Miksi useissa kirjastoissa on todella painavat ulko-ovet?

Kysytty
19.3.2019

Useissa kirjastoissa on todella painavat ulko-ovet. Miksi? Niistä on todella hankala päästä sisään tai ulos. Varsinkin vaunujen tai keppien kanssa.
Ja olisiko vessoihin hankala saada jonkinlainen tukikahva, jotta ahtaassa tilassa pääsisi vähän huonojalkainenkin jotenkuten nousemaan ylös?

Vastaus

Vastattu
27.3.2019

Asiasta ei näyttänyt löytyvän lähteitä, mutta joitakin selityksiä asialle tulisi mieleen, ja keskustelin asiasta myös työkaverieni kanssa.

Yksi syy raskaisiin oviin voi olla kestävyys. Usein raskaasta materiaalista valmistettu ovi ei kulu helposti runsaassa käytössä, jota kirjastoilla yleensä on. Ulko-oven pitää kestää myös erilaisia sääolosuhteita, esimerkiksi vettä ja kylmyyttä.

Turvallisuus lienee toinen syy. Jykevästä metalliovesta ei murtauduta sisään kovin helpolla, kun taas kevyempi ovi lienee helpompi murtaa. Lisäksi yleensä kirjastojen ovissa taitaa olla sulkimet eli ovipumput, jotka vaativat ovelle jonkin verran painoa, jotta ne toimisivat kunnolla.

Varmasti rakennuksen arkkitehtuurillakin on merkitystä asiassa. Jykevä ovi on saattanut etenkin entisaikoina luoda arvovaltaista vaikutelmaa, eikä toisaalta entisaikojen suunnittelussa ole huomioitu esteettömyysnäkökulmia kovin hyvin. Toisaalta esimerkiksi Helsingin uudessa keskustakirjasto Oodissa ovissa on käytetty lasia luultavasti osittain arkkitehtuurin vuoksi, ja ne ovat suhteellisen kevyitä.

Esteettömyysasiat otetaan nykyään julkisessa rakentamisessa tarkasti huomioon. Siksi monissa uudemmissa rakennuksissa on automaattiovet, keveitä oviratkaisuja tai erillinen esteetön kulku. Vanhoihin rakennuksiin taas sellaisten järjestelmien laittaminen lienee kohtalaisen kallista.

Vessojen muutostöissä vaikuttaa varmasti osaltaan raha, eikä vanhoja ahtaita vessoja ole helppoa muuttaa esteettömiksi. Toisaalta esimerkiksi Pasilan kirjastossa on erillinen esteetön vessa, joka on tilava varustettu kahvoilla. Puutteista kannattaa kuitenkin antaa kirjastolle palautetta, sillä jos kukaan ei asiasta valita, muutoksia tuskin tapahtuu.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.