| Kuinka monta sanaa agricola keksi yhteensä? |
732 |
|
|
|
Nykytutkimuksen on hyvin vaikea arvioida tarkasti, kuinka monta sanaa Agricola keksi käännöksiä tehdessään. Kyse on joka tapauksessa isosta määrästä. Suomentaessaan vieraskielisiä tekstejä Agricola tarvitsi uutta suomenkielistä sanastoa erityisesti hengellisen elämän, hallinnon ja talouden alalla. Varsinkin abstrakteille käsitteille ja termeille oli kehittettävä suomenkielisiä ilmaisuja. Agricola johti uusia sanoja suomen murteiden vanhoista sanoista ja osan hän keksi itse muun muassa yhdistelemällä vanhoja sanoja tai antamalla niille uuden merkityksen. Suurin osa Agricolan teoksissaan käyttämistä sanoista on kuitenkin sellaista kielen perussanastoa, joka on ollut käytössä jo ennen Agricolaa.
Agricolan teoksissa... |
| Lainakirjan eräpäivä on 14.4.2020 ja se on varattu toiselle asiakkaalle. Mitä tehdä? |
145 |
|
|
|
Sinun ei tarvitse olla huolissasi asiasta.
Kirjasto on tällä hetkellä asiakkailta suljettu. Kirjaston henkilökunta huolehtii siitä, että sulkuaikana erääntyvistä lainoista ei mene keneltäkään maksuja. Eräpäivät myös siirretään automaattisesti myöhäisempään ajankohtaan. |
| Kirjakassien jako riskiryhmille koronaviruksen aikana |
284 |
|
|
|
Valitettavasti Turun kaupunginkirjaston kotipalvelu on tauolla poikkeustoimenpiteiden aikana. Aluehallintovirasto AVI on linjannut, että kirjakasseja tai poistokirjoja ei tule nyt jakaa. Vaikka henkilökohtaista kontaktia ei olisi, on kuitenkin olemassa vaara, että virus voi tarttua puhdistamattomien kirjojen välityksellä. Turku noudattaa tässä siis AVIn linjaa. Varauksia voi tällä hetkellä tehdä verkkokirjaston kautta, mutta varaukset voi noutaa vasta kun kirjastot aukeavat. Tällä hetkellä lukemista voi löytää sähköisistä palveluista.
Lisätietoa koronaviruksen vaikutuksista kirjojen jakamiseen ja muihin kirjastopalveluihin voit lukea AVIn sivuilta: http://www.avi.fi/web/avi/usein-kysytyt-kysymykset#F-KIR
Tässä Vaski-kirjastojen... |
| Finns alla Lucinda Rileys böcker om de 7 systrarna tillgängliga på svenska? Har läst de 4 första delarna och köar för att få den femte delen, Månsystern. Hur… |
199 |
|
|
|
Det är bara seriens fem första delar som är översatta hittills. Den sjätte delens översättning planeras utkomma i november 2020. Seriens avslutande del får vi vänta på lite längre eftersom Riley inte ännu har skrivit den klart. |
| Minua on askarruttanut jo jonkun aikaa, mikäköhän novelli voisi olla kyseessä: olen lukenut tämän lukioaikoinani, joten aivan tarkkaan en muista mitä siinä… |
294 |
|
|
|
Tällaista novellia ei mainitun Jukka Behmin Näkymättömän lisäksi tullut kenellekään mieleen, mutta parikin kirjaston vastaajaa totesi kuvauksen sopivan Reijo Vahtokarin lastenromaanin Peliin kadonnut poika. Kirjassa Lauri-niminen poika päätyy Metapax-peliin Tellu-nimisen koiransa perässä ja taistelee hirviöitä vastaan. Lopussa poliisit etsivät poikaa. |
| Löytyykö arkistostanne 1980-luvulta lehtiartikkeleita tms. koskien Portsassa sijaitsevaa kivitaloa Arvinkatu 8? Talossa on toiminut aikoinaan mm. Prehtin niklaamo. |
430 |
|
|
|
Turun kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy mikrofilmattuna suurin osa Varsinais-Suomen alueella julkaistuista sanomalehdistä. Valitettavasti käytössämme ei ole hakutyökalua, jonka avulla voisi helposti etsiä vanhoista lehdistä Arvinkatu 8:ssa sijaitsevaan kivitaloon liittyviä lehtiartikkeleita 1980-luvulta. Mikrofilmattuja lehtiä voi kuitenkin tutkia Turun pääkirjastolla.
Listaus Turun kaupunginkirjaston mikrofilmatuista lehdistä löytyy täältä. Mikrofilmien tutkimista varten täytyy varata aika pääkirjaston mikrofilmilaitteelle. Myös halutut mikrofilmit täytyy tilata viimeistään yhtä arkipäivää ennen lukuaikaa. Lisätietoa mikrofilmien käytöstä löytyy täältä. |
| Onko Vaski-palveluissa tieteellisiä sähköisiä aikakauslehtiä lainkaan? |
96 |
|
|
|
Vaski-kirjastoilla on käytössä PressReader-palvelu, jossa on sähköisiä lehtiä monilla eri kielillä. Niitä pääsee lukemaan kirjautumalla sisään oman kirjastokortin numerolla (kirjastokortin viivakoodin alla) ja pin-koodilla.
Olemme myös listanneet verkossa vapaasti luettavissa olevia sähköisiä lehtiä, joista suurin osa on tieteellisiä. Lista löytyy Vaskin sivuilta alla olevasta linkistä:
https://vaski.finna.fi/Content/vapaat_eaineistot#magazines
|
| Viipurissa toimi Viipurin Esikaupunkien sisälähetysyhdistys, joka perustettiin 1907. Loikkaselaiset ry:n (Karjalan kaupunginosan) vanhin jäsen, 1924 syntynyt,… |
385 |
|
|
|
Tarkistamastani Viipurin ja Viipurin pitäjän historiaa käsittelevästä kirjallisuudesta löysin alla olevat tiedot.
Teoksessa Viipurin pitäjän historia. Osa 2 (Viipurin pitäjäsäätiö, 1982, s.139) mainitaan, että Karjalan esikaupungin sisälähetysseura osti rukoushuoneen vuonna 1912.
Teos Viipurin kirja : Muistojulkaisu (Torkkelin säätiö, 1958, s. 160) sisältää seuraavat tiedot: Esikaupunkien Sisälähetysyhdistys osti n. 1908 Loikkasen (myöh. Karjalan) esikaupungista pienen talon tontteineen jumalanpalveluksia varten. Kun tämä rukoushuone toiminnan laajetessa kävi liian ahtaaksi, jatkettiin rakennusta kookkaalla juhlasalilla. Tämän Karjalan rukoushuoneen osti seurakunta 1938. (Selonteossa ei ole... |
| Luin lapsena kirjasarjan, jonka osat käsittelivät kivi-, pronssi- ja rautakautta sekä viikinkiaikaa. Nyt toivoisin kummilapseni saavan lukea nämä samat kirjat… |
325 |
|
|
|
Hei!
Kyseessä on varmaan Kaija Österlundin Risto-sarja:
Riston retki kivikauteen
Risto saapuu rautakauteen
Risto pronssikaudessa
Risto ja viikingit.
Kirjat ovat varattavissa Vaski-verkkokirjastosta. |
| Korvaan jäi tv:stä, että netistä voi lukea päivälehtiä viruksen aikana, siis samalla tavalla kuin kirjaston tietokoneelta on voinut esim. Ess ja Turun Sanomia… |
177 |
|
|
|
Vaski-kirjastojen sivuilta löytyy linkki ja ohjeet eri e-aineistojen saavutettavuuteen ja käyttöön:
https://vaski.finna.fi/Content/eaineistot
PressReader -palvelusta löytyy laaja valikoima näköislehtiä Suomesta sekä eri puolilta maailmaa.
Esimerkiksi Helmet-kirjastot ja Satakirjastot tarjoaa asiakkailleen osittain myös muita etäkäytettäviä palveluja, mutta näitä palveluita pääsee käyttämään vain alueiden omilla kirjastokorteilla. Lisätietoa näistä löytyy alla olevista linkeistä.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet
https://satakirjastot.finna.fi/Content/eaineistot
|
| Lasten klovni VHS |
359 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Nicolai Poliakoffin Coco the Clown tai Max Fleischerin Koko the Clown. |
| Mistä Celine Dion laulaa My heart will go on biisissä? |
1527 |
|
|
|
Laulujen sanat ovat usein sellaisia, että ne aukeavat eri kuuntelijoille eri tavalla, riippuen siitä, miten kuuntelija ne tulkitsee. Tämänkaltaiseen kysymykseen ei siis ole vain yhtä oikeaa vastausta.
Minun tulkintani mukaan Dion laulaa kyseisessä laulussa siitä, miten sekä muisto että rakkaus pois mennyttä rakasta kohtaan säilyy ikuisesti sydämessä, vaikka tämä henkilö ei enää luonamme syystä tai toisesta ole.
Laulun sanat löytyvät itse kunkin tulkittavaksi vaikkapa täältä:
https://www.azlyrics.com/lyrics/celinedion/myheartwillgoon.html
|
| Kysymys liittyen 1600-luvun asiakirjoihin: "Ränteriräkning i Kexholms fästningsräkenskaper" |
354 |
|
|
|
Valtionarkistolla tarkoitat oletettavasti nykyistä Kansallisarkistoa, jonka nimi oli Valtionarkisto vuosina 1869–1994. Kansalliskirjaston aineistoihin voi tutustua ja niitä voi etsiä Kansallisarkiston verkkosivuilla. Kansallisarkistolla on myös digitoituja aineistoja, jotka koostuvat pääasiassa kaikkein käytetyimmästä aineistosta ja mikrofilmeistä. Digitoituihin aineistoihin voi tutustua Digitaaliarkistossa.
Tein useita hakuja Kansallisarkiston VAKKA-arkistotietokannasta, Astia-verkkopalvelusta sekä Digitaaliarkistosta, mutta en onnistunut löytämään tätä nimenomaista asiakirjaa "ränteriräkning i Kexholms fästningsräkenskaper”. Asiakirja viitannee veronmaksuun Viipurin voutikunnassa/Käkisalmen läänissä. Löysin Astia-verkkopalvelusta kaksi... |
| Miten rikosromaanin lukijaa kannustetaan jatkamaan kirjan lukemista? |
559 |
|
|
|
Tähän kysymykseen on vaikea vastata yleisluontoisesti, sillä jokainen kirja kannustaa omalla tavallaan lukijaa jatkamaan eteenpäin. Kirja voi herättää lukijan mielenkiinnon esimerkiksi jännittävällä ja vaikeasti ennalta arvattavalla juonikuviolla tai hauskoilla tai erikoisilla henkilöhahmoilla. Rikosromaanissa lukija saattaa "koukuttua" jännityksen tunteeseen tai innostua siitä, että hän pääsee johtolankoja seuraamalla ratkomaan arvoitusta yhdessä kirjan salapoliisin kanssa. |
| Mistä kannattaisi etsiä tekemistä nyt karanteenin aikoina? |
260 |
|
|
|
Artikkeleissa, jotka olit jo lukenut, olikin paljon hyviä vinkkejä siihen, mitä nyt voi tehdä kotona. Tässä on vielä joitakin:
Podcastit. Näitä löytyy paljon ilmaiseksi eri kanavista ja eri aihepiireistä.
Kirjastojen e-kirjat, e-äänikirjat ja muu e-aineisto
Voi aloittaa uuden harrastuksen tai opetella uuden taidon
Vaikka museot ovat nyt kiinni, niihin voi lähteä ääniopastuskierrokselle: http://www.turku.fi/tapahtuma/ke-03182020-0000-aaniopastukset-turun-museoissa
Taideteoksia voi katsella verkossa: https://ateneum.fi/taideteokset-verkossa/
Voi kirjoittaa kirjeen.
Virtuaalikierrosten kautta pääsee moniin eri kohteisiin omalta sohvalta:
Moniin museoihin, muun muassa Sinebrychoffin taidemuseoon, pääsee virtuaalikierrokselle.... |
| Onko Facebook vähemmän suosittu kuin ennen? |
224 |
|
|
|
Useiden lähteiden mukaan näyttäisi siltä, että suosio olisi jonkin verran laskussa.
Asiasta voi lukea tarkemmin esimerkiksi näistä lähteistä:
https://www.marmai.fi/uutiset/miljoonat-jattivat-facebookin-varsinkin-nuorten-kayttajien-maara-vahentynyt-parissa-vuodessa-selvasti/3345533e-6b30-36ca-a6bd-873ecaabd2a3
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/716265ce-0039-482f-a2e1-2a7a5267d7d7
https://www.socialmediatoday.com/news/internal-research-shows-that-facebook-usage-is-in-decline-in-favor-of-inst/559366/
|
| Kuinka monta vuosikymmentä vainajan hauta voi säilyä? |
9431 |
|
|
|
Suomessa uusi hautapaikka lunastetaan yleensä 25 vuodeksi. Haudan haltija ei enää saa hautaa omistukseensa, vaan se ikään kuin vuokrataan tuoksi ajaksi. Tarvittaessa hallinta-aikaa voidaan hautauksen yhteydessä pidentää niin, että haudan hallinta-aika säilyy 25 vuotta hautauksen jälkeen. Ilman hautausta aikaa voidaan myös pidentää 1-25 vuotta.
Koska lämpötila vaikuttaa ruumiin maatumisaikaan, saattaa tämä käytäntö vaihdella hieman eripuolilla Suomea, mutta pääsääntöisesti haudat voidaan ottaa uudestaan käyttöön 20-30 vuoden kuluttua hautauksesta.
Aiheesta voi lukea tarkemmin vaikkapa näistä lähteistä:
https://yle.fi/uutiset/3-5636320
https://www.helsinginseurakunnat.fi/artikkelit/haudanhallinta-aika2
https://www.ts.fi/... |
| Mistä on Turussa sijaitseva Kakskerta saanut nimensä? |
2019 |
|
|
|
Kakskertaa kiertämässä eilen ja tänään (osa 1) -kirjassa esitellään muutama teoria, joihin saaren nimi voi pohjautua. Yksi niistä on, että saareen kuljetaan kahdesti veden yli, kun sinne tullaan Turusta, ja tämän vuoksi saarta on alettu kutsua Kakskerraksi. Kirjassa kuitenkin todetaan, ettei tämä voi pitää paikkaansa, koska päästäkseen saareen Turun suunnalta täytyy kulkea ainakin kolmen salmen yli. Erään toisen teorian mukaan nimi juontuu siitä, että Kakskerran saarella on järvi ja siellä saari, joten saaren poikki kuljettaessa nousee samalle saarelle kahdesti. Kakskerranjärvi mainitaan myös Kakskerta - saaret salmien sylissä: Kakskerta-Satava-alueen vaiheita -kirjassa. Kirjan mukaan saaren nimen taustalla voisi olla se, että Kakskerran... |
| Onko Turussa paikkaa, jossa voisi käyttää paperisilppuria? |
1010 |
|
|
|
Turun kaupunginkirjastossa ei ole asiakaskäyttöön paperisilppuria kuten joissakin muissa kirjastoissa https://hakemisto.kirjastot.fi/services/hardware/paperisilppuri
Lounais-Suomen jätehuolto ottaa vastaan tietoturvajätettä, mutta se on maksullista
https://www.lsjh.fi/fi/jatelaji/tietoturvajate/
https://www.lsjh.fi/wp-content/uploads/vastaanottomaksut-pienille-jate-erille-2020-fin.pdf |
| Mikä olisi hyvä, vaativa ja kotimainen kirja ysiluokkalaisen lopputyöhön? |
622 |
|
|
|
Hyviä, vaativia ja kotimaisia kirjoja lopputyöhön voisivat olla esimerkiksi seuraavat teokset:
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut (1967)
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (1978)
Pirkko Saisio: Kainin tytär (1984)
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (2004)
Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (2015)
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (2015)
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2016)
Saara Turunen: Sivuhenkilö (2018)
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (2018)
Pontus Purokuru: Römaani (2019)
Lisää lukuideoita voi saada esimerkiksi selaamalla Kirjasammosta Kalevi Jäntin palkinnon voittaneita teoksia (linkki) tai kurkistamalla Ylen Kirjojen Suomen valitsemaa... |