Helvi Hämäläisen Kadotetussa puutarhassa Erland kuvataan "kahdeksankymmentävuotiaaksi entiseksi ministeriksi", jonka kasvoilla oli jo kuolemansairauden leima, kun hän yllättäen avioitui Naimin, "viisikymmentäviisivuotiaan merkillisen naisen" kanssa.
Jos otetaan lähtökohdaksi se usein esitetty ajatus, että Naimin esikuva on kriitikko Anna-Maria Tallgren, Erlandin vastineeksi tosielämässä asettuu arkkipiispa Erkki Kaila. Niin kuin kirjan Erland ja Naimi, iäkäs arkkipiispa ja kriitikko avioituivat odottamatta vain vähän ennen Kailan kuolemaa. Kun tieto kuulutuksesta levisi kesäkuun alussa 1944, kihlapari sai onnitteluja, joista erikoisin oli Ilmari Kiannon Turjanlinnan raunioilla kirjoittama: "Kuka koskaan olisi uskonut että Anna Maria...
Opintopolku-sivustolla kerrotaan näin: "ammatillinen opettajankoulutus (opettajan pedagogiset opinnot 60 op) antaa yleisen pedagogisen kelpoisuuden opettajan tehtäviin sekä ammatillisen oppilaitoksen ja ammattikorkeakoulun opettajan virkaan/tehtävään että muiden oppilaitosten opetustehtäviin."
Pedagogisen kelpoisuuden lisäksi opettajan on täytettävä myös muita kelpoisuusvaatimuksia. Lisää tietoa sivulta:
https://opintopolku.fi/wp/ammattikorkeakoulu/ammatilliset-opettajakorkeakoulut/ammatillinen-opettajankoulutus/
Käsitteellä ”sukupuoli” on monia eri merkityksiä erityisesti arkikielessä; samalla käsitteellä voidaankin viitata niin biologiseen, juridiseen kuin koettuun sukupuoleen. Suomessa on juridisesti kaksi sukupuolta (mies ja nainen), mutta joissakin maissa on käytössä myös kolmas juridinen sukupuoli.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005951595.html
Ihminen lisääntyy suvullisesti. Näin ollen lisääntymisbiologisessa mielessä sukupuolia on kaksi, mies ja nainen. Miten biologinen sukupuoli sitten määritellään? Blackless et al. (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11534012/) määrittelevät biologisen miehen seuraavalla tavalla:
We define the typical male as someone with an XY chromosomal composition, and testes located within the scrotal sac....
Pentti Linkolan essee Talaskankaan ikimetsä on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa v. 1989 ja myös hänen esseekokoelmassaan Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla (Tammi, 2004).
Verkkotietopalvelussa on hankalaa ottaa kantaa yksittäisen remontin tai korjaustoimenpiteen oikeaan suorittamistapaan. Se on usein tapauskohtaista, eikä meillä ole riittävää alan asiantuntemusta.
Sinällään korkkilevyn käyttö mosaiikkiparketin alla ääneneristyksessä on mahdollista. Tosin se ei kerrostalossa liene paras tapa. Rakennustiedon puu- ja parkettilattioita käsittelevän artikkelin mukaan: "Omakotitaloissa mosaiikkiparketti liimataan yleensä suoraan betoniin. Ääneneristystä parantamaan voidaan käyttää esimerkiksi 2 millin paksuista korkkilevyä, joka liimataan ensin betoniin. Se ei täytä ääneneristysvaatimuksia, joten kerrostalossa ääneneristys on ratkaistava muulla tavalla."
Putkiremonttiin tulisi hankkia asiantuntevat valvojat....
Skruuvin säännöt löytyvät esim. KorttiPelit.net-sivustolta ja tietoa pelin pelaamisen perinteistä esim. Elävä perintö -sivulta. Ainakaan näiltä sivuilta ei mainitsemaasi sääntöä löytynyt.
http://www.korttipelit.net/skruuvi1
https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Skruuvin_pelaaminen
Tilastokeskuksen muuttoliiketilastosta saa tietoa maastamuutosta Suomesta monelta eri kantilta. Tästä voi poimia tietoja maastamuutosta muuttomaan ja muuttajan syntymävaltion mukaan:
Maahan- ja maastamuutto muuttomaan, sukupuolen ja syntymävaltion mukaan, 1990-2018
Esimerkiksi Kreikkaan muutti Suomesta vuonna 2018 yhteensä 172 Kreikassa syntynyttä henkilöä: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/sq/70e128c9-8734-4015-ae94-ffae5cfe9730.
Väinö Linnalta on ilmestynyt esseitä näissä kokoelmissa: Oheisia: esseitä ja puheenvuoroja; Esseitä; Murroksia: esseitä, puheita ja kirjoituksia ja Kootut teokset 6: esseitä. Valitettavasti esseitä ei löytynyt e-kirjana tai verkossa julkaistuna.
Emme löytäneet tietoa tällaisen uskomuksen todenperäisyydestä. Aikuiset hirvikärpäset elävät isäntäeläimen, useimmiten hirven, ihon pinnalla ja turkissa. Ötökkäakatemia-sivustolle on koottu tietoa ja tarua hirvikärpäsestä, mutta tällaista uskomusta sieltä ei löytynyt:
https://www.xn--tkkakatemia-n8a4ub.fi/yleista/tietoa-hirvikarpasesta/
Ensimmäiset kolme Beatrice Kaspary -kirjaa ilmestyivät suomennoksina pian alkukielisten versioiden jälkeen. Se, että neljättä on saatu odottaa jo useita vuosia, viittaa ikävä kyllä vahvasti siihen, että kustantajan mielenkiinto sarjaa kohtaan on hiipunut. Varmaa tietoa siitä, tullaanko Schatten-kirjaa suomeksi julkaisemaan, pystyy tuskin antamaan kukaan muu kuin Ursula Poznanskin teosten kotimainen kustantaja. Kannattaa siis ottaa yhteyttä Atena Kustannukseen ja tiedustella asiaa sieltä. (https://atena.fi/yhteystiedot).
Englanniksi sarjasta näyttää toistaiseksi julkaistun vain sen ensimmäinen osa.
Ystävyydestä on kirjoitettu paljon niin opinnäytteitä kuin erilaisia artikkeleitakin. Elinikäistä ystävyyttä mahdollisesti käsitteleviä niistä ei kuitenkaan pystynyt saamaan esiin. Alla on linkki hakupalvelu Finnan hakuun hakusanalla ystävyys rajattuna opinnäytteisiin ja artikkeleihin. Osa on verkossa luettavia.
https://www.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FJournal%2F%22&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FThesis%2F%22&join=AND&bool0%5B%5D=AND&lookfor0%5B%5D=yst%C3%A4vyys&type0%5B%5D=Subject
Neuvola ja kouluterveys -lehden Seija Sihvolan blogin sivulla käsitellään elinikäistä ystävyyttä:
https://www.neuvolajakouluterveys.fi/blogi/ystavyys/
Kyseessä on monien maiden kruununkalleuksiin kuuluva esine, suomenkieliseltä nimeltään valtakunnanomena. Se kuvaa maapalloa, jonka päällä on risti. Tämä symboloi Jumalan ja hänen maallisen edustajansa eli hallitsijan valtaa. Venäjällä valtakunnanomena nähtiin ensimmäisen kerran tsaari Boris Godunovin kruunajaisissa vuonna 1598.
Moscow Kremlin Museums: https://www.kreml.ru/en-Us/exhibitions/virtual-exhibitions.regalii-russ…
The Crown Chronicles: https://thecrownchronicles.co.uk/explanation/symbols-of-monarchy-sovere…
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Regaalit
Tässä on Pekka Kivimaan vastaus kysymykseen. Pekka Kivimaa on Suomen suurimman arkkuvalmistajan SHT-Tukun toimitusjohtaja. Julkaisen tekstin hänen luvallaan.
Miksi arkku tarvitaan?
Arkun merkitys
Arkku edustaa hautajaisissa vainajaa, joten useimmiten omaiset kiinnittävät sen valintaan runsaasti huomiota. Taloustutkimuksen mukaan arkun valinnassa omaisille tärkeintä on se, että arkku edustaa vainajan persoonaa ja muistuttaa tälle tärkeistä asioista. Arkussa voi näkyä vainajan kiinnostuksen kohteet, harrastus tai työ, asuinpaikka tai vaikkapa kesämökin maisema järven tai meren rannalla. Arkkuja on siksi tarjolla hyvin erilaisia.
Hautaustavalla ei ole merkitystä arkun valinnassa, vainajan elämä ja arvot saavat...
Seppo Vuolanto on vastannut Suomen luonto -lehden Kysy luonnosta -palstalla vastaavanlaiseen kysymykseen:
Kysymys: "Mistä lokit tietävät tulla pellolle heti, kun maan muokkaus alkaa? Yhtään lokkia ei näy missään, kun traktori ajaa pellolle, mutta ennen kuin se ehtii edes saran päähän, pellolla on jo lokkeja."
Vastaus: "Maanviljelijä ei näe traktoristaan lokkeja, jotka lentelevät korkealla taivaalla ja tähystävät mahdollisia ruokapaikkoja. Ne tavallaan odottavat juuri sitä, että traktorit ilmestyisivät kevättöihin.
Lokit ovat pitkäikäisiä ja kaikkiruokaisia lintuja. Ne ovat oppineet, mistä milloinkin kannattaa ruokaa hakea, ja ne tietävät, että pelloilla kannattaa liikkua kevättöiden aikaan. Ne muistavat, että juuri tähän vuodenaikaan...
Alla olevalta Keravan verkkokirjaston sivulta voit mm. muuttaa varauksesi noutopaikan:
https://kerava.verkkokirjasto.fi/web/arena/protected/reservations
Jyväskylän kirjastosta kerrottiin, että Liisi Harmiosta löytyy tietoa näistä teoksista:
- Koulun kello soi : opettajat muistelevat, luku Maj-Lis Harmio: Muistikuvia Jyväskylän kaupungin jatkokoulun, kansalaiskoulun ja kunnallisen keskikoulun kotitalousopetuksesta (s. 248-257), 1980
- Jyväskylän Norssi 70 vuotta: : historiikki ja matrikkeli, 1986
Tässä joitakin tietoja:
Harmio (aik. Höglund) Gunvor Maj-Lis (Liisi), s. 1909 Jyväskylä-, KTO,
Jyväskylän Tyttökoulun kotitalouden tuntiopettaja/ Jyväskylän kaupungin kansakoulun jatkokoulun kotitalouden talousopettaja 1935-,
Jyväskylän Yhteislyseon kotitalousopettaja 1948-1960,
Kunnallisen keskikoulun kotitalouden lehtori 1960-1970
Molemmat kirjat ovat mm. Piki-...
Hei,
Kyseessä näyttäisi olevan Ty leti, moja dusha (Ты лети, моя душа). En ainakaan löytänyt Helene Fischeriltä muuta versiota, kuin tuon levyltä Best Of Helene Fischer Live - So Wie Ich Bin (2010), joka on vain 1:47 pitkä. Muita (venäjänkielisiä) versioita kyllä löytyy ainakin kyrillisillä kirjaimilla kirjoittettuna etsittäessä. En tosin onnistunut löytänyt kirjastojen kokoelmista.