Margaret Weisin Meripihkaa ja rautaa (kuuluu ilmeisesti Musta oppilas –sarjaan?) ilmestyy marraskuussa 2006 ja Richard A. Knaakin kirjoittaman Minotaurisodat-sarjan kolmas osa ei ole vielä ainakaan suomeksi ilmestynyt.
Ilmestymisen jälkeen kuluu jonkin aikaa ennen kuin kirjat voi lainata kirjastosta. Kannattaa kysellä lähikirjastosta suoraan.
Voisiko kyseessä olla ns. kassinajo talvella 1915-16 välillä Kantalahti-Rovaniemi?
Kassinajoksi sanottiin venäläisten ympärysvalloilta saamien sotatarvikkeiden hevoskuljetusta suomalaisten voimin Kantalahden (Kannanlahden) asemalta Sallaan (Kuolajärvelle) ja sieltä toisella hevoskyydillä Rovaniemelle (ja edelleen rautateitse Suomen alueen kautta Pietariin ja Venäjän rintamille).
Hanketta varten perustettiin oma organisaatio, nimeltään
Valtion tavarankuljetus Kantalahti-Rovaniemi.
Suomalaisia hevosia oli kuljetusta hoitamassa eri lähteiden mukaan parhaimmillaan 1000-2000, suurin osa Sallasta ja Kemijärveltä, mutta myös kauempaa. Urakka kesti marras-joulukuun vaihteesta 1915 huhtikuun loppuun 1916. Palkkoja ja korvauksia pidettiin "hyvin...
Veikko Huovisen teoksista vain Ympäristöministeri on käännetty venäjäksi:
Ministr po delam okružajučšej sredy. Raduga 1991
Helmet-kirjastoista tätä teosta ei löydy, mutta Helsingin yliopiston opiskelijakirjastosta sen saa kyllä lainaksi:
http://finna.fi
Käännöstietokanta:
http://www.finlit.fi/fili/
Valitettavasti emme onnistuneet saamaan selville kysymäänne tietoa käytettävissämme olevista lähteistä.
Suosittelemme kääntymään asiassa subtv:n puoleen.
http://www.subtv.fi
Suomen linnoitusten historiasta löytyi useampia teoksia, mahtaisiko joku näistä olla lukemanne:
Arimo, Reino, Suomen linnoittamisen historia 1918-1944, Otava, 1981.
Kauranen, Veli, Suomen vanhat linnat, kartanolinnat, linnoitukset ja skanssit, Tykkimiehet, 2005.
Linnat ja linnoitukset, Museovirasto, 1975.
Sorko, Timo, Linjoja ja linnoituksia, Osa 1 : Talvisodan Taipaleen puolustuslohkon kanta- ja kenttälinnoittaminen itsenäisyyden alusta ylimääräisten harjoitusten alkuun sekä linnoitussuunnitelmia 1919-1939, Kopijyvä, 2003.
Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa HelMet-aineistohausta, http://www.helmet.fi/ . Valitsemalla aihehaun ja kirjoittamalla hakusanaksi linnoitukset tai linnoittaminen löydät lisää aiheeseen liittyviä kirjoja.
Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Ainamo on johdos nimiryhmästä Aina, Aini ja Aino. Aino on vanhassa suomenkielessä ainoa-sanan lyhyempi muoto, jonka muunsi henkilönnimeksi Elias Lönnrot.
Maggie Mundy on kirjoittanut Vaiettu menneisyys –nimisen hevoskirjan, joka on julkaistu Pollux hevoskerho –sarjassa. Kirjailijasta itsestään ei löytynyt tietoa.
Tästä lento-onnettomuudesta löytyy aika niukasti kirjallisuutta, mutta tässä tulee joitakin vinkkejä:
Seppo Jylhän kirjassa "Siviili-ilmailun viimeiset lennot : 1927-1994" vuodesta 1995 löytyy artikkeli kyseisestä turmasta.
Suomen ilmailumuseolla järjestettiin 14.6.2005 Kaleva-seminaari. Tämän seminaarin ohjelma,luennoitsijat sekä mitä materiaalia, esim. dokumenttielokuvia on tehty tästä onnettomuudesta löytyy internetistä osoitteella
www.virtualpilots.fi/feature/artikkelit/tapauskaleva
Yhteenveto tästä seminaarista löytyy myös vuoden 2005 numero 5 "Siivet" lehden numerossa. Kopio tästä artikkelista on mahdollista saada Kirkkonummen kirjastosta.
Kirjastonhoitajan palkan suuruus vaihtelee työtehtävien mukaan. Peruspalkkaan tulee erilaisia lisiä, kuten kokemuslisät ja työajasta sekä työpaikkakunnasta johtuvat lisät. http://www.mol.fi/webammatti.cgi?ammattinumero=08110&kieli=00
Uusimmassa Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus 2005-2007 -kirjassa kirjastonhoitajan peruspalkka ilman mitään lisiä on kalleusluokassa I: 1722,67 euroa ja kalleusluokassa II: 1692,80 euroa. Internetistä löytyi seuraavia palkkasummia: kuntien kirjastoissa vähimmäisperuspalkka on 1723-2030, 5 vuoden työkokemuksen jälkeen 1809-2132, 10 vuoden työkokemuksen jälkeen 1895-2233 euroa (Demari 21.9.2006).
Suomesta hankitut cd-levyt kuuluvat normaalisti Yhdysvalloissa ja Australiassa käytössä olevista soittimista.
Tosin mahdollinen kopiosuojaus voi haitata cd-levyn kuuntelua esimerkiksi tietokoneen tai autostereoiden kautta, mutta kopiosuojaus voi haitata cd-levyn kuuntelua esim. tietokoneen tai autostereoiden kautta yhtä hyvin niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Eli tässä ei ole merkitystä mistä cd-levy on ostettu.
Pääsääntöisesti kaikki Suomesta hankitut cd-levyt toimivat myös Yhdysvalloissa ja Australiassa käytössä olevissa kuuntelulaitteissa.
DVD-levyillä on käytössä aluekoodit jotka voivat estää Suomesta ostetun DVD-levyn toimimisen esim. Yhdysvalloissa.
Roppo saattaa liittyä karjalaisiin ristimänimiin Trupho, Ruppana (venäjän Trufan) tai Trohpi, Rohpi (venäjän Trofim).
Toisaalta Ropo nimeen voisi sisältyä esim. Robertin, muinaissaksassa Hrodebert, kansanomainen puhuttelumuoto, joita ovat meillä olleet mm. Ropi, Rope, Roppo ja Ruoppo.
(Uusi suomalainen nimikirja. O 1988)
Yrjänä sukunimi on käytössä läntisessä Suomessa, etenkin Siika- ja Oulunjokilaaksossa. Nykyään Yrjänöitä on eniten Himangalla ja Lohtajalla. Nimi tunnetaan jo 1500-luvun puolivälistä lähtien. Esim. Jurvassa on asunut Henr. Yrjänä 1799. Sukunimi Yrjänäinen on ehkä muotoutunut miehen etunimestä Georgius (samoin mm. nimet Yrjäkkä ja Yrjönen ja muutama muu). Nimi tunnetaan 1500-luvun puolivälistä lähtien mm. Rantasalmelta, Tavinsalmelta ja Kainuusta. Etelä-Pohjanmaalla nimeä tavataan 1700-luvun alkukymmenistä eteenpäin. Nykyisin nimeä on eniten käytössä Ilmajoella ja Teuvalla.
Yrjänäinen on nykyisenä sukunimenä 106 miehellä ja 103 naisella, joista 198 asuu Suomessa ja 11 ulkomailla.
Kysymykseen...
Oulun kaupunginkirjastossa on lainattavana UT:n kreikka-suomi sanasto, 2001 ja lukusalista löytyy lisäksi Gyllenberg, Rafael : Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja, 1978. Oulun yliopistossa on kreikka-saksa-sanakirjoja, aika vanhoja.
Kirjassa Standard Catalog of World Paper Money. vol.2. 2003, on eri maiden setelirahojen hintoja vuoteen 1960. Eri mailla on erilaisia kuntoluokituksia, ja Saksa käyttää kolmea kuntoluokkaa setelirahoissaan. Hinnat ovat USA:n dollareina, ja kirjassa 0,88 dollaria vastaa 1 euroa.
Saksan vuoden 1922 10000 markan setelin arvo on 0,75; 2,50; tai 8,00 USD kunnosta riippuen (koko on 210 x 124 mm). Sinä vuonna on painettu myös pienempää 180 x 100 mm seteliä, jonka arvo vaihtelee 0,75-6,00 USD.
Valitettavasti "Elementary Modern Standard Arabic" -kielikurssiin ei ole äänitteitä saatavana, vain pelkkä kirja. Mikäli haluat tietää, missä arabian kursseissa on äänite mukana, valitse HelMetissä sanahaku ja kirjoita hakulaatikkoon ARABIAN KIELI KIELIKURSSIT (myös CD-ROM-levyt tulevat mukaan).
Suomen rahat arviohintoineen 2005 : keräilijän opas -kirja siältää Suomen rahohen hinnat kuntoluokkineen. Sen mukaan vuoden 1911 50 penniä on arvoltaan 0,50-8 euroa kunnon mukaan.
Suomen rahat arviohintoineen 2005 : keräilijän opas -kirjassa kerrotaan Suomen rahojen hinnat kuntoluokkineen.
Sen mukaan vuoden 1939 50 markan setelin arvo on 2-100 euroa riippuen setelin kunnosta ja vesileiman asennosta: I asento: hinta 3-100 euroa ja II asento: hinta 2-80 euroa kunnosta riippuen.
Suomen rahat arviohintoineen 2005 : keräilijän opas -kirjassa kerrotaan Suomen rahojen hinnat kuntoluokkineen. Sen mukaan vuoden 1939 10 markan setelin arvo on 0,50-75 euroa riippuen paitsi setelin kunnosta myös kulmakuviosta ja vesileiman asennosta, joiden yhdistelmiä voi olla neljä erilaista. Ne käyvät ilmi kirjasta.
Vuoden 1922 500 markan seteli on 35-600 euron arvoinen (tyyppi I-III) tai "ilman laattanumeroa" 200-1800 euroa tai "laattanumero" 200-1500 euroa, kaikkein parhaassa kuntoluokassa olevalle setelille ei ole määritelty hintaa, se on harvinainen, merkinnällä R.
Suomen rahoille on määritelty kuusi kuntoluokkaa, joiden mukaan hinta määräytyy. Kirjassa Suomen rahat arviohintoineen 2005 : keräilijän opas, on lueteltu kaikki Suomen rahojen hinnat kuntoluokkineen.
Sen mukaan vuoden 1939 5 markan setelin arvo on 0,50-10 euroa setelin kunnosta riippuen.