Ensimmäisen kierroksen aloittaminen kilpailijasta, joka on ensimmäisenä aakkosissa, antaa ehkä vaihtelevuutta kilpailuun. Eri maiden versioissa on ollut 6-10 kilpailijaa. Heikoin lenkki pohjautuu brittiläiseen formaattiin ja he laativat säännöt.
Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa on mahdollista digitoida VHS DVD:ksi, joka on mahdollista sitten tallentaa joko tikulle tai suoraan koneen kiintolevylle.
Lähtöpesä on ainoa tietokantojen tuntema Eino Kaijaan kirja, enkä Kaijaata käsittelevistä lähteistä löytänyt mainintaa, että hän olisi julkaissut muuta. Veturimies-lehdessä kirjan ilmestymisen aikoihin olleessa esittelyssä kyllä huomautetaan aineistoa kertyneen niin paljon, että toinenkin kirja on mahdollinen, mutta ainakaan vielä ei toista Kaijaata ole kuulunut.
Veturimies 3/2006
Anna-Liisa Haakanan Ykköstyttö-kirjaan perustuvasta elokuvasta ei löydy tietoja. Sen sijaan Haakana käsikirjoitti Raili Ruston ohjaaman ja Yleisradion tuottaman tv-elokuvan Tunturin takana, joka esitettiin Ylen TV 1:ssä 12.2.1989.
Maria Gripen nuortenkirja Agnes Cecilia: en sällsam historia on suomennettu nimellä Vieras aikojen takaa (suom. Eila Kivikkaho, 1983). Kirjasta on tehty elokuva, jolla on sama nimi kuin alkukielisellä kirjallakin. Anders Grönrosin vuonna 1991 ohjaama elokuva esitettiin Suomessa 8.2.1996 nimellä Agnes Cecilia. Elokuva oli SVT Draman, Svensk Filminstitutenin ja Svensk Filmindustrin yhteistuotantoa.
Kumpaakaa elokuvaa ei valitettavasti ole saatavana tallenteena. Mikäli haluaisit nähdä...
Löydät haluamasi teokset helposti menemällä Hämeenlinnan kirjaston kotisivuille www.vanamokirjastot.fi. Etusivulta löydät hakukentän (Hae kirjaston kokoelmasta), johon voit kirjoittaa hakusanaksi tekijän Nietzsche, Friedrich. Tällä hetkellä suomenkielisiä teoksia löytyy 14 kappaletta. Klikkaamalla hakutuloksista haluamasi teoksen nimeä, pääset saatavuustietoihin.
Kyseessä on todennäköisesti puhelimen käyttöjärjestelmän päivitysilmoitus, johon on järkevää vastata myönteisin klikkauksin. Jos kuitenkaan ei ole selvää, minkä päivittämisestä on kysymys, kannattaa mennä puhelimen kanssa siihen myymälään, mistä puhelin on ostettu ja kysyä sieltä neuvoa. Näin kannattaa toimia myös silloin, jos ei ole koskaan mitään ohjelmistopäivityksiä tehnyt. Normaalisti ne eivät vaadi käyttäjältä muuta kuin hyväksymisen (yksi Enter), mutta tietämättä tämän enemmän on mahdotonta tarkemmin neuvoa.
Puhelimien käyttöjärjestelmiä on useita. Tavallisimpia ovat Android (useimmat merkit), Applen oma ja Microsoftin oma.
Heikki Poroila
En voi varmuudella sanoa, etteikö millään lukuisista kärpäslajeista voisi olla varustuksenaan myös pistintä, joka on tyypillinen suurella pistiäisten lahkolle. Pistiäisiin kuuluvat mm. mehiläiset ja kimalaiset. Asiaa kannattaa lähestyä pikemmin siten, että hyönteisten valtavasta ryhmästä kutsumme pistiäisiksi kaikkia niitä, joilla tuollainen ase on, kun taas kutsumme kärpäsiksi kaksisiipisiä hyönteisiä, jotka eivät tuhlaa energiaa pistimen kaltaisen aseen rakentamiseen, vaan luottavat nopeuteensa ja hyvään näkökykyynsä.
Evoluution näkökulmasta mikään yksittäinen puolustuskeino ei ole sinänsä ihanteellinen, vaan eri ympäristöissä eri lailla kehittyneet eliöt soveltavat hyvin erilaisia keinoja, joista "pistin" on vain yksi lukemattoman...
Tähän kuten useimpiin muihinkin kysymyksiin sukupuolten erilaisesta edustuksesta eri ammateissa voi vastata viittaamalla historialliseen painolastiin. Monien eri sosiaalisten syiden takia miehillä on historiallisesti jyrkkä yliedustus myös sellaisissa ammateissa, joissa ei ole suoranaisesti kysymys tarvittavasta lihasvoimasta tai vastaavasta yksinkertaisesti fyysisestä ominaisuudesta. On vaikea keksiä mitään muuta luonnollista selitystä "kuuluisien mieskokkien" lukumäärään kuin sen, että tällaisen ravintolakokin ammatti on perinteisesti kuulunut vain miehille. Jos naispuolisia ravintolakokkeja on vähän, on epätodennäköistä, että heitä olisi kuuluisuuksien joukossa suhteellista osuuttaan paljon enemmän. Tosin tässäkin on muistettava, että...
Tämä Erkki Liikasen käännösversio on tosiaan hankala tapaus, koska se on Viola-tietokannan mukaan julkaistu vain LP-levyllä Laululoota ( FinnsoundFSC03, 1973) ja Finnsoundin vuonna 1967 julkaisemalla single-levyllä FS002, joka sisältää tämä Liikasen esityksen lilsäksi Aarno Ranisen tulkinnan laulustaan Entisen varjo. Käytännössä ainoa tapa saada sanat on varata Kansalliskirjaston musiikkiosastolta kuunteluaika ja kirjoittaa sitten kuuntelemalla sanat muistiin. On tietysti mahdollista, että Erkki Liikasella on itsellään sanat tallessa, mutta en osaa sanoa, miten häneen voisi saada yhteyden. Nuottia laulusta ei ole koskaan julkaistu.
Heikki Poroila
Jos kysyjä tarkoittaa Thorbjørn Egnerin säveltämää ja Aira Meriluodon suomentamaa laulua Røvervise (suomeksi Rosvolaulu), joka alkaa sanoilla "Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään" ("Kolme iloista rosvoa" on Egnerin kirjan alaotsikko), vaihtoehtoja on runsaasti. Tässä valikoimaa tuoreimmasta päästä:
Pianohitit (2017), Lasten oma toivelaulukirja (2015), Lasten laulusuosikit (2012), Suomen lasten laulukirja (2012), Kultaiset koululaulut 1970-luvulta nykypäivään (2009), Suuri toivelaulukirja 10 jne. Ainakin viimeksi mainittu löytyy useimmista Suomen kirjastoista ja siinä on melodian lisäksi varmasti myös pianosäestys, joten sitä voi suositella.
Heikki Poroila
Kaikki riippuu siitä, montako nidettä kyseistä kirjaa on varausjärjestelmässä mukana ja miten pitkään ihmiset niitä pitävät. Vaski-kirjastoilla (lähikirjastosi kuuluvat siihen) on tätä kirjaa 47 kappaletta. Jos oletamme, että jokainen pitää lainaansa kuukauden, pitäisi sinun saada ilmoitus alle kahden kuukauden sisällä. En ole itse Vaski-kirjaston käyttäjä, mutta uskoisin, että jos olet varausta tehdessäsi ilmoittanut, mistä kirjastosta haluat sen noutaa, sinulle tulee valitsemallasi tavalla ilmoitus, kun varaus on noudettavissa. Jos haluat tätä tarkempia tietoja, ota yhteyttä suoraan johonkin Vaski-kirjastoon.
Asfaltin ympäristövaikutuksia käsittelevät ainakin seuraavat teokset:
Rantamo, Esa 2014: Puheenvuoroja asfaltista. Asfalttiala Suomessa 1990–2014. Suomen Rakennusmedia, Helsinki.
Häkkinen, Tarja & Kari Mäkelä 1996: Environmental adaption of concrete. Environmental impact of concrete and asphalt pavements. Technical Research Centre of Finland, Espoo.
Teosten tarkemmat saatavuustiedot löytyvät verkosta Melinda-tietokannasta osoitteesta: melinda.kansalliskirjasto.fi
Lisätietoa asfaltoinnista ja sen vaikutuksista saa myös Päällystealan neuvottelukunta Ry:n verkkosivuilta: www.pank.fi
Kyseessä lienee laulu "Sen teen", alkuperäiseltä nimeltään "Querer". Sen tekijöiksi on ilmoitettu Manuel Tardos ja Rene Dupéré. Suomenkielisen tekstin on kirjoittanut Sinikka Svärd. Laulun on suomeksi levyttänyt ainakin Katri Helena: https://www.youtube.com/watch?v=ffAk1gm5fk8
Tosin sanat eivät ole täsmälleen muistamallasi tavalla vaan:
"... jos jään tänne myötäilemään, totun niin hämärään, etten valoa kai kestäisikään..."
Kaikissa Turun kirjastoissa voi ottaa passista valokopion. Yhden sivun kopiointihinta on 20 senttiä. Hinta on sama paperikoosta riippumatta. Lisäksi tulostaminen on mahdollista eBooking-koneilta.
Pääkirjasto on auki arkisin aamuyhdeksästä iltakahdeksaan, lauantaisin kymmenestä neljään ja sunnuntaisin kahdestatoista iltakuuteen.
Alla olevasta linkistä saa lisätietoa Turun kirjastojen kesäaukioloajoista:
https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//kirjastojen_aukioloajat_4.6.-19.8.2018_kesa_web.pdf
Kiitos kysymyksestänne!
DVD-elokuvien hankintaan vaikuttaa useampikin asia. Kirjastokäyttöön tulevia DVD-elokuvia ei voi ostaa esimerkiksi divarista tai tilata netissä toimivista kaupoista, joten olemme sopimustoimittajamme valikoiman varassa. Etenkin vanhempia elokuvia on usein hankala saada kun painokset ovat loppu. Pyrimme toki tilaamaan monipuolisesti materiaalia, mutta joskus emme pysty vastaamaan esimerkiksi hankintatoiveeseen juurikin rajoitetun saatavuuden vuoksi.
Kannattaa kuitenkin tehdä hankintapyyntöjä, koska DVD- ja Bluray-elokuvien hankinnasta vastaava työntekijä pitää kirjaa toiveista ja kokoelmaa täydennetään aina kun materiaalia tulee hollille.
Toivottavasti olet löytänyt hyvää katseltavaa kirjaston kokoelmista.
Valitettavasti tätä Kiti Neuvosen vuonna 1991 julkaistua äänitettä ei ole koskaan julkaistu nuottina, kuten ei useimpia muitakaan kotimaisia albumeita. Myöskään Heimo Suntion säveltämää ja sanoittamaa laulua Viimeinen tango ei ole koskaan julkaistu nuottina.
Heikki Poroila
Fennica-tietokannan mukaan Tolkienin romaania Silmarillion ei ole ainakaan vielä julkaistu äänikirjana. Kirjan kustantaja Suomessa on WSOY.
Heikki Poroila
HelMet-kirjastoille voi esittää hankintaehdotuksia tämän linkin kautta http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus. Useimmissa kirjastoissa on mahdollista tehdä ehdotuksia myös ns. tiskillä paperisilla lomakkeilla, mutta netti on tässäkin yleistymässä.
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu on nimensä mukaisesti tietopalvelua, emme hoida suoraan kirjastoille itselleen kuuluvia käytännöllisiä asioita. Yhteydenotto omaan kirjastoon on yleensä myös paljon nopeampi tapa saada asia selville ja eteenpäin. Kyllä meille saa esittää hankintatoiveita, mutta kauttamme ne eivät etene ainakaan yhtä hyvin kuin oman kirjaston kautta.
Heikki Poroila