalta, onko heillä suunnitelmia tuottaa siitä äänikirjaa.
Porot olivat jo varhain yksityistä omaisuutta. 800-luvulla eläneen norjalaisen heimopäällikön Ottarin todetaan omistaneen 600 poroa ja houkutusporoa. Porot lienevät olleet Ottarin veroalueen saamelaisten omistamia tai hoitamia.Vähitellen poronhoidossa siirryttiin muutamien porojen omistamisesta suurempiin porokarjoihin. Fennoskandian alueen suurporonhoito sai alkunsa myöhäiskeskiajalla Länsi-Norjan alueella. Tunturipeurojen määrän vähentyessä kehitettiin uusi, paimennukseen ja jutaamiseen perustuva poronhoito. Poronhoito alkoi levitä eri suuntiin 1300-luvulla ja saavutti Pohjois-Ruotsin ja Tornion Lapin 1400-1600-lukujen aikana. Ruotsin ja Norjan tunturialueilta suurporonhoito levittäytyi vähitellen länteen. Suurporonhoito levisi...
Kyseessä voisi olla Joseph Fasano, jonka opiskelijat alkoivat koota professorinsa lausahduksia vuonna 2016 Manhattanvillen yliopistossa. Tapauksesta on uutisoitu toukokuussa 2026, kun Fasano julkaisi joitakin näytteitä niistä Instagram-tilillään.Ks. esim. People.com (https://people.com/teacher-s-life-advice-goes-viral-after-students-secretly-compile-his-quotes-11975349), Upworthy.com (https://www.upworthy.com/professors-students-gave-him-152-pages-of-wisdom-theyd-learned-from-him/)Kyseinen kirja on käsinkirjoitettu muistikirja, johon merkintöjä on ehtinyt kertyä useilta opiskelijapolvilta 152 sivun verran. Kirjaa ei ole julkaistu painettuna.Fasano on paitsi opettaja, myös kirjailija: https://www.goodreads.com/author/show/6896902....
Aiemman Kysy kirjastonhoitaja-sivuston vastauksen perusteella kyseessä on Reino Hirvisepän "Maanpuolustajat" niminen laulu. https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-runo-yrjo-jylhan?language_content_entity=fi Etsimällä laulua sekä tekijää googlen hakukoneesta on mahdollista päästä käsiksi Kadettikunnan julkaisemaan tiedostoon, josta laulun sanat löytyvät. OUTI-verkkokirjaston mukaan "Maanpuolustajat" laulu sisältyy myös "Leijonan pojat : "lauluja sotapojille ja kotirintamalle" : sävellyskilpailun tuloksia ja muita sotatalven 1939-40 lauluja"-nuottikokoelmaan, jos laulun sanoja haluaisi tarkastella fyysiestä teoksesta käsin. OUTI-verkkokirjaston kautta teos löytyy tästä linkistä: https://outi.finna.fi/Record/outi.252823/...
Kielitoimiston sanakirjan (Kielitoimiston sanakirja) mukaan sana on "kielen pienin itsenäinen (yhdeksi kirjainjaksoksi kirjoitettava) merkityssisältöinen rakenneosa; sen puhe- t. tekstiyhteydessä esiintyvä muoto, sane". Tieteen termipankki (Kielitiede:sana – Tieteen termipankki) määrittelee suunnilleen samoin: sana on "kielen pienin itsenäinen merkityssisältöinen osa: rakenneyksikkö, joka voi esiintyä yksinään ja jolla on itsenäinen merkitys".Ei voida väittää, että tsau-sana ei olisi mukana missään sanakirjassa. Suomen etymologisesta sanakirjasta (Suomen etymologinen sanakirja) se löytyy.
Voit lukea vanhoja Tekniikan maailma -lehtiä Pasilan kirjastossa, jossa on säilytetty esimerkiksi tämän lehden vuosikerrat vuodesta 1953. Numeroita ei lainata, mutta voit lukea niitä paikan päällä.https://helmet.finna.fi/OrganisationInfo/Home#84924Myös antikvariaateista voi lehtiä löytää, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae?sort=title&order=asc&f%5B0%5D=fie…
Muutamia, jotka tulivat mieleen:Leigh Bardugo: Salatun tiedon seura ja Helvettiin ja takaisin (fantasia, jännitys, dark academia, kauhu)Nicholas Binge: Nousu (scifi, kauhu, dekkari/jännitys)Hannu Rajaniemi: Kesämaa (vaihtoehtohistoria, scifi, dekkari/jännitys)Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas ja jatko-osat (historiallinen, fantasia, romantiikka)Kaliane Bradley: Aikaministeriö (scifi, romantiikka (komedia), historiallinen)David Mitchell: Pilvikartasto (historiallinen, scifi, post-apokalyptinen)Anthony Doerr: Taivaanrannan taa (historiallinen, scifi, fantasia)Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri (historiallinen, scifi, dekkari/mysteeri)Mitchellin, Doerrin ja St. John Mandelin kirjat eivät varsinaisesti sekoita yhteen...
Jalkapallokirjoja voi hakea antikvariaattien verkkokaupoista esim. seuraavilla sivustoilla:https://www.antikvaari.fi/ https://antikka.net/ Kirjoita hakuun kirjan nimi ja vuosi, esim. Jalkapallo 1979.Kirjoja voi myös löytyä Tori.fi:stä.
Suuri koirakirja 1-6 -kirjasarjaa, kuten muitakin koirakirjoja, voi hakea antikvariaattien verkkokaupoista esim. seuraavilla sivustoilla:https://www.antikvaari.fi/ https://antikka.net/ Kirjoita hakuun kirjan nimi. Suuri koirakirja 3 ja jos osumia ei löydy, ota tuo osan numero pois. Esimerkiksi Antikka.netistä löytyy Suuri koirakirja 1-6, joka myydään koko sarjana.
Esimerkiksi kansanedustaja Timo Harakka on yksin (KK 478/2024 vp) ja muiden kanssa (KK 364/2024 vp) jättänyt hallituksen tiedottamisesta X-alustalla kirjallisia kysymyksiä, joihin pääministeri Petteri Orpo on vastannut (KKV 364/2024 vp) ja (KKV 478/2024 vp).Demokraatti -julkaisu on pyytänyt näkemystä myös eduskunnan tieto- ja viestintäjohtaja Rainer Hindsbergiltä.Puolueista vihreät on poistunut ensimmäisenä (2025) alustalta, ja Demokraatin mukaan myös lähes kaikki sen kansanedustajat ovat jättäneet X:n.Muiden puolueiden kannoista voit lukea esimerkiksi tästä HS:n artikkelista. Kysymyksiä ja vastauksia on haettavissa eduskunnan verkkosivuilta:Haku: Valtiopäiväasiat ja -asiakirjatHarakan ym. Kirjallinen kysymys KK 364/2024 vp (9.10.2024...
Suosittelisin sinulle joko Rovaniemen tai Tervolan miesten kansallispukuja. Rovaniemen puvussa on paita, housut, liivi, huivi ja tietysti sukat ja jalkineet.Tervolan puvussa on paita, housut ja liivi ja tietysti sukat ja jalkineet.Rovaniemen miehen puvusta voit kysyä täältä :Suomen Perinnetekstiilit OyKisällinkatu 5, 2. krs 15170 LahtiPuh. 0469228400helmi@vuorelma.fi Tervolan puvusta täältä :YhteystiedotTaito Lappi Postikatu 196100 Rovaniemi0406800101shop(at)taitolappi.fi Kansallispukuja on myös käytettyinä myytävänä netissä.
Helmet-Finnasta löytyy kaksi tietokirjaa japanilaisesta automaailmasta, Herra Honda, 1994 ja Toyota kata, 2011 https://helmet.finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F%22&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22&filter%5B%5D=%7Emajor_genre_str_mv%3A%22nonfiction%22&join=AND&bool0%5B%5D=AND&lookfor0%5B%5D=Autot&lookfor0%5B%5D=Japani&type0%5B%5D=Subject&type0%5B%5D=Subject&limit=20&sort=relevanceFinna.fi:stä löytyi teoksia, joita ei ole Helnet-krjastoissaJapanilaisia Suomessa : kuvia loppuunajamisesta ja selviytymisestä 2005, https://finna.fi/Record/anders.577693?sid=5351469933Japanese super cars, vuodelta 1980Japanese car, vuodelta 1986https://finna.fi/Search/Results?sort=relevance...
Voisikohan kyseessä olla Scott O'Dellin Sinisten delfiinien saari? Se on julkaisu v. 1960.Kirjan päähenkilö on Karana-niminen alkuperäiskansaan kuuluva tyttö, joka asuu metsästäjä-keräilijä heimonsa kanssa San Nicolasin saarella. Romaanin edetessä Karana joutuu selviytymään yksin saarella, kun hänen heimonsa viedään pois.Toinen vaihtoehto voisi olla Liza Marklundin Helmifarmi.
Liito-oravat ovat olleet ratikkaliikenteen alettuakin useita kertoja julkisuudessa, joista alla muutamia esimerkkejä:Yle: Liito-orava estää kymmenien omakotitalojen rakentamisen Tampereen ratikan päätepysäkille – ely-keskus: asuntoja tulee tarpeeksi muutenkinYle: Viranomaiset keskeyttivät hakkuut Tampereen ratikan päätepysäkillä liito-oravan vuoksiYle: Raitiotien varikko rakennetaan Tampereen Hervantaan liito-oravasta huolimattaYle: Liito-oravan pesäpuu teki mutkan raiteisiin Tampereella – hidastaa ratikan vauhtia ja kuluttaa pyöriä Raitiotieallianssin ensimmäisen osan rakentamisvaiheen ympäristöraportista vuodelta 2021 (alkaen sivulta 12, kohta 8. Luonto) voit lukea tarkemmin liito-oraviin limittyvästä kartoitus- ja lupatoiminnasta....
Ei voi. Ylioppilastutkintolautakunnan verkkosivuilla kerrotaan: "Kaikkien kokelaiden on sisällytettävä tutkintoonsa äidinkielen ja kirjallisuuden koe. Lisäksi tutkintoon on sisällytettävä vähintään neljä eri tutkintoaineen koetta vähintään kolmesta seuraavasta ryhmästä: matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli ja reaaliaine." Lisätietoa ylioppilastutkinnon rakenteesta löydät täältä: Tutkinnon rakenne | Ylioppilastutkintolautakunta
Syntymän kellonaikaa ei tallenneta väestötietojärjestelmään, mutta voit tiedustella sitä omasta synnytyssairaalastasi kirjallisesti. Jos kyseessä on ollut kotisynnytys ja mukana on ollut kunnan kätilö, voit kysyä tietoa Kansallisarkistosta.Lähteet: Digi- ja väestötietovirasto: Syntymäaika ja -paikka